Kappas, vuosi vierähtänyt, syvimmät pahoittelut.

Kauhean pitkä aika kulunut, ja kaikesta vinoilusta huolimatta päivittäminen on jäänyt.

Melko paljon toki tapahtunutkin vuodessa, toisaalta aika on mennyt tosi nopeasti. Koirille kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää. Pieni päivitys ehkä kaikista paikallaan kuitenkin.

Seela, rakas sininen mummo täytti 14.11. 10 vuotta! Seela on tänä vuonna touhuillut vaikka ja mitä, alkuvuodesta kisailtiin rallytokosta koulari RTK2, kesä sujui uidessa ja touhutessa. Täräyttipä Seelaa kyykin, mutta onni onnettomuudessa, ja joko kyy oli vanha ja viisas tai tosi kylläinen, sillä puremasta selvittiin hyvin vähällä turvotuksella ja lähinnä säikähdyksellä. 

Syksyn koittaessa Seela näytti olevan niin hyvässä kunnossa, että toteutin pitkään pohtimani ajatuksen pudottaa Seela ykkösiin. Jyväskylässä 15.9. käytiin juoksemassa "paluurata" Jari Helinin hyppyradalla. Mummo kaahotti 0-tuloksella (4,89 m/s, -17,01) ykköseksi ja saatiin LUVA-merkintä kisakirjaan. 

Seelalla oli kevättalvella pientä pissavaivaa ja oli pari viikkoa propaliinillä, mutta osteopaattikäynnin jälkeen vaivat katosivat ja ovat pysyneet poissa. Tarkka silmä iän sinisestä mummusta huomaa, mutta elkeet ovat samat kuin ennenkin - kaikki lelut ovat Seelan, kaikki ruoka kuuluu Seelalle, ja kaikenlaiset mutinat ja ilo-örinät ovat päivittäistä viihdettä.

Karkille kuuluu vähän kahdenlaista. Viime vuoden lopulla multa itseltä meni nilkka kohtuullisen pahasti ja oltiin jonkin aikaa tauolla. 2017 tehtiin lopulta yhteensä 49 hylkyä agikisoissa, ja voitettiin JAT:n vuoden hyllyttäjän ehkä aavistuksen kyseenalainen kunnia. Huhtikuussa kävi kuten arvelinkin - Karkki mittaustilaisuudessa mitattiin rajatapaukseksi ja lopulta sitä kautta maksiksi ja pikkumaksiksi. Hyvin on lähtenyt käyntiin pikkumaksielämä entisellä medillä. Ainoastaan vieraat renkaat aiheuttavat kovassa vireessä helposti rimakauhua, muuten Karkin meno on mielestäni vaan parantunut entisestään.

Keväällä käytiin virallisissa selkäkuvissa, ja tuloksena hiukan vajaa 5-vuotiaana puhdas selkä. Sillä puolen hyvillä mielin voi jatkaa. Keväällä käytiin jopa yhdessä tokokokeessa agilityn vastapainoksi, ihan ei tulosta kuitenkaan - sen verran omaehtoista oli Karkin suorittelu. Onko sillä niin väliä onko liikkurin lupaa vai ei?

Loppukesästä kävi kuitenkin vähän onnettomammin. Jostain hemmetin aivopierusta johtuen Karkki oli mun urheilukassista kaivanut Ibumax-purkin ja söi niitä sen verran että kamppailu elämän ja kuoleman välillä monta päivää. Ei selvitty ihan säikähdyksellä ja Karkin munuaiset ottivat sen verran osumaa, että tällä hetkellä eletään lievän munuaisvaurion kanssa arkea, ja erikoisruokavaliolla ja seurannalla ollaan. Karkin yleisvointi on hyvä ja jotain toivoa on, että pitkän aikavälin toipumista munuaiset vielä voivat tehdä. Agilityä jatkettiin kun kunto saatiin takaisin episodin jälkeen ja Karkki tuntuu voivan hyvin tällä hetkellä.

Vuoden tauon jälkeen Karkista kruunattiin karjisten agilityn rotumestari - Lempäälässä tehtiin kaksi 5, agiradalta voittokin. Karkin kanssa on tehty juoksari-A -projektia, ja hiljalleen, hiljalleen alkaa pysyä kaksi konseptia yhdessä päässä - on saatu nähdä myös tosi monta hienoa ja "hienoa" juoksupuomiyritelmää tämän vuoksi.

Keksillä on ollut kohtuullisen aktiivinen vuosi kanssa. Alkuvuodesta terveystutkimuksia, selkä ja polvi ok, kuten myös silmät. Aija treenaili Keksin kanssa aktiivisesti rallya, ja kesällä kaksikko nakutti ihan vakuuttavilla tuloksilla RTK3 -tittelin. 

Itse treenailin Keksin kanssa kesän tokoa ja pyöräilyä, ja elokuussa Laukaassa korkattiin tokon AVO-luokka yllättäen ykköstuloksella! Oli kyllä siistiä. Juoksua odotellessa emmin sitten muihin kokeisiin ilmoittautumista, ja lopulta ei sit edes lähdetty hakemaan koularia.

Sen sijaan 7.10. ajeltiin Turenkiin pyörä kyydissä ja aurinkoisessa syyssäässä käytiin suorittamassa AD-kestävyyskoe. Keksi oli aivan liekeissä ja olisi varmaan vetänyt toiset 20 kilsaa päälle jos olisi luvan saanut. Vielä pyörää takaisin autolle taluttaessa pääsi sen verran intokiljuntaa vielä.

Syksyn aikana käytiin myös luonnetestissä toteamassa se mikä tiedettiin, ystävällinen, avoin ja rehellinen koira on käsissä, ja palikat on ihan napakasti kohdallaan. Tulos +170 p, laukausvarma

Toimintakyky +1a kohtuullinen
Terävyys +1a pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +2a kohtuullinen
Hermorakenne +1a hieman rauhaton
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukausvarma

Viime viikolla käytiin polvitarkastuksessa ja leikkauksesta ja kennelliittoon lähetetystä epikriisistä huolimatta tarkastustulos oli 0/0, mikä tietysti kiva kuulla.

Kauan odotettu juoksukin on vihdoin täällä, katsotaan josko siitä seuraisi jotain päivitettävää vaikka ihan lähitulevaisuudessa. 

SEELAN kesäkuulumiset

Senttisen kesäkuulumiset vähän viivästyivät, mutta tässäpä sinisen sepulin viimeisimpiä kuulumisia.

Seelan kanssa kesän alussa valmistauduttiin viimeisiin SM-kisoihin. Seela on sairastanut spondyloosia vuodesta 2013 ja vaikka selän oireet ovat pysyneet vähäisinä, niin tiedossa on ollut että selkä Seelan kisavuosia tulee lyhentämään. Viime syksynä pidemmillä kisareissuilla kisapäivän jälkeen oli nähtävissä aavistus jäykkyyttä ja talvella luovuttiin viikottaisista treeneistä. Päätös on ollut ihan hyvä vaikka Seela on ihan vakuuttavia ratoja tehnytkin kisoissa ja etenemät ovat parempia kuin koskaan sen uralla.

SM-kisat olivat noh, vähän pettymys. Vaihdoin Karkin Seelan tilalle jottei sen tarvitse kahtena pitkänä kisapäivänä ahkeroida. Sää oli kamala. Jälkikäteen mietittynä tuskin lauantaina kisapaikalla lähinnä häkissä hengailu koleassa ja sateisessa säässä hyvää Seelan selälle tehnyt. Sunnuntaina yksilöissä sitten putosi heti alkuradasta rima ja rata päättyi lopulta hylkäykseen. Ensialkuun harmitti jonkin verran, ehkä sitä haki jotain "suurempaa" arvokisaurapäätöstä Seelalle. Vaikka mitäs Seela niistä tietää, sille jokainen rata on yhtä siisti ja yhtä tärkeä. Yksi hylkäys ei koiran arvoa määritä, eikä ohjaajan vaikka itsensä ruoskiminen toki helppoa olisikin.

Kesä onkin tehty pääosin ihan kaikkea muuta kuin agilityä. Vähän (liian vähän) jäljestetty, mikä tuntuu olevan Seelasta aivan mahtavaa hommaa. Kepit nousee varmanoloisesti ja motivaatio on kova. Hauskaa hommaa johon pitäisi muistaa varata enemmän aikaa.

Seela on nautiskellut kesästä, uimisesta, pitänyt nuoremmat koirat kurissa ja nuhteessa ja ollut erittäin huolestunut siitä, että se saa vähemmän ruokaa kuin muut. Rankkaa olla vanha steriloitu narttu.

Seelalla on myös uusi koulutustunnus. Viime syksynä rallitokossa mulla meni järki kun koira hyökkäili kisoissa hihnaan kiinni ja ilmoitin että minä harrastan rallia seuraavan kerran kun joku on hakenut koirilleni sellaiset tulokset että mun ei tartte hihnaa miettiä. Elli avitti keväällä yhden tuloksen verran ja 11.6. Aija viimeisteli RTK1:n 91 pisteellä Jatin kisoissa. Mun oma motivaatio lajia kohtaan on jonkin verran pakkasen puolella mutta Empathica's -leirillä jopa käytiin Seelan kanssa radalla ja ihan hauskaahan se oli ilman hihnaa. Maybe someday...

Seela kävi myöskin kuvauttamassa vähän selkäänsä, kyynäriään ja lonkkiaan.

Kerrankin sai yllättyä "positiivisesti" siinä mielessä, että jos oli tiedossa että kolme vuotta sitten selässä kaksi spondyloosinalkua niin australiankarjakoirille ei ole mitenkään ennenkuulumatonta että muutoksia tulee sitten reilusti kun niitä lähtee tulemaan. Seelalla ei näin ole käynyt. Kaksi olemassaolevaa muutosta ovat totta kai edelleen selässä (oudot vihreät sormet osoittavat kohtia) mutta uusia alkuja ei ole (myöskään rinta-, tai kaularangassa). Lonkat eivät myöskään ole kehittäneet rikkoa ja kyynärät puhtaat. Tulokset pian kahdeksanvuotiaalle koiralle (jestas sentään, että aika rientää) hyvät. Päätökset koiran harrastuksista ja liikuttamisesta oireiden mukaan. Ja koska oireet tällä hetkellä vähäisiä, niin eletään normaalisti törmäyksiä ja liian suurta kuormitusta välttäen.

Liian suureksi kuormitukseksi lasken kilpa-agilityn jatkamisen. Seela on tehnyt hyvää työtä ja hienoja ratoja. Käydään rotumestaruuskisoissa näyttämässä nuoremmille miten korkealle rima tulee asettaa ja sitten luulen että kisaura on siinä.

Olen myös pyöritellyt mielessä että anoisin Seelalle siirtoa kakkosiin, jossa silloin tällöin Seela voisi käydä vaikka Ellin kanssa hypäreitä juoksemassa mutta aika näyttää. Pääasia kuitenkin että Sininen Salama on tällä hetkellä hyvässä kunnossa, hyvällä mielellä, aktiivinen ja hauska koira, joka vetää sateisissa metsissä hulluja pyllyhepuleita ja nauttii silloin kun saa silloin tällöin vähän pientä agilityjuttua touhuta.

KEKSIN kesäkuulumisia

Tiukkaa analyysiä kärsästä hännänpäähän. Aloittakaamme siis kärsästä. Näkyy kuvan keskellä. Hinta tällä hetkellä n. 750e. Kohtuullisen halpa osa verrattuna esimerkiksi vasempaan takajalkaan (8000e and still counting). Kaikki alkoi toukokuisesta lenkistä.

Se miksi kärsällä on hintaa noinkin paljon, liittyy pieneen aussieen jonka vasen takajalka alkoi vihdoin toimia ja omistajaan joka sitten hiljalleen palautteli koiraansa normaaliin liikuntaan. Olimme siis lenkillä metsässä kun yhtäkkiä Keksi alkaa aivastamaan. Aivastaa aivastaa aivastaa ihan pärskimällä ja kappas, samaan tahtiin lentää mättäälle verta. Mitään muut mihin olisi voinut nenänsä ei löydetty, mutta kaatuneen puun oksasta yksi kepinkärki oli veressä.

Miten urpo pitää olla, että juoksee kärsä edellä keppiin, vinoilin.
Ei tartte seivästää itseään keppiin, on tullut jo selväksi itsetuhoisuuteen taipuvainen luonteesi, karvamato, vinoilin.

Taskulampun valossa löydettiin pieni viilto nenästä. Nenä oli sitten yllättäen vähän arka pidemmän aikaan. Meni kuitenkin lähes kuukausi kun yhtäkkiä Keksi alkoi saada nenäverenvuotokohtauksia joihin liittyi pakonomainen aivastaminen. Parin kohtauksen (viimeisin peräkkäistä aivastelua n. 15 minuuttia samalla kun verta tulee nenästä) jälkeen totesin että tiemme vie eläinlääkäriin. Soittelin sitten läpi ja siinä vaiheessa kun ruvetaan puhumaan tähystyslaitteesta, niin tiesi että halpa keikka ei ole tulossa.

Siispä Evidensiaan. Onnellinen koira (koska eläinlääkärissä on ihan huippua!) unille ja ei kun tähystyshommiin. Parin tunnin päästä haettiin Keksi sitten klinikalta.

Varoitan että kuvaus siitä mitä tähystyksessä paljastui ei ole ehkä herkimmille.
Noh, se mitä paljastui oli että tämä vitsi kepillä itsensä lävistämisestä olisi pitänyt ottaa vähän enemmän tosissaan. Keksin oikea nenäontelo oli tuhannen säpäleinä. Normaali kudosrakenne nenäontelossa käytännössä tuhoutunut ja pahoin tulehtunut. Ja mittavat vauriot niin pitkälle kuin uskallettiin tähystyslaitteella mennä. Vierasesineen poissulkemiseksi olisi pitänyt mennä niin lähelle aivoja ettei se ollut turvallista.

Koirani, jolla on pitkä kuono onnistuu juoksemaan keppiin niin että melkein rapsutteli sillä aivojaan. Melkoinen tähtäys... Noh, vaihtoehtoja kaksi. Antibioottikuuri tai Hattulan eläinsairaalaan tietokonetomografiaan ja taipuisalla endoskoopilla tähystämään. Valitsimme ensimmäisen, koska n. 35 000 euron vuosituloilla ei ole varaa pitää koiraa, jolla on 8000 euron takajalka ja 3000 euron oikea nenäontelo. Sellainen hyvä uutinen tuosta lääkärireissusta kuitenkin tuli että jalan toipuminen näyttää ihan hyvältä ja luutuminen edennyt vihdoin niin kuin pitää.

Oireet loppuivat kuin seinään vain palatakseen pari päivää antibioottikuurin loppumisen jälkeen. Sitten taas mietitään että mitä tehdään, ja päädyin kuuntelemaan omaa intuitiotani siitä, että jos tapahtuneesta oli kuukausi, oli tulehdus ehtinyt muhia pitkään ja lyhyt ab-kuuri ei välttämättä ihan tepsinyt. Sitten sormet ristiin.

Nyt oireita ei ole ollut kahteen kuukauteen. Jälkihommat on olleet jäissä koska annetaan kärsän nyt pidemmän kaavan kanssa toipua.

Kärsän takia osallistuminen aussieyhdistyksen jälkileirille meni mönkään ja omaa motivaatiota on saanut vähän kaivella. Kesä on kuitenkin sujunut lenkkeillen, uiden (Karvamato likes!), ja pieniä treenailuja tehden. Vähän hyppytekniikkaa, vähän putkihommia, vähän keppihommia, vähän temppuhommia ja vähän tokohommia. Sen lisäksi ollaan käyty tekemässä viestin alkeita. Pitäisi ehkä hakeutua asiasta paremmin tietävien luokse, jos haluaisi eteenpäin mennä, mutta tällä hetkellä näyttää selvältä että Keksi tykkää juosta metsässä. Se riittäköön tällä hetkellä.

Keksi on ilmoitettu JAT:n fysiikkatemppukurssille ja näyttelyyn. Minne ja miksi ja miksi helvetissä, selvinnee myöhemmin. :D Näyttäisi kuitenkin siltä, että kun muut sisarukset tahkoaa noita oikeita lajeja niin Keeku on ensimmäinen virallisissa näyttelyissä pyörähtänyt N-Emppunen. Jos kehään saisi laittaa prinsessakruunun niin korvatkin olis just niinkuin pitää. Ihan vaan siitä hyvästä vielä kerran Keekun prinsessakuva.

KARKIN kesäkuulumisia

Laiska päivittäjä täällä hei.

Mennään koira kerrallaan mitä on käynyt. Palaan ensin Karkkiin ja toukokuiseen päätökseen jättää meidän oma treeniryhmä pois kuvioista.

Ratkaisu oli aivan oikea. Karkki on käynyt hoidatettavana ja maaliskuun liukastuminen jättänyt arpea pitkään selkälihakseen. Kaiken huipuksi Karkki vielä onnistui toukokuun alussa loukkaamaan varpaansa häkkiin hypätessään (tassu luiskahti pinnojen väliin ja varvas taittui). Toukokuu paranneltiin kroppaa ja varvasta ja mieltäkin. Metsälenkkejä ja metsätreenejä. Varvasvamma teki pientä epäpuhtautta liikkeisiin aina silloin tällöin joten vaikka koira ei vaikuttanut erityisen kipeältä niin oli vaikea arvioida milloin se olisi valmis taas kisakentille.

Toukokuun lopussa käytiin Joensuussa ensinnäkin näyttelyssä. Joensuun KV:stä etäinen toive oli CACIBista, koska SERTeillä ei mitään hylätyn LTE:n vuoksi tehdä. Ja sitä saatiin mitä tilattiin, koiran jännittämisestä huolimatta ERI1, PN4, vaCACIB ja koska ROP oli jo intti, ja PN2 ja PN3 eivät kilpailleet CACIBista, siirtyy CACIB Karkille. Jee. Tuomari kehui Karkin liikkeitä mutta ei pitänyt päästä, etenkin korvat olivat liian suuret.

Sunnuntaina käytiin testaamassa varpaan kuntoa kahden radan verran. Molemmat radat olivat hypäreitä, vähän epäröin vielä miten varvas kontakteja kovassa vauhdissa olisi kestänyt.
Ensimmäinen rata oli hylätty, mutta toisella radalla natsasi.

Ihan kiva nolla ajalla -14,43, 1. sija ja Karkin toinen SERT-H. Ja Karkin ylipäätään toinen hyppynollatulos kolmosissa. Nyt valiokello siis ihan kunnolla käynnissä ja viimeisen hyppysertin metsästys sitten ensi vuoden puolella. Tämä ruusuke lämmitti mieltä huomattavasti näyttelyruusukkeita enemmän. Ihana koira.

Karkki tuli valituksi JAT:n SM-joukkueeseen ja koska Seelan tilanne on ollut vähän epävarma, pyysin Karkille mahdollisuutta siirtyä varakoirakoksi. Niinhän siinä kävi, että mitä pidempää Seelaa katselin, sitä varmemmaksi tulin että jätän sen joukkueesta pois. Karkki siis pääsi näkemään SM-kisahuumaa vaikka yksilötuloksia ei todella päästy edes tavoittelemaan varvasvamman takia.

Lee Gibsonin puomi-putkierottelu koitui yllättävällä tavalla meidän kohtaloksi.

Hauskaa oli ja kesken radan mulle iski melkein epätodellinen olo. Vuosi aikaisemmin Karkki oli vasta aloittanut kisauransa ja nyt tuntui että tiedän tarkalleen mitä se tekee ja miten toimitaan yhteen. Aavistin että puomi-putkierottelu ei olisi meille helppo, mutta koira suoritti erittäin kypsän radan ja sen kanssa oli hienoa näyttää vähän karjispoveria shelttien ja espanjanvesikoirien seassa.

Muutoin kesä Karkin osalta sujunut aika rauhallisesti, lihashuoltoa tehty nyt säännöllisemmin Aijan otettua Karkin harjoituskoirakoksi ja se on toivottavasti auttanut kunnolla toipumaan kevään loukkaantumisista. Karkki on uinut paljon ja on käyty jopa treenaamassa vähän tokoa.

Agilityn treenaaminen Jattilassa näytti olevan täysin vaakalaudalla ja sattumalta fb:n kautta tuttu myi treenikertojaan ACE:lle. Työvuorolistat näyttivät vihreää valoa joten käytiin hakemassa motivaatiota tulevaan kauteen Vitikaisen Tiian opissa Kuopiossa. Ohjaajan terveys hiukan kuralla (toukokuussa iskenyt paha plantaarifaskiitti meinasi lopettaa kävelyn kokonaan kipujen vuoksi) lähdettiin "tekemään vähän jotain pientä, missään nimessä en juokse" - mentaliteetillä.

Rata ei ole nyt ihan tarkka kopio, millään en ihan kaikkea saanut muistista kaiveltua ja esteitä on mielestäni tässä nyt yksi liikaa. Voi olla että puomilta mentiin yhden hypyn kautta renkaalle...

Joka tapauksessa. Suunnittelin ohjaavani kauempaa ja lähetin Karkin 2. takaakiertoon oikeastaan jo 3. takaa, ja Karkki haki takaakierron upeasti. Tyrkky 4 piti tehdä tarkasti, ja flipin ja persjätön yhdistelmä ennen 6 teki tiukkaa ehtiä. Kepit olivat ehkä jyrkemmässä kulmassa kuin piirroksessa ja Karkki kesti hienosti takaaleikkauksen. Yllättävä vaikeus tuli putken 10 jälkeen, Karkki ei olisi jostain syystä halunnut upota putkeen 12 vaan jäi vähän liikkeeseen kiinni. Palkattiin. Jos oma liike jäi paikalle, niin Karkki kaarratti putkesta helposti hypyn 13 ohi. Keinulle päästessä olin niin jäljessä että Karkki ei oikein rohjennut sitä suorittaa. Keinu on varmaan niitä esteitä joita pitäisi säännöllisesti muistuttaa ja palkita ja mielestäni tässä treenaamattomuus näkyi. Lähetys putkeen 25 piti palkata kerran, muuten Karkki helposti lähti mukaani, kun itse yritin oikaista 23 jälkeen suoraan 26 kohti.

Sitten tuli radan jännin osuus. En saanut ratapiirrokseen niin hyvin sitä aseteltua kuin se oli, mutta haasteena oli takaaleikkauksilla selvitä A:lle asti. Ja Karkki oli sairaan hyvä. Kääntyi, kuunteli ja eteni. Lopulta saatiin vedettyä rata kerralla läpi yhdellä kiellolla (putki 12). Ja joo, ihan ei pitänyt lupaus juoksemattomuudesta tai paljon mikään, mutta oli niin siistiä päästä pitkästä aikaa haastamaan itsensä, etten vaan pystynyt muuhunkaan.

Treenaamattomuus ja mun huonompi liikkuvuus näkyi varmaan korostuneesti siinä miten kiinni Karkki mussa oli. Tyrkyt ei meinanneet oikein lähteä toimimaan. Kuitenkin kokonaisuudessaan ehjää tekemistä.

Karkki jatkoi hyvällä buugilla, kisattiin Mikkelissä pari rataa (5 ja 0) viikonloppuna ja sitten suunnattiin taas kohti Kuopiota.

Tämä taas ulkomuistista joten mitään vastuuta en ota jos joku kohta ei nyt ihan samalla tavalla ole.
Älyttömän hyvä rata, alku puomille otettiin edeltä ohjaten ja persjätöillä. Kutsuttiin koira 3 esteen kohdilta, ja rohkeat persjätöt vaan toisensa perään. Tässä muutama taplaus kun oma ajoitus oli hakusessa. Puomin jälkeen takaakiertovalssi ja pituuden jälkeen flippi ennen putkea.
Kepit oli tarkoitus suorittamalla oikaisemalla itse puomin toista puolta. Leijeröintiin Karkki tarvitsi yhden palkkauksen kepeille ja sen jälkeen ei enää paljoa kiinnostanut missä ohjaaja mahtoi mennä.

Valmentaja vähän vihjasi siihen malliin että Karkki taitaa "vähän" palkkautua tuosta pallosta. Juu. Ihan vähän vaan.
Sit juostiin. Vaikka olin erittäin hyvissä ajoin ylänurkassa, niin täysiä sai painaa, että suoran putken jälkeen ehti valssamaan. Muurille valssi myös, ja siitä lähetys pussiin. Karkki haki älyttömän hienosti kaukaa hypyt muurin jälkeen.

Keinulle Karkki tuli sen verran kovaa että mietin tuleeko lentokeinu. Voimakkaan käskytyksen jälkeen Karkki otti vähän itseensä, palkattiin pari keinua ja sitten pidettiin tauko. Toinen veto oli edellistä parempi ja päästiin paahtamaan loppuun asti. Keinun jälkeen oleva takaakierto tehtiin twistillä, ja Karkki haki älyttömän hienosti kepit ja kesti leijeröinnin vaikka moni koira pyrki ensisijaisesti puomille. Rengasta hyppäsi vähän huonosti. Ponnisti kaukaa, ei rämäyttänyt mutta se ei kaukana ollut.

Tiia pyysi pohtimaan muutamaa juttuja, ensinnäkin hyppytekniikkaa erikoisesteillä, jotta Karkki saisi paineettomasti toistoja esteillä. Keinusta Tia oli sitä mieltä että 2o2o vaatiminen keinulla pamauksen jälkeen on ehkä vähän turha ja oli sitä mieltä että Karkille voisi olla hyvä että pamautus toimisi vapautuksena. Kunhan päästään kunnolla treenaamaan niin hyppytekniikka ja erikoisesteet on varmasti ne, mitä ruvetaan tekemään. Kontakteilta, etenkin keinulta, Karkki tarvitsee vielä paljon vahvistusta ja palkkailua. 2o2o:sta en ihan olisi valmis luopumaan, sen verran olen nähnyt noita keinu kyllä pamahtaa mutta alastulolle ei kuitenkaan osuta - koiria.

Kaikkinensa teki hyvää käydä haastamassa itseään tämmöisen "pompsin" verran. Huomaa, että itse keskityn paljon tarkemmin kun olen vieraassa porukassa ja rata on vähän "ylivaikea". Metkan iso rata antaa haastetta jo siinä että vauhti pääsee kasvamaan älyttömän suureksi, ja se tekee kyllä hyvää pienellä kentällä treenaamisen jälkeen.

Syksyn agilitykuviot olivat pitkään ihan auki. Jattilan pohja-asia ei ole ollut ihan yksinkertainen, mutta vihdoin tällä viikolla yhdestä kentästä pohja vaihdettiin kivituhkalle. Tämän myötä mahdollisuus jatkaa Jatissa lopulta tulikin. Myös hiekkatekonurmi huollettin. Kotikisoihin ei kuitenkaan päästy huollettua keinonurmea testaamaan, sillä viime viikolla Aija ja Karkki saivat kimppuunsa sen verran maa-ampiaisia, että kumpikin lääkittiin kyypakkauksilla. Tästä 14 vrk varoaikaa Karkille.

Seuraavat kisat johon päästään varoajoilta osallistumaan ovat 14.8. Mikkelissä. Piirinmestaruudetkin olisi tulossa 20.8. Olin ehtinyt varata Karkille paikan joukkokuvauksiin virallisen spondyloosin varalta, mutta auton mittavan remontin (1800e...) ja varoaikojen vuoksi pitänee siirtää kuvausta vähän myöhemmäksi.

Kevättuulia

Aloitetaan agilitypäivityksellä.

Karkkinen kävi Pääsiäisenä kisaamassa Jatilla neljä starttia. Kolme hyvää rataa ja yksi vähän heikompi. Tulokset ei aina vaan oo samaa mieltä, ainoalta huonolta tuntuneelta radalta 0. Oli vähän haastava rata, jossa tiukkoja käännöksiä ja ehkä otin Karkkia sitten liian napakasti ohjauksiin, sillä se rupesi arpomaan kontaktien kanssa, ei 2o2o:ssa vaan meinasi kääntyä sekä keinulta että A:lta pois, ihan ihme juttu.

Kisojen jälkeen käytiin tekemässä pientä treeniä ja Jattilan pohja teki kepposet. Karkki lähti ponnistamaan takaakiertoon ja tassun alla olikin jäätä. Karkki putosi mutkalla selkä edellä rimaan. Kipeää täytyi tehdä ja selässä selkeä kuumotus tuntui tapahtuman jälkeen. Ensiapuna kylmähoitoa ja viikon verran rauhallista lenkkeilyä, lempeitä venytyksiä jne. Parin päivän jälkeen en enää Karkissa huomannut muutosta entiseen, niin uskallettiin lähteä Tampereelle kisoihin viikko tapaturmasta.

Tampereen kisat sujui tosi hienosti, vaikkei nollia tällä kertaa. Olin tyytyväinen että pääsiäiskisojen epävarmuudesta ei ollut mitään viitteitä, vaan oltiin hyvinkin itsevarmasti samalla radalla. Viimeisellä radalla sitten kävi niin, että Karkki kaatui suorassa putkessa. Sellainen ryminä kävi että mietin tuleeko se sieltä ollenkaan. Tuli onneksi kuitenkin.

Nyt on sitten kahta tapaturmaa hoivattu kotikonstein hieromalla ja venyttelemällä, pitkillä rauhallisilla lenkeillä ja back on trackillä. Eiköhän tämä tästä.

Karkki täytti 9.4. 3 vuotta. Kyllä aika on mennyt nopeasti ja toisaalta sitten tuntuu että Ankkis on ollut mulla aina. Se on kyllä maailman mutkattomin koira. Kun ollaan kotona, se haluaa nukkua vieressä. Se ei reuhaa eikä hötkyä, ja on sellainen huomaamaton ihmisen mieli. Sitten kun mennään kentälle, ei sitä voi olla huomaamatta. Se tekee hommia täysillä, mutta yhtään ylimääräistä kohkaamatta.

Käytiin Pete Huotarin koulutuksessa synttäripäivän kunniaksi ja samaa mieltä hänkin. Karkki toteuttaa erittäin täsmällisesti jokaisen ohjausvihjeen minkä annan. Ihan saa itseään syyttää jos tulee joku virhe. Kiinnitettiin huomiota erityisesti mun katseen suuntaan ja yritettiin poistaa mun käsiä jotka vetää koiraa silloinkin kun ei pitäisi. Mukavaa oli ja hyvä taas vähän saada uutta ajateltavaa.

Agilityn saralla myös vähän uusia tuulia siinä mielessä, että suunniteltiin alustavasti Keksin veljen omistajan kanssa pientä lainakoirakuviota Keksin veljestä Messistä. Parit ekat treenit on alla ja voi että nuo junnukoirat ja niiden tempaukset on ihania, kun ei ihan vielä olla kärryillä siitä mitä ees tapahtuu, mutta kivaa on.

Vähän kirpaisee että treenit ei ole Keksin kanssa, mutta ehkä vähemmän koko ajan. Suurin tuska varmaan Keksin kanssa oli talvella kun kamppailtiin sen kanssa että tuleeko tuosta jalasta mitään. Nyt sitä varmaan jossain määrin hyväksyy että jalka on sellainen kuin on, eikä kenties koskaan kestä lajia vaikka kuinka toivoisin.

Seela on taukoillut agilitystä reilu kuukauden, ja se on aivan mahdoton sininen porsas. Lenkillä vetää pyllyhepulia, roikkuu kengässä ja hihnassa. Huutelee autosta kaikille ohikulkijoille ja egoilee oikein huolella. Näin se oli viimeksikin tauon aikana. Kunhan vielä kelit lämpenee niin eiköhän Sininen Salamakin vähän taas agilityn makuun pääse.

Keksin kanssa elämä alkaa normalisoitua hiljalleen ja tyyppi kulkee lenkeillä sujuvasti mukana ja irti. Sellainen iso muutos omaan lenkkeilykäytäntöön kyllä tullut että enää ei tule päästettyä koiria hulmuamaan heti kun vaan lenkille vaikka autolta lähdetään vaan olen ollut tosi tarkka siitä, että aina olisi hihnalenkkeilyllä lämmitelty lihaksia ja kaikkeen riehumiseen olen suhtautunut melko ankarasti. Kummasti itselläkin hermo lepää kun koirat eivät paahda kahjopäinä pitkin pitäjiä vaikka vapaanaolosta nauttivatkin. Lenkkeilymäärä on lisääntynyt kyllä huimasti Keksin toipumisen myötä. Kun tammikuussa iPhonen mittaama päivittäinen kävelymäärä oli vähän vajaa viisi kilometriä päivässä, niin nyt päivittäinen keskiarvo kiikkuu 8-10 kilometrin välillä.

Keksillä oli ensimmäinen varsin vaivaton juoksukin 13,5 kk vanhana.

Kesälomakin vääjäämättä lähestyy. Perinteisesti aloitan loman toukokuun lopulla. Mukavia suunnitelmia lomalle. Jos Seela nyt sen viimeisen puuttuvan nollan tekee, olisi tiedossa agilityn SM-kisoja, ja muitakin agilitykisoja, ehkä jopa rallitokoakin ja Keksillä australianpaimenkoirien jälkileiri. Viime kesä meni ihan pieleen Keksiä murehtiessa ja karjikset ei ajaneet jälkeä lainkaan. Tämä vääryys pitää kyllä korjata - Seela kun ennätti jo hommassa toissakesänä tosi hyvälle mallille.

Eniten odotan kyllä uimista. Ehdin jo nähdä painajaista että havahduin heinäkuussa siihen etten ollut uinut kertaakaan. Luulen että tämä ei ole enneuni. Koirien ja etenkin Keksin mielestä uimakausi on purojen sulettua auki ja australianvesipuhvelikoira löytyy varmimmin milloin mistäkin ojasta lutraamasta. Vaan lutratkoon mun puolesta sydämensä kyllyydestä,

Kekkuli 1 vee ja terveystuloksia.

Keekkupää Kekkiläinen täytti vuoden 16.2.

Nätti ja reipas koira on pienestä aussiesta kasvanut. Ja virallisten tulosten valossa vielä tervekin. 19.2. käytiin luustokuvissa, lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja LTV1.

Polven kuulumiset ei sitten olleet ihan yhtä hyviä. Tammikuun lopussa alkaneen ontumisen syyksi varmistui kuvissa murtuma TTA-häkissä. Koko rakenne on nytkähtänyt paikoiltaan ja luutuminen häiriintynyt.

Otimme siis jälleen ottaneet vieläkin rauhallisemmin, Keksi on yksinolot häkkilevossa ettei enää pääse tapahtumaan mitään vahinkoja kun en ole paikalla ja ruokavalioon on lisätty kalsiumia ja d-vitamiinia, ja K-vitamiiniä ja kaliumia ja...

Vointi näyttää tällä hetkellä todella hyvältä. Ontuminen on loppunut ja hiljalleen taas lisätty liikuntaa. Ihan todella lyhyitä hetkiä olen yrittänyt antaa olla kunnon lämmittelyn jälkeen vapaana että totuttelisi pätkissä siihen miltä jalka tuntuu.

Eilistä hetkeä kuvasi hyvin Keksin veljen Mesin omistajan kuvaus Messistä "lentävänä paimentolaismattona"... Keksi oli lähinnä lentävä paimentolais(karva)mato. Mitään jäykkyyksiä tai ontumisia ei lenkkien tai lyhyiden irtipitämisten (tällä hetkellä sellaista 5 minuuttia itse rauhalliseen tahtiin kävellen) jälkeen ole ollut.

Energiamäärän perusteella Keeku kokee olevansa elämänsä kunnossa...

Keksin tarina

En ole halunnut kirjoittaa blogiin Keksistä. En ole halunnut tehdä tulkintoja tai turhia toiveita siitä miten asiat tulevat päättymään ja miten käy. Keksi tulee kohta vuoden ja 4,5 kk vanhasta lähtien Keksin tarina on ollut aika painajaismainen. Kaikki päivämäärät ja lääkärilausunnot ja kuvat jne. on tallessa kyllä, mutta en kaiva niitä tähän tässä vaiheessa. Ehkä joskus kun jaksaa käydä asiat tarkemmin läpi.

Keksi alkoi liikkumaan hassusti aikalailla kesäkuun lopulla. Ehkä ajattelin että kyseessä on kehitysvaihe tai jotain, mutta asia kiinnitti huomion. Tästä kului ehkä viikko kun pentu ontuu levosta noustessa vasenta takajalkaa. Mietittiin että pidetään levossa, mutta ei oma pää olis kestänyt. Lääkäriin.

Käytiin Tassuvaarassa ja uutiset pahimpia mahdollisia (mun kirjoissa, Mallan kokemuksella). Eläinlääkäri uskoi että ristiside on osittain revennyt. Kaksi viikkoa täyslepoa, ja särkylääkettä ja suunta ortopedille. Ellille itkin autossa että Keksi pitää lopettaa, ristisidevaurio näin pienellä ja loppuelämä jotain paskaa polvivaivaisena.

Lepo ei auttanut. Suositusten perusteella suunnattiin Timo Talviolle. Keksi kuvattiin. Polvessa ristisiteen yläkiinnikkeen kohdilla näkyi murtuman alku. Polvessa nestettä. Annettiin cartrophenia, hyaluronia, lisää särkylääkettä. Lisää lepoa. Neljä viikkoa häkkilepoa.

Kahden viikon jälkeen tilanne meni pahemmaksi. Keksi ontui jatkuvasti eikä käyttänyt jalkaa lainkaan. Uudestaan lääkäriin. Murtuma polvessa pahentunut ja polvi täysin poissa pelissä. Pohdittiin mitä tehdään. Päätettiin yrittää leikkausta.

Ristiside Keksillä ehjä, mutta täysin irronnut kiinnikkeineen, eli täysin hyödytön. Timo teki Keksille uuden lihaskalvosiirteistä ja siimasta. Mallan kokemuksella osasin sanoa että siimat eivät tämän kokoisella koiralla kestä. Tutkimuksissa kaikille siimaleikatuille jäänyt merkittäviä epävakauksia polveen. Mutta Keksi on niin pieni - olisiko sitä voitu edes leikata paremmin? Voisiko se olla se koira jolla ihmeen kaupalla siima kestää.

Kotiin pienen ja hirmuisen kipeän pennun kanssa. Kahdeksan viikkoa täyslepoa. Kontrolli. Uutiset hyviä. Hiljalleen liikuntaa. Keksin liike pompottavaa, eikä normalisoidu. Osteopaatin ja leikanneen lääkärin mielestä tilanne ok. Hiljalleen lenkkejä, sitten fleksissä, lopulta varovasti irtilenkkejä. Jopa karjisten kanssa.

Kuukauden verran, lokakuun lopusta marraskuun loppupuolelle Keksi eli melkein normaalia elämää. Sitten polvi lakkasi toimimasta. Ensimmäinen ajatus - siima ja siirteet pettäneet. Pelko siitä, että Keksi ei oo kasvanut tarpeeksi, että sen kasvulinjat on auki ja että sitä ei voi operoida enää. Varattiin eläinlääkäri. Kaksi viikkoa täyslepoa, kasvulinjat ok, TTA-leikkaus mahdollinen. Levolla ja kipulääkkeellä ei vaikutusta. Osteopaatilla käytiin, tilanne ei vaikuttanut huolestuttavalta.

Varasin ajan Espoon eläinsairaalaan kun Mallan leikannut Sointu Jalkanen oli lomalla. Jan Räihä otti vastaan ja käytiin stoori läpi. Tunnusteli polven. Epäili että siima löystynyt. Kuvattiin Keksi, näytti terveeltä. Päädyttiin TTA-leikkaukseen raskain sydämin jos se on mahdollista - ennuste ei yhtä hyvä kuin jos edellistä leikkausta ei olisi ollut taustalla. Leikkauksessa selvinnyt että toinen lihaskalvosiirteistä kipristynyt kudosmöykyksi. Toinen siirre ja siima poikki. Poistettu edellisen leikkauksen rakenteita ja tehty TTA-leikkaus.

Ihan älyttömän kipeä ja sekava pentu kotiin. Itkee vaan eikä käytä jalkaa. Rauhoittuu vaan kainaloon nukkumaan. Puolitoista vuorokautta leikkauksesta testaa jalkaa maassa ja käynnissä liike näyttää täysin normaalilta. Heti kun silmä välttää, Keksi syö ajeltua jalkaa. Kauluri ei auta, notkea koira saa hyvin koko takajalan kaulurin sisään ja repii ihoriekaleita ajellusta koivesta niin että jalka vuotaa verta ja mätää - itse haava onneksi siisti. Ei ihan kauheesti tullut nukuttua.

Kaksi viikkoa leikkauksesta kontrolli, saatiin otettua Keksin ollessa hereillä. Luutuminen alkanut hyvin ja vuoden alusta varattiin aika fysioterapiaan.

Nyt fysioterapiaa takana viisi viikkoa. Keksiä jumpattu ja venytelty päivittäin. Liikkumista lisätty hiljalleen. Fysioterapian alkaessa vasen takajalka "kuiva ja eloton". Merkittäviä liikerajoituksia ja lihaspuutosta. Paino 80% terveellä jalalla. Keksi vastustanut kaikin voimin venyttelyä ja fuskaa kaikki harjoitteet kun on tottunut siihen ettei vasemmasta takajalasta ole mihinkään. Aloitettu vesimattoharjoittelu. Jalkaa hierottu, venytetty, laseroitu.

Viiden viikon jälkeen liikerajoitukset poistuneet. Jalkaan tullut luonnollista joustoa ja lihasmassaa. Jalka on käteen pehmeä ja elastinen. Venyttely onnistuu ja Keksi varaa painoa hyvin leikatulle jalalle. Painopiste fysioterapiassa siirtyy ennaltaehkäisyyn ja saavutetun tason ylläpitoon. Jalka edelleen herkkä takapakeille ja vaatii työstämistä.

Noh, hetken onni, itseasiassa aikalailla 8 tunnin mittainen, kun kävin tekemässä fyssarikäynnin päälle iltavuoron. Tulin kotiin, makkarista murtauduttu pois ja Keksi tulee kolmijalkaisena vastaan. Nyt ontuminen jatkunut viisi päivää. Mennyt parempaan mutta Keksi selvän toispuoleinen ja aristaa jalkaa.

Onneksi sitä jo tietää mitä tehdä. Kaksi viikkoa täyslepoa ja särkylääkettä. Sitten onkin jo 19. päivä 2kk kontrolli leikkauksesta.

Kaiken tämän keskellä Keksistä on, älytöntä kyllä, kasvanut täysin täyspäinen nuori koira. Avoin, hyväntuulinen, ystävällinen ja kontaktinhakuinen. Itsevarma ja tasapainoinen. Raisu ja villikin, toki. Mitä kovempaa saisi mennä, sen parempaa olisi, mutta kun ei saa niin ei saa. Se on hyvärakenteinen ja otetuissa rtg-kuvissa tervenivelinen. Mutta tervettä siitä ei tietysti tule, vaikka periaatteessa TTA:n ennuste on hyvä. Mitään en uskalla haaveilla mutta toivoisin että jossain vaiheessa päästäisi pisteeseen että se saisi elää normaalia elämää, juosta vapaana, uida ja riehua. Ettei nämä kaikki leikkaukset ja kaikki pitkät päivät häkissä olisi olleet ihan turhia.

Koville on ottanut ja onneksi Keksi on saanut olla myös Aijalla välillä, että olen päässyt silloin tällöin olemaan normaalisti karjisten kanssa. Käymään kisoissa ja miettimään muitakin juttuja. Olen ollut ajoittain niin vihainen siitä että näin kävi ja epäreilun kateellinen että sisarukset on saaneet mennä ja kokeilla vaikka mitä, että niillä on taivas rajana tulevaisuuden suhteen. Ei sillä, että olisin kellekään tällaista toivonut, mutta tuntunut kohtuuttoman raskaalta käydä läpi samaa tarinaa joka Mallan kohdalla päättyi koiran lopettamiseen. Tiedän että Keksi on myös Aijalle ihan äärettömän rakas koira, enkä yksin ole surrut tai murehtinut. Mutta hyvin kaltevalla pinnalla on menty sen suhteen mitä voi vielä yrittää että voitaisi Keksi pitää. Panokset on aika kovat, eikä ole kristallipalloa kertomaan mikä on oikein. Sekin on täytynyt hyväksyä että voi olla että kaiken eristämisen ja kipujen jälkeen Keksi voidaan joutua silti lopettamaan, eikä se ole saanut elää täyttä koiran elämää kuin 4 kk. Yhtään arvostelijaa tai kauhistelijaa en ole kestänyt, enkä yhtään positiivista tsempparia sen puoleen.

Yllättävän nopeasti ja peruuttamattomasti voi pentuonni vaihtua johonkin muuhun. Mitään selkeää tilannetta en ole nähnyt missä Keksi olisi loukkaantunut. Ortopedi ja osteopaatti täysin yksimielisiä siitä että kyseessä on traumaperäinen juttu - polvi ei murru itsestään. Mutta se, missä tilanteessa murtuma on tullut, jää mysteeriksi.

Keksi on viikon päästä vuoden vanha. Yritetään katsella varovasti eteenpäin.

Karkin kuulumiset

Karkilla on ollut vaiheikas kesä takana. Ensisijaisesti olemme tutustuneet agilityssä kisaamisen saloihin. Hiekka on pöllynnyt, viukkis on raikanut ja ohjaaja on yrittänyt pysytellä perässä.

Kisaura Karkin kanssa alkoi itseasiassa oikein kivasti mutta omapäisen punaisen sinkoilijan kanssa samalla radalla ei ole aina ihan helppoa olla. Ja kun kierrokset hyrähtää käyntiin, ne ei sieltä niin vaan laskekaan. Oikeaa kauhun tasapainoa on etsitty ja niin se vaan alkoi sitten löytymäänkin.

Pieksämäellä 7.6. hyllytettiin kaksi perin helppoa rataa ja taisteltiin sen jälkeen  taisteltiin nollalla maaliin. Tulos 0 (-6,71), 1. sija, LUVA. Etenemä radalla ihan kelvollinen 4,03 m/s. 

No kun nollatili kerran oli auki, niin pitihän sitä ehdottomasti kisata vähän lisää!

Mikkelissä oli 11.7. varsin aurinkoista ja Kari Jalosen suunnittelemalla radalla juoksi vähän vajaakuntoinen ohjaaja ja vähän vajaaälyinen punainen koira. Ihmeen kautta pienen punaisen pyrkimyksiä kepeille ei tulkittu kielloksi ja maaliin tultiin tuloksella 0 (-12,93), 2. sija, LUVA. Etenemä kierroksien ja kaarroksien kanssa 4,27m/s. 

Seuraavaksi suunnattiinkin sitten Joensuuhun 1.8. alla oli melkoinen ajomatka edellisenä yönä Nightwishin keikalta Tampereelta Joensuuhun mutta parin tunnin unien jälkeen oltiin iskussa. Kuvaajaa emme valitettavasti saaneet, mutta niin vain kävi että Reetta Pirttikosken radalta meille ykkösluokasta kolmas 0-tulos (-12,60) ja SERTin myötä siirto kakkosluokkaan. 

Päästiin starttaamaan samoin tein kakkosetkin ilman mainittavaa tulosta.

Karkki kävi paria päivää myöhemmin hylkääntymässä luonnetestissä - testi keskeytettiin pimeään huoneeseen. Karkki, kuten Seelakin aikoinaan, otti kaikista suurimman paineen siitä, kun se hyökkäyksen jälkeen vietiin minulta pois. Koska oli selvää että moisen vauhkoontumisen jälkeen testi ei läpi menisi, keskeytettiin eikä Karkille hyökätty seinälle ja aiheutettu lisää ikäviä mielikuvia ihmisistä. 

Siitä huolimatta Karkki otti luonnetestin melko raskaasti ja kakkosluokan ensimmäisiä startteja varjosti voimakkaasti ennen niin reippaan Karkin pälyily - olihan toki mahdollista että myös agilitytuomarit voisivat olla pahoja olentoja jotka pientä koiraa hampaat irvessä säikyttelevät.

Pari kisaa alle ja Karkki päätti että ei, ei nää oo samaa sakkia pahojen luonnetestituomarien kanssa ja niin taas vaan alkoi VIU raikumaan kisakentillä. 

6.9. Piirinmestaruuskisoissa startattiin ekaa kertaa virallisesti kotihallissa. Karkki tuntui koko kisapäivän niin hyvältä, että kutka oli että nollakin olis mahdollinen. Ja tulihan se sieltä. :) Meidän ensimmäinen kakkosluokan LUVA, tulos siis 0 (-14,18), 1. sija. Nopeutta radalla riitti 4,34m/s. Kyllä olin ja olen ylpeä! 

Karkki osallistui viime viikonloppuna myös ekoihin "isoihin" kisoihin, kun Oulussa kisattiin SAKKRY:n rotumestaruuksista. Räsäsen Minnan radoissa oli tekemistä, eka rata meni ihan sössimiseksi mutta kakkosradalla alettiin olla iskussa. Nolla jäi ylimääräisen putken päähän. Mutta hyvä vire ja hyvä fiilis jäi. 

Karkki kävi eilen osteopaatilla hoidettavana, sillä vaikka luonnetestin jälkeen kisoissa Karkki on palautunut ennalleen, on se jotenkin ylinöyrä ja jotenkin huolestunut ja säpsy mitä se ei ole ollut. Selästä löytyikin merkittäviä kipukohtia ja oli hienoa nähdä kun hoidon edetessä Karkin koko ilme alkoi rentoutua. Kotiin kun päästiin niin tuttu virnunaama pelleilyineen oli palannut. Mikä lie tytön saanut niin jumiin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Murhetta on piisannut sen verran että jotenkin Karkki on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle ja vaikka mietin onkohan tämä nyt luonnetestin jälkikaikuja vai jotain muuta, niin ajatuksen on jotenkin kuitenkin sivuuttanut. 

Tiedän että on jo helmikuu, mutta uusi vuosi, uudet kujeet!

Suunnaton laiskuus ei ole poistunut vuoden 2015 myötä. Koskien siis blogin kirjoittamista. En jaksanut mm. tehdä entisvuosien takaa ihmeempää koontia, mutta sinänsä melko rauhallinen vuosi meillä olikin.

Seelan saavutuksia taisi vuodelle 2014 olla 9 nollaa agilitystä ja hyväksytty BH. Lisäksi maailman voittajasta yllättävä AVO-ERI4 -sijoitus.

Karkki rekisteröitiin Suomeen, kävi neljässä näyttelyssä (4xERI, 1 ROP & SERT) ja starttasi rallytokossa hyväksytyn tuloksen verran alokasluokassa. Lisäksi Karkki kävi virallisissa terveystutkimuksissa tuloksina lonkat B/C, kyynärät 0/0, selkä LTV0 ja VA0.

Vuosi aloitettiin rennosti Joensuussa ja päästiinpä moikkaamaan vanhaa tuttua eläinlääkäriäkin Seelan kynnen haljetessa ytimeen asti. Kynsi jouduttiin poistamaan, ja antibioottikuuri, tassupakettishow ja hiukan pidennetty agilityloma tuli sitten eteen.

Karkki pyörähti Ilomantsin näyttelyssä tammikuun lopulla ja melko tyrmäävällä (kirjaimellisesti) arvostelulla NUO-EH. Koirasta ei oikeastaan löytynyt positiivista muuta kuin vahva kaula ja hyvät tassut ja ranteet. Ei ollut siis tämän tuomarin makuun Karkkinen. Pitää etsiä arvostelu ja kirjoittaa se ylös vielä myöhemmin.

Kävimme myös hakemassa vähän lisää terveystuloksia ja tällä kertaa sai lähteä hymyillen klinikalta.
Seela 6-vee silmät edelleen terveet ja sydän kuunneltiin virallisesti terveeksi.
Karkin silmät olivat myös terveet, polvet 0/0 ja sydänkuuntelun tulos: ei sivuääniä. Nyt Karkin sydäntä on tutkinut kaksi spesialistia ja sieltä ei ole minkäänlaista sivuääntä havaittavissa vaikka ultraäänellä tukehtumistutkimuksen yhteydessä aivan pieni mitraaliläppävuoto sydämestä löytyi. Virallinen kuuntelutulos vahvistanee sydäntohtorin tulkinnan siitä että kyseessä on merkityksetön sivulöydös joka tuskin koskaan tulee koiran elämään vaikuttamaan tai sivuääneksi sydämeen koskaan muuttumaan.

Uuden vuoden kunniaksi tehtiin sellainen harppaus agilityn suhteen, että Karkki sen lisäksi että pujottelee ilman ohjureita, tutustutettiin 12 keppiin. Ekalla kerralla asia aiheutti pientä hämminkiä, tokalla treenikerralla sujui kun vanhalta tekijältä. Myös keinu alkaa olla tosi kivalla mallilla. Olin jo innolla miettimässä kisoja ja ilmoitin Karkin Tiia Vitikaisen valmennukseen ja itseasiassa varattiin jopa paikka rallytokokisoihin.

Sitten alkoi epäonni. Maanantaina 2.2. alkoi juoksu. Keskiviikkona 4.2. Karkki yski automatkan päätteeksi autosta hypätestä ja illalla Ellin käyttäessä koiria Karkki oli yskinyt silloinkin. Melko tasan kaksi viikkoa oli kulunut Ilomantsin näyttelystä joten tulkitsin yskän kennelyskäksi ja kaikki suunnitelmat uusiksi. Onneksi yskä, mikäli sellainen oli, meni ohi yhtä äkisti kuin tulikin. Torstai pidettiin täysilepoa, perjantaina käytiin pieni kävely, ja lauantaina kun oireita keskiviikon jälkeen ei ollut, palattiin normaaliin lenkkeilyyn. Tai oikeastaan epänormaaliin - niin usein meillä on lenkkiseurana joku, että tämä omalla porukalla käppäily tuntuu oudolta.

Sen verran kuitenkin ohjaajalle iski tekemisen tarve että kaivoin jopa Seelan naftaliinista ja suunnattiin sunnuntaina tokoilemaan. Seelan kanssa pientä voittajaluokan muituttelua. Liikkeestä istumisen Seela osaa, ja juosta hepulilla ruutuun jos siellä on nakki. Seela oli hirveän hyväntuulinen (ja sitämyöten tosi epätarkka esim. seuraamisessa) mutta hauskahan sen kanssa oli tehdä.

Karkki oli kypsytellyt Kiihtyvää Hernettä tokotauon aikana. Alkuinnostusta purettiin lyhyisiin seuraamisiin ja pitkään palkkailuun ja oikeastaan saatiin aika kivat räksytysvapaat treenit. Karkki oli erittäin näpsäkkä, jopa jäävien liikeiden suhteen hoiti homman varmasti ja ennakoimatta. Ainut vaikea asia oli luoksetulossa käskyn odottaminen. Karkki kun tietää milloin se käsky tulee. Se ei niinkään lähtenyt liikkurin käskytyksestä, vaan katsottuan että minä olen asemissa, niin sinkasi useamman kerran luokse täysillä. Yhden huomautuksen ja yhden paikallaistumisen palkitsemisen jälkeen se malttoi odottaa nätisti. Mutta onhan se säälittävä, kun Aijan mukaan se oikeen tärisee odottaessaan käskyä. Kuvaa aika hyvin Karkin intensiteettiä...

Laskeskelin sitten milloin odotamme juoksua loppuvaksi ja milloin kennelyskäkaranteeni loppuu ja vihdoin viikonloppuna 28.2.-1.3. meidän porukka olisi vapaa tekemään mitä haluaa. Sen kunniaksi Karkki on ilmoitettu tottelevaisuuskokeeseen ja Seela agilitykisoihin. Toki, kuten vuoden alku on näyttänyt, mikään itsestäänselvyys ei mihinkään pääseminen tunnu olevan. Toivotaan että vastoinkäymiset alkaisi kuitenkin olla hiljalleen kärsitty ja mieluummin jopa niin että alkuvuodesta kaikki, niin loppuvuosi saatas olla sitten iskussa. Toiveissa olisi kuitenkin myös agiuran aloittaminen virallisesti ennen kun Karkki täyttää kaksi. Ainakin hypärille uskon rahkeiden riittävän.

Semmoisia jänniä aikoja elämme myös, että toiveissa olisi syntyväksi ensi viikolla laumaan uusi jäsen. Hänestä enemmän kuitenkin myöhemmin. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvitse lähteä merta kauemmas kalaan. :)

Karkin terveystutkimukset

Noniin, nyt on käyty läpivalaisemassa Karkki. Alunperin asia piti hoitaa jo kesällä, mutta koska Karkilla on taustalla tukehtumistapaus jonka syytä ei ollut selvillä, ei eläinlääkäri halunnut tehdä riskinukutusta helteillä.

Karkilta otettiin viralliset rtg kuvat selästä, kyynäristä ja lonkista. Lisäksi epäviralliset kuvat olkapäistä, sillä lähisukulaiselta oli olista löydetty OCD molemmin puolin. Karkin sydän kuunneltiin, ultrattiin ja Karkin nielu- ja hengitystiet tähystettiin.

Viralliset lausunnot tulivat kaksi päivää kuvauksista:
Lonkat B/C
Kyynärät 0/0
Selkä LTV0, VA0

Olat terveet, epävirallisesti spondyloosia ei löytynyt, viralliseen spondyloosilausuntoon Karkki on vielä liian nuori.

Sydämessä ei sivuääntä, ultralla löydettävissä edelleen pieni vasemman kammion mitraaliläppävuoto. Vasemman kammion koko ei ollut kasvanut vuoden takaisesta, eli tilanne on ennallaan ja todennäköisesti pysyykin täysin sivulöydöksenä.

Hengitysteistä löytyi sanomista. Toisen (oikeanpuolisen) keuhkoputken lähtö on synnynnäisesti lievästi ahtautunut. Eli keuhkoputken pää ei ole yhtä suuri kuin sen pitäisi olla. Lähdön jälkeen keuhkoputki kuitenkin levenee normaaliksi ja keuhkoputki käytännössä toimii kuten pitääkin. Tällaisia muutoksia tavataan pääasiallisesti lyhytkuonoisilta roduilta.
Muutos ei vaikuta Karkin elämään tai harrastamiseen tällä hetkellä lainkaan. Mitään estettä tavoitteelliselle treenaamiselle ja kilpailemiselle ei ole. Keuhkoputken epämuodostuma voi kuitenkin haitata esimerkiksi kennelyskätapauksessa, ja on alttiimpi tulehtumaan. Kennelyskärokote on siis hyvä uusia vuosittain ja mahdollisia kennelyskäoireita pitää hoitaa huolella jälkitautien ehkäisemiseksi. Lyhytkuonoisilla roduilla kova rasitus helteellä voi olla vaarallista, mutta meidän ei tarvitse rasitusta välttää - ainoastaan jos oireita alkaa tulla, on syytä olla yhteydessä lääkäriin koskien mahdollista keuhkoputkia laajentavaa lääkitystä.

Tällä hetkellä Karkki on lähestulkoon oireeton. Jos Karkin sisar ei olisi kuollut muutamaa viikkoa Karkin onnettomuuden jälkeen ja jos sen puolisisarus ei olisi pienenä meinannut tukehtua (tämä pentu saatiin elvytettyä!) melko tavanomaisessa tilanteessa ruokaan, en olisi lähtenyt asiaa selvittämään. Karkin onnettomuuden jälkeen ainoastaan olen huomannut, että Karkki helposti välillä "yskähtää" namin takaisin ennen kuin nielee sen lopullisesti. Rasituksessa en ole oireiden huomannut lisääntyvän, eikä Karkilla ole kyllä minkäänlaisia oireita treenatessakaan siitä, että sen hengittäminen olisi vaikeampaa, tai että se hengästyisi tai läähättäisi "turhan herkästi". Karkki ei myöskään kuorsaa, eikä säästele kovilla helteilläkään itseään vaan juoksee tapansa mukaan. Joten ajattelen asian sellaisena kuin se minulle esitettiin. Lievänä löydöksenä, jonka merkitystä koiran hyvinvoinnille esimerkiksi koiran vanhetessa on vaikea ennustaa, mutta joka on todennäköinen syy siihen, miksi pieni namipala saattoi aiheuttaa niin ison tilanteen. Elämä jatkuu oireiden (tai oireettomuuden) mukaan täysin normaalina.

Jossain vaiheessa Karkilta tutkitaan vielä polvet, silmät ja sydämestä otetaan virallinen kuuntelutulos. Sitä, miten tällainen vaiva voi periytyä, ei ole mitään tietoa. Enkä asiaa aio vielä päättää ennen kuin koira saa kilometrejä ja rasitusta alleen, sairastaa ehkä sen yhden kennelyskän, että nähdään miten siitä toipuu ja ylipäätään, millaiseksi elämä muodostuu näin harrastuskoiralle näiden löydösten kanssa. Kotikoiralle nämä muutokset olisivat täysin merkityksettömiä.

Lopuksi vielä kuvakooste:

Ei otsikkoa

Blogin hiljaisuus on kestänyt jo tovin. Ajattelin että pitäisi tapahtua jotain isoa tai hienoa, että edellisen päivityksen jälkeen olisi jotain päivitettävää. Mutta eipä niin isoja, hyviä asioita varmaan ole, mitkä surun poistaisivat. Mallaa ei ole, vaikka välillä lenkillä edelleen käännyn katsomaan että tuleeko se perässä vai ei. Tuhka odottelee oikeaa hetkeä. Meillä ei kukaan huuda enää kyläilijöille. Inhosin sitä huutoa niin paljon, Mallalla oli aivan hirveä ääni ja se ei lopettanut huutamista millään ennen kuin itse päätti.
Eikä iltaisin hypätä päälle nyhväämään, räkimään naamalle ja talsimaan kunnes oli aivan pakko komentaa koira pois. Joskus yritin että annan sen vaan jatkaa, että kyllä se lopettaa, mutta eihän se lopettanut.
Kukaan ei kilahtele koiraohituksissa. Ajattelin aina, etten saa koskaan sitä keuhkoamista (joka kyllä viimevuosina oli vaan raskasta, raskasta hönkimistä karvat pystyssä), loppumaan. Enkä saanutkaan. Hyvä niin. Kermaviilikuppiakaan ei oo kukaan varastanut ihmisten nenän edestä. Ja jos lenkillä sanoo, että uimaan, niin kukaan ei ryntää veteen. Kuvatkin onnistuu paremmin kun yksi ei möllötä vastentahtoisena toiseen suuntaan kun muut.

Ei sillä, Seela ja Karkki on hyvä tiimi - Karkin eka juoksukin meni ohi ilman sen suurempaa draamaa. Juoksu kesti tasan kolme viikkoa. Yksi känähdys juoksujen aikaan tytöillä oli, mutta en nähnyt mistä alkoi enkä nähnyt mihin loppui, vaikka viereisestä huoneesta ryntäsin paikalle, joten varsinaisesta tappelusta ei kyllä voi puhua. Iltaisin Karkki nuolee Seelan naamaa, ja usein tytöt nukkuvat enemmän päällekäin kuin vierekkäin.

Karkki on käynyt kahdessa näyttelyssä, ensin Lahden KV-näyttelyssä, jossa australialaistuomarilta JUN-ERI2, SA, PN4. Arvostelun kirjoitan myöhemmin.

Keuruun ryhmänäyttelyssä tuloksena JUN-ERI1, SA, PN1, ROP, SERT. Arvostelu tästäkin uupuu vielä. Tyytyväinen täytyy olla, että junnu kerää tasaisesti noita erinomaisia, ja kivahan se oli sertitili avata. Nyt toivotaan että karvat pysyisi yllä Maailmanvoitttajanäyttelyyn asti. On vähän hiinä et hiinä. Karkin paperitkin saapuivat ja 3.7. lähdetään luustokuviin ja samalla saa Suomeen rekisteröinnin alulle.

Toisenlaisia sertejä on toivottu Seelan kanssa - tai oikeastaan sertejä enemmän viimeisiä SM-nollia. Kevättalven keppi jalassa ja varvasvenähdyksestä kuntoutuminen kesti käytännössä toukokuun puoleen väliin. Saatiin kun saatiinkin lopulta oikea määrä nollia kasaan, mutta ensisijaisesti hyppäreiltä, joten arvokisat jäivät tältä vuodelta väliin. Sijoitukset nollilla on olleet ihan mukavia ja Mikkelissä oltiin NÄIN lähellä ensimmäistä triplanollaa tuloksilla hyp0, agi5 ja hyp0. Ohjaajalla ei kestänyt hermo ohjata loppuun asti vaikeaa tilannetta. Pääasia kuitenkin että koira kulkee ja on hyvässä kunnossa. Seuraavaksi suunnataan Open SM-kisoihin agirodun yhteyteen ja Mikkelissä 19.7. olisi tarkoitus sitten kisailla kahdella koiralla - Seelalla ja Rinillä, jota kevään aikana on treenattu taas kisakuntoon. Muutamat möllikisat Rinin kanssa takana ja ihan kivaa tulosta - yksi nollatulos, yksi voitto ja yksi onnistunut agirata, missä pieniä virheitä.
Myös Karkki aloitti mölliuransa, selviytyen ylipitkästä hyppy-putki -luokasta oikeen mallikkaasti. Intoa tuntuisi olevan.

Paimennusta ollaan odoteltu kesälle, ja lähdetään SAKKRY:n paimennuspäivään Somerolle 20.7. Jännä nähdä miten Karkki lampaisiin suhtautuu, pentuna kun ei ollut niin kiinnostunut. Seelan kanssa tuskin suurta jännitettävää, niin hyvin se hoksasi mistä kyse oli viime kerralla.

Seelan kanssa on tehty jälkeä ja luonnetestissä hyvin sujuneiden paukkujen innoittamana semmoinen mitä jos -ajatus on kytenyt. Joten ilmoittauduttiin nyt ensalkuun bh-kokeeseen.

Niin ja tosiaan. Kävihän Seela uusimassa luonnetestin melkein päivälleen kolme vuotta edellisestä. Lisään videot jossain vaiheessa. Hylätty tulos saatiin myös tällä kertaa, Seelan hermorakenne ei luonnetestitilanteessa kestä. Kummassakin testissä romahdus on oikeastaan alkanut siitä, kun se on viety vähän jännittyneenä pois minulta (ekassa testissä jo tervehtimisessä, toisessa hyökkäyksen jälkeen), tämmöisen jälkeen sitten kaikki on Seelasta enemmän tai vähemmän hirvittävää. Kuitenkin siinäkin tilanteessa kun koiralla pettää hermot, sen toimintakyky pysyy yllä, ja uusintatestissä se sai käytettyä taistelutahtoa avuksi tilanteissa toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Tulos siis "parani" jonkin verran, vaan ei tarpeeksi. Laukauksissa Seela otti kaksi ensimmäistä paukkua hyvin, reaktio oli pieni, jopa niin pieni että laukauskokemattomuuden ja laukausalttiin välillä tuomarit miettivät. Kolmas paukku sitten sai jo isomman reaktion aikaan, joten laukausaltis edelleen.

Tuomareina olivat Mia Möller ja Wilhelmiina Virolainen, Jyväskylässä 10.5.2014
Toimintakyky +1 Kohtuullinen
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Taistelutahto +2 Kohtuullinen
Hermorakenne -1 Vähän hermostunut
Temperamentti +2 Kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2b, hieman pidättyväinen
Laukausaltis
+74 pistettä, hylätty

Tällä viikolla onkin ollut uusia tuulia siinä mielessä että Karkin siskopuoli vaihtoi vähän yllättäen kotia ja muutti Köhniölle - nimittäin Ellin luokse. Seela ja Karkki ovat jo Ritan treffanneet ja siskosten leikit pikkusen turhan vauhdikkaita vielä kun toinen ei tajua olevansa jo iso ja toinen ei tajua olevansa pieni.

Kovastihan tuo kolmas koira on ollut myös itsellä mietinnässä, vaan antaa Karkin nyt kuitenkin rauhassa kasvaa.

Agilityvuoden aloitus

Seela on ollut spondyloosidiagnoosin jälkeen joulukuusta helmikuun puoliväliin tauolla. Halusin rauhassa tarkastella koiran vointia ja katsoa mitä cartophren -kuuri vointiin tuo vai tuoko mitään. Sanotaan että vähän ylimääräistä rasvakerrosta tauko ainakin on tuonut vaikka ollaan reippaasti lenkkeiltykin, joten ruokamäärää on vähennetty (Seela ei oikeen tästä ole mielissään).

Aika nopeasti näkyi Seelassa että toiminnantarvetta olisi enemmän kuin kotikoiraelämä vaatisi. Seelahan on aina ollut tietyllä tavalla omapäinen ja myöskin helposti omii itselleen joitain rutiineja. Tällainenhan on ollut mm. ruokinta-aikana se, että Seelan mielestä VAIN Seela saa tulla mukaan katsomaan mitä laarista nousee ("Jes, tänäänkin nappulaa!"). Lenkillä sen paskansyöntivimma nousi potenssiin kymmenen ja vaanimisleikit naksahtivat päälle. Hauskahan noita on tietysti Karkin kanssa katsoa, mutta selkeästi etenkin vaanimisleikit lisääntyivät huomattavasti. Ontumisia, kankeuksia tai mitään siihen viittaavaa, että Seela kipuilisi, en ole huomannut. Paitsi yhden lenkin aikana, kun rymysivät Karkin kanssa metsässä ja lenkin jälkeen kaivoimme Seelan etujalkaan tulleesta reiästä ison palasen tikkua.

Onneksi on sairaanhoitajia ystäväpiirissä, säästyttiin lekurikeikalta, enkä edes pyörtynyt vaikka puupalan pulpahtaessa jalan reiästä meinasi vähän heikottaa.
Tötteröä pidettiin pari päivää ja jalkaa huuhdottiin huolella.

Kerran asiat olivat hyvin, kävimme Jatpailuissa kokeilemassa kisakuntoa nollalla ja joukkuekisassakin team Hylkiöille kävi oikein mukavasti ja päästiin palkinnoillekin. Oli aivan ihana rata ja koiran ilme kun se pääsi halliin, oli aivan vertaansa vaille. Tärkeää hommaa meille molemmille.



Lähdimmepä siis kokeilemaan kisakuntoa myös virallisiin kisoihin 15.2., joka oli muuten myös Seelan Eku-pojan kaksivuotissyntymäpäivä. Äitimuori taikoi radalla nollan synttärien kunniaksi. <3

Ekalla radalla oli sen verran paljon kimurantteja kuvioita, että hyllytettiin ja tunnustan täysin nössö-ohjanneeni ja lepsuilleeni kontaktit, mutta nolla mikä nolla mikä nolla ja SM-nollia ei taida uupua oikeastaan kuin kaksi, tupla on, voitto on ja vaan yks nolla hyppäriltä, joten jos vaan kunto kestää niin eiköhän me arvokisoihin kuitenkin tavoitella. Nautitaan nyt tästä ajasta kun voidaan.

Kokeiluun lähti muuten Full of Life -nivelvalmistetta sekä Mallalle että Seelalle. Että olis ainakkii voitelu kunnossa. Hierojalle tehdään kiekka myös kunhan ehditään.

Tottelevaisuuskoe Pieksämäellä 14.12.2013 ja kohdunpoistohommia

Palataan viime vuoden tunnelmiin kertomalla, että kävimme Mallan kanssa lopulta kuitenkin tokokokeessa! Emme olisi tännekään päässeet, mutta onneksi Mallan sterilisaatioaikaa jouduttiin siirtämään, ja suunta oli kohti Pieksämäkeä.

Ja rivi näytti tältä, tuomarina Tommi Varis

Paikkamakuu 10
Seuraaminen taluttimetta 7 (väljyyttä, siirtymissä pientä piippanenää)
Istuminen seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 0 (läpijuoksu)
Ruutu 0 (Malla omissa maailmoissaan, löysi kuitenkin ruudun ja irtosi sinne ihan kivasti. Meni maahan... ja tuli pois)
Estenouto 0 (Haahuilua, ällö kapula, en hyppää kapula suussa takasin, voitko liikkuri rakastaa minua, mitä jännää sulla muuten on siellä pöydällä???)
Metallinouto 8,5 (olinko ihan varma, että mitään mulle ei tuoda, NO OLIN. HYVÄ MÖÖ)
Tunnistusnouto 0 (nosti oman, lähti tuomaan, sitten iski hätä, että en mä voi, pudotti, kääntyi ympäri ja haki vauhdilla väärän)
Kauko-ohjaus 7 (ennakoi yhden vaihdon, liikkui hiukan)
Kokonaisvaikutus 8 (hyväntuulinen koira, tänään vähän omat kuviot mielessä)
148 p, ei tulosta

No hyvä mieli silti jäi, että ees kokeeseen päästiin kaikkien vastoinkäymisten jälkeen.

Sterkkauskin oli sitten seuraavalla viikolla. Sterkkauksen yhteydessä poistettiin pieni kasvain joka Mallalla on ollut kylkiluiden "alla". Vaikutti harmittomalta.
Malla toipui sterkkauksesta hienosti, sterkkaus tehtiin ihan perinteisellä tyylillä, haava tosi siisti ja kaikki sujui mallikkaasti.

Tunnari 2013 ei ihan siis onnistunut, mutta paljon on menty etteenpäin. Ensi vuonna jos oikeesti treenais ja kävis kokeissa pelkän ilmoittelun sijaan.

Perseestä...

Seelalla todettiin spondyloosi 13.12.2013, kuvat lähtivät kennelliittoon lausuttavaksi. Lausuntoa odotellessa pidetään nyt pidempi agilitytauko ja mietitään harrastusten jatko kaikessa rauhassa. Kurjalta tuntuu, eipä siitä mihinkään pääse.

Haukkuvaaran valmennukset 1 & 2

Haukkuvaarassa ( http://www.haukkuvaara.fi/) alkoi viiden viikon Tiia Vitikaisen vetämä valmennusryhmä.
18.11. päästiin Seelan kanssa tuuraamaan Annaa ja Pipsaa ja kun sitten eilen iltavuoro vaihtui aamuksi ja uusi lista näytti vihreää valoa, niin Seelan kanssa nyt sitten tehdään neljän viikon valmennusmatka agilityn ihmeellisessä maailmassa. Vaikka edellinen postaus jo lyhyesti kuittasikin 1. treenin, niin laitetaas nyt vähän tarkemmin.

Ensimmäisenä tehtiin pientä itsetutkiskelua, tavoitteista ja muutenkin.

Päätavoite tämän koiran kanssa oli oikestaan vaikeaa miettiä. En vielä tiedä enkä osaa ajatella mihin kaikkeen meistä ehkä joskus on, joten konkreettinen ja mahdolliseksi näkemäni ja ylöskirjaamani tavoite on Seelan valioituminen agilitystä.

Muut tavoitteet on ohjaajan parempi liikkuminen, käännösten parantaminen, ohjaajan teknisen osaamisen ja rohkeuden parantaminen. Ja nää kaikki tavoitteet varmaan yhdessä olis sitä, että päästäisiin tekemään hyvää, nopeaa, rohkeaa ja hauskaa agilityä, jossa koiran on helppo lukea ohjaajaa ja jossa kumpikin hoitaa tonttinsa yhtä hyvin (ja kumpikin hoitaisi ne hyvin).

Tavoitteiden tiellä on varmaan ensisijaisesti etenkin kisoissa näkyvä ohjaajan jännitys, joka nostaa koiran vireen sfääreihin ja sitten meistä tulee semmoinen pelasteleva, toisilleen karjuva akkapari joka ei puolin ja toisin a) hoida omaa tonttiaan b) luota siihen että toinen hoitaa. Katsokaa vaikka se nollavoittorata ( https://www.youtube.com/watch?v=AqEZmqTLlEk ) , niin tämä näkyy aika konkreettisesti.

No se mikä on positiivista on se, että mehän tehdään näistä puutteista huolimatta tosi hyvää tulosta. Joku varmuus täytyy olla olemassa, vuosi sitten noustiin kolmosiin, meillä on 46 starttia kolmosissa, 13 nollatulosta, joka sisältää 3 x tuplat. Jotenkin pystytään pakka saamaan sen verran kasaan. Ehkä se on sitä että tunnen koiran ja tiedän miten se pitää viedä silloinkin kun nupit ja volyymi on kaakossa. Koen että tietyllä tavalla mun ja Seelan paketti on kasassa ja tunnen koirani hyvin. Seela on hyvin oppinut tai hyvin koulutettu monilta osin.

Ja agility on siis meistä molemmista mukavaa. Vaikka on tavoitteita, niin se ei oo se pääasia. Pääasia on ollut ja tulee olemaan se, että homman pitää olla mukavaa ja motivoivaa kummallekin.

18.11. ratapiirros, Tiia Vitikainen

 Ensimmäisellä kerralla käytiin läpi lähinnä ohjaajien tekniikkaosaamista.

3 ennakoiva valssi
4 pakkovalssi-valssi
5 vastaanottovalssi
7 takaakierto-niisto
8 pakkovalssi-valssi
10-13 ennakoivat, peruuttavat valssit, ohjaaja liikkuu metrimerkintojen 6-8 välissä koko ajan, eikä lähde mutkittelemaan
14 vastakäännös
15 takaakierto-niisto
17-18 persjättö
20 vastaanottovalssi
21-24 pakkovalssi-valssit
26 takaakierto
27 (toim. huom. 27 ratapiirroksessa väärällä puolella) linjaus


Ja sitten mitä huomattiin ja opittiin...

- Aino oppi ylipäätään tekniikan pakkovalssi-valssi, käytti sitä ensimmäistä kertaa ja sehän sujui just eikä melkein.
- persjättöjen kanssa ongelmana on varmasti (ja tiedetysti) ollut väärä ajoitus ja periaatteessa väärä valmisteleva osuus. Liike ja katse vie koiran esteen yli, mutta vastaanottava puoli jo valmiina "ylhäällä" reilusti ennen hyppyä, jolloin koira voi ennakoida mihin ohjaaja sen tahtoo. Saatiin varmaan meidän historian paras perjsjättö aikaiseksi. Jee.
- en ollut myöhässä, uskotaan nyt kun sanotaan, että syynä se, että tekninen osaaminen on riittävän hyvää. Lähden periaatteessa tarpeeksi ajoissa liikkeelle ja osaan tehdä perustekniikat aikalailla hyvin. Pientä viilausta tietysti löytyy aina.
- Pelkällä vedolla 21-24 ei ole Seelalla muistissa. Voi että, se oli ensimmäisiä "oikeita" juttuja mitä Seelalle tehtiin ja eipä ole tullut pidettyä yllä. Kuten ei paria muutakaan juttua, jos oikein ajatellaan (ja niitä paria juttua *sylkkäri* jota ei oo koskaan oikeesti tullut opetettua. )
- Rytmitys toimi ja ylipäätään yhteistyö koiran kanssa toimii hienosti. Näinhän se on.
- Rohkeutta vaan itselle lähteä tekemään ja koittamaan!

2. Treenikerta 25.11.2013, rata Tiia Vitikainen

Esteosaamisen asioita. Rimat oli tapissa. Pieni haittatekijä oli Mallan lenkillä rampauttava ohjaaja, jonka oikea pohje oli tuhannen päreinä... hyvin silti selvittiin.

Aloitettiin putki-puomi erottelulla, koiraa pidettiin niiden välissä ja pelkällä suullisella käskyllä pyrittiin saamaan koira oikealle esteelle. Ja Seelahan lähti puomille (ei tosin rohjennut juosta loppuun asti kun en lähtenyt mukaan) ja sitten myös putkeen. Sanallinen erottelu löytyy siis.

Sitten tehtiin pyöreä valkoinen rata. Ensin sainkin koiran putkeen, kun 4 käännös levisi, eikä käskyä tullut. Kun käsky tuli, niin koira korjasi välittömästi puomille. Hieno Seela!

Pyöreä musta rata:
Muurin palikat olivat herkillä lentämään ja pituuden päällejuoksu hankala, Seela lähtee ohjaajan mukaan, ei lukita pituutta. Hyppää korrektisti ja sujuvasti esteet.

Valkoiset neliöt:
Kepeille tehtiin leijeröinti "käännetyllä pakkovalssilla" eli ohjaaja juoksee esteen 6 puolelta, mutta esteen kohdalla vaihtaa suunnan peruuttamiseksi, josta niistää koiran kepeille. Seela teki just eikä melkein, kun käännyin. Jos kääntyminen tuli myöhään, ohjaajan liike vei koiran (ihan oikein) putkeen. Toimi superhyvin.

Mustat neliöt:
A:lla koira tuli läpi. Miksipä: a) vire oli tosi korkea kun oli saatu rallittaa b) ohjaaja jäi paljon jälkeen. Kappas, kuulostaapa kovin paljon meidän kisaradoilta.
Vastaanottovalssi 5 tuntui vaikealta rytmittää, eka yritys sai koiran sinkoamaan okserin kautta renkaalle (hyvä Seela!) sitten jo päästiin keinulle, josta päällejuoksun kautta maaliin.

Ja lopputulema:
- Koiralla on olemassa putki-kontaktierottelu melkolailla vahvana
- Rimojen kanssa ei ongelmaa
- Korkeaa muuria tulisi harjoitella
- Pituuden harjoittelua pitäisi lisätä
- Kepeille hakeutuminen treenattavaksi asiaksi, hullujen juttujen opettaminen kepeillä!
- Koira aavistuksen ohjaajahakuisempi kuin estehakuisempi, mutta periaatteessa tasapaino on hyvä
- Meidän työskentelyssä on paljon positiivista: koiralla hyvä koulutustaso, hyvä vire, ja hyvä rytmi, näkee kuulemma että ohjaaja tietää koiransa.

KONTAKTIT
- Seelalla on treenikontaktit ja kisakontaktit
- Kisakontaktit muutettava treenikontakteiksi. PISTE.
- Yhden tavoitteen taktiikka: seuraavien kisojen tavoite vain treenikontaktit ja treenifiilis.

Tätä siis tavoittelemme sunnuntaina Jyväskylässä ja itsenäisyyspäivänä Joensuussa.

Niin joo, Karkin päänmenoksi suunnitteilla keppien takaperinketjuttaminen sitten kun se aika on. Jännää.

MUITA KUULUMISIA

Päätin myös näin veronpalautusten alla, että en aio uhrata ajatustakaan sille paljon lajiin on tänä
vuonna mennyt rahaa. Tai koiriin. (muuten ajatusrimpsu alkaisi: Karkki 1200e, lennot 300e, lekurikäynnit, fyssarit, kisat, bensat, vaatteet, lelut, kaksi valmennusryhmää, muut koulutukset... joooooooo, ei. )

Seelalle varattu virallinen selkäkuvaus 13.12. ja Mallalle sterkkaus 10.12.
Lisäksi koko kolmikko menee osteopaatille Tammikuussa. Nämäkin selkeästi ilmaisia toimituksia kaikki.

Laiskan päivittäjän tunnustukset

Kuten harvat seuraajani arvannevatkin, edelliset kolme postausta on kirjoitettu yövuoron pimeinä hetkinä ja jälkijunassa. Mutta ovatpahan nyt ylhäällä ja muistissa.

Ollaan vietetty nyt tietyllä tavalla hiljaiseloa, mulla on ollut töissä melkoista hulinaa ja vuoden päätavoitteet on saavutettu joten hetkeksi ollaan jätetty kisat vähemmälle, keskitytty mukavien juttujen treenailuun, Karkin ja Seelan kanssa jäljestetty, ja pääsipä Mallakin jäljelle tuossa taannoin, ja otettu ilo irti sateisesta syksystä.

Karkki täyttää pian 7kk, Seela 5 vuotta ja Malla täytti kahdeksan. Aika kivasti kolmikko on hitsautunut yhteen. Mallan verikorvan ollessa kipeä tapahtui semmoinenkin ihme, että akat ottivat yhteen. Viime kerrasta olikin varmaan se kaksi vuotta aikaa. Ei mitään isompia havereita, kunhan paljon ääntä (tietysti myöhään illalla) ja kun karjasin itse väliin että nyt riittää niin hyvä etteivät juosseet pöydän alle päällekäin turvaan hirveää omistajaansa. Karkin ollessa yövuoron jälkeen Ellin luona hoidossa pistivät tytöt lempeäksi hammaspainiksi entiseen tapaan, Karkin ollessa paikalla Seelan ja Mallan keskinäiset leikit ei oikeen onnistu.

Seelan kanssa on jatkettu Kurkisen Kimin valmennuksissa ja koira kulkee sairaan hyvin, ohjaaja sitten aina ei. Vaan kyllä sitä huomaa silti monessa miten paljon on mennyt eteenpäin. Tekninen osaaminen ja liikkumisen varmuus on parantunut huimasti, vaikkei nyt missään nimessä voi sanoa, että näiltä osin olisin vielä siellä missä toivoisin. Mitä varmemmin ja rohkeammin ohjaan, sitä varmemmin ja lujempaa menee Seela, ja motivaatio pitää kehitys noususuhdanteisena on kyllä kova.

Karkkikin on kehittynyt hurjasti, jäin ehkä itse turhan pitkäksi aikaa kiinni ajatukseen ettei leikki maita, kun hampaiden vaihtuessa leikki tyssäsi hetkeksi kokonaan. Nyt pennusta oikeen näkee, kuinka se nauttii leikkimisestä ja sen asenne leikkimiseen on ihana. Kahden lelun leikillä saan jopa leluja itseäni lähelle, mutta auta armias jos heittää esim. pallon palkaksi. Juuri maanantaina todistettiin tilannetta jossa Karkki häippäsi hakualueelta pallo suussa aivan omia reittejään rallattamaan pallo suussa eikä ihan hirveesti ees kiinnostanut vaikka mentiin sitten Aijan kanssa pentua piiloon. Pitäisi oikeasti ottaa työn alle tuo lelujen palautus. Seuraavaan päivitykseen mennessä olen toivottavasti tehnyt asian eteen jotain.

Karkin papereista ei ole kuulunut vieläkään mitään. Eikä juoksuista sen puoleen. Pari kertaa Malla on sitä melko kiinnostuneena haistellut, mutta saas nähdä. Kasvupyrähdyksiäkään en ole huomannut ja vielä säkä on Seelaa matalammalla. Meditoive siis elää vahvasti edelleen.

Hirveän kiva ja ihana pentuhan se on. Pöhinäkausikin on helpottanut.

Mallan korva on tuottanut harmaita hiuksia mutta on ehkä aavistuksen mennyt parempaan. Mallan kanssa treenailut on olleet tauolla, ja ollaan keskitytty lenkkeilyyn. Jalka on hyvässä kunnossa ollut nyt jo pidempään ja toivottavasti pysyykin sellaisena.

Veronpalautuksista on vähän suunnitteilla asioita koirien päänmenoksi. Seelalta pitäisi tutkia selkä ja Mallalta poistaa kohtu. Silmätutkimukset varmaan touhutaan yhtä aikaa sitten kun Karkillekin se tulee ajankohtaiseksi ja löydetään sopiva joukkotarkki. Ja kunhan Karkin paperit tulisi. Nih. Damn you VDH.

Karkista muuten pienen pieni tokovideo:


Ja vielä ytimekkäämpi agilityvideo:

Karkki puoli vuotta!

Karkki täytti 9.10. puoli vuotta. Aika on hujahtanut hirveän nopeasti! Pentu on edelleen aivan mahtityyppi, iloinen, sosiaalinen, touhukas ja kontaktinhaluinen. Viimeaikoina se on myös löytänyt itsestään uusia asioita: opetellut kiihtymään, harjoitellut hampaidenkäyttöä kiihtyessään (ennen kotiintulosta mua pussailtiin, nyt yritetään purra, voooi kun kiva), ja harjoitellut sitä josko hänkin olisi suuri vahtikoira (ei oikeen ole). Sisäsiisteyskin alkaa olla vahinkoja lukuunottamatta aika kivalla mallilla, yöt ja työpäivät ovat olleet kuivia jo kuukauden verran.

Saksan rekisteröintisysteemi ei ole viidessä vuodessa muuttunut mihinkään - prosessi on aivan tuskaisen hidas joten Karkin papereista ei ole vielä mitään havaintoa. Voi olla, että pentunäyttelyt jää Karkin kanssa kokematta. Keskitytään muuhun ja mielenkiintoisempaan. Tai sitten osallistutaan karjanäyttelyn ankkaluokkaan. Karkin vakiintunut lempinimi Ankka on kovin kuvaava, tyypillä on ihan ankan nokka ja kun suurimman osan ajasta korvat täytyy asetella niin, ettei niistä tule tuulenvastusta, niin korvaton ankkahan se on.

Puolivuotisetapin kunniaksi käytiin ihan mittarin alla. Ei pitäisi hehkuttaa eikä nuolaista ennen kuin tipahtaa ja kaikki on mahdollista ja voihan tässä käydä huonostikin, mutta siis. 5.10. mittauksessa Karkin säkä on 40-41 cm! MEDIMEDIMEDIMEDI!!!

Ollaan Karkin kanssa aloiteltu useita lajeja, pienet puolivuotiskatsaukset:

TOKO:

- Hampaidenvaihdon jälkeen leikki alkanut sujumaan erinomaisesti, ja kiva ilme ja ihmeen hyvä keskittymiskyky ja häiriönsieto noin pienelle ja vilkkaalle!

- Lyhyita harjoituksia
- Seuruuta sekä imuttaen että peruutellen, seuraa -käskystä pentu alkaa selkeästi jo ryhdistäytyä ja mieltää käskyksi. Imutellessa takapää ihan hyvin käytössä
- Nouto on jumissa. Karkki ei tahdo tuoda minulle asioita. Nyt aamuisin kun riemu on ylimmillään niin se on touhottanut mulle vessanpöntölle milloin mitäkin pikkukrääsää (mm. vessapaperirullan, ponnarin, sukan), näistä kehun ja ylistän, muuten annan aikaa

- Maahanmenosta on selkeä haju, sujuu ilman apuja paikoillaan, liikkeessä vielä epävarma

- Paikallapysyminen heikohkoa, kestää ilman häiriötä n. 1,5 m etäisyyttä

HAKU:
- Maalimiehet on huippuiiii!
- Karkin kanssa tuuli-ilmaisulla aloitettu
- Irtoaa kivasti ja reippaasti

- Lähtee leikkimään maalimiehen kanssa (mutta jos saa palkan itselleen niin katoaa sen kanssa syvemmälle metsään, ettei VAAN kukaan vie hänen aarretta)

- Ei vielä vaikeita harjoituksia
- Etsii selkeästi nenällä
- Välillä yrittänyt jäljestellä jos huonosti tallattu alue

JÄLKI:
- Namijälkiä, pituus ollut 10-30 metriä
- Tekee tarkasti, mutta nameista meinaa tulla yli

- Pohjat hyvät, pentu hyvällä motivaatiolla lähdössä jäljelle

- Ohjaajan pitäs rauhoittua
- Pidennetään jälkeä hiljalleen
- Tehnyt myös vieraan tekemiä

AGILITY:
- Pentuagilityä, ei hyppyjä, speedpumpit käytössä
- Motivaation kautta, tavoite on, ettei huonoja, häiriintyneitä suorituksia
- Treeni lyhyenä
- Lelupalkka ensimmäisen kerran jälkeen toiminut hallissa, leikkii itsevarmasti vieraankin kanssa
- Etenemisen opettelua namikipon kanssa
- Kontakteja ei vielä tehty, suunnitelmissa isona myös kisoissa onnistuvat 2o2o -kontaktit
- Agilityä tukevaa liikuntaa ja leikkiä

Näyttelyt tulevat pikkasen kanssa varmaankin ajankohtaisiksi junnuluokassa, mutta tällä hetkellä mielestäni kehittynyt tasapainoisesti ja rakenne on ihan kiva harrastuskoiralle - se tykkäävätkö tuomarit tummasta ankannokasta ja heiluvista korvista on sit asia erikseen.

Terveydestä sen verran, että Karkki kävi erikoiseläinlääkäri Seppo Lambergilla 4.10. Karkin pentuesisar kuoli Saksassa äkillisesti ja koska Karkilla oli kesällä tämä tukehtumisjuttu, niin toki mielessä kävi että noinkohan kyse olikaan tukehtumisesta vai voisiko syy olla esimerkiksi sydämessä.

Lääkäriltä tämmöinen viesti:
"Sydämen ultraääni- ja EKGtutkimus kohtaustyyppisen oireen takia

Karkki-koiran sydämessä todetaan hyvin vähäinen vasemman eteisen laajentuma. Sydänlihaksen supistuvuus ja seinämäpaksuudet ovat normaalit.

Paksuseinäiset, hypertrofiset sydänsairaudeet ja sydänlihaksen toimintaa heikentävät sairaudet voidaan poissulkea.

Aortassa ja keuhkovaltimossa mitataan normaali virtaus, väliseinävuotoja ei todeta.

Vasemmassa eteiskammioläpässä todetaan vähäinen vuotovirtaus mikä selittää vasemman eteisen pienen kuormituksen. Tämä löydös ei liity kohtausoireeseen ja sen merkitystä arvioidaan vasta täysikasvuisella koiralla. Tässä vaiheessa seurataan ilmaantuuko Karkille sydämeen sivuääni, jota nyt ei kuulla.

EKG tutkimuksessa sydämen rytmi on normaali.

Tämän tutkimuksen perusteella oire ei ole sydänperäinen. Jos koiralla todetaan alentunutta rasituksensietoa tai heikotusta, suositan lisämunuaisen toiminnan tutkimista vajaatoiminnan varalta (Addisonin tauti).

Jos havaitaan nielemisen häiriöitä, on syytä tutkia ruokatorvi laajentuman varalta, se voisi lisätä aspiraation riskiä.

Sydänkontrolli olisi hyvä tehdä 18-24 kuukauden iässä jotta voidaan arvioida muodostuuko läppävuodosta Karkille ongelmaa.

Lääkehoidolle ei ole tarvetta eikä rasitusta tarvitse rajoittaa."

Eli Karkki jatkaa normaalia elämää, ja parivuotiaana sitten käydään kontrollissa. On mahdollista että pennuilla osa näistä hyvin pienistä vuodoista jopa korjaantuu kasvun myötä. Pääasia on, ettei sydämestä löytynyt mitään sellaista suurta rakenteellista tai toiminnallista vikaa, jota tarvitsisi arjessa pelätä.

Onnettomuuksia, huonoa tuuria ja ohjaajan mokia

Jos on ollutkin kovin positiivista aikaa, niin vastapainona sitten pitää olla niitä ikävämpiä sattumia näköjään.

Ei tule näköjään syksyä ilman, että Mallan jalalle jotain täytyisi tehdä. Nyt *koputtaa puuta* sentäs ristarivamma ja polvi säilyi ehjänä. Olimme tiistaina viime viikolla Köhniöllä lenkillä ja päästin Mallan normaalisti uimaan. Uimareissun jälkeen Malla nousi järvestä verta vuotaen. Vasemman takajalan reidessä oli iso vekki, iho oli leikkaantunut auki ja reisi näkyi reiästä. Kivat. No ei se auttanut kun soittaa pelastava Saija hakemaan meidän Köhniöltä ja viemään kotiin. Koirat autoon ja eläinlääkäriin. Mallasta tilanne sai tässä vaiheessa mukavan käänteen, sehän rakastaa eläinlääkäreitä ja heilutteli häntäänsä rauhoitetta pistäessä. Noh, sitten tikattavaksi.

Tämähän tarkoitti että piirinmestaruuskisat ja Mallan voivoi-kokeet lykkääntyvät TAAS ajankohdalla x ja lisäksi karjisten rotumestaruus jää dopingin takia väliin. Shit happens. To Malla. EVERY YEAR.

Jottei tässä olisi tarpeeksi, niin yövuoroista toivuttuani torstai yö meni oksentavaa Karkkia vahdatessa, muutama oksu riitti aamuunkin, mutta vaikka jo olin mielessäni viemässä sitä eläinlääkäriin, niin ystävän neuvosta kuitenkin maltoin mieleni, annoin piimää ja tehobaktia ja kappas, oksentelu loppui siihen. Syksy ja raatoherkut ei oikeen ehkä pennun ruuansulatukselle ole paras yhdistelmä.

Noh, piirinmestaruuksiin lähdettiin Seelan kanssa sitten Jattia edustamaan sunnuntaina. Ja enpä ole noin paljon mokaillut missään kokeessa tähän mennessä. Oikeastaan kaikki alkoi jo liikkeestä maahanmenossa, johon lähdin ihan rempseästi, ja yhtäkkiä huomaan että Seela on jotenkin kyyryssä mun vierellä. Pelkäsikö se jotain vai yrittikö se haistella jotain namipalaa, en tiedä. Meni se maahan, mutta ei noussut sitten sieltä ylös pyynnöstä.

No tätä mysteeriä pohtiessa aloitin luoksetulon. Liikkurin sanoessa että jätä koira, minä pamautan koiralle että "maahan". Meneehän se kun käsketään, ja tajuan samalla mitä hittoa oon tekemäss. Mutta mitä tehdä, virhe käynyt, jos annan kaksoiskäskyn, niin se on sitten jo ainakin -4 p, verrattuna siihen että koira vaan jää ohjaajan käskystä väärään asentoon. No ehdin ottaa pari askelta kun tuomari sanoo että koira jätetään istumaan. No minkäs minä voin? Pysähdyin sitten kun tuomari puhutteli, ja tuomarikin varmaan hiffasi että niin, mä yritin tehdä liikkeen katastrofin keskeläkin loppuun, ja sanoi sitten että aloitetaan alusta. Oikeastaan sitten luoksari oli oikein näpsäkkä. Eihän Seelan pysähdys ole sähäkkä, mutta reagoi pysäytykseen sääntöjen sallimalla tavalla.

Sitten kun sekoilemaan alettiin, niin kappas, annoin Seelalle liikkeestä maahanmenon valmistelevan ennen liikkeestä seisomista. Sen lisäksi että olin jo paikkamakuussa käskyttänyt sen maahan, liikkeestä maahanmenossa käskyttänyt sen maahan ja sitten vielä luoksarissakin, niin olisin ihmetellyt jos koira olisi maahanmenon valmistelevan käskyn kuultuaan edes harkinnut seisomista. Ohjaajan piikkiin.

Nouto onneksi meni kivasti, saalisti vähän, mutta muuten kiva ja korrekti. Kaukoissa en meinannut odottaa liikkurin kiitosta ja lähdin jo melkein peruuttamaan omia aikojani, tästä puolikas piste multa pois. Seela on kokeissa kyllä tehnyt hienot kaukot, vaikka treeneissä tämä on meidän epävarmin liike.

Hyppy erinomainen, kokonaisvaikutelmassa tuomari kommentoi, että koira tekisi ilman ohjaajaa paremmat pisteet. Totta ainakin tänään. Mutta rivi sitten näytti tältä:

Paikkamakuu 10
Seuraaminen 8,5
Liikkeestä maahanmeno 7
Luoksetulo 8
Liikkeestä seisominen 0
Nouto 9
Kauko-ohjaus 9½
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 9

Tiukille meni, 160,5 pistettä, 1. palkinto ja tätä myöten TK2 Seela! Jee, Sentin eka titteli!

 Maanantaina jatkoimme sitten toiveikkaana uuteen viikkoon. Yhden ylimääräisen työvuoron ja vuoronvaihtojen jälkeen kävi niin onnellisesti, että päästiinkin meidän seuran penturyhmään. Karkki siis aloitti "agilityuransa" tänään. Tehtiin pari toistoa per este, joita tänään muuri niin että vain palikat maassa, hyppytekniikkajuttuna voimansiirtoharjoitus pumpeilla, suora lyhkäinen putki, penturengas ja pussi.

Karkki oli reipas ja taitava, hiffasi kivasti namikupille juoksemisen ja oli kauhean mielissään kehuista ja huomiosta. Putkeen lähti ekalla kerralla kuin vanha tekijä. Pussi vähän epäilytti, jos ei pussin suusta nähnyt suoraan namikuppiin. Namikupin näkyessä pussiällö unohtui. Kolme toistoa per harjoitus, lopuksi palloleikki ja luoksetulo.

Ajoin sitten hallilta kaupan pihaan vain tajutakseni että olen jättänyt laukun ja rahat agihallille, no eikun takasin. Ja uudestaan kaupan pihaan, ja sitten nukkumassa ollut Karkki nosti päänsä ja mitä hirveää - neidin koko nenä oli aivan turvonnut, nenä pihisi ja tytöllä selkeästi tukala olla. Minä sitten starttasin auton kohti apteekkia ja soitin siskolle, että onko hänellä kyytablettia. Ei ollut, mutta kortisonia löytyi joten ajettiin sitten Ellille ja kortisonia pienelle naamaan. Jätin Karkin Ellin huomaan ja kolmas kerta toden sanoi, kaupassakäyntikin onnistui ja sen aikana (kaikkien kyy/ampiaispohdintojen ja itsensä soimaamisen keskellä) kortisoni alkoi toimimaan ja Karkki oli jo parempi kun palasin Ellille. Pentu mukaan, vaikka Karkki olisi halunnut jäädä tunnarikapulalla leikkimään, ja kotiin. Turvotus laski hyvin ja pentu on nyt reipas ja hyvävointinen. Ampiainen lienee ollut tuikkaaja, ne ovat nyt äkäisiä kylmien öiden myötä. Onneksi hurjannäköistä pallonenäisyyttä huolimatta Karkki ei sen vakavampia oireita saanut. Yhteen viikkoon ihan tarpeeksi harmeja näinkin.

Nyt kuitenkin wannabe shar pei kainaloon ja unille.