Syksyn tullen ollaan aktivoiduttu treenaaman ja pyritty nostamaan koiran osaamistasoa. Oma loukkaantuminen pakotti kunnolla miettimään treenejä.
Valta vaihtui syyskuussa. Seela on ollut peittoamaton pitkään, mutta niin vaan Karkki meni ja pokkasi voiton kotiin hienolla nollalla Tampereella. Ohjasin muuten kolmea eri karjista rotumestaruuksien merkeissä. Ja täten myös ilmeisesti minulle kolmoisvoitto kyseisissä skaboissa (3. sija tosin jaettu).
Seelan agilityura on virallisesti nyt taputeltu - rotumestaruuksissa jätettiin haikeat jäähyväiset näille geimeille.
Keksi pätevöityi oikein taitavaksi fysiikkatemppukoiraksi Minnan kurssilla Jatissa.
Keksi kävi korkkaamassa näyttelyuransa Eckerössä syyskuun loppupuolella. NUO-H oli just eikä melkein mitä tarvittiin ja Keksi oli huikean hauska tyyppi ottaa mukaan reissuun.
Niinjoo, Keksin jalka, kestää erittäin hyvi menossa mukana! Keksi starttasi myös Aijan kanssa rallytokouransa kahdella hyväksytyllä suorituksella alokasluokasta. :)
Ensilumikin satoi, ja suli ja sitten taas satoi lunta ja sitten sitä ei taas ollutkaan ja sitten taas oli lunta mutta ei pakkasta ja sitten pakkasta muttei lunta jajaja... Sisarukset edustavina Pop dog ry:n mölleissä, möllien voitto irtosi lainakoira Peikkopoika Messillä ja siskolikka Helmi kipusi palkintopallille myös. Keksi ansioitui pahaäänisenä cheerleaderinä.
Arki rytmittyy mukavasti lenkkien ja treenien ja kisojen kanssa - onneksi myös omistaja pääsee sosialisoitumaan kimppalenkkien ja kisareissujen merkeissä!
Rakas Seela täytti 8 vuotta 14.11.2016, voi miten aika rientää!
Kisareissujen teemana on ollut syksyllä hotellit, joita on valloitettu milloin aussieiden, milloin bortsujen ja milloin turbocockereiden kanssa. Viime reissu Vantaalle tarjosi melko ahtaan sängyn ja yhden ihan mukavan agilitynollan hyvässä seurassa.
Talvi on ovella ja sohvalla meinaa olla lenkin jälkeen tunkua.
Ollaan näköjään siinä pisteessä että päivitän kerran per vuodenaika. Koettakaa kestää. Sekalainen postaus piirinmestaruuskisoista Karkin kanssa, Emppu-leiristä, Keksin fysiikkakurssista ja syksyn suunnitelmista tulossa.
Aloitetaan Keski-Suomen piirinmestaruuskisoista joissa tuomaroi Räsäsen Minna. Karkki ensimmäisellä radalla ylivireinen ja tuli kesken kaiken keinulta pois, ja sählättiin koko rahan edestä. Ei ollut kauhean itsevarma olo kakkosradalle. Mutta siellä sitten taas asiat (lähdössä varastamista ja juoksu-A:ta lukuunottamatta) toimivatkin ihan kivasti.
Tuloksena nolla ja 2. sija. Hypärille lähtiessä oma pää meni ihan jumiin onnitteluista ja tsemppailuista ja siitä että lähdettiin johtoasemasta piirimestaruuksia ajatellen. Kummasti vaan tuo kisajännitys edelleen nousee ihan järjettömiin mittasuhteisiin jos yhtään tulee sellainen olo että pitäisi näyttää jollekin jotain. Nykyään pääosin pääsen radalle tavallaan "pää tyhjänä", miettimättä mitä pitäisi tehdä tai onko mahdollisuuksia johonkin, mutta nyt se ei onnistunut. Alkurata sujui hyvin, sitten hätäilin, ajauduin suoritettavan putkensuun eteen, Karkki otti putken vieressä olevan hypyn ja sit lensi ohjaajalta hanskat tiskiin. Rata olisi ollut ihan tehtävissä ja virhe ihan turha ja tyhmä. Pitää miettiä ennen seuraavia kisoja omaa kisavirittäytymistä. Vaan toki ihan iloinen saa olla Karkin nollasta, ihan mukavasti niitä on kuitenkin tipahdellut tuoreelle kolmosluokkalaiselle.
Vaan sitten asiassa eteenpäin.
Aija järjesti mahtavan Emppuviikonlopun Empathica's kasvateille ja laajennetulle laumalle. Viime vuonna Keksi oli juuri leikattu ja minä vihasin maailmaa, joten tähän leiriin koetin suhtautua vähän positiivisemmin. Vaikka pääosassa viikonloppuna oli Keksi niin karjiksetkin pääsivät mukaan touhuihin.
Perjantaina aloitettiin rallytokotreeneillä ja maastolajeilla. Keksin kanssa on alkanut hiljalleen valjeta että kuinka tarkka se on ja miten nopeasti sille saa opetettua asiat väärin. Case seuraaminen on ollut ihan tuskaa kun koira ihan selvästi tekee ihan älyttömän paljon mutta ihan vääriä asioita. Ja minä olen ihmetellyt että mitä ihmettä tämä paikan eläminen ja ihan mitä sattuu -seuraaminen on kun Keksi ei oikeasti vaikuta siltä että kyse olisi motivaatiosta tai mistään. Sittenpä yhtenä synkkänä yönä mulla välähti. Keksi ei seuraa minua vaan minun kättäni. Kun käsi alkaa liikkeessä heilua, niin seuraaminen yllättäen hajoaa. Heti jos käsi on nenän lähellä niin paikka on oikea.
Ollaan sitten harjoiteltu perusasentoa niin että mun käsi on selän takana tai milloin missään. Kaksi, KAKSI treeniä ja ongelma oli poissa. Ja mulla on koira joka tekee älyttömän hyvää seuraamista. Kenneltreffeillä uskallettiin näyttää sitä vähän muiden läsnäollessakin. Vähän säännöllisemmällä treenauksella tuon koiran voisi viedä ihan hyvin alokasluokkaan joko tokossa tai rallytokossa, se oppii nopeasti ja tekee hyvää ja innokasta työtä. Merkin kierto on loksahtanut aika hyvälle mallille ja vieraassa häiriössäkin hakee sitä ja hyvän matkan päästä.
Kertoisitko mitä seuraavaksi?
Keksi - Suomi - Keksi sanakirjassa "Maahan, kierrä koiran ympäri" = Säntää maata kiertävälle radalle
Tarkkana kuin Keekki
Niin tätäkö meinasit?
Hyvä pieni karvamato
Maastoja suunnattiin tekemään Saukkolan suuntaan ja löydettiin erittäin mieltäkutkuttava paikka hakua ajatellen. Maastossa runsaasti korkeusvaihtelua, mutta muuten metsä oli hyvässä kunnossa, hauskoja piilopaikkoja useita. Karkki ja Keksi tekivät hakua. Karkilla vähän meinasi ujous iskeä vieraalla maalimiehellä, Keksi taas oli erittäin asialla ja lähti erittäin itsevarmasti ja irtosi hienosti ja itsenäisesti ukkoja etsimään.
Pallo kelpasi lopulta vieraaltakin
Keksihän on kesän aikana touhunnut viestin alkeita ja olen halunnut näyttää vähän Aijalle, miltä neidin toiminta vaikuttaa. Hakutreenien jälkeen koirassa tuntui olevan sen verran virtaa että tehtiin lyhyt viestiveto. Ensimmäisellä lähetyksellä Keksi ihan selkeästi oli vielä hakumoodissa, yksi orientointi ja sitten viestikoiramoodi iski päälle. Kenties johtuu kaikesta mitä Keksin kanssa on tapahtunut, mutta en tiedä kyllä parempaa hommaa tuon koiran kanssa. Se hetki, kun annat käskyn lähteä, ja musta karvamato oikein räjähtää vauhtiin ja juoksee juoksemisen riemusta, on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Taisipa tuon näkeminen kasvattajaankin vähän vaikutusta tehdä. Matkaa haastavassa maastossa ehkä jotain 200-250 m välillä, ei näköyhteyttä koiralla ohjaajiin. Matkaa pitäisi hiljalleen alkaa kasvattaa.
Lauantaina käytiin jatkamassa tokoilua ja otettiin valokuvia. Karkin lempipuuhakin tallentui Aijan kameraan. Germany on Karkille hyvin tärkeä narupallo jonka kanssa se jaksaisi juosta spurttaillen pitkin kenttää varmaan tunnin putkeen. Voiko olla onnellisemman oloista koiraa?
Germany, rakas palloni, lähdetään matkalle kohti ääretöntä ja sen yli!
Yhdessä olemme voittamattomia, valoa nopeampia ja ikuisesti onnellisia
Jossain vaiheessa pitää ehkä vähän rajata tätä rakkautta. Saija hyvin totesi pienen pätkän Karkin kanssa tokoiltuaan, että hänelle ei ihan tullut sellaista oloa että Karkilla ja hänellä oli joku yhteys - sen sijaan on selvää että Germanyyn Karkilla kyllä on elämää suurempi yhteys. :D
Illalla käytiin syömässä ja sen jälkeen allekirjoittanut joutui lähtemään sairastamaan kotiin jotta olisi edes jossain kunnossa sunnuntain touhuihin.
Sunnuntai vietettiin jälkimetsässä ja yhteislenkillä jossain Laukaan perukoilla. Karjisten jäljestys sujui ihan mallikkaasti, Keksillä ei niinkään. Muurahaiset olivat namien kimpussa ja jälki meni plörinäksi, loppupalkkarasiakin jäi metsään. Vaan aina ei voi voittaa.
Iltapäivällä vielä agilityä sekä Keksin, Karkin, että Messin kanssa. Ehkä ei viisain idea flunssan keskellä, mutta lähtipähän räkä liikkeelle ja hauskaa oli. Keksi alkoi osoittaa jopa kiihtymisen merkkejä ja irtoamaan putkiin ihan eri mentaliteetillä kuin aiemmin. Hyvin, hyvin vähän se on agilityä tehnyt, joten ei ihme että vielä on kovasti liikkeessä kiinni.
Lentävä paimentolaismatto on saanut saaliikseen pahaa-aavistamattoman lussupallon
Keksin kanssa saatiin paikka Saarelaisen Minnan pitämälle fysiikkatemppukurssille. Valitettavasti työt estivät ekalle kerralle osallistumisen ja vähän mietin miten käy kun mennään kylmiltään kakkoskerralle Keksin kanssa, jonka kanssa nyt ei kauheasti ole kursseiltu. Vaan karvamato olikin ihan superinnoissaan. Kurssin tarkoitus on opettaa koirille parempaa ja tietoisempaa kehonhallintaa, vahvistaa syviä lihaksia ja opettaa ohjaajille harjoituksia joilla koiran kropanhallintaa voi parantaa. Kurssin harjoituksissa käytetään pääosin sheippaamista asioiden opettamisessa - sekin vähän mietitytti kun en ole varsinaisesti mikään ajoituksen mestari. Apuna kurssin harjoituksissa käytetään erilaisia korokkeita tms, mutta tarkoitus suurimmassa osassa harjoituksissa on hiljalleen häivyttää apuvälineitä pois.
Käytiin läpi seuraavanlaisia harjoituksia.
Yhden takajalan nosto: apuna matalahko taso, jolle koira asettaa takajalkaa. Kun koira rauhassa osaa molemmat takajalat erikseen asettaa tasolle, hiljalleen sheipata siitä kun koira nostaa takajalan vielä tasolta ilmaa.
Saman puolen etujalan ja takajalan nosto ilmaan: apuna leikkuulauta tms. taso jonka kulmaa maasta nähden saa vaihdeltua. Palkataan kun koira hakeutuu tasolle niin että vain toisen puolen jalat tasolla. Hiljalleen tason nostaminen jyrkempään kulmaan jolloin koira joutuu siirtämään painoa kehon toiselle puolelle.
Kylkien venytys: koira tekee kiepin itsensä ympäri.
Laatikko: Koira hahmottaa kehoaan astumalla laatikkoon johon se mahtuu helposti seisomaan. Hiljalleen laatikon kokoa pienennetään, Keksin kokoisella koiralla n. ruokakupin kokoiseksi. Tärkeää muistaa vastavenytys, sillä kun taso pienenee, vatsalihakset joutuvat koville kun koira joutuu "rutistamaan" keskikroppaansa.
Peruutus: sheippaamalla, voi yhdistää esimerkiksi kylkien venytyksen kieppeihin.
Takaosan käyttö etujalat korokkeella: koira käyttää takaosaansa pyöriessään itsensä ympäri etujalat matalahkon tason päällä.
Kaikenkaikkiaan Keksi oli paljon taitavampi kehonhallintajutuissa kuin ajattelin. Se myös tarjosi erittäin innoissaan erilaisia variaatioita. Melkein kaksituntiseksi venyneen session jälkeen (koira toki välillä levossa kun Minna näytti seuraavia harjoituksia) Keksi kopsahti pöydän alle nukkumaan ja hyvä kun jaksoi nousta iltaruokaa syömään. Kotona ollaan vedetty jo yksi jumppasessio kaikille koirille + hoitolaiskoira Katlalle. Muut koirat hiffasivat jutun juonen erittäin helposti mutta voi jumalauta tuota Seelaa. Se sekoaa kun ruvetaan sheippaamaan. Se surffailee pesuvadilla pitkin olohuonetta, viskoo mua leluilla, hyökkää "miten iso Seela on" -temppua tehden mun kimppuun. Luulen että sen aivot ovat vain yksinkertaisesti liian pienet tai sitten puristuksissa liian pienessä päässä, kun yritykset sheipata saavat aikaan vaan kaaosta. Jos ei ota kauheita tavoitteita näille sessioille Seelan kanssa, niin siitä voisi saada kohtuullisen huvittavan kotivideon.
Syksyllä olisi tarkoitus jatkaa fysiikkatemppujen parissa, karjiksilla olisi rotumestaruuskisat tulossa ja Karkin ja Messin agilityryhmät jatkuvat. Suunnitteilla on myöskin vähän näyttelyreissuja ja ei sitä tiedä jos tavalla tai toisella sitä oikeasti miettisi tuon Keksin työstämistä siihen pisteeseen että jonnekin päästäisi taitoja kokeilemaan. Lähituntien suunnitelma on kuitenkin selvitä yövuorosta ja päästä omaan sänkyyn nukkumaan.
Senttisen kesäkuulumiset vähän viivästyivät, mutta tässäpä sinisen sepulin viimeisimpiä kuulumisia.
Seelan kanssa kesän alussa valmistauduttiin viimeisiin SM-kisoihin. Seela on sairastanut spondyloosia vuodesta 2013 ja vaikka selän oireet ovat pysyneet vähäisinä, niin tiedossa on ollut että selkä Seelan kisavuosia tulee lyhentämään. Viime syksynä pidemmillä kisareissuilla kisapäivän jälkeen oli nähtävissä aavistus jäykkyyttä ja talvella luovuttiin viikottaisista treeneistä. Päätös on ollut ihan hyvä vaikka Seela on ihan vakuuttavia ratoja tehnytkin kisoissa ja etenemät ovat parempia kuin koskaan sen uralla.
SM-kisat olivat noh, vähän pettymys. Vaihdoin Karkin Seelan tilalle jottei sen tarvitse kahtena pitkänä kisapäivänä ahkeroida. Sää oli kamala. Jälkikäteen mietittynä tuskin lauantaina kisapaikalla lähinnä häkissä hengailu koleassa ja sateisessa säässä hyvää Seelan selälle tehnyt. Sunnuntaina yksilöissä sitten putosi heti alkuradasta rima ja rata päättyi lopulta hylkäykseen. Ensialkuun harmitti jonkin verran, ehkä sitä haki jotain "suurempaa" arvokisaurapäätöstä Seelalle. Vaikka mitäs Seela niistä tietää, sille jokainen rata on yhtä siisti ja yhtä tärkeä. Yksi hylkäys ei koiran arvoa määritä, eikä ohjaajan vaikka itsensä ruoskiminen toki helppoa olisikin.
Kesä onkin tehty pääosin ihan kaikkea muuta kuin agilityä. Vähän (liian vähän) jäljestetty, mikä tuntuu olevan Seelasta aivan mahtavaa hommaa. Kepit nousee varmanoloisesti ja motivaatio on kova. Hauskaa hommaa johon pitäisi muistaa varata enemmän aikaa.
Seela on nautiskellut kesästä, uimisesta, pitänyt nuoremmat koirat kurissa ja nuhteessa ja ollut erittäin huolestunut siitä, että se saa vähemmän ruokaa kuin muut. Rankkaa olla vanha steriloitu narttu.
Seelalla on myös uusi koulutustunnus. Viime syksynä rallitokossa mulla meni järki kun koira hyökkäili kisoissa hihnaan kiinni ja ilmoitin että minä harrastan rallia seuraavan kerran kun joku on hakenut koirilleni sellaiset tulokset että mun ei tartte hihnaa miettiä. Elli avitti keväällä yhden tuloksen verran ja 11.6. Aija viimeisteli RTK1:n 91 pisteellä Jatin kisoissa. Mun oma motivaatio lajia kohtaan on jonkin verran pakkasen puolella mutta Empathica's -leirillä jopa käytiin Seelan kanssa radalla ja ihan hauskaahan se oli ilman hihnaa. Maybe someday...
Seela kävi myöskin kuvauttamassa vähän selkäänsä, kyynäriään ja lonkkiaan.
Kerrankin sai yllättyä "positiivisesti" siinä mielessä, että jos oli tiedossa että kolme vuotta sitten selässä kaksi spondyloosinalkua niin australiankarjakoirille ei ole mitenkään ennenkuulumatonta että muutoksia tulee sitten reilusti kun niitä lähtee tulemaan. Seelalla ei näin ole käynyt. Kaksi olemassaolevaa muutosta ovat totta kai edelleen selässä (oudot vihreät sormet osoittavat kohtia) mutta uusia alkuja ei ole (myöskään rinta-, tai kaularangassa). Lonkat eivät myöskään ole kehittäneet rikkoa ja kyynärät puhtaat. Tulokset pian kahdeksanvuotiaalle koiralle (jestas sentään, että aika rientää) hyvät. Päätökset koiran harrastuksista ja liikuttamisesta oireiden mukaan. Ja koska oireet tällä hetkellä vähäisiä, niin eletään normaalisti törmäyksiä ja liian suurta kuormitusta välttäen.
Liian suureksi kuormitukseksi lasken kilpa-agilityn jatkamisen. Seela on tehnyt hyvää työtä ja hienoja ratoja. Käydään rotumestaruuskisoissa näyttämässä nuoremmille miten korkealle rima tulee asettaa ja sitten luulen että kisaura on siinä.
Olen myös pyöritellyt mielessä että anoisin Seelalle siirtoa kakkosiin, jossa silloin tällöin Seela voisi käydä vaikka Ellin kanssa hypäreitä juoksemassa mutta aika näyttää. Pääasia kuitenkin että Sininen Salama on tällä hetkellä hyvässä kunnossa, hyvällä mielellä, aktiivinen ja hauska koira, joka vetää sateisissa metsissä hulluja pyllyhepuleita ja nauttii silloin kun saa silloin tällöin vähän pientä agilityjuttua touhuta.
Oli oikein mukava ja tuottelias harrastusviikonloppu.
Karkin kanssa halusin tänä vuonna "edes jonnekin" ja Aijan houkuttelemana ilmoittauduimme sitten rallytokokisoihin Kuopioon. Treenaaminen jäi lajin suhteen hiukan retuperälle, kun pääasiassa olen tehnyt vaan "perinteistä" tokoa, mutta lähdimme siitä huolimatta haistelemaan kisanomaista suoritusta viime lauantaina.
Karkista näkyi että uusi paikka ja palkattomuus vähän laski sen virettä. En myöskään nostattanut sitä ennen kehää, jottei se innostuisi liikaa. Innostuessaan Karkilla on ollut tapana kiipeillä rallykylttien päälle 2on2off -asentoon vimmatulla raivolla. Itseasiassa rataantutustuessa kysyin tuomarilta, mitä tämmöinen toiminta rokottaa pisteitä, ihan vaan varmuuden vuoksi.
Ainoastaan eteenistumisesta ja oikealta sivulle -liikkeessä näkyi häivähdys tahtoa alkaa sählätä. Muuten Karkki mielestäni suoriutui äärettömän mallikkaasti radasta. Seuraaminen oli matalavireisempää kuin yleensä, mutta videolta katsottuna se on suurimmilta osin täysin oikeapaikkaista ja ilmeistä esimerkiksi tokoon. Äärettömän hyvä suoritus siinä mielessä. Loppuradasta alkoi herpauttaa, mutta se annettakoon anteeksi.
Tulos oli siis ALOHYV ja 73 pistettä. -10 pistettä kun koira meni istuman kautta maahan liikkeestä maahanmenossa ja toinen -10 pistettä kun Karkki pyörähti väärään suuntaan eteenistumisen jälkeen.
Lisäksi -1 piste kontrolloimattomuudesta peruutuksissa (Karkki hyppää vasten) ja 6 kappaletta hihnavirheitä ihan ohjaajan piikkiin.
Hyväksytty mikä hyväksytty kuitenkin.
Agilitytreenit edistyy ja viimeksi tuskaillut käännökset ja siihen tarvittavan kropankäytön Karkki löysi ihan muutamassa treenissä. Karkki etenee huimaa vauhtia, ja koko ajan vaaditaan ohjaajalta enemmän keskittymistä että sitä myös veisi oikein eteenpäin. Se on kyllä erittäin hieno koira.
Seelan kanssa harrastettiin kaaosratoja Helsingin malliin sunnuntaina (ollaan samantyyliset kisat käyty nimittäin ennenkin). Kaksi aivan katastrofirataa ja viimeisellä radalla oikeastaan ihan näpsäkkä agilitynolla.
Seelan SM-nollien keräys on oikeastaan ihan hyvällä mallilla. 6 SM-nollaa, joista tosin kolme hyppynollaa. Eli käytännössä tupla kahdella agilityradalla tai tupla + yksi aginolla puuttuisi. Ja se voitto, jonka saaminen voi olla kyllä todella vaikeaa, mutta ei luovuteta sen suhteen silti. Kovimmilla pakkasilla jäämme kyllä suosiolla vähän kisatauolle, mutta jos sitä vielä parit kisat juoksisi tälle vuodelle, ja yrittäisi saada sen onnistumisen kohdalleen. Monta 0 + 5 tai 0 + yksi virhe (ja siksi HYL) yhdistelmää on tehty kesän ja syksyn aikana, joten kohtuullisen luottavainen olen siihen, että kyllä se osuu vielä ainakin se tupla kohdilleen.
Niinjoo, ja semmoinen kumma juttukin kävi syyskuun puolella, että Seelasta tuli SAKKRY:n agilitymestari kolmatta vuotta peräkkäin. Hyvältä tuntuu kun mestaruus 2012, 2013 ja 2014 ovat kaikki tulleet hyvillä nollatuloksilla. On se hyvä koira, etenkin silloin kun ohjaajansa malttaa hoitaa oman osansa töistä radalla.
