Kappas, vuosi vierähtänyt, syvimmät pahoittelut.

Kauhean pitkä aika kulunut, ja kaikesta vinoilusta huolimatta päivittäminen on jäänyt.

Melko paljon toki tapahtunutkin vuodessa, toisaalta aika on mennyt tosi nopeasti. Koirille kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää. Pieni päivitys ehkä kaikista paikallaan kuitenkin.

Seela, rakas sininen mummo täytti 14.11. 10 vuotta! Seela on tänä vuonna touhuillut vaikka ja mitä, alkuvuodesta kisailtiin rallytokosta koulari RTK2, kesä sujui uidessa ja touhutessa. Täräyttipä Seelaa kyykin, mutta onni onnettomuudessa, ja joko kyy oli vanha ja viisas tai tosi kylläinen, sillä puremasta selvittiin hyvin vähällä turvotuksella ja lähinnä säikähdyksellä. 

Syksyn koittaessa Seela näytti olevan niin hyvässä kunnossa, että toteutin pitkään pohtimani ajatuksen pudottaa Seela ykkösiin. Jyväskylässä 15.9. käytiin juoksemassa "paluurata" Jari Helinin hyppyradalla. Mummo kaahotti 0-tuloksella (4,89 m/s, -17,01) ykköseksi ja saatiin LUVA-merkintä kisakirjaan. 

Seelalla oli kevättalvella pientä pissavaivaa ja oli pari viikkoa propaliinillä, mutta osteopaattikäynnin jälkeen vaivat katosivat ja ovat pysyneet poissa. Tarkka silmä iän sinisestä mummusta huomaa, mutta elkeet ovat samat kuin ennenkin - kaikki lelut ovat Seelan, kaikki ruoka kuuluu Seelalle, ja kaikenlaiset mutinat ja ilo-örinät ovat päivittäistä viihdettä.

Karkille kuuluu vähän kahdenlaista. Viime vuoden lopulla multa itseltä meni nilkka kohtuullisen pahasti ja oltiin jonkin aikaa tauolla. 2017 tehtiin lopulta yhteensä 49 hylkyä agikisoissa, ja voitettiin JAT:n vuoden hyllyttäjän ehkä aavistuksen kyseenalainen kunnia. Huhtikuussa kävi kuten arvelinkin - Karkki mittaustilaisuudessa mitattiin rajatapaukseksi ja lopulta sitä kautta maksiksi ja pikkumaksiksi. Hyvin on lähtenyt käyntiin pikkumaksielämä entisellä medillä. Ainoastaan vieraat renkaat aiheuttavat kovassa vireessä helposti rimakauhua, muuten Karkin meno on mielestäni vaan parantunut entisestään.

Keväällä käytiin virallisissa selkäkuvissa, ja tuloksena hiukan vajaa 5-vuotiaana puhdas selkä. Sillä puolen hyvillä mielin voi jatkaa. Keväällä käytiin jopa yhdessä tokokokeessa agilityn vastapainoksi, ihan ei tulosta kuitenkaan - sen verran omaehtoista oli Karkin suorittelu. Onko sillä niin väliä onko liikkurin lupaa vai ei?

Loppukesästä kävi kuitenkin vähän onnettomammin. Jostain hemmetin aivopierusta johtuen Karkki oli mun urheilukassista kaivanut Ibumax-purkin ja söi niitä sen verran että kamppailu elämän ja kuoleman välillä monta päivää. Ei selvitty ihan säikähdyksellä ja Karkin munuaiset ottivat sen verran osumaa, että tällä hetkellä eletään lievän munuaisvaurion kanssa arkea, ja erikoisruokavaliolla ja seurannalla ollaan. Karkin yleisvointi on hyvä ja jotain toivoa on, että pitkän aikavälin toipumista munuaiset vielä voivat tehdä. Agilityä jatkettiin kun kunto saatiin takaisin episodin jälkeen ja Karkki tuntuu voivan hyvin tällä hetkellä.

Vuoden tauon jälkeen Karkista kruunattiin karjisten agilityn rotumestari - Lempäälässä tehtiin kaksi 5, agiradalta voittokin. Karkin kanssa on tehty juoksari-A -projektia, ja hiljalleen, hiljalleen alkaa pysyä kaksi konseptia yhdessä päässä - on saatu nähdä myös tosi monta hienoa ja "hienoa" juoksupuomiyritelmää tämän vuoksi.

Keksillä on ollut kohtuullisen aktiivinen vuosi kanssa. Alkuvuodesta terveystutkimuksia, selkä ja polvi ok, kuten myös silmät. Aija treenaili Keksin kanssa aktiivisesti rallya, ja kesällä kaksikko nakutti ihan vakuuttavilla tuloksilla RTK3 -tittelin. 

Itse treenailin Keksin kanssa kesän tokoa ja pyöräilyä, ja elokuussa Laukaassa korkattiin tokon AVO-luokka yllättäen ykköstuloksella! Oli kyllä siistiä. Juoksua odotellessa emmin sitten muihin kokeisiin ilmoittautumista, ja lopulta ei sit edes lähdetty hakemaan koularia.

Sen sijaan 7.10. ajeltiin Turenkiin pyörä kyydissä ja aurinkoisessa syyssäässä käytiin suorittamassa AD-kestävyyskoe. Keksi oli aivan liekeissä ja olisi varmaan vetänyt toiset 20 kilsaa päälle jos olisi luvan saanut. Vielä pyörää takaisin autolle taluttaessa pääsi sen verran intokiljuntaa vielä.

Syksyn aikana käytiin myös luonnetestissä toteamassa se mikä tiedettiin, ystävällinen, avoin ja rehellinen koira on käsissä, ja palikat on ihan napakasti kohdallaan. Tulos +170 p, laukausvarma

Toimintakyky +1a kohtuullinen
Terävyys +1a pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +2a kohtuullinen
Hermorakenne +1a hieman rauhaton
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukausvarma

Viime viikolla käytiin polvitarkastuksessa ja leikkauksesta ja kennelliittoon lähetetystä epikriisistä huolimatta tarkastustulos oli 0/0, mikä tietysti kiva kuulla.

Kauan odotettu juoksukin on vihdoin täällä, katsotaan josko siitä seuraisi jotain päivitettävää vaikka ihan lähitulevaisuudessa. 

Agilityä, mitäpä muuta

Lyhyesti ja ytimekkäästi. Koska ei kai muuta voi kolmen kuukauden päivitystauon jälkeen odottaakaan.

Ensinnäkin Seela valittiin viidettä vuotta peräkkäin Suomen australiankarjakoirat ry:n vuoden agilitykoiraksi. Valionarvon vahvistuttua vuosi sitten tämä oli sinänsä selvä juttu, kun säännöissä valioituvasta vuoden koira tulee (ellei satu kahta samalle vuodelle), mutta tuntui hyvältä kuitenkin vielä viimeinen kunniamaininta tältä saralta saada.

Seelan meriitit SAKKRY:n listoilla.
Vuoden agilitykoira 2016
Vuoden agilitykoira 2015
Vuoden agilitykoira 2014
Vuoden agilitykoira 2013
Vuoden agilitykoira 2012
Rotumestari 2015
Rotumestari 2014
Rotumestari 2013
Rotumestari 2012

Ei hassummin pieneltä siniseltä porsaalta. Porsaalta, jolla on muuten aika komea hammasrivistö. 

Joista puheenollen meillä pyörähti pieni sininen porsas omaa kotia etsimässä. Seelan puolisiskon tyttö oli ihana sininen vatkuli ja löysi lopulta kyllä niiiiin parhaan kodin hyvän ystäväni Tarjan luota. Mun tytöt otti Syyrin hyvin vastaan ja Keksi ja Karkki oikein kamppailivat siitä kumpi saa enemmän pentua leikittää. Keksi on kyllä uskomattoman ihana pentujen kanssa. 

Aasinsillasta karvamatoon, sillä Keksi täytti kokonaiset 2 vuotta helmikuun puolessavälissä. Kovasti toivon että vuodesta 2017 tulee meille ehjä vuosi ja päästään elämään normaalia elämää. Keksin jalka on pysynyt hyvässä kunnossa, ja osteopaatti antoi vihreää valoa jatkaa normaalia elämää.
Kovasti odotetaan ensimmäistä tottelevaisuuskoetta ja nautitaan metsälenkeistä.

Keksi ei ehkä ole ihan perinteisen näköinen aussie pystykorvinensa mutta minusta se on vaan niiiiiin kaunis. Ja raivostuttava, ja ihana, ja vauhdikas ja hullu ja reipas ja luotettava. Ja Karkin paras kaveri, totta kai. (Ei kerrota Maurille ja Armakselle)

Keksi 2-vee kuvan otti Jouni

Karkkipää Kaahottaja on touhunnut alkuvuoden agin parissa lähinnä hylkäyksien saattelemana. Oma keskittyminen rakoilee ja tekeminen ollut tosi hajanaista muutamia onnistumisia lukuunottamatta. Vuosi on alkanut teemoilla lähtö ja kontaktit ja tiedän että kohta menee järki ja koira tauolle jos ei saada tätä ratkottua. Piru vaan kun muutamat onnistumiset sitten taas tekee kisakuumeen niin nopsaan.

Tampereen EO-karsinnoissa Karkki tykitti ihan näpsäkän nollan sijoituksella 17. Nämä taisi olla myös tulosten puolesta ehjimmät kisat aikoihin, 10, 0 ja 5. 

Kymmenisen hylkyä myöhemmin startattiin lauantaina Seinäjoella, kun päästiin matkaan mitä parhaassa seurassa Tiian ja Pepen kanssa. Kaksi rataa Räsäsen Minnan tuomaroimana ja yksi rata Luomalan Henkan.

Ennen ensimmäistä rataa tein töitä että sain Karkin rauhoittumaan tai niin luulin, Näin kävi: 

No, nolla toki otetaan vastaan, mutta eipä tästä nyt voi mitenkään kovin rintaa röyhistää. Omaan liikkumiseen alkushokin toivuttua olin ihan tyytyväinen. Ei kun leuka rintaan ja nokka kohti uusia pettymyksiä. Oli aika seuraavan radan. 

Joka alkoi hylkäyksellä (peukku alas), jota seurasi hieno puomi-putki -erottelu (peukku ylös), jota seurasi Karkin yritys tehdä 2o2o (peukku ylös)... puolesta välin kontaktilautaa, niin että hän sitten sieltä hämmentyneenä putosi (peukku alas). Lopetettiin leikki kesken. 

Luomalan Henkan rata oli profiililtaan tosi mielenkiintoinen. Hyvässä mielessä. Sanoinkin Tiialle että prkl kun joudutaan lopettaa rata A:lle kun olisi siistiä päästä kokeilemaan keppien puolenvaihtoa ja A:n alla olevan putken jälkeistä elämää. 

No jälkikäteen voisi todeta että eihän tuo kontakti nyt mikään helmi ole. Eikä ollut kyllä muutkaan kontaktit mutta ei vaan kestänyt kyllä pokka uusia puomia kun tiesin että nollia ei montaa ole ja kovaa oltiin menty. Siinä vaiheessa kun tuloslistan perusteella alkoi näyttää sertiltä niin kyllähän se ihan mukavalta tuntui. 

Joten nyt on sitten valiokello käynnissä myös agilityvalion osalta.

Nollista puheenollen, myös lainakoira Messin kanssa ensimmäinen LUVA saatiin plakkariin Kuopiossa. Viikonlopun kuitenkin ehdottomasti kruunasi Sailan ja Mimmi-karjiksen neljän nollan putki, joka toi parivaljakolle para6-luokan SM-hopeaa sekä menolipun 2-luokkaan. Koutsi on niiiiiiin ylpeä. 

Vuosi 2016

SEELA:

Harrastukset: Seelasta tuli helmikuussa 2016 ensimmäinen australiankarjakoira, joka on saavuttanut Suomen Hyppyvalion arvon. Muutoin agilityura oli selkeästi jäähdyttelyllä, kisoissa käytiin muutaman kerran, tuloksen 5 x 0. Osallistuttiin SM-kilpailuihin yksilökilpailussa. Rotumestaruudet olivat Seelan jäähyväiskisat.
Seela käväisi muutaman rallytokokisan lainaohjaajilla ja Elli ja Aija kartturoivat sille kasaan RTK1:n. Se on helppoa kun sen osaa, minun ja Seelan suurimmaksi haasteeksi kun muodostui hihna, jonka repiminen oli kisatilanteessa välttämätöntä.

Terveys: Kuvattiin ns. päästä varpaisiin loppukesästä ja tulokset yllättävän hyviä, kyynärät ja lonkat voivat hyvin, selkään ei ole muodostunut uusia spondyloosipiikkejä ja muutenkin koiran kunto vaikutti hyvältä. Loppukesästä jouduttiin käymään eläinlääkärissä ärhäkän mahapöpön vuoksi, Seela oksenteli ja jätti ruokaa syömättä melkein viikon ajan. Mitään selkeää syytä ei tälle löytynyt ja antibioottikuurilla ja vatsansuojalääkkeillä saatiin sininen apina kuntoon. Nyt joulun jälkeen huomasin että yksi etuhampaista näyttää haljenneen, ja hammaslääkäriin matka käynee lähiaikoina.

Seela täytti kahdeksan (!!!!!) ja on ulkoiselta olemukseltaan edelleen hyvin pentumainen pelleilijä, kuonon punainen väri on vaihtunut harmaan suuntaan, mutta muuten tuosta ikää olisi vaikea veikata. Leluja rääkätään antaumuksella, muu-muu -raikaa kun yrittää rauhassa syödä ja Karkki ja Keksi pidetään lempeän jämäkässä kurissa päivittäisillä korvapesuilla.



KARKKI:

Harrastukset: Karkki harrasti 2016 yksinomaan agilityä. Tammikuussa 2016 noustiin kolmosiin ja 5.3. nollatili aloitettiin tyylillä, voitto ja SERT-H. Karkki teki vuonna 2016 yhteensä 10 nollatulosta, joista kaksi olivat hyppysertin arvoisia voittoja. Agilitysertitili ei vielä avautunut. Karkki osallistui Jatin joukkueessa SM-kisoihin Seelan tilalla, piirinmestaruuksissa taiteili yhden näpsäkän nollan ja rotumestaruuden 2016 se voitti Seelan nenän edestä 0-tuloksella. Treenailtiin myös vähäisiä määriä tokoa ja mielenvirkistykseksi kesällä kohtuullisen ahkerastikin metsälajeja, joista Karkki tuntuu kovasti pitävän. Tokokokeet ovat olleet vähän niinkuin tarkoituksena korkata, mutta kun ei ole saanut aikaiseksi.

Terveys: Karkilla on ollut lähinnä tapaturmapulmia, se liukastui pääsiäisen aikoihin agilityhallissa ja loukkasi pitkän selkälihaksensa. Ensiapu ja lepo auttoivat akuuteimpaan mutta erilaisia oireita ja etenkin hyppyongelmia alkoi kertyä, jäätiin kunnon tauolle ja Karkkia on huollettu hartaudella.
Karkin juoksukierrossa tapahtui muutos, se juoksi tammikuun loppupuolella kuten aina normaalisti (kellontarkka kun on ollut 12 kk juoksuvälistä), mutta nyt Keksin juoksun aikana kehitti itselleen toisen juoksun lokakuussa. Nähtäväksi jää, mihin juoksurytmi asettuu.

Karkki täytti huhtikuussa kolme vuotta ja tuntuu kyllä ikäistään kypsemmältä koiralta niin monin tavoin. Aika paljon reissattiin tänä vuonna ja yövyttiin eri kokoonpanoilla hotelleissa. Karkki on erittäin mukava ja huoleton matkakaveri joka käyttäytyy mukavasti missä vain - mitä nyt saattaa pöydälle jätetyt karkit hotkaista. Karkki kävi kaksi kertaa näyttelyissä, tuloksina ERI1 SA PN4 vaCACIB (joka vaihtuu CACIBiksi), ja EH1.


KEKSI (hullu karvamato)

Terveys: vuosi 2016 aloitettiin jännittyneinä kun TTA-leikkauksesta oli juuri kulunut 2 viikkoa. Alkuvuosi meni puhtaasti jalkaa kuntouttaessa aikaa, vaivaa ja rahaa säästämättä. Helmikuussa saatiin tosi hyviä uutisia, jalan liikerata oli normalisoitunut ja ns. ylläpitovaihe pystyi alkamaan ja jalkaa rasittamaan normaalisti.
Seuraavana päivänä Keksi juoksi seinään (kyllä, se on mahdollista), ja TTA-häkki murtui ja liikahti paikoiltaan. Ja palattiin alkutekijöihin.
Kun jalka saatiin hiljalleen toimimaan, juoksi koirani keppiin. Jos pitäisi tähdätä kepillä sieraimen oikeaan nenäonteloon, saisi aika monta kertaa yrittää. Keksillä osui kerralla ja pahasti, niin että oikeasta nenäonteloon tuli massiiviset vauriot ja tulehdustila joka sai aikaan aivastuskohtauksia johon liittyi voimakasta nenäverenvuotoa. Antibioottikuuri jouduttiin uusimaan ennen kuin kärsä kunnolla parani. Onni onnettomuudessa - ei ollut kuin muutamasta sentistä kiinni, ettei tikku olisi yltänyt aivoihin asti tökätessään. Miten on mahdollista, että yksi koira tällaiseen pystyy, en tiedä.

Harrastukset: Kun koira alkoi olla kunnossa niin vähän päästiin treenaamisen makuunkin. Vähän agilityn alkeita, viestin ja jäljen alkeita, vähän nenätyöskentelyä, tokoa ja rallytokoa. Koska itse poden edelleen rallytokoepäluuloisuutta ja Aija taas ei, kisasi Aija Keksin kanssa Keksin ekan koulutustunnuksen RTK1 lähes päivälleen vuosi 2. leikkauksesta. Pitkä, pitkä matka, mutta tällä hetkellä tuntuu että sen arvoinen. Keksi kävi myös kokeilemassa onneaan näyttelyssä ja tulos NUO-H, ja tämän tuloksen myötä ei tarvitse enää näyttelyissä käydä jos ei tahdo. Oikeastihan Keku oli kaunein aussie kyseisessä näyttelyssä, vaikka oma kasvattajansakin sekoitti sen viereisen kehän tsekinpaimenkoiraan. :D

Pian kaksivuotias Keksi on kaikessa rämäpäisyydessään toisaalta niin älyttömän valloittava ja toisaalta sydämentykytyksiä aiheuttava paketti. Välillä vaan jalat vie ja kun itseluottamusta on 200 prosenttia enemmän kuin varsinaista kropanhallintaa, niin huimaa katsella. Tämän takia osallistuttiin fysiikkatemppukurssille ja ollaan jumppailtu säännöllisesti, että kroppa hahmottuisi paremmin.


Kaikenkaikkiaan monesta asiasta sai 2016 olla iloinen ja kiitollinen, vaan mahtui mukaan suruakin, kun Karkin paras ystävä ja Keksin leikkitäti Hilda kuoli tapaturmaisesti joulua edeltävällä viikolla.

Näitä riehukuvia tulee vielä monta kertaa ikävä, onneksi niitä jokunen on tallessa.

Ensi vuoden tavoitteet tuntuu toisarvoisilta sen rinnalla että koirat pysyisivät terveinä ja kunnossa. Se mitä siihen päälle tulee jos on tullakseen.

Syksyn kuvin

Syksyn tullen ollaan aktivoiduttu treenaaman ja pyritty nostamaan koiran osaamistasoa.
Oma loukkaantuminen pakotti kunnolla miettimään treenejä.

Valta vaihtui syyskuussa. Seela on ollut peittoamaton pitkään, mutta niin vaan Karkki meni ja pokkasi voiton kotiin hienolla nollalla Tampereella. Ohjasin muuten kolmea eri karjista rotumestaruuksien merkeissä. Ja täten myös ilmeisesti minulle kolmoisvoitto kyseisissä skaboissa (3. sija tosin jaettu).

Seelan agilityura on virallisesti nyt taputeltu - rotumestaruuksissa jätettiin haikeat jäähyväiset näille geimeille.

Keksi pätevöityi oikein taitavaksi fysiikkatemppukoiraksi Minnan kurssilla Jatissa. 

Keksi kävi korkkaamassa näyttelyuransa Eckerössä syyskuun loppupuolella. NUO-H oli just eikä melkein mitä tarvittiin ja Keksi oli huikean hauska tyyppi ottaa mukaan reissuun. 

Karkkikin pyörähti kehässä, EH irtosi ujolla esityksellä. 

Niinjoo, Keksin jalka, kestää erittäin hyvi menossa mukana! Keksi starttasi myös Aijan kanssa rallytokouransa kahdella hyväksytyllä suorituksella alokasluokasta. :) 

Ensilumikin satoi, ja suli ja sitten taas satoi lunta ja sitten sitä ei taas ollutkaan ja sitten taas oli lunta mutta ei pakkasta ja sitten pakkasta muttei lunta jajaja...
Sisarukset edustavina Pop dog ry:n mölleissä, möllien voitto irtosi lainakoira Peikkopoika Messillä ja siskolikka Helmi kipusi palkintopallille myös. Keksi ansioitui pahaäänisenä cheerleaderinä. 

Arki rytmittyy mukavasti lenkkien ja treenien ja kisojen kanssa - onneksi myös omistaja pääsee sosialisoitumaan kimppalenkkien ja kisareissujen merkeissä! 

Rakas Seela täytti 8 vuotta 14.11.2016, voi miten aika rientää!

Kisareissujen teemana on ollut syksyllä hotellit, joita on valloitettu milloin aussieiden, milloin bortsujen ja milloin turbocockereiden kanssa. Viime reissu Vantaalle tarjosi melko ahtaan sängyn ja yhden ihan mukavan agilitynollan hyvässä seurassa. 

Talvi on ovella ja sohvalla meinaa olla lenkin jälkeen tunkua. 

Syksy on kohta täällä

Ollaan näköjään siinä pisteessä että päivitän kerran per vuodenaika. Koettakaa kestää. Sekalainen postaus piirinmestaruuskisoista Karkin kanssa, Emppu-leiristä, Keksin fysiikkakurssista ja syksyn suunnitelmista tulossa.

Aloitetaan Keski-Suomen piirinmestaruuskisoista joissa tuomaroi Räsäsen Minna. Karkki ensimmäisellä radalla ylivireinen ja tuli kesken kaiken keinulta pois, ja sählättiin koko rahan edestä. Ei ollut kauhean itsevarma olo kakkosradalle. Mutta siellä sitten taas asiat (lähdössä varastamista ja juoksu-A:ta lukuunottamatta) toimivatkin ihan kivasti.

Tuloksena nolla ja 2. sija. Hypärille lähtiessä oma pää meni ihan jumiin onnitteluista ja tsemppailuista ja siitä että lähdettiin johtoasemasta piirimestaruuksia ajatellen. Kummasti vaan tuo kisajännitys edelleen nousee ihan järjettömiin mittasuhteisiin jos yhtään tulee sellainen olo että pitäisi näyttää jollekin jotain. Nykyään pääosin pääsen radalle tavallaan "pää tyhjänä", miettimättä mitä pitäisi tehdä tai onko mahdollisuuksia johonkin, mutta nyt se ei onnistunut. Alkurata sujui hyvin, sitten hätäilin, ajauduin suoritettavan putkensuun eteen, Karkki otti putken vieressä olevan hypyn ja sit lensi ohjaajalta hanskat tiskiin. Rata olisi ollut ihan tehtävissä ja virhe ihan turha ja tyhmä. Pitää miettiä ennen seuraavia kisoja omaa kisavirittäytymistä. Vaan toki ihan iloinen saa olla Karkin nollasta, ihan mukavasti niitä on kuitenkin tipahdellut tuoreelle kolmosluokkalaiselle.

Vaan sitten asiassa eteenpäin.

Aija järjesti mahtavan Emppuviikonlopun Empathica's kasvateille ja laajennetulle laumalle. Viime vuonna Keksi oli juuri leikattu ja minä vihasin maailmaa, joten tähän leiriin koetin suhtautua vähän positiivisemmin. Vaikka pääosassa viikonloppuna oli Keksi niin karjiksetkin pääsivät mukaan touhuihin.

Perjantaina aloitettiin rallytokotreeneillä ja maastolajeilla. Keksin kanssa on alkanut hiljalleen valjeta että kuinka tarkka se on ja miten nopeasti sille saa opetettua asiat väärin. Case seuraaminen on ollut ihan tuskaa kun koira ihan selvästi tekee ihan älyttömän paljon mutta ihan vääriä asioita. Ja minä olen ihmetellyt että mitä ihmettä tämä paikan eläminen ja ihan mitä sattuu -seuraaminen on kun Keksi ei oikeasti vaikuta siltä että kyse olisi motivaatiosta tai mistään. Sittenpä yhtenä synkkänä yönä mulla välähti. Keksi ei seuraa minua vaan minun kättäni. Kun käsi alkaa liikkeessä heilua, niin seuraaminen yllättäen hajoaa. Heti jos käsi on nenän lähellä niin paikka on oikea.

Ollaan sitten harjoiteltu perusasentoa niin että mun käsi on selän takana tai milloin missään. Kaksi, KAKSI treeniä ja ongelma oli poissa. Ja mulla on koira joka tekee älyttömän hyvää seuraamista. Kenneltreffeillä uskallettiin näyttää sitä vähän muiden läsnäollessakin. Vähän säännöllisemmällä treenauksella tuon koiran voisi viedä ihan hyvin alokasluokkaan joko tokossa tai rallytokossa, se oppii nopeasti ja tekee hyvää ja innokasta työtä. Merkin kierto on loksahtanut aika hyvälle mallille ja vieraassa häiriössäkin hakee sitä ja hyvän matkan päästä.

Kertoisitko mitä seuraavaksi?

Keksi - Suomi - Keksi sanakirjassa "Maahan, kierrä koiran ympäri" = Säntää maata kiertävälle radalle

Tarkkana kuin Keekki

Niin tätäkö meinasit? 

Hyvä pieni karvamato

Maastoja suunnattiin tekemään Saukkolan suuntaan ja löydettiin erittäin mieltäkutkuttava paikka hakua ajatellen. Maastossa runsaasti korkeusvaihtelua, mutta muuten metsä oli hyvässä kunnossa, hauskoja piilopaikkoja useita. Karkki ja Keksi tekivät hakua. Karkilla vähän meinasi ujous iskeä vieraalla maalimiehellä, Keksi taas oli erittäin asialla ja lähti erittäin itsevarmasti ja irtosi hienosti ja itsenäisesti ukkoja etsimään.

Pallo kelpasi lopulta vieraaltakin

Keksihän on kesän aikana touhunnut viestin alkeita ja olen halunnut näyttää vähän Aijalle, miltä neidin toiminta vaikuttaa. Hakutreenien jälkeen koirassa tuntui olevan sen verran virtaa että tehtiin lyhyt viestiveto. Ensimmäisellä lähetyksellä Keksi ihan selkeästi oli vielä hakumoodissa, yksi orientointi ja sitten viestikoiramoodi iski päälle. Kenties johtuu kaikesta mitä Keksin kanssa on tapahtunut, mutta en tiedä kyllä parempaa hommaa tuon koiran kanssa. Se hetki, kun annat käskyn lähteä, ja musta karvamato oikein räjähtää vauhtiin ja juoksee juoksemisen riemusta, on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Taisipa tuon näkeminen kasvattajaankin vähän vaikutusta tehdä. Matkaa haastavassa maastossa ehkä jotain 200-250 m välillä, ei näköyhteyttä koiralla ohjaajiin. Matkaa pitäisi hiljalleen alkaa kasvattaa.

Lauantaina käytiin jatkamassa tokoilua ja otettiin valokuvia. Karkin lempipuuhakin tallentui Aijan kameraan. Germany on Karkille hyvin tärkeä narupallo jonka kanssa se jaksaisi juosta spurttaillen pitkin kenttää varmaan tunnin putkeen. Voiko olla onnellisemman oloista koiraa?

Germany, rakas palloni, lähdetään matkalle kohti ääretöntä ja sen yli! 

Yhdessä olemme voittamattomia, valoa nopeampia ja ikuisesti onnellisia

Jossain vaiheessa pitää ehkä vähän rajata tätä rakkautta. Saija hyvin totesi pienen pätkän Karkin kanssa tokoiltuaan, että hänelle ei ihan tullut sellaista oloa että Karkilla ja hänellä oli joku yhteys - sen sijaan on selvää että Germanyyn Karkilla kyllä on elämää suurempi yhteys. :D

Illalla käytiin syömässä ja sen jälkeen allekirjoittanut joutui lähtemään sairastamaan kotiin jotta olisi edes jossain kunnossa sunnuntain touhuihin.

Sunnuntai vietettiin jälkimetsässä ja yhteislenkillä jossain Laukaan perukoilla. Karjisten jäljestys sujui ihan mallikkaasti, Keksillä ei niinkään. Muurahaiset olivat namien kimpussa ja jälki meni plörinäksi, loppupalkkarasiakin jäi metsään. Vaan aina ei voi voittaa.

Iltapäivällä vielä agilityä sekä Keksin, Karkin, että Messin kanssa. Ehkä ei viisain idea flunssan keskellä, mutta lähtipähän räkä liikkeelle ja hauskaa oli. Keksi alkoi osoittaa jopa kiihtymisen merkkejä ja irtoamaan putkiin ihan eri mentaliteetillä kuin aiemmin. Hyvin, hyvin vähän se on agilityä tehnyt, joten ei ihme että vielä on kovasti liikkeessä kiinni.

Lentävä paimentolaismatto on saanut saaliikseen pahaa-aavistamattoman lussupallon

Keksin kanssa saatiin paikka Saarelaisen Minnan pitämälle fysiikkatemppukurssille. Valitettavasti työt estivät ekalle kerralle osallistumisen ja vähän mietin miten käy kun mennään kylmiltään kakkoskerralle Keksin kanssa, jonka kanssa nyt ei kauheasti ole kursseiltu. Vaan karvamato olikin ihan superinnoissaan. Kurssin tarkoitus on opettaa koirille parempaa ja tietoisempaa kehonhallintaa, vahvistaa syviä lihaksia ja opettaa ohjaajille harjoituksia joilla koiran kropanhallintaa voi parantaa. Kurssin harjoituksissa käytetään pääosin sheippaamista asioiden opettamisessa - sekin vähän mietitytti kun en ole varsinaisesti mikään ajoituksen mestari. Apuna kurssin harjoituksissa käytetään erilaisia korokkeita tms, mutta tarkoitus suurimmassa osassa harjoituksissa on hiljalleen häivyttää apuvälineitä pois.

Käytiin läpi seuraavanlaisia harjoituksia.

Yhden takajalan nosto: apuna matalahko taso, jolle koira asettaa takajalkaa. Kun koira rauhassa osaa molemmat takajalat erikseen asettaa tasolle, hiljalleen sheipata siitä kun koira nostaa takajalan vielä tasolta ilmaa.

Saman puolen etujalan ja takajalan nosto ilmaan: apuna leikkuulauta tms. taso jonka kulmaa maasta nähden saa vaihdeltua. Palkataan kun koira hakeutuu tasolle niin että vain toisen puolen jalat tasolla. Hiljalleen tason nostaminen jyrkempään kulmaan jolloin koira joutuu siirtämään painoa kehon toiselle puolelle.

Kylkien venytys: koira tekee kiepin itsensä ympäri.

Laatikko: Koira hahmottaa kehoaan astumalla laatikkoon johon se mahtuu helposti seisomaan. Hiljalleen laatikon kokoa pienennetään, Keksin kokoisella koiralla n. ruokakupin kokoiseksi. Tärkeää muistaa vastavenytys, sillä kun taso pienenee, vatsalihakset joutuvat koville kun koira joutuu "rutistamaan" keskikroppaansa.

Peruutus: sheippaamalla, voi yhdistää esimerkiksi kylkien venytyksen kieppeihin.

Takaosan käyttö etujalat korokkeella: koira käyttää takaosaansa pyöriessään itsensä ympäri etujalat matalahkon tason päällä.

Kaikenkaikkiaan Keksi oli paljon taitavampi kehonhallintajutuissa kuin ajattelin. Se myös tarjosi erittäin innoissaan  erilaisia variaatioita. Melkein kaksituntiseksi venyneen session jälkeen (koira toki välillä levossa kun Minna näytti seuraavia harjoituksia) Keksi kopsahti pöydän alle nukkumaan ja hyvä kun jaksoi nousta iltaruokaa syömään. Kotona ollaan vedetty jo yksi jumppasessio kaikille koirille + hoitolaiskoira Katlalle. Muut koirat hiffasivat jutun juonen erittäin helposti mutta voi jumalauta tuota Seelaa. Se sekoaa kun ruvetaan sheippaamaan. Se surffailee pesuvadilla pitkin olohuonetta, viskoo mua leluilla, hyökkää "miten iso Seela on" -temppua tehden mun kimppuun. Luulen että sen aivot ovat vain yksinkertaisesti liian pienet tai sitten puristuksissa liian pienessä päässä, kun yritykset sheipata saavat aikaan vaan kaaosta. Jos ei ota kauheita tavoitteita näille sessioille Seelan kanssa, niin siitä voisi saada kohtuullisen huvittavan kotivideon.

Syksyllä olisi tarkoitus jatkaa fysiikkatemppujen parissa, karjiksilla olisi rotumestaruuskisat tulossa ja Karkin ja Messin agilityryhmät jatkuvat. Suunnitteilla on myöskin vähän näyttelyreissuja ja ei sitä tiedä jos tavalla tai toisella sitä oikeasti miettisi tuon Keksin työstämistä siihen pisteeseen että jonnekin päästäisi taitoja kokeilemaan. Lähituntien suunnitelma on kuitenkin selvitä yövuorosta ja päästä omaan sänkyyn nukkumaan.

Omistaja on btw ihan ookoo tyyny

SEELAN kesäkuulumiset

Senttisen kesäkuulumiset vähän viivästyivät, mutta tässäpä sinisen sepulin viimeisimpiä kuulumisia.

Seelan kanssa kesän alussa valmistauduttiin viimeisiin SM-kisoihin. Seela on sairastanut spondyloosia vuodesta 2013 ja vaikka selän oireet ovat pysyneet vähäisinä, niin tiedossa on ollut että selkä Seelan kisavuosia tulee lyhentämään. Viime syksynä pidemmillä kisareissuilla kisapäivän jälkeen oli nähtävissä aavistus jäykkyyttä ja talvella luovuttiin viikottaisista treeneistä. Päätös on ollut ihan hyvä vaikka Seela on ihan vakuuttavia ratoja tehnytkin kisoissa ja etenemät ovat parempia kuin koskaan sen uralla.

SM-kisat olivat noh, vähän pettymys. Vaihdoin Karkin Seelan tilalle jottei sen tarvitse kahtena pitkänä kisapäivänä ahkeroida. Sää oli kamala. Jälkikäteen mietittynä tuskin lauantaina kisapaikalla lähinnä häkissä hengailu koleassa ja sateisessa säässä hyvää Seelan selälle tehnyt. Sunnuntaina yksilöissä sitten putosi heti alkuradasta rima ja rata päättyi lopulta hylkäykseen. Ensialkuun harmitti jonkin verran, ehkä sitä haki jotain "suurempaa" arvokisaurapäätöstä Seelalle. Vaikka mitäs Seela niistä tietää, sille jokainen rata on yhtä siisti ja yhtä tärkeä. Yksi hylkäys ei koiran arvoa määritä, eikä ohjaajan vaikka itsensä ruoskiminen toki helppoa olisikin.

Kesä onkin tehty pääosin ihan kaikkea muuta kuin agilityä. Vähän (liian vähän) jäljestetty, mikä tuntuu olevan Seelasta aivan mahtavaa hommaa. Kepit nousee varmanoloisesti ja motivaatio on kova. Hauskaa hommaa johon pitäisi muistaa varata enemmän aikaa.

Seela on nautiskellut kesästä, uimisesta, pitänyt nuoremmat koirat kurissa ja nuhteessa ja ollut erittäin huolestunut siitä, että se saa vähemmän ruokaa kuin muut. Rankkaa olla vanha steriloitu narttu.

Seelalla on myös uusi koulutustunnus. Viime syksynä rallitokossa mulla meni järki kun koira hyökkäili kisoissa hihnaan kiinni ja ilmoitin että minä harrastan rallia seuraavan kerran kun joku on hakenut koirilleni sellaiset tulokset että mun ei tartte hihnaa miettiä. Elli avitti keväällä yhden tuloksen verran ja 11.6. Aija viimeisteli RTK1:n 91 pisteellä Jatin kisoissa. Mun oma motivaatio lajia kohtaan on jonkin verran pakkasen puolella mutta Empathica's -leirillä jopa käytiin Seelan kanssa radalla ja ihan hauskaahan se oli ilman hihnaa. Maybe someday...

Seela kävi myöskin kuvauttamassa vähän selkäänsä, kyynäriään ja lonkkiaan.

Kerrankin sai yllättyä "positiivisesti" siinä mielessä, että jos oli tiedossa että kolme vuotta sitten selässä kaksi spondyloosinalkua niin australiankarjakoirille ei ole mitenkään ennenkuulumatonta että muutoksia tulee sitten reilusti kun niitä lähtee tulemaan. Seelalla ei näin ole käynyt. Kaksi olemassaolevaa muutosta ovat totta kai edelleen selässä (oudot vihreät sormet osoittavat kohtia) mutta uusia alkuja ei ole (myöskään rinta-, tai kaularangassa). Lonkat eivät myöskään ole kehittäneet rikkoa ja kyynärät puhtaat. Tulokset pian kahdeksanvuotiaalle koiralle (jestas sentään, että aika rientää) hyvät. Päätökset koiran harrastuksista ja liikuttamisesta oireiden mukaan. Ja koska oireet tällä hetkellä vähäisiä, niin eletään normaalisti törmäyksiä ja liian suurta kuormitusta välttäen.

Liian suureksi kuormitukseksi lasken kilpa-agilityn jatkamisen. Seela on tehnyt hyvää työtä ja hienoja ratoja. Käydään rotumestaruuskisoissa näyttämässä nuoremmille miten korkealle rima tulee asettaa ja sitten luulen että kisaura on siinä.

Olen myös pyöritellyt mielessä että anoisin Seelalle siirtoa kakkosiin, jossa silloin tällöin Seela voisi käydä vaikka Ellin kanssa hypäreitä juoksemassa mutta aika näyttää. Pääasia kuitenkin että Sininen Salama on tällä hetkellä hyvässä kunnossa, hyvällä mielellä, aktiivinen ja hauska koira, joka vetää sateisissa metsissä hulluja pyllyhepuleita ja nauttii silloin kun saa silloin tällöin vähän pientä agilityjuttua touhuta.

Kevättuulia

Aloitetaan agilitypäivityksellä.

Karkkinen kävi Pääsiäisenä kisaamassa Jatilla neljä starttia. Kolme hyvää rataa ja yksi vähän heikompi. Tulokset ei aina vaan oo samaa mieltä, ainoalta huonolta tuntuneelta radalta 0. Oli vähän haastava rata, jossa tiukkoja käännöksiä ja ehkä otin Karkkia sitten liian napakasti ohjauksiin, sillä se rupesi arpomaan kontaktien kanssa, ei 2o2o:ssa vaan meinasi kääntyä sekä keinulta että A:lta pois, ihan ihme juttu.

Kisojen jälkeen käytiin tekemässä pientä treeniä ja Jattilan pohja teki kepposet. Karkki lähti ponnistamaan takaakiertoon ja tassun alla olikin jäätä. Karkki putosi mutkalla selkä edellä rimaan. Kipeää täytyi tehdä ja selässä selkeä kuumotus tuntui tapahtuman jälkeen. Ensiapuna kylmähoitoa ja viikon verran rauhallista lenkkeilyä, lempeitä venytyksiä jne. Parin päivän jälkeen en enää Karkissa huomannut muutosta entiseen, niin uskallettiin lähteä Tampereelle kisoihin viikko tapaturmasta.

Tampereen kisat sujui tosi hienosti, vaikkei nollia tällä kertaa. Olin tyytyväinen että pääsiäiskisojen epävarmuudesta ei ollut mitään viitteitä, vaan oltiin hyvinkin itsevarmasti samalla radalla. Viimeisellä radalla sitten kävi niin, että Karkki kaatui suorassa putkessa. Sellainen ryminä kävi että mietin tuleeko se sieltä ollenkaan. Tuli onneksi kuitenkin.

Nyt on sitten kahta tapaturmaa hoivattu kotikonstein hieromalla ja venyttelemällä, pitkillä rauhallisilla lenkeillä ja back on trackillä. Eiköhän tämä tästä.

Karkki täytti 9.4. 3 vuotta. Kyllä aika on mennyt nopeasti ja toisaalta sitten tuntuu että Ankkis on ollut mulla aina. Se on kyllä maailman mutkattomin koira. Kun ollaan kotona, se haluaa nukkua vieressä. Se ei reuhaa eikä hötkyä, ja on sellainen huomaamaton ihmisen mieli. Sitten kun mennään kentälle, ei sitä voi olla huomaamatta. Se tekee hommia täysillä, mutta yhtään ylimääräistä kohkaamatta.

Käytiin Pete Huotarin koulutuksessa synttäripäivän kunniaksi ja samaa mieltä hänkin. Karkki toteuttaa erittäin täsmällisesti jokaisen ohjausvihjeen minkä annan. Ihan saa itseään syyttää jos tulee joku virhe. Kiinnitettiin huomiota erityisesti mun katseen suuntaan ja yritettiin poistaa mun käsiä jotka vetää koiraa silloinkin kun ei pitäisi. Mukavaa oli ja hyvä taas vähän saada uutta ajateltavaa.

Agilityn saralla myös vähän uusia tuulia siinä mielessä, että suunniteltiin alustavasti Keksin veljen omistajan kanssa pientä lainakoirakuviota Keksin veljestä Messistä. Parit ekat treenit on alla ja voi että nuo junnukoirat ja niiden tempaukset on ihania, kun ei ihan vielä olla kärryillä siitä mitä ees tapahtuu, mutta kivaa on.

Vähän kirpaisee että treenit ei ole Keksin kanssa, mutta ehkä vähemmän koko ajan. Suurin tuska varmaan Keksin kanssa oli talvella kun kamppailtiin sen kanssa että tuleeko tuosta jalasta mitään. Nyt sitä varmaan jossain määrin hyväksyy että jalka on sellainen kuin on, eikä kenties koskaan kestä lajia vaikka kuinka toivoisin.

Seela on taukoillut agilitystä reilu kuukauden, ja se on aivan mahdoton sininen porsas. Lenkillä vetää pyllyhepulia, roikkuu kengässä ja hihnassa. Huutelee autosta kaikille ohikulkijoille ja egoilee oikein huolella. Näin se oli viimeksikin tauon aikana. Kunhan vielä kelit lämpenee niin eiköhän Sininen Salamakin vähän taas agilityn makuun pääse.

Keksin kanssa elämä alkaa normalisoitua hiljalleen ja tyyppi kulkee lenkeillä sujuvasti mukana ja irti. Sellainen iso muutos omaan lenkkeilykäytäntöön kyllä tullut että enää ei tule päästettyä koiria hulmuamaan heti kun vaan lenkille vaikka autolta lähdetään vaan olen ollut tosi tarkka siitä, että aina olisi hihnalenkkeilyllä lämmitelty lihaksia ja kaikkeen riehumiseen olen suhtautunut melko ankarasti. Kummasti itselläkin hermo lepää kun koirat eivät paahda kahjopäinä pitkin pitäjiä vaikka vapaanaolosta nauttivatkin. Lenkkeilymäärä on lisääntynyt kyllä huimasti Keksin toipumisen myötä. Kun tammikuussa iPhonen mittaama päivittäinen kävelymäärä oli vähän vajaa viisi kilometriä päivässä, niin nyt päivittäinen keskiarvo kiikkuu 8-10 kilometrin välillä.

Keksillä oli ensimmäinen varsin vaivaton juoksukin 13,5 kk vanhana.

Kesälomakin vääjäämättä lähestyy. Perinteisesti aloitan loman toukokuun lopulla. Mukavia suunnitelmia lomalle. Jos Seela nyt sen viimeisen puuttuvan nollan tekee, olisi tiedossa agilityn SM-kisoja, ja muitakin agilitykisoja, ehkä jopa rallitokoakin ja Keksillä australianpaimenkoirien jälkileiri. Viime kesä meni ihan pieleen Keksiä murehtiessa ja karjikset ei ajaneet jälkeä lainkaan. Tämä vääryys pitää kyllä korjata - Seela kun ennätti jo hommassa toissakesänä tosi hyvälle mallille.

Eniten odotan kyllä uimista. Ehdin jo nähdä painajaista että havahduin heinäkuussa siihen etten ollut uinut kertaakaan. Luulen että tämä ei ole enneuni. Koirien ja etenkin Keksin mielestä uimakausi on purojen sulettua auki ja australianvesipuhvelikoira löytyy varmimmin milloin mistäkin ojasta lutraamasta. Vaan lutratkoon mun puolesta sydämensä kyllyydestä,

FI AVA-H BH TK2 Wallaroo Miss Moneypenny

Jatin kisat aloitti helmikuun. Kolmosluokille tarjolla kolme rataa, mutta rahapulan ja neljän startin tarjouksen takia päädyin ottamaan kaksi starttia per koira. Ensin ajattelin että Karkille kolme ja Seelalle yksi. Onneksi tulin järkiini.

Karkki starttasi toisena luokassa, Seela toisiksi viimeisenä. Ensin mentiin Helinin Jarin agilityradalle. ihan kauhealta tuntui juosta 190 metrinen rata kahteen otteeseen peräkkäin. Neljä kontaktiestettä, A-kahdesti. En tiedä miten ja millä ilveellä, mutta jalat hapoilla ja hyvin seelamaisin kontaktein puhtaalla radalla maaliin. Aginolla, ihan käsittämätöntä, Sentiltä, joka oli lähinnä otettu hengailemaan. 0 (-10,69), 2. sija. SERT-A jäi yhden poissaolijan päähän. Pah. Ei sillä että oisin tarkistanut.

Sitten hyppyradalle, jossa oli vauhtia jos ei mitään muuta. Karkin sinkoiltua ihan miten sattuu, tuntui että eihän mulla ole tässä mitään hätää. Seela on niin kiltti ja kulkee niin nätisti, ei Seela karkaa eikä Seela kulje lujaa. Aivan hämmentävän helppo nolla! Ei siis helppo rata, vaan fiilis. Ehkä teki hyvää, että menin ensin kahjo-Karkkipään kanssa, en osannut jännittää, en miettinyt tai haaveillut tuloksesta ennen viimeistä estettä. Muistan ajatelleeni että onneksi Seela hyppää hyvin okserit, kun viimeinen este oli edessä.

Kovat kilpailijat teki nollia tällä radalla. Minä olin ihan ekstaasissa jo pelkästä tuplanollasta. Sitten tuli tulokset.

Seelan nimi ensimmäisenä listassa. 0 (-9,73), 1. sija, SERT-H. Etenemä 4,87 m/s. Kolmas SERT-H, ja sitä myötä FI AVA-H.

Puhelin oli tsipannut jo heti kisapäivän aluksi. Onneksi ihana Laura oli ottanut videon ja valiorata saatiin tallennettua. Sertiruusuke saatiin vasta seuraavana päivänä, eikä kunnon kuviakaan ole otettu.
Mutta voi armas sininen koira minkä teit.

Eipä tätä vielä ihan käsitäkään. Huikea matka alkaa ehkä jollain tavalla olla loppusuoralla, mikä tekee tästä jotenkin haikeaakin. Mutta ensisijaisesti olen onnellinen että mulla on ollut mahdollisuus saada näin hyvä koira, että olen itse jaksanut tehdä töitä ja etenkin meidän keskiviikon itsenäisestä treeniporukasta, joka on kyllä se ainut oikea syy, että tähän on päästy. Hyvässä seurassa on hyvä treenata ja kehittyä. Vaikka jollain tasolla jäähdytelläänkin kisatahtia ja treenitahtiakin enkä ottanut Seelalle enää tälle keväälle ryhmäpaikkaa, niin ei me valioitumisen myötä kokonaan kentiltä kadota. Tehdään se mitä tehdään ja nautitaan täysillä joka radasta - treeneissä tahi kisoissa.

Ja ei sitä tiedä, josko tuo Nastolakin vielä kutsuisi...

Seela on toinen australiankarjakoira joka agilitystä on valioitunut ja rodun ensimmäinen hyppyvalio. Ensimmäinen karjis on valioitunut vuonna 2003. Yhtään paineita Karkille laittamatta, mulla on vähän sellaiset suunnitelmat että seuraavaa valioitumista ei tartteisi odotella kolmeatoista vuotta. ;) 

Seelan kuulumisia

Kun viimeisestä päivityksestä ennen syksyä on niin helkkaristi aikaa, niin vaikea keksiä mistä aloittaa.

Aloitetaan SM-kisoista, joihin pääsy tuntui vielä paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla. Joukkueessa olimme varakoirakkona kuten ensimmäisellä kerrallakin. Joukkuepäivänä ankkurikoirakko kuitenkin estyi pääsemästä radalle ja hyllytettiin ison yleisön taputtaessa Seelan karatessa puomille keppien sijaan. Hauskaa oli ja Seela kulki urheilukentän nurmella mukavasti. Erityisen hyvältä tämä tuntui siksi, että toukokuun lopussa Seelan selän tilanne oli selkeästi huonompi ja jouduimme keskeyttämään esimerkiksi Laukaan kisapäivän kun sininen Salama ei saanutkaan pidettyä rimoja ylhäällä. Huoli oli kova.

Kun sitten sunnuntaina astelin radan reunalle katsomaan millainen rata olisi vastassa, ei jännittänyt enää varsinaisesti - kaikki, ihan kaikki meidän heikkoudet koottuna yhteen rataan. Alkaen sivuttainirtoamisesta lähdöstä aina välistäveto-takaakiertohässäkkään lopussa. Sillä välillä vaan oli tarkoitus juosta ja ehtiä näyttämään takaakiertoja. En uskonut että meillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Rataantutustumisen jälkeen en tiennyt mitä tekisin.

Ja niin vaan, pienin (ja yhden vähän suuremman virheen) jälkeen maaliin tultiin tuloksella 5 ja hitusella yliaikaa. Karsiuduttiin finaalista pois, mutta en voisi olla tyytyväisempi siihen miten saatiin aikaiseksi noin hyvä tulos radalla joka osoittautui monelle haastavaksi ja jolta varmaan normaalitilanteessa oltaisi hyllytetty sata kertaa.

Hienot mutta myös haikeat kisat. Monelle Jatin konkarille kenties viimeisiä arvokisoja ja ikävien sattumuksien ja menetysten vuoksi monella ei edes nuorempaa koiraa kasvamassa arvokisaremmiin.
Voi olla että Seelankin viimeiset arvokisat nähtiin aurinkoisena kesäkuun päivänä, mutta mikään ei jää kaduttamaan. Ollaan saatu kokea paljon enemmän kuin kaksi vuotta sitten spondyloosin löydyttyä olisin uskonut.

Kesä mennyt Seelan kanssa uiden, kisattu on harvakseltaan ja muutamia SM-nollia tullut kerättyä - jopa agilityradoilta!

Suurin yllätys odotti kuitenkin Piirinmestaruuskisoissa. Ritva Herralan radat olivat suoraviivaisia ja vauhdikkaita ja Seela oli hyvässä iskussa. Jatin konkareista useampi teki hienoja nollia, joten olin vain tyytyväinen hyvään rataa. Kun jäähylenkiltä palattiin, saatiin kuulla, että Seela oli todella pinkonut, häviten vain Outi Korhosen Halolle. Kakkossijasta irtosi meille myös SERT-H! 

Vähän jo haudattu valiohaave nosti vienosti päätään. Olisko meistä siihen sittenkin.
Seelan iskusta (ja omastanikin) kertonee jotain se, että vaikka kaiken järjen mukaan Seelan pitäisi olla hidastunut selän takia, ovat ratojen etenemät sen sijaan noususuhdanteisia. Etenemä sertiradallakin reilusti yli 5m/s vaikka aiemmin nopeat radat ovat yltäneet johonkin 4,6m/s. Hyvä meidän tiimi. 

Koittivat myös australiankarjakoirien agilitymestaruudet, nekin Oulussa.
Tulipahan todettua että pitkät ajomatkat kisojen päälle ei ole Seelalle enää ok. Se oli tosi jäykkä kun viimein kotiin päästiin ja suorastaan kivulloinen osteopaatilla seuraavana päivänä. 

Oulusta kuitenkin kotiintulijaisina ainoana tuloksen tehneenä koirana SAKKRY:n agilityn rotumestaruus 2015. Seela on voittanut mestaruudet jo neljänä perättäisenä vuonna. Ja vaikka puomin ryövääminen sotki kuviot ja aiheutti tuloksen kymppi niin ei voi olla koiraan pettynyt. Seela on huikea. 

Nyt jäähdytellään lämpimän kesän jälkeen. Kelit kylmenee ja vaikuttaa selvästi Seelaan. Muutamia startteja (pääosin hypäreitä) ilman pitkiä automatkoja tai pitkiä kisapäiviä tehdään ja treenejä harkitusti. Jos pakkasten väistyttyä näyttää että sininen salama olisi iskussa niin jatketaan sitten ratojen parissa. Nyt nautitaan pitkistä lenkeistä ja aamuisista ilo-örinöistä. :) 

Tuskien taival vie Ouluun

En ole uskonnollinen ihminen mutta voi jeesuskristus että on ollut nollien tekeminen vaikeaa viime aikoina. Seela, joka aiemmin tasaisesti teki nollia on tehnyt koko kevään pelkkiä hylkyjä ja muutaman vitosen.

Kun vappukisat Joensuussa päättyivät katastrofiseen NELJÄÄN perättäiseen hylkäytymiseen, olin jo valmis luovuttamaan ja toteamaan että ei, ei tule tuplaa ei, ei mennä sitten Ouluun ei.

Vaan sitten tuli äitienpäivänaatonkisat. Sisko Pulkkinen oli tehnyt varsin mukavat mutta myös melko tiukasti linjattavat radat kolmosille. Johtuiko edellisepäivän vapaasta jonka olin levännyt vai olkaan tuikatusta jäykkäkouristusrokoitteesta mutta ensimmäiseltä radalta oikein kelvollinen nollatulos sijalla 2!

Sitten se vasta jännittikin. Seuraava rata myös tosi mukava ja asiallinen rata. Sen olis voinut ohjata ihan kunnollakin mutta meinasi olla pikkuisen omassa päässä painetta. Teimme siis pyllistelyvalssikarjumapaniikkisuorituksen. Jonka loppuhuipennus oli puomi... minä en tiedä mikä osa koiraa kontaktialueelle alastulossa osui. Rehellisesti, olisin voinut vannoa että ei mikään. Mutta ilmeisesti kuitenkin joku ja maaliin päästiin noin sääntökirjan puitteissa puhtaalla radalla. Sanotaanko että rikokset nykyaikaista agilityä ja rohkeaa liikkumista ja ohjausta kohtaan kyseisellä radalla olivat järkyttäviä.

Mutta meilläpä on tätä myötä SM-nollat kasassa ja menolippu Ouluun!
Jeesusperkele. Nevö again tämmöistä agilitypaniikkia. Paitsi viikonloppuna Kuopiossa, ja varmaan Laukaassa loppukuussa, ja olishan Pieksämäelläkin jotain tarjota.. toisaalta Helsingissäkin ois kiva käväistä...

Seelan agilityvuosi alkoi

Seelan kanssa starttailtin kisavuosi käyntiin Jatin kisoissa 1.3. tuomarina toimi Anders Virtanen joka oli tehnyt aika mukavat kolmosten radat mineille ja medeille.

A-rata


+ kontaktit
+ lähtö
+ kepit
- ohjaajan varmistelu
- ohjausvalinnan hylkääminen ennen u-putkea ja siitä johtunut koiran väärän putkenpään lukitus

B-rata


+ 0.
+ keppikulman lähetys
+ keppien sivuttaisirrotus
- valssi alussa tosi huono
- kontakteilla ohjaajan rytmitys huono
- keinun jälkeen pelasteluohjailu napakan ohjauksen sijaan

C-rata


+ alun välistävedon onnistuminen
+ reipas liikkuminen kepeille
+ puomin korjaaminen
- ohjaaja luovutti virheen jälkeen sen sijaan että olisi yrittänyt loppurataa rohkeammin ohjaten.
- ohjaajan fiilis radan jälkeen

Jännän äärellä

Yövuoron viimeminuutit on hyvä käyttää päivittelemällä kuulumisia.
Seela pääsee tänään vihdoin agilityyn vuoden alun jälkeen. Ilmoitin sen jopa Jatin kisoihin kolmeen starttiin, vaikka olo on semmoinen että noinkohan me edes tämmöisen tauon jälkeen osataan edes kisata. Kyllä on ollutkin ikävä jo agilitykentille. Viime viikolla omalla koulutusvuorolla meinasi olla suuria vaikeuksia pysyä vaan kouluttajana, olisin voinut rystää minkä tahansa koiran vaan että olisi päässyt tekemään.

Karkin juoksu vetelee viimeisiään ja iik, ensimmäinen tokokoe lähestyy. Yksi ihmeellinen herkkis-treeni meillä oli tässä välissä missä Karkki alkoi ennakoimaan liikkeestä seisomista liikkurin käskytyksestä ja jäi taas "minä tiedän kyllä mitä teen"-ajatukseen jumiin. Kerroin sitten että tehdään kuitenkin mitä minä pyydän. Hienot hyppy ja luoksari paikkasi vähän huonoa seuruupätkää. Jääviä ei viitsittykään ottaa ennakoinnin vuoksi.

Kisakaveri Riniltä poistettiin maanantaina kasvain jalasta, joten Inkeri on hetken poissa kuvioista ja parantelee jalkansa kuntoon. Sitten lähdetään toden teolla metsästämään puuttuvia nollia. :)

Viikonloppu meni itseasiassa tiukasti kätilövalmiudessa kun Neven pennut syntyivät. Lauantai-yönä ei odotusta palkittu, mutta sunnuntai-yönä alkoi yhden jälkeen tapahtua. Kolmen poitsun jälkeen Nessu teki kiltisti maailmaan kaksi tyttöstäkin. Molemmat tytöt on mustatrikkejä joten nyt näyttäisi siltä ettei meidän laumaan tulekaan merlevahvistusta kuten olin varma, vaan mustikki. Hauska päästä seuraamaan pentujen kehitystä ja valkkaamaan omaansa. Ja siis aivan jännää ja outoa ja mahtavaa, mutta meille siis taitaa todella tulla pentu. Iik!

Sit kun vielä tänään muistas ilmoittaa Karkin Outokummun näyttelyyn niin kaikki ois mainiosti.

Tiedän että on jo helmikuu, mutta uusi vuosi, uudet kujeet!

Suunnaton laiskuus ei ole poistunut vuoden 2015 myötä. Koskien siis blogin kirjoittamista. En jaksanut mm. tehdä entisvuosien takaa ihmeempää koontia, mutta sinänsä melko rauhallinen vuosi meillä olikin.

Seelan saavutuksia taisi vuodelle 2014 olla 9 nollaa agilitystä ja hyväksytty BH. Lisäksi maailman voittajasta yllättävä AVO-ERI4 -sijoitus.

Karkki rekisteröitiin Suomeen, kävi neljässä näyttelyssä (4xERI, 1 ROP & SERT) ja starttasi rallytokossa hyväksytyn tuloksen verran alokasluokassa. Lisäksi Karkki kävi virallisissa terveystutkimuksissa tuloksina lonkat B/C, kyynärät 0/0, selkä LTV0 ja VA0.

Vuosi aloitettiin rennosti Joensuussa ja päästiinpä moikkaamaan vanhaa tuttua eläinlääkäriäkin Seelan kynnen haljetessa ytimeen asti. Kynsi jouduttiin poistamaan, ja antibioottikuuri, tassupakettishow ja hiukan pidennetty agilityloma tuli sitten eteen.

Karkki pyörähti Ilomantsin näyttelyssä tammikuun lopulla ja melko tyrmäävällä (kirjaimellisesti) arvostelulla NUO-EH. Koirasta ei oikeastaan löytynyt positiivista muuta kuin vahva kaula ja hyvät tassut ja ranteet. Ei ollut siis tämän tuomarin makuun Karkkinen. Pitää etsiä arvostelu ja kirjoittaa se ylös vielä myöhemmin.

Kävimme myös hakemassa vähän lisää terveystuloksia ja tällä kertaa sai lähteä hymyillen klinikalta.
Seela 6-vee silmät edelleen terveet ja sydän kuunneltiin virallisesti terveeksi.
Karkin silmät olivat myös terveet, polvet 0/0 ja sydänkuuntelun tulos: ei sivuääniä. Nyt Karkin sydäntä on tutkinut kaksi spesialistia ja sieltä ei ole minkäänlaista sivuääntä havaittavissa vaikka ultraäänellä tukehtumistutkimuksen yhteydessä aivan pieni mitraaliläppävuoto sydämestä löytyi. Virallinen kuuntelutulos vahvistanee sydäntohtorin tulkinnan siitä että kyseessä on merkityksetön sivulöydös joka tuskin koskaan tulee koiran elämään vaikuttamaan tai sivuääneksi sydämeen koskaan muuttumaan.

Uuden vuoden kunniaksi tehtiin sellainen harppaus agilityn suhteen, että Karkki sen lisäksi että pujottelee ilman ohjureita, tutustutettiin 12 keppiin. Ekalla kerralla asia aiheutti pientä hämminkiä, tokalla treenikerralla sujui kun vanhalta tekijältä. Myös keinu alkaa olla tosi kivalla mallilla. Olin jo innolla miettimässä kisoja ja ilmoitin Karkin Tiia Vitikaisen valmennukseen ja itseasiassa varattiin jopa paikka rallytokokisoihin.

Sitten alkoi epäonni. Maanantaina 2.2. alkoi juoksu. Keskiviikkona 4.2. Karkki yski automatkan päätteeksi autosta hypätestä ja illalla Ellin käyttäessä koiria Karkki oli yskinyt silloinkin. Melko tasan kaksi viikkoa oli kulunut Ilomantsin näyttelystä joten tulkitsin yskän kennelyskäksi ja kaikki suunnitelmat uusiksi. Onneksi yskä, mikäli sellainen oli, meni ohi yhtä äkisti kuin tulikin. Torstai pidettiin täysilepoa, perjantaina käytiin pieni kävely, ja lauantaina kun oireita keskiviikon jälkeen ei ollut, palattiin normaaliin lenkkeilyyn. Tai oikeastaan epänormaaliin - niin usein meillä on lenkkiseurana joku, että tämä omalla porukalla käppäily tuntuu oudolta.

Sen verran kuitenkin ohjaajalle iski tekemisen tarve että kaivoin jopa Seelan naftaliinista ja suunnattiin sunnuntaina tokoilemaan. Seelan kanssa pientä voittajaluokan muituttelua. Liikkeestä istumisen Seela osaa, ja juosta hepulilla ruutuun jos siellä on nakki. Seela oli hirveän hyväntuulinen (ja sitämyöten tosi epätarkka esim. seuraamisessa) mutta hauskahan sen kanssa oli tehdä.

Karkki oli kypsytellyt Kiihtyvää Hernettä tokotauon aikana. Alkuinnostusta purettiin lyhyisiin seuraamisiin ja pitkään palkkailuun ja oikeastaan saatiin aika kivat räksytysvapaat treenit. Karkki oli erittäin näpsäkkä, jopa jäävien liikeiden suhteen hoiti homman varmasti ja ennakoimatta. Ainut vaikea asia oli luoksetulossa käskyn odottaminen. Karkki kun tietää milloin se käsky tulee. Se ei niinkään lähtenyt liikkurin käskytyksestä, vaan katsottuan että minä olen asemissa, niin sinkasi useamman kerran luokse täysillä. Yhden huomautuksen ja yhden paikallaistumisen palkitsemisen jälkeen se malttoi odottaa nätisti. Mutta onhan se säälittävä, kun Aijan mukaan se oikeen tärisee odottaessaan käskyä. Kuvaa aika hyvin Karkin intensiteettiä...

Laskeskelin sitten milloin odotamme juoksua loppuvaksi ja milloin kennelyskäkaranteeni loppuu ja vihdoin viikonloppuna 28.2.-1.3. meidän porukka olisi vapaa tekemään mitä haluaa. Sen kunniaksi Karkki on ilmoitettu tottelevaisuuskokeeseen ja Seela agilitykisoihin. Toki, kuten vuoden alku on näyttänyt, mikään itsestäänselvyys ei mihinkään pääseminen tunnu olevan. Toivotaan että vastoinkäymiset alkaisi kuitenkin olla hiljalleen kärsitty ja mieluummin jopa niin että alkuvuodesta kaikki, niin loppuvuosi saatas olla sitten iskussa. Toiveissa olisi kuitenkin myös agiuran aloittaminen virallisesti ennen kun Karkki täyttää kaksi. Ainakin hypärille uskon rahkeiden riittävän.

Semmoisia jänniä aikoja elämme myös, että toiveissa olisi syntyväksi ensi viikolla laumaan uusi jäsen. Hänestä enemmän kuitenkin myöhemmin. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvitse lähteä merta kauemmas kalaan. :)

Seelan ja Rinin agilitykuulumisia

Niin paljon ajatuksissa työstää tällä hetkellä Karkkia eteenpäin niin Sininen Salama meinaa jäädä ajatustasolla paitsioon. Syykin on aika yksiselitteinen siinä mielessä että treenit kulkee, koira tekee älyttömän hyvin jos vaan itsekin teen.

Sinänsä ollut tosi kiva agilityvuosi Seelan kanssa, että meillä ylipäätään ja ensinnäkin on ollut agilityvuosi. Vuoden aikana en ole huomannut Seelan selän oireilleen agilitystä. Toki, olen pitänyt entistä tarkempaa huolta Seelasta ja kisamäärät on olleet vähän vähäisemmät ja kisatahti harvempaa kuin ennen spondyloosin löytymistä.

Tänä vuonna tehtiin 9 nollaa kolmosluokasta. Se tuntuu jostain syystä paljon "vähemmältä" kuin vuoden 2013 10 nollaa, mutta ottaen huomioon että meidän kisavuoden kesto on ollut paljon lyhyempi kuin viime vuonna, niin pitäähän tuohon nyt tosi tyytyväinen olla. Rotumestaruusvoittokin tuli kolmatta kertaa. Tällä hetkellä vuoden 2015 arvokisatuloksista meiltä uupuu tupla ja voitto. Voitto tulee olemaan hankala, tuplan suhteen olen paljon optimistisempi, jos vaan ei mitään terveydellisiä juttuja tule. Sertejä olen koettanut olla aktiivisesti ajattelematta. Ne on käyneet lähellä ja ovat tullakseen jos ovat. Pääasia että saadaan mennä ja kisata nyt ja jatkossa.

Saatiinpahan muuten taas uusi vaivakin: han kuin vuoden 2014 teema oikean etujalan kootut krempat ei olisi ollut jo tarpeeksi kattava, niin vuoden huipensi ikävästi haljennut oikean etujalan vasimmaisen varpaan kynsi. Maanantaina suunnataan lekurin suuntaan, kun ei näytä itsestään lähtevän kynnen repale irti. Mulla alkoikin olla jo kova kisakuume, niin eipä sit mennä hetkeen, jos joudutaan Seelaa rauhoittamaan kynnen operointia varten. Kovasti vaan toivon että kynttä ei tartteisi joutua kuorimaan, se tarkoittaisi monen viikon taukoa. Pääasia tietysti että tulisi kuntoon, mutta harmittaa kun muuten Seela on elämänsä kunnossa, niin laittaa se nyt sitten pidemmälle sairaslomalle. Vaan minkäs voit.

Seela kävi Kiviahon Katjan koulutuksessa ja onhan se nyt ihana otus viedä. Omat ohjausvirheet kostautuu just niinku pitää, ja Seelasta näkee että tää on siitä niin kivaa. Toivotaan että vuosi 2015 olisi suotuisa, ja voitaisi harrastusta jatkaa.

Rinin kanssa olen erittäin tyytyväinen meidän vuoteen. Reilu seitsemänvuotiaan koiran kaivaminen agilitynaftaliinista takaisin kisakentille ei ole ollut mikään ihan helppo projekti ja onneksi Aija on ollut ymmärtäväinen omistaja ja on auttanut Rinin kuntouttamisessa pentujen jälkeen valtavasti.

Alkuvuosi mentiin matalilla rimoilla, muistuteltiin esteitä, opetettiin Riniä siihen millainen ohjaaja minä tällä hetkellä olen. Paljon tehtiin töitä erikoisesteiden muistuttelun kanssa ja hyvin varovasti nostettiin rimoja. Siitä huolimatta välillä näki kuinka Rini jonkun treenin jälkeen saattoi olla hapoilla. Se kun haluaa tehdä täysillä, oli kunto kohdillaan tai ei. Onneksi kahden viisaan pään yhteispeli kehitti Rinille sopivan palautusjuoman ja kesään mennessä kunto kohosi semmoiseksi että ihan tohdittiin käydä kisaamaan.

Siinä mielessä Rinin suhteen realiteetit pitää muistaa, että seitsemän vuoden huonoa hyppäämistä on tässä vaiheessa mahdoton pyyhkiä sen muistista kokonaan. Ohjaajan on pakko ottaa huomioon Rinille vaikeat hypyt radalla tai sitten kolisee taatusti. Siksi olen erittäin iloinen että kaikista viidestä kisastartista vain yksi on ollut selkeä kolistelurata. Rimoja on toki tullut muillakin radoilla, mutta yksittäisiä. Ja yksi rata täysin ilman riman pudotuksia!!! Henkinen nolla, kontaktivirhestä huolimatta. Eka rima on selkeästi se vaikein ja vaatii työstämistä. Nyt ollaan tehty hyvin yksittäisiä täsmäharjoituksia rimoihin, joten sinänsä Seelan sairasloma tulee ihan hyvään saumaaan, jos Rini lähtisi viikkotreenihin sitä tuuraaman.

Rinin kanssa on ollut kiva myös muistutella itselle mieleen millaista siellä ykkösissä onkaan. Myös Rinin, kuten Seelankin suhteen en näe järkevänä kovimmilla pakkaskuukausilla kisaamista ihan fyysiikan kannalta, mutta kunhan kevät koittaa niin taatusti haluan kisaradoille. Se nolla kun on ollut niin lähellä lällättelemässä.

"Onks nollii näkynyt?!"

On vähän kisattu. Ei oo aina mennyt ihan putkeen. Aloitetaan kuitenkin hampurilaismallilla, eli positiivisista.

Ensinnäkin kisailtiin Jatin möllimestaruuksissa Karkin ja Seelan kanssa. Karkki teki kaksi rataa ja Seela yhden.

Karkin ykkösrata näytti tältä:

Hirmuisen paljon on pikkuinen punainen koira mennyt eteenpäin syksyn aikana. Intoa on, mutta flänkkääminen on jäänyt pois ja estehakuisuus selkeästi lisääntynyt. Näin pitkiä ratoja ei olla vieläkään treenattu, mikä näkyy etenkin loppusuoralla, mutta hirmuisen näpsäkkää toimintaa teiniksiltä. Hyvin irtoaa putkiin ja perusvauhti oikeen jees. Ja siis että ihan NOLLA. Hyvä Karkki!

Kakkosrata oli seuranmestaruusrata, ja pienestä jäi kiinni!

Ekan riman pudottamiseen en oikeen muuta järjellistä syytä keksi kuin kokemattoman koiran arviointivirhe. Karkki oli tosi innoissaan ennen radalle menoa (siihen nähden aivan SUPER paikallaolo!), ja ponnistus lähtee auttamattomasti liian myöhään. Mölliluokkalaisista Karkin aika olisi ollut nopein, mutta onneksi möllimestaruus meni ihan oikeaan osoitteeseen Saijan ja Puuhkan tehdessä hienon nollan.

Seelan kanssa kisat ei oo oikeen sujunut hyvin (siitä vähän lisää myöhemmin), niin käytiin hakemassa vähän fiilistä sitten putkirallattelusta Seelankin kanssa. Rataantutustumisessa keskityin vaan Karkin rataan, joten Seela vietiin sitten Karkin ohjauksilla sama rata läpi. Oli muuten sinisellä koiralla mukavaa.

Oli aivan hirmu mukavat radat ja kiva kisafiilis mölleissä. Teki hyvää! Hauska oli vertailla, ei Karkki ihan hidas ole, jäi Seelalle puolisen sekuntia, ja se ei vielä läheskään samalla intensiteetillä kuitenkaan edennyt kuin mitä Seela. Oi, siitä tulee hieno koira. Ja Sentti on aika ihQ.

Muuten Seelan kisoista ei ole mitään ihmeempää kerrottavaa. Pellosta kaks hylkyä. Eka rata ihan plörinäksi ja toka rata tosi hyvä kunnes lopussa pieni herpaantuminen ja nolla vaihtui sitten muotoon HYL.

Jatin kisoissa 2 x HYL ja 10. Eka rata myös näissä kisoissa aivan onneton, ponneton räpellys, rytmitys hukassa, ohjaajan ajatus hukassa ja rohkeus ohjata tipotiessään. Seela on kulkenut tosi hienosti treeneissä, joten en käsitä miten mulla itsellä pää jäätyy niin täysin nyt. Aikaisemmin ollaan kuitenkin osattu tehdä ekoiltakin radoilta nollia. Nyt tuntuu ihan tosi tukkoiselta. En tiedä jännittääkö mua liikaa vai liian vähän vai mistä väärä lataus johtuu, mutta Seela myös reagoi mun jännitykseen toisaalta yliohjautumalla joissain paikoissa (hakee vaan jotain, kun näkee, ettei musta ole näyttämään mitä pitäs tehdä) tai sitten se ei lähde irtoamaan kun omat ohjausvihjeet on niin ristiriitaisia, hätäisiä ja epäselviä. Ehkä pieni kisataukokin olis paikallaan, mutta yritetään nyt vielä Pieksämäellä viikonloppuna tehdä semmoista rataa, joista olis kiva tauolle jäädä.

Kontaktien kanssa pientä pulmaa, tai oikeastaan A:n kanssa, ja kun en ole ihan selvillä onko kyseessä kurittomuus vai mahdollisesti joku kroppajumi/etujalkavaiva/selkävaivan aikaansaannos jne. niin olen nyt vapauttanut A:lta vaatimatta 2o2o:ta lainkaan. Seela tekee näin tosi nätin näköisesti A:n. Se mitä tästä toki seuraa on se, että sininen porsas haluaisi yleistää saman käytännön puomille (joka on muuten parantunut ihan tosi paljon viime aikoina!), joten asiasta käydään vielä pieniä neuvotteluja.

Seela on menossa osteopaatille 13.11. joten toivottavasti saadaan selvyys onko kropassa jotain sellaista mikä pitäisi nyt ottaa huomioon.

Rinin kanssa pyörähdettiin Pellossa yhden radan verran. Sitä, millä logiikalla tulos oli 5, en täysin ymmärrä. Eka rima (60 cm) putosi aika rumasti, ja tokana olleen muurin sivupalikan merlemato potkaisi tieltään. Siihen nähden loppurata oli oikeastaan todella makee. Nyt irrotin Riniä jo aika reippaasti ja 60 cm rimat pysyi hienosti ylhäällä (sitä ekaa lukuunottamatta). Kepit on tosi makeella mallilla. Rini oli saanut osteopaatilta luvan jatkaa agilityä, joten entistä tiukemmin nyt vaan sen ekan riman kimppuun, muuten plyy on hienosti ruvennut pitämään rimat ylhäällä.

Harrastusviikonloppu ja Karkin eka virallinen kisa!

Oli oikein mukava ja tuottelias harrastusviikonloppu.

Karkin kanssa halusin tänä vuonna "edes jonnekin" ja Aijan houkuttelemana ilmoittauduimme sitten rallytokokisoihin Kuopioon. Treenaaminen jäi lajin suhteen hiukan retuperälle, kun pääasiassa olen tehnyt vaan "perinteistä" tokoa, mutta lähdimme siitä huolimatta haistelemaan kisanomaista suoritusta viime lauantaina.

Karkista näkyi että uusi paikka ja palkattomuus vähän laski sen virettä. En myöskään nostattanut sitä ennen kehää, jottei se innostuisi liikaa. Innostuessaan Karkilla on ollut tapana kiipeillä rallykylttien päälle 2on2off -asentoon vimmatulla raivolla. Itseasiassa rataantutustuessa kysyin tuomarilta, mitä tämmöinen toiminta rokottaa pisteitä, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Ainoastaan eteenistumisesta ja oikealta sivulle -liikkeessä näkyi häivähdys tahtoa alkaa sählätä. Muuten Karkki mielestäni suoriutui äärettömän mallikkaasti radasta. Seuraaminen oli matalavireisempää kuin yleensä, mutta videolta katsottuna se on suurimmilta osin täysin oikeapaikkaista ja ilmeistä esimerkiksi tokoon. Äärettömän hyvä suoritus siinä mielessä. Loppuradasta alkoi herpauttaa, mutta se annettakoon anteeksi.

Tulos oli siis ALOHYV ja 73 pistettä. -10 pistettä kun koira meni istuman kautta maahan liikkeestä maahanmenossa ja toinen -10 pistettä kun Karkki pyörähti väärään suuntaan eteenistumisen jälkeen.
Lisäksi -1 piste kontrolloimattomuudesta peruutuksissa (Karkki hyppää vasten) ja 6 kappaletta hihnavirheitä ihan ohjaajan piikkiin.

Hyväksytty mikä hyväksytty kuitenkin.

Agilitytreenit edistyy ja viimeksi tuskaillut käännökset ja siihen tarvittavan kropankäytön Karkki löysi ihan muutamassa treenissä. Karkki etenee huimaa vauhtia, ja koko ajan vaaditaan ohjaajalta enemmän keskittymistä että sitä myös veisi oikein eteenpäin. Se on kyllä erittäin hieno koira.

Seelan kanssa harrastettiin kaaosratoja Helsingin malliin sunnuntaina (ollaan samantyyliset kisat käyty nimittäin ennenkin). Kaksi aivan katastrofirataa ja viimeisellä radalla oikeastaan ihan näpsäkkä agilitynolla.
Seelan SM-nollien keräys on oikeastaan ihan hyvällä mallilla. 6 SM-nollaa, joista tosin kolme hyppynollaa. Eli käytännössä tupla kahdella agilityradalla tai tupla + yksi aginolla puuttuisi. Ja se voitto, jonka saaminen voi olla kyllä todella vaikeaa, mutta ei luovuteta sen suhteen silti. Kovimmilla pakkasilla jäämme kyllä suosiolla vähän kisatauolle, mutta jos sitä vielä parit kisat juoksisi tälle vuodelle, ja yrittäisi saada sen onnistumisen kohdalleen. Monta 0 + 5 tai 0 + yksi virhe (ja siksi HYL) yhdistelmää on tehty kesän ja syksyn aikana, joten kohtuullisen luottavainen olen siihen, että kyllä se osuu vielä ainakin se tupla kohdilleen.

Niinjoo, ja semmoinen kumma juttukin kävi syyskuun puolella, että Seelasta tuli SAKKRY:n agilitymestari kolmatta vuotta peräkkäin. Hyvältä tuntuu kun mestaruus 2012, 2013 ja 2014 ovat kaikki tulleet hyvillä nollatuloksilla. On se hyvä koira, etenkin silloin kun ohjaajansa malttaa hoitaa oman osansa töistä radalla.