Jos on ollutkin kovin positiivista aikaa, niin vastapainona sitten pitää olla niitä ikävämpiä sattumia näköjään.
Ei tule näköjään syksyä ilman, että Mallan jalalle jotain täytyisi tehdä. Nyt *koputtaa puuta* sentäs ristarivamma ja polvi säilyi ehjänä. Olimme tiistaina viime viikolla Köhniöllä lenkillä ja päästin Mallan normaalisti uimaan. Uimareissun jälkeen Malla nousi järvestä verta vuotaen. Vasemman takajalan reidessä oli iso vekki, iho oli leikkaantunut auki ja reisi näkyi reiästä. Kivat. No ei se auttanut kun soittaa pelastava Saija hakemaan meidän Köhniöltä ja viemään kotiin. Koirat autoon ja eläinlääkäriin. Mallasta tilanne sai tässä vaiheessa mukavan käänteen, sehän rakastaa eläinlääkäreitä ja heilutteli häntäänsä rauhoitetta pistäessä. Noh, sitten tikattavaksi.
Tämähän tarkoitti että piirinmestaruuskisat ja Mallan voivoi-kokeet lykkääntyvät TAAS ajankohdalla x ja lisäksi karjisten rotumestaruus jää dopingin takia väliin. Shit happens. To Malla. EVERY YEAR.
Jottei tässä olisi tarpeeksi, niin yövuoroista toivuttuani torstai yö meni oksentavaa Karkkia vahdatessa, muutama oksu riitti aamuunkin, mutta vaikka jo olin mielessäni viemässä sitä eläinlääkäriin, niin ystävän neuvosta kuitenkin maltoin mieleni, annoin piimää ja tehobaktia ja kappas, oksentelu loppui siihen. Syksy ja raatoherkut ei oikeen ehkä pennun ruuansulatukselle ole paras yhdistelmä.
Noh, piirinmestaruuksiin lähdettiin Seelan kanssa sitten Jattia edustamaan sunnuntaina. Ja enpä ole noin paljon mokaillut missään kokeessa tähän mennessä. Oikeastaan kaikki alkoi jo liikkeestä maahanmenossa, johon lähdin ihan rempseästi, ja yhtäkkiä huomaan että Seela on jotenkin kyyryssä mun vierellä. Pelkäsikö se jotain vai yrittikö se haistella jotain namipalaa, en tiedä. Meni se maahan, mutta ei noussut sitten sieltä ylös pyynnöstä.
No tätä mysteeriä pohtiessa aloitin luoksetulon. Liikkurin sanoessa että jätä koira, minä pamautan koiralle että "maahan". Meneehän se kun käsketään, ja tajuan samalla mitä hittoa oon tekemäss. Mutta mitä tehdä, virhe käynyt, jos annan kaksoiskäskyn, niin se on sitten jo ainakin -4 p, verrattuna siihen että koira vaan jää ohjaajan käskystä väärään asentoon. No ehdin ottaa pari askelta kun tuomari sanoo että koira jätetään istumaan. No minkäs minä voin? Pysähdyin sitten kun tuomari puhutteli, ja tuomarikin varmaan hiffasi että niin, mä yritin tehdä liikkeen katastrofin keskeläkin loppuun, ja sanoi sitten että aloitetaan alusta. Oikeastaan sitten luoksari oli oikein näpsäkkä. Eihän Seelan pysähdys ole sähäkkä, mutta reagoi pysäytykseen sääntöjen sallimalla tavalla.
Sitten kun sekoilemaan alettiin, niin kappas, annoin Seelalle liikkeestä maahanmenon valmistelevan ennen liikkeestä seisomista. Sen lisäksi että olin jo paikkamakuussa käskyttänyt sen maahan, liikkeestä maahanmenossa käskyttänyt sen maahan ja sitten vielä luoksarissakin, niin olisin ihmetellyt jos koira olisi maahanmenon valmistelevan käskyn kuultuaan edes harkinnut seisomista. Ohjaajan piikkiin.
Nouto onneksi meni kivasti, saalisti vähän, mutta muuten kiva ja korrekti. Kaukoissa en meinannut odottaa liikkurin kiitosta ja lähdin jo melkein peruuttamaan omia aikojani, tästä puolikas piste multa pois. Seela on kokeissa kyllä tehnyt hienot kaukot, vaikka treeneissä tämä on meidän epävarmin liike.
Hyppy erinomainen, kokonaisvaikutelmassa tuomari kommentoi, että koira tekisi ilman ohjaajaa paremmat pisteet. Totta ainakin tänään. Mutta rivi sitten näytti tältä:
Paikkamakuu 10
Seuraaminen 8,5
Liikkeestä maahanmeno 7
Luoksetulo 8
Liikkeestä seisominen 0
Nouto 9
Kauko-ohjaus 9½
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 9
Tiukille meni, 160,5 pistettä, 1. palkinto ja tätä myöten TK2 Seela! Jee, Sentin eka titteli!
Maanantaina jatkoimme sitten toiveikkaana uuteen viikkoon. Yhden ylimääräisen työvuoron ja vuoronvaihtojen jälkeen kävi niin onnellisesti, että päästiinkin meidän seuran penturyhmään. Karkki siis aloitti "agilityuransa" tänään. Tehtiin pari toistoa per este, joita tänään muuri niin että vain palikat maassa, hyppytekniikkajuttuna voimansiirtoharjoitus pumpeilla, suora lyhkäinen putki, penturengas ja pussi.
Karkki oli reipas ja taitava, hiffasi kivasti namikupille juoksemisen ja oli kauhean mielissään kehuista ja huomiosta. Putkeen lähti ekalla kerralla kuin vanha tekijä. Pussi vähän epäilytti, jos ei pussin suusta nähnyt suoraan namikuppiin. Namikupin näkyessä pussiällö unohtui. Kolme toistoa per harjoitus, lopuksi palloleikki ja luoksetulo.
Ajoin sitten hallilta kaupan pihaan vain tajutakseni että olen jättänyt laukun ja rahat agihallille, no eikun takasin. Ja uudestaan kaupan pihaan, ja sitten nukkumassa ollut Karkki nosti päänsä ja mitä hirveää - neidin koko nenä oli aivan turvonnut, nenä pihisi ja tytöllä selkeästi tukala olla. Minä sitten starttasin auton kohti apteekkia ja soitin siskolle, että onko hänellä kyytablettia. Ei ollut, mutta kortisonia löytyi joten ajettiin sitten Ellille ja kortisonia pienelle naamaan. Jätin Karkin Ellin huomaan ja kolmas kerta toden sanoi, kaupassakäyntikin onnistui ja sen aikana (kaikkien kyy/ampiaispohdintojen ja itsensä soimaamisen keskellä) kortisoni alkoi toimimaan ja Karkki oli jo parempi kun palasin Ellille. Pentu mukaan, vaikka Karkki olisi halunnut jäädä tunnarikapulalla leikkimään, ja kotiin. Turvotus laski hyvin ja pentu on nyt reipas ja hyvävointinen. Ampiainen lienee ollut tuikkaaja, ne ovat nyt äkäisiä kylmien öiden myötä. Onneksi hurjannäköistä pallonenäisyyttä huolimatta Karkki ei sen vakavampia oireita saanut. Yhteen viikkoon ihan tarpeeksi harmeja näinkin.
Nyt kuitenkin wannabe shar pei kainaloon ja unille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti