Syksy on kohta täällä

Ollaan näköjään siinä pisteessä että päivitän kerran per vuodenaika. Koettakaa kestää. Sekalainen postaus piirinmestaruuskisoista Karkin kanssa, Emppu-leiristä, Keksin fysiikkakurssista ja syksyn suunnitelmista tulossa.

Aloitetaan Keski-Suomen piirinmestaruuskisoista joissa tuomaroi Räsäsen Minna. Karkki ensimmäisellä radalla ylivireinen ja tuli kesken kaiken keinulta pois, ja sählättiin koko rahan edestä. Ei ollut kauhean itsevarma olo kakkosradalle. Mutta siellä sitten taas asiat (lähdössä varastamista ja juoksu-A:ta lukuunottamatta) toimivatkin ihan kivasti.

Tuloksena nolla ja 2. sija. Hypärille lähtiessä oma pää meni ihan jumiin onnitteluista ja tsemppailuista ja siitä että lähdettiin johtoasemasta piirimestaruuksia ajatellen. Kummasti vaan tuo kisajännitys edelleen nousee ihan järjettömiin mittasuhteisiin jos yhtään tulee sellainen olo että pitäisi näyttää jollekin jotain. Nykyään pääosin pääsen radalle tavallaan "pää tyhjänä", miettimättä mitä pitäisi tehdä tai onko mahdollisuuksia johonkin, mutta nyt se ei onnistunut. Alkurata sujui hyvin, sitten hätäilin, ajauduin suoritettavan putkensuun eteen, Karkki otti putken vieressä olevan hypyn ja sit lensi ohjaajalta hanskat tiskiin. Rata olisi ollut ihan tehtävissä ja virhe ihan turha ja tyhmä. Pitää miettiä ennen seuraavia kisoja omaa kisavirittäytymistä. Vaan toki ihan iloinen saa olla Karkin nollasta, ihan mukavasti niitä on kuitenkin tipahdellut tuoreelle kolmosluokkalaiselle.

Vaan sitten asiassa eteenpäin.

Aija järjesti mahtavan Emppuviikonlopun Empathica's kasvateille ja laajennetulle laumalle. Viime vuonna Keksi oli juuri leikattu ja minä vihasin maailmaa, joten tähän leiriin koetin suhtautua vähän positiivisemmin. Vaikka pääosassa viikonloppuna oli Keksi niin karjiksetkin pääsivät mukaan touhuihin.

Perjantaina aloitettiin rallytokotreeneillä ja maastolajeilla. Keksin kanssa on alkanut hiljalleen valjeta että kuinka tarkka se on ja miten nopeasti sille saa opetettua asiat väärin. Case seuraaminen on ollut ihan tuskaa kun koira ihan selvästi tekee ihan älyttömän paljon mutta ihan vääriä asioita. Ja minä olen ihmetellyt että mitä ihmettä tämä paikan eläminen ja ihan mitä sattuu -seuraaminen on kun Keksi ei oikeasti vaikuta siltä että kyse olisi motivaatiosta tai mistään. Sittenpä yhtenä synkkänä yönä mulla välähti. Keksi ei seuraa minua vaan minun kättäni. Kun käsi alkaa liikkeessä heilua, niin seuraaminen yllättäen hajoaa. Heti jos käsi on nenän lähellä niin paikka on oikea.

Ollaan sitten harjoiteltu perusasentoa niin että mun käsi on selän takana tai milloin missään. Kaksi, KAKSI treeniä ja ongelma oli poissa. Ja mulla on koira joka tekee älyttömän hyvää seuraamista. Kenneltreffeillä uskallettiin näyttää sitä vähän muiden läsnäollessakin. Vähän säännöllisemmällä treenauksella tuon koiran voisi viedä ihan hyvin alokasluokkaan joko tokossa tai rallytokossa, se oppii nopeasti ja tekee hyvää ja innokasta työtä. Merkin kierto on loksahtanut aika hyvälle mallille ja vieraassa häiriössäkin hakee sitä ja hyvän matkan päästä.

Kertoisitko mitä seuraavaksi?

Keksi - Suomi - Keksi sanakirjassa "Maahan, kierrä koiran ympäri" = Säntää maata kiertävälle radalle

Tarkkana kuin Keekki

Niin tätäkö meinasit? 

Hyvä pieni karvamato

Maastoja suunnattiin tekemään Saukkolan suuntaan ja löydettiin erittäin mieltäkutkuttava paikka hakua ajatellen. Maastossa runsaasti korkeusvaihtelua, mutta muuten metsä oli hyvässä kunnossa, hauskoja piilopaikkoja useita. Karkki ja Keksi tekivät hakua. Karkilla vähän meinasi ujous iskeä vieraalla maalimiehellä, Keksi taas oli erittäin asialla ja lähti erittäin itsevarmasti ja irtosi hienosti ja itsenäisesti ukkoja etsimään.

Pallo kelpasi lopulta vieraaltakin

Keksihän on kesän aikana touhunnut viestin alkeita ja olen halunnut näyttää vähän Aijalle, miltä neidin toiminta vaikuttaa. Hakutreenien jälkeen koirassa tuntui olevan sen verran virtaa että tehtiin lyhyt viestiveto. Ensimmäisellä lähetyksellä Keksi ihan selkeästi oli vielä hakumoodissa, yksi orientointi ja sitten viestikoiramoodi iski päälle. Kenties johtuu kaikesta mitä Keksin kanssa on tapahtunut, mutta en tiedä kyllä parempaa hommaa tuon koiran kanssa. Se hetki, kun annat käskyn lähteä, ja musta karvamato oikein räjähtää vauhtiin ja juoksee juoksemisen riemusta, on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Taisipa tuon näkeminen kasvattajaankin vähän vaikutusta tehdä. Matkaa haastavassa maastossa ehkä jotain 200-250 m välillä, ei näköyhteyttä koiralla ohjaajiin. Matkaa pitäisi hiljalleen alkaa kasvattaa.

Lauantaina käytiin jatkamassa tokoilua ja otettiin valokuvia. Karkin lempipuuhakin tallentui Aijan kameraan. Germany on Karkille hyvin tärkeä narupallo jonka kanssa se jaksaisi juosta spurttaillen pitkin kenttää varmaan tunnin putkeen. Voiko olla onnellisemman oloista koiraa?

Germany, rakas palloni, lähdetään matkalle kohti ääretöntä ja sen yli! 

Yhdessä olemme voittamattomia, valoa nopeampia ja ikuisesti onnellisia

Jossain vaiheessa pitää ehkä vähän rajata tätä rakkautta. Saija hyvin totesi pienen pätkän Karkin kanssa tokoiltuaan, että hänelle ei ihan tullut sellaista oloa että Karkilla ja hänellä oli joku yhteys - sen sijaan on selvää että Germanyyn Karkilla kyllä on elämää suurempi yhteys. :D

Illalla käytiin syömässä ja sen jälkeen allekirjoittanut joutui lähtemään sairastamaan kotiin jotta olisi edes jossain kunnossa sunnuntain touhuihin.

Sunnuntai vietettiin jälkimetsässä ja yhteislenkillä jossain Laukaan perukoilla. Karjisten jäljestys sujui ihan mallikkaasti, Keksillä ei niinkään. Muurahaiset olivat namien kimpussa ja jälki meni plörinäksi, loppupalkkarasiakin jäi metsään. Vaan aina ei voi voittaa.

Iltapäivällä vielä agilityä sekä Keksin, Karkin, että Messin kanssa. Ehkä ei viisain idea flunssan keskellä, mutta lähtipähän räkä liikkeelle ja hauskaa oli. Keksi alkoi osoittaa jopa kiihtymisen merkkejä ja irtoamaan putkiin ihan eri mentaliteetillä kuin aiemmin. Hyvin, hyvin vähän se on agilityä tehnyt, joten ei ihme että vielä on kovasti liikkeessä kiinni.

Lentävä paimentolaismatto on saanut saaliikseen pahaa-aavistamattoman lussupallon

Keksin kanssa saatiin paikka Saarelaisen Minnan pitämälle fysiikkatemppukurssille. Valitettavasti työt estivät ekalle kerralle osallistumisen ja vähän mietin miten käy kun mennään kylmiltään kakkoskerralle Keksin kanssa, jonka kanssa nyt ei kauheasti ole kursseiltu. Vaan karvamato olikin ihan superinnoissaan. Kurssin tarkoitus on opettaa koirille parempaa ja tietoisempaa kehonhallintaa, vahvistaa syviä lihaksia ja opettaa ohjaajille harjoituksia joilla koiran kropanhallintaa voi parantaa. Kurssin harjoituksissa käytetään pääosin sheippaamista asioiden opettamisessa - sekin vähän mietitytti kun en ole varsinaisesti mikään ajoituksen mestari. Apuna kurssin harjoituksissa käytetään erilaisia korokkeita tms, mutta tarkoitus suurimmassa osassa harjoituksissa on hiljalleen häivyttää apuvälineitä pois.

Käytiin läpi seuraavanlaisia harjoituksia.

Yhden takajalan nosto: apuna matalahko taso, jolle koira asettaa takajalkaa. Kun koira rauhassa osaa molemmat takajalat erikseen asettaa tasolle, hiljalleen sheipata siitä kun koira nostaa takajalan vielä tasolta ilmaa.

Saman puolen etujalan ja takajalan nosto ilmaan: apuna leikkuulauta tms. taso jonka kulmaa maasta nähden saa vaihdeltua. Palkataan kun koira hakeutuu tasolle niin että vain toisen puolen jalat tasolla. Hiljalleen tason nostaminen jyrkempään kulmaan jolloin koira joutuu siirtämään painoa kehon toiselle puolelle.

Kylkien venytys: koira tekee kiepin itsensä ympäri.

Laatikko: Koira hahmottaa kehoaan astumalla laatikkoon johon se mahtuu helposti seisomaan. Hiljalleen laatikon kokoa pienennetään, Keksin kokoisella koiralla n. ruokakupin kokoiseksi. Tärkeää muistaa vastavenytys, sillä kun taso pienenee, vatsalihakset joutuvat koville kun koira joutuu "rutistamaan" keskikroppaansa.

Peruutus: sheippaamalla, voi yhdistää esimerkiksi kylkien venytyksen kieppeihin.

Takaosan käyttö etujalat korokkeella: koira käyttää takaosaansa pyöriessään itsensä ympäri etujalat matalahkon tason päällä.

Kaikenkaikkiaan Keksi oli paljon taitavampi kehonhallintajutuissa kuin ajattelin. Se myös tarjosi erittäin innoissaan  erilaisia variaatioita. Melkein kaksituntiseksi venyneen session jälkeen (koira toki välillä levossa kun Minna näytti seuraavia harjoituksia) Keksi kopsahti pöydän alle nukkumaan ja hyvä kun jaksoi nousta iltaruokaa syömään. Kotona ollaan vedetty jo yksi jumppasessio kaikille koirille + hoitolaiskoira Katlalle. Muut koirat hiffasivat jutun juonen erittäin helposti mutta voi jumalauta tuota Seelaa. Se sekoaa kun ruvetaan sheippaamaan. Se surffailee pesuvadilla pitkin olohuonetta, viskoo mua leluilla, hyökkää "miten iso Seela on" -temppua tehden mun kimppuun. Luulen että sen aivot ovat vain yksinkertaisesti liian pienet tai sitten puristuksissa liian pienessä päässä, kun yritykset sheipata saavat aikaan vaan kaaosta. Jos ei ota kauheita tavoitteita näille sessioille Seelan kanssa, niin siitä voisi saada kohtuullisen huvittavan kotivideon.

Syksyllä olisi tarkoitus jatkaa fysiikkatemppujen parissa, karjiksilla olisi rotumestaruuskisat tulossa ja Karkin ja Messin agilityryhmät jatkuvat. Suunnitteilla on myöskin vähän näyttelyreissuja ja ei sitä tiedä jos tavalla tai toisella sitä oikeasti miettisi tuon Keksin työstämistä siihen pisteeseen että jonnekin päästäisi taitoja kokeilemaan. Lähituntien suunnitelma on kuitenkin selvitä yövuorosta ja päästä omaan sänkyyn nukkumaan.

Omistaja on btw ihan ookoo tyyny

Kevättuulia

Aloitetaan agilitypäivityksellä.

Karkkinen kävi Pääsiäisenä kisaamassa Jatilla neljä starttia. Kolme hyvää rataa ja yksi vähän heikompi. Tulokset ei aina vaan oo samaa mieltä, ainoalta huonolta tuntuneelta radalta 0. Oli vähän haastava rata, jossa tiukkoja käännöksiä ja ehkä otin Karkkia sitten liian napakasti ohjauksiin, sillä se rupesi arpomaan kontaktien kanssa, ei 2o2o:ssa vaan meinasi kääntyä sekä keinulta että A:lta pois, ihan ihme juttu.

Kisojen jälkeen käytiin tekemässä pientä treeniä ja Jattilan pohja teki kepposet. Karkki lähti ponnistamaan takaakiertoon ja tassun alla olikin jäätä. Karkki putosi mutkalla selkä edellä rimaan. Kipeää täytyi tehdä ja selässä selkeä kuumotus tuntui tapahtuman jälkeen. Ensiapuna kylmähoitoa ja viikon verran rauhallista lenkkeilyä, lempeitä venytyksiä jne. Parin päivän jälkeen en enää Karkissa huomannut muutosta entiseen, niin uskallettiin lähteä Tampereelle kisoihin viikko tapaturmasta.

Tampereen kisat sujui tosi hienosti, vaikkei nollia tällä kertaa. Olin tyytyväinen että pääsiäiskisojen epävarmuudesta ei ollut mitään viitteitä, vaan oltiin hyvinkin itsevarmasti samalla radalla. Viimeisellä radalla sitten kävi niin, että Karkki kaatui suorassa putkessa. Sellainen ryminä kävi että mietin tuleeko se sieltä ollenkaan. Tuli onneksi kuitenkin.

Nyt on sitten kahta tapaturmaa hoivattu kotikonstein hieromalla ja venyttelemällä, pitkillä rauhallisilla lenkeillä ja back on trackillä. Eiköhän tämä tästä.

Karkki täytti 9.4. 3 vuotta. Kyllä aika on mennyt nopeasti ja toisaalta sitten tuntuu että Ankkis on ollut mulla aina. Se on kyllä maailman mutkattomin koira. Kun ollaan kotona, se haluaa nukkua vieressä. Se ei reuhaa eikä hötkyä, ja on sellainen huomaamaton ihmisen mieli. Sitten kun mennään kentälle, ei sitä voi olla huomaamatta. Se tekee hommia täysillä, mutta yhtään ylimääräistä kohkaamatta.

Käytiin Pete Huotarin koulutuksessa synttäripäivän kunniaksi ja samaa mieltä hänkin. Karkki toteuttaa erittäin täsmällisesti jokaisen ohjausvihjeen minkä annan. Ihan saa itseään syyttää jos tulee joku virhe. Kiinnitettiin huomiota erityisesti mun katseen suuntaan ja yritettiin poistaa mun käsiä jotka vetää koiraa silloinkin kun ei pitäisi. Mukavaa oli ja hyvä taas vähän saada uutta ajateltavaa.

Agilityn saralla myös vähän uusia tuulia siinä mielessä, että suunniteltiin alustavasti Keksin veljen omistajan kanssa pientä lainakoirakuviota Keksin veljestä Messistä. Parit ekat treenit on alla ja voi että nuo junnukoirat ja niiden tempaukset on ihania, kun ei ihan vielä olla kärryillä siitä mitä ees tapahtuu, mutta kivaa on.

Vähän kirpaisee että treenit ei ole Keksin kanssa, mutta ehkä vähemmän koko ajan. Suurin tuska varmaan Keksin kanssa oli talvella kun kamppailtiin sen kanssa että tuleeko tuosta jalasta mitään. Nyt sitä varmaan jossain määrin hyväksyy että jalka on sellainen kuin on, eikä kenties koskaan kestä lajia vaikka kuinka toivoisin.

Seela on taukoillut agilitystä reilu kuukauden, ja se on aivan mahdoton sininen porsas. Lenkillä vetää pyllyhepulia, roikkuu kengässä ja hihnassa. Huutelee autosta kaikille ohikulkijoille ja egoilee oikein huolella. Näin se oli viimeksikin tauon aikana. Kunhan vielä kelit lämpenee niin eiköhän Sininen Salamakin vähän taas agilityn makuun pääse.

Keksin kanssa elämä alkaa normalisoitua hiljalleen ja tyyppi kulkee lenkeillä sujuvasti mukana ja irti. Sellainen iso muutos omaan lenkkeilykäytäntöön kyllä tullut että enää ei tule päästettyä koiria hulmuamaan heti kun vaan lenkille vaikka autolta lähdetään vaan olen ollut tosi tarkka siitä, että aina olisi hihnalenkkeilyllä lämmitelty lihaksia ja kaikkeen riehumiseen olen suhtautunut melko ankarasti. Kummasti itselläkin hermo lepää kun koirat eivät paahda kahjopäinä pitkin pitäjiä vaikka vapaanaolosta nauttivatkin. Lenkkeilymäärä on lisääntynyt kyllä huimasti Keksin toipumisen myötä. Kun tammikuussa iPhonen mittaama päivittäinen kävelymäärä oli vähän vajaa viisi kilometriä päivässä, niin nyt päivittäinen keskiarvo kiikkuu 8-10 kilometrin välillä.

Keksillä oli ensimmäinen varsin vaivaton juoksukin 13,5 kk vanhana.

Kesälomakin vääjäämättä lähestyy. Perinteisesti aloitan loman toukokuun lopulla. Mukavia suunnitelmia lomalle. Jos Seela nyt sen viimeisen puuttuvan nollan tekee, olisi tiedossa agilityn SM-kisoja, ja muitakin agilitykisoja, ehkä jopa rallitokoakin ja Keksillä australianpaimenkoirien jälkileiri. Viime kesä meni ihan pieleen Keksiä murehtiessa ja karjikset ei ajaneet jälkeä lainkaan. Tämä vääryys pitää kyllä korjata - Seela kun ennätti jo hommassa toissakesänä tosi hyvälle mallille.

Eniten odotan kyllä uimista. Ehdin jo nähdä painajaista että havahduin heinäkuussa siihen etten ollut uinut kertaakaan. Luulen että tämä ei ole enneuni. Koirien ja etenkin Keksin mielestä uimakausi on purojen sulettua auki ja australianvesipuhvelikoira löytyy varmimmin milloin mistäkin ojasta lutraamasta. Vaan lutratkoon mun puolesta sydämensä kyllyydestä,

Ei otsikkoa

Blogin hiljaisuus on kestänyt jo tovin. Ajattelin että pitäisi tapahtua jotain isoa tai hienoa, että edellisen päivityksen jälkeen olisi jotain päivitettävää. Mutta eipä niin isoja, hyviä asioita varmaan ole, mitkä surun poistaisivat. Mallaa ei ole, vaikka välillä lenkillä edelleen käännyn katsomaan että tuleeko se perässä vai ei. Tuhka odottelee oikeaa hetkeä. Meillä ei kukaan huuda enää kyläilijöille. Inhosin sitä huutoa niin paljon, Mallalla oli aivan hirveä ääni ja se ei lopettanut huutamista millään ennen kuin itse päätti.
Eikä iltaisin hypätä päälle nyhväämään, räkimään naamalle ja talsimaan kunnes oli aivan pakko komentaa koira pois. Joskus yritin että annan sen vaan jatkaa, että kyllä se lopettaa, mutta eihän se lopettanut.
Kukaan ei kilahtele koiraohituksissa. Ajattelin aina, etten saa koskaan sitä keuhkoamista (joka kyllä viimevuosina oli vaan raskasta, raskasta hönkimistä karvat pystyssä), loppumaan. Enkä saanutkaan. Hyvä niin. Kermaviilikuppiakaan ei oo kukaan varastanut ihmisten nenän edestä. Ja jos lenkillä sanoo, että uimaan, niin kukaan ei ryntää veteen. Kuvatkin onnistuu paremmin kun yksi ei möllötä vastentahtoisena toiseen suuntaan kun muut.

Ei sillä, Seela ja Karkki on hyvä tiimi - Karkin eka juoksukin meni ohi ilman sen suurempaa draamaa. Juoksu kesti tasan kolme viikkoa. Yksi känähdys juoksujen aikaan tytöillä oli, mutta en nähnyt mistä alkoi enkä nähnyt mihin loppui, vaikka viereisestä huoneesta ryntäsin paikalle, joten varsinaisesta tappelusta ei kyllä voi puhua. Iltaisin Karkki nuolee Seelan naamaa, ja usein tytöt nukkuvat enemmän päällekäin kuin vierekkäin.

Karkki on käynyt kahdessa näyttelyssä, ensin Lahden KV-näyttelyssä, jossa australialaistuomarilta JUN-ERI2, SA, PN4. Arvostelun kirjoitan myöhemmin.

Keuruun ryhmänäyttelyssä tuloksena JUN-ERI1, SA, PN1, ROP, SERT. Arvostelu tästäkin uupuu vielä. Tyytyväinen täytyy olla, että junnu kerää tasaisesti noita erinomaisia, ja kivahan se oli sertitili avata. Nyt toivotaan että karvat pysyisi yllä Maailmanvoitttajanäyttelyyn asti. On vähän hiinä et hiinä. Karkin paperitkin saapuivat ja 3.7. lähdetään luustokuviin ja samalla saa Suomeen rekisteröinnin alulle.

Toisenlaisia sertejä on toivottu Seelan kanssa - tai oikeastaan sertejä enemmän viimeisiä SM-nollia. Kevättalven keppi jalassa ja varvasvenähdyksestä kuntoutuminen kesti käytännössä toukokuun puoleen väliin. Saatiin kun saatiinkin lopulta oikea määrä nollia kasaan, mutta ensisijaisesti hyppäreiltä, joten arvokisat jäivät tältä vuodelta väliin. Sijoitukset nollilla on olleet ihan mukavia ja Mikkelissä oltiin NÄIN lähellä ensimmäistä triplanollaa tuloksilla hyp0, agi5 ja hyp0. Ohjaajalla ei kestänyt hermo ohjata loppuun asti vaikeaa tilannetta. Pääasia kuitenkin että koira kulkee ja on hyvässä kunnossa. Seuraavaksi suunnataan Open SM-kisoihin agirodun yhteyteen ja Mikkelissä 19.7. olisi tarkoitus sitten kisailla kahdella koiralla - Seelalla ja Rinillä, jota kevään aikana on treenattu taas kisakuntoon. Muutamat möllikisat Rinin kanssa takana ja ihan kivaa tulosta - yksi nollatulos, yksi voitto ja yksi onnistunut agirata, missä pieniä virheitä.
Myös Karkki aloitti mölliuransa, selviytyen ylipitkästä hyppy-putki -luokasta oikeen mallikkaasti. Intoa tuntuisi olevan.

Paimennusta ollaan odoteltu kesälle, ja lähdetään SAKKRY:n paimennuspäivään Somerolle 20.7. Jännä nähdä miten Karkki lampaisiin suhtautuu, pentuna kun ei ollut niin kiinnostunut. Seelan kanssa tuskin suurta jännitettävää, niin hyvin se hoksasi mistä kyse oli viime kerralla.

Seelan kanssa on tehty jälkeä ja luonnetestissä hyvin sujuneiden paukkujen innoittamana semmoinen mitä jos -ajatus on kytenyt. Joten ilmoittauduttiin nyt ensalkuun bh-kokeeseen.

Niin ja tosiaan. Kävihän Seela uusimassa luonnetestin melkein päivälleen kolme vuotta edellisestä. Lisään videot jossain vaiheessa. Hylätty tulos saatiin myös tällä kertaa, Seelan hermorakenne ei luonnetestitilanteessa kestä. Kummassakin testissä romahdus on oikeastaan alkanut siitä, kun se on viety vähän jännittyneenä pois minulta (ekassa testissä jo tervehtimisessä, toisessa hyökkäyksen jälkeen), tämmöisen jälkeen sitten kaikki on Seelasta enemmän tai vähemmän hirvittävää. Kuitenkin siinäkin tilanteessa kun koiralla pettää hermot, sen toimintakyky pysyy yllä, ja uusintatestissä se sai käytettyä taistelutahtoa avuksi tilanteissa toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Tulos siis "parani" jonkin verran, vaan ei tarpeeksi. Laukauksissa Seela otti kaksi ensimmäistä paukkua hyvin, reaktio oli pieni, jopa niin pieni että laukauskokemattomuuden ja laukausalttiin välillä tuomarit miettivät. Kolmas paukku sitten sai jo isomman reaktion aikaan, joten laukausaltis edelleen.

Tuomareina olivat Mia Möller ja Wilhelmiina Virolainen, Jyväskylässä 10.5.2014
Toimintakyky +1 Kohtuullinen
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Taistelutahto +2 Kohtuullinen
Hermorakenne -1 Vähän hermostunut
Temperamentti +2 Kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2b, hieman pidättyväinen
Laukausaltis
+74 pistettä, hylätty

Tällä viikolla onkin ollut uusia tuulia siinä mielessä että Karkin siskopuoli vaihtoi vähän yllättäen kotia ja muutti Köhniölle - nimittäin Ellin luokse. Seela ja Karkki ovat jo Ritan treffanneet ja siskosten leikit pikkusen turhan vauhdikkaita vielä kun toinen ei tajua olevansa jo iso ja toinen ei tajua olevansa pieni.

Kovastihan tuo kolmas koira on ollut myös itsellä mietinnässä, vaan antaa Karkin nyt kuitenkin rauhassa kasvaa.