Keksin tarina

En ole halunnut kirjoittaa blogiin Keksistä. En ole halunnut tehdä tulkintoja tai turhia toiveita siitä miten asiat tulevat päättymään ja miten käy. Keksi tulee kohta vuoden ja 4,5 kk vanhasta lähtien Keksin tarina on ollut aika painajaismainen. Kaikki päivämäärät ja lääkärilausunnot ja kuvat jne. on tallessa kyllä, mutta en kaiva niitä tähän tässä vaiheessa. Ehkä joskus kun jaksaa käydä asiat tarkemmin läpi.

Keksi alkoi liikkumaan hassusti aikalailla kesäkuun lopulla. Ehkä ajattelin että kyseessä on kehitysvaihe tai jotain, mutta asia kiinnitti huomion. Tästä kului ehkä viikko kun pentu ontuu levosta noustessa vasenta takajalkaa. Mietittiin että pidetään levossa, mutta ei oma pää olis kestänyt. Lääkäriin.

Käytiin Tassuvaarassa ja uutiset pahimpia mahdollisia (mun kirjoissa, Mallan kokemuksella). Eläinlääkäri uskoi että ristiside on osittain revennyt. Kaksi viikkoa täyslepoa, ja särkylääkettä ja suunta ortopedille. Ellille itkin autossa että Keksi pitää lopettaa, ristisidevaurio näin pienellä ja loppuelämä jotain paskaa polvivaivaisena.

Lepo ei auttanut. Suositusten perusteella suunnattiin Timo Talviolle. Keksi kuvattiin. Polvessa ristisiteen yläkiinnikkeen kohdilla näkyi murtuman alku. Polvessa nestettä. Annettiin cartrophenia, hyaluronia, lisää särkylääkettä. Lisää lepoa. Neljä viikkoa häkkilepoa.

Kahden viikon jälkeen tilanne meni pahemmaksi. Keksi ontui jatkuvasti eikä käyttänyt jalkaa lainkaan. Uudestaan lääkäriin. Murtuma polvessa pahentunut ja polvi täysin poissa pelissä. Pohdittiin mitä tehdään. Päätettiin yrittää leikkausta.

Ristiside Keksillä ehjä, mutta täysin irronnut kiinnikkeineen, eli täysin hyödytön. Timo teki Keksille uuden lihaskalvosiirteistä ja siimasta. Mallan kokemuksella osasin sanoa että siimat eivät tämän kokoisella koiralla kestä. Tutkimuksissa kaikille siimaleikatuille jäänyt merkittäviä epävakauksia polveen. Mutta Keksi on niin pieni - olisiko sitä voitu edes leikata paremmin? Voisiko se olla se koira jolla ihmeen kaupalla siima kestää.

Kotiin pienen ja hirmuisen kipeän pennun kanssa. Kahdeksan viikkoa täyslepoa. Kontrolli. Uutiset hyviä. Hiljalleen liikuntaa. Keksin liike pompottavaa, eikä normalisoidu. Osteopaatin ja leikanneen lääkärin mielestä tilanne ok. Hiljalleen lenkkejä, sitten fleksissä, lopulta varovasti irtilenkkejä. Jopa karjisten kanssa.

Kuukauden verran, lokakuun lopusta marraskuun loppupuolelle Keksi eli melkein normaalia elämää. Sitten polvi lakkasi toimimasta. Ensimmäinen ajatus - siima ja siirteet pettäneet. Pelko siitä, että Keksi ei oo kasvanut tarpeeksi, että sen kasvulinjat on auki ja että sitä ei voi operoida enää. Varattiin eläinlääkäri. Kaksi viikkoa täyslepoa, kasvulinjat ok, TTA-leikkaus mahdollinen. Levolla ja kipulääkkeellä ei vaikutusta. Osteopaatilla käytiin, tilanne ei vaikuttanut huolestuttavalta.

Varasin ajan Espoon eläinsairaalaan kun Mallan leikannut Sointu Jalkanen oli lomalla. Jan Räihä otti vastaan ja käytiin stoori läpi. Tunnusteli polven. Epäili että siima löystynyt. Kuvattiin Keksi, näytti terveeltä. Päädyttiin TTA-leikkaukseen raskain sydämin jos se on mahdollista - ennuste ei yhtä hyvä kuin jos edellistä leikkausta ei olisi ollut taustalla. Leikkauksessa selvinnyt että toinen lihaskalvosiirteistä kipristynyt kudosmöykyksi. Toinen siirre ja siima poikki. Poistettu edellisen leikkauksen rakenteita ja tehty TTA-leikkaus.

Ihan älyttömän kipeä ja sekava pentu kotiin. Itkee vaan eikä käytä jalkaa. Rauhoittuu vaan kainaloon nukkumaan. Puolitoista vuorokautta leikkauksesta testaa jalkaa maassa ja käynnissä liike näyttää täysin normaalilta. Heti kun silmä välttää, Keksi syö ajeltua jalkaa. Kauluri ei auta, notkea koira saa hyvin koko takajalan kaulurin sisään ja repii ihoriekaleita ajellusta koivesta niin että jalka vuotaa verta ja mätää - itse haava onneksi siisti. Ei ihan kauheesti tullut nukuttua.

Kaksi viikkoa leikkauksesta kontrolli, saatiin otettua Keksin ollessa hereillä. Luutuminen alkanut hyvin ja vuoden alusta varattiin aika fysioterapiaan.

Nyt fysioterapiaa takana viisi viikkoa. Keksiä jumpattu ja venytelty päivittäin. Liikkumista lisätty hiljalleen. Fysioterapian alkaessa vasen takajalka "kuiva ja eloton". Merkittäviä liikerajoituksia ja lihaspuutosta. Paino 80% terveellä jalalla. Keksi vastustanut kaikin voimin venyttelyä ja fuskaa kaikki harjoitteet kun on tottunut siihen ettei vasemmasta takajalasta ole mihinkään. Aloitettu vesimattoharjoittelu. Jalkaa hierottu, venytetty, laseroitu.

Viiden viikon jälkeen liikerajoitukset poistuneet. Jalkaan tullut luonnollista joustoa ja lihasmassaa. Jalka on käteen pehmeä ja elastinen. Venyttely onnistuu ja Keksi varaa painoa hyvin leikatulle jalalle. Painopiste fysioterapiassa siirtyy ennaltaehkäisyyn ja saavutetun tason ylläpitoon. Jalka edelleen herkkä takapakeille ja vaatii työstämistä.

Noh, hetken onni, itseasiassa aikalailla 8 tunnin mittainen, kun kävin tekemässä fyssarikäynnin päälle iltavuoron. Tulin kotiin, makkarista murtauduttu pois ja Keksi tulee kolmijalkaisena vastaan. Nyt ontuminen jatkunut viisi päivää. Mennyt parempaan mutta Keksi selvän toispuoleinen ja aristaa jalkaa.

Onneksi sitä jo tietää mitä tehdä. Kaksi viikkoa täyslepoa ja särkylääkettä. Sitten onkin jo 19. päivä 2kk kontrolli leikkauksesta.

Kaiken tämän keskellä Keksistä on, älytöntä kyllä, kasvanut täysin täyspäinen nuori koira. Avoin, hyväntuulinen, ystävällinen ja kontaktinhakuinen. Itsevarma ja tasapainoinen. Raisu ja villikin, toki. Mitä kovempaa saisi mennä, sen parempaa olisi, mutta kun ei saa niin ei saa. Se on hyvärakenteinen ja otetuissa rtg-kuvissa tervenivelinen. Mutta tervettä siitä ei tietysti tule, vaikka periaatteessa TTA:n ennuste on hyvä. Mitään en uskalla haaveilla mutta toivoisin että jossain vaiheessa päästäisi pisteeseen että se saisi elää normaalia elämää, juosta vapaana, uida ja riehua. Ettei nämä kaikki leikkaukset ja kaikki pitkät päivät häkissä olisi olleet ihan turhia.

Koville on ottanut ja onneksi Keksi on saanut olla myös Aijalla välillä, että olen päässyt silloin tällöin olemaan normaalisti karjisten kanssa. Käymään kisoissa ja miettimään muitakin juttuja. Olen ollut ajoittain niin vihainen siitä että näin kävi ja epäreilun kateellinen että sisarukset on saaneet mennä ja kokeilla vaikka mitä, että niillä on taivas rajana tulevaisuuden suhteen. Ei sillä, että olisin kellekään tällaista toivonut, mutta tuntunut kohtuuttoman raskaalta käydä läpi samaa tarinaa joka Mallan kohdalla päättyi koiran lopettamiseen. Tiedän että Keksi on myös Aijalle ihan äärettömän rakas koira, enkä yksin ole surrut tai murehtinut. Mutta hyvin kaltevalla pinnalla on menty sen suhteen mitä voi vielä yrittää että voitaisi Keksi pitää. Panokset on aika kovat, eikä ole kristallipalloa kertomaan mikä on oikein. Sekin on täytynyt hyväksyä että voi olla että kaiken eristämisen ja kipujen jälkeen Keksi voidaan joutua silti lopettamaan, eikä se ole saanut elää täyttä koiran elämää kuin 4 kk. Yhtään arvostelijaa tai kauhistelijaa en ole kestänyt, enkä yhtään positiivista tsempparia sen puoleen.

Yllättävän nopeasti ja peruuttamattomasti voi pentuonni vaihtua johonkin muuhun. Mitään selkeää tilannetta en ole nähnyt missä Keksi olisi loukkaantunut. Ortopedi ja osteopaatti täysin yksimielisiä siitä että kyseessä on traumaperäinen juttu - polvi ei murru itsestään. Mutta se, missä tilanteessa murtuma on tullut, jää mysteeriksi.

Keksi on viikon päästä vuoden vanha. Yritetään katsella varovasti eteenpäin.