Agilityasiaa ja varvasvammoja (taas!) ja lampaankakkaa

Agilitytäytteinen päivitys tulossa.

Ensinnäkin, Seelan kanssa osallistuttiin Keski-Suomen piirinmestaruuskisoihin Jari Helinin radoilla. Ekalta radalta ihmeellisiä rimanräiskimisiä. B - ja C -rata olivat Piirariratoja. Ja oikeastaan taisteltiin piirinmestaruudesta aika mukavastikin vielä B-radan jälkeen joka oli sikarumasta keinusta huolimatta nolla ja sija 5. Ja neljäs SM-nolla vuotta 2015 varten...

Hyppäri sujui ennakko-odotuksista poiketen kuin unelma... kunnes. Takanurkan takaakiertoon hyllytti niin moni ennen meitä, me ja moni meidän jälkeen. Tyhmätyhmätyhmä ohjaaja ja väärin linjattu koira ja se siitä piirinmestaruuskamppailusta. Sairaan hyvä rata muuten.

Ylipäätään koira kulkee nyt niin kivasti PAITSI ne perkeleen kontaktit.
Tänään treeneissä oikeen hakemalla haettiin jos saataisi kontaktivirhe aikaiseksi. Ei. Ei ja ei. Ja sitten sika pomppii niitä kisoissa just miten tahtoo. Ärsyttävää.

Tänään treeneissä tehtiin vähän muunneltuna yhtä MM-kisojen yksilörataa. En muista milloin viimeksi olisi ollut tuollainen flow päällä kun treeneissä. Paljon kääntöjä, niistoja, persjättöjä, vastakääntöjä ja valsseja ja Seela kääntyi älyttömän hienosti, eteni kun piti ja muutenkin, oi miten oli mukavaa, kun tuntui että ehti koko ajan oikein koiran edelle ja onnistuin rauhoittamaan sitten käännökset.

Viikonloppuna sitten kisataan Mikkelissä rotumestaruuksista. Toivotaan että hyvä fiilis jatkuisi ja että ne kontaktit saataisi pitämään. Kisatauko kun tuntuu niitä aina huonontavan...

Karkkis-Narkkis loukkasi tuossa taannoin vasemman etujalan uloimman varpaan. Viime viikko oltiin siis levossa keskiviikosta lähtien. Eilen kuitenkin treeneihin ja valssaamaan.

Positiivista:
- vire on hieno
- lähdöt oli nätit
- hyvin irtoaa

Kehittämisen paikkaa:
- pieni koira ei oikeen meinaa koota käännöksiin vaan vetää täysillä läpi

Kuulostaako tutulta Seelan kanssa? Kyllä. Pitäiskö asiaan kiinnittää huomiota? Kyllä.

Hyvin pienellä alkoi kropan kokoaminen muistua Karkin mieleen ja saatiin ihan näppäriäkin valsseja aikaan. Mulla itsellä meinaa olla vaikeuksia lähteä liikkeelle valssista, joten siihen pitää kiinnittää huomiota. Yksittäisenä treeninä erilaisia valsseja ja kokoavia hyppyjä nyt kotona tehtäväksi ja kontaktien ja keppien työstäminen jatkuu myös nyt kun varvas näyttää taas hyvältä.

Kovasti kyllä tykkään Karkin kanssa hommien tekemisestä. Sinä on semmoista reikäpäisyyttä ja etenemisenhalua mistä tykkään. Karkin kanssa tehdessä sitä huomaa niin hyvin miten kuulolla Seela loppupeleissä onkaan ja miten paljon sitä on onnistunut opettamaankin... Ja miten paljon olisi opetettavaa sitten Karkille. Vaan nyt on supermukava ryhmä jossa opetella.

Reilu viikon päästä sitten Savikon Sepon kurssille kahtena päivänä Seelan kanssa.

Viikko sitten käytiin myös paimentamassa Joroisissa. Ihanan kuuma syyspäivä ja kyllä siinä vaan oma viehätyksensä on. Seela ei oikeen arvostanut hihnaa ja takaa kuljettamista, ja olisi vaan halunnut syödä paskaa. Karkki näytti oikein hienoja ja intensiivisiä paimenkoiran vaanimiselkeitä, mutta uuvutti itsensä aika nopeasti intensiivisellä työskentelytavallaan ja kun paukut loppui, alkoi riekkaaminen. Joten jatkossa lyhyempiä pätkiä Karkille. Mieli kyllä tekisi päästä vielä uudelleen katsomaan tänä syksynä miten homma etenisi.

Ei otsikkoa

Blogin hiljaisuus on kestänyt jo tovin. Ajattelin että pitäisi tapahtua jotain isoa tai hienoa, että edellisen päivityksen jälkeen olisi jotain päivitettävää. Mutta eipä niin isoja, hyviä asioita varmaan ole, mitkä surun poistaisivat. Mallaa ei ole, vaikka välillä lenkillä edelleen käännyn katsomaan että tuleeko se perässä vai ei. Tuhka odottelee oikeaa hetkeä. Meillä ei kukaan huuda enää kyläilijöille. Inhosin sitä huutoa niin paljon, Mallalla oli aivan hirveä ääni ja se ei lopettanut huutamista millään ennen kuin itse päätti.
Eikä iltaisin hypätä päälle nyhväämään, räkimään naamalle ja talsimaan kunnes oli aivan pakko komentaa koira pois. Joskus yritin että annan sen vaan jatkaa, että kyllä se lopettaa, mutta eihän se lopettanut.
Kukaan ei kilahtele koiraohituksissa. Ajattelin aina, etten saa koskaan sitä keuhkoamista (joka kyllä viimevuosina oli vaan raskasta, raskasta hönkimistä karvat pystyssä), loppumaan. Enkä saanutkaan. Hyvä niin. Kermaviilikuppiakaan ei oo kukaan varastanut ihmisten nenän edestä. Ja jos lenkillä sanoo, että uimaan, niin kukaan ei ryntää veteen. Kuvatkin onnistuu paremmin kun yksi ei möllötä vastentahtoisena toiseen suuntaan kun muut.

Ei sillä, Seela ja Karkki on hyvä tiimi - Karkin eka juoksukin meni ohi ilman sen suurempaa draamaa. Juoksu kesti tasan kolme viikkoa. Yksi känähdys juoksujen aikaan tytöillä oli, mutta en nähnyt mistä alkoi enkä nähnyt mihin loppui, vaikka viereisestä huoneesta ryntäsin paikalle, joten varsinaisesta tappelusta ei kyllä voi puhua. Iltaisin Karkki nuolee Seelan naamaa, ja usein tytöt nukkuvat enemmän päällekäin kuin vierekkäin.

Karkki on käynyt kahdessa näyttelyssä, ensin Lahden KV-näyttelyssä, jossa australialaistuomarilta JUN-ERI2, SA, PN4. Arvostelun kirjoitan myöhemmin.

Keuruun ryhmänäyttelyssä tuloksena JUN-ERI1, SA, PN1, ROP, SERT. Arvostelu tästäkin uupuu vielä. Tyytyväinen täytyy olla, että junnu kerää tasaisesti noita erinomaisia, ja kivahan se oli sertitili avata. Nyt toivotaan että karvat pysyisi yllä Maailmanvoitttajanäyttelyyn asti. On vähän hiinä et hiinä. Karkin paperitkin saapuivat ja 3.7. lähdetään luustokuviin ja samalla saa Suomeen rekisteröinnin alulle.

Toisenlaisia sertejä on toivottu Seelan kanssa - tai oikeastaan sertejä enemmän viimeisiä SM-nollia. Kevättalven keppi jalassa ja varvasvenähdyksestä kuntoutuminen kesti käytännössä toukokuun puoleen väliin. Saatiin kun saatiinkin lopulta oikea määrä nollia kasaan, mutta ensisijaisesti hyppäreiltä, joten arvokisat jäivät tältä vuodelta väliin. Sijoitukset nollilla on olleet ihan mukavia ja Mikkelissä oltiin NÄIN lähellä ensimmäistä triplanollaa tuloksilla hyp0, agi5 ja hyp0. Ohjaajalla ei kestänyt hermo ohjata loppuun asti vaikeaa tilannetta. Pääasia kuitenkin että koira kulkee ja on hyvässä kunnossa. Seuraavaksi suunnataan Open SM-kisoihin agirodun yhteyteen ja Mikkelissä 19.7. olisi tarkoitus sitten kisailla kahdella koiralla - Seelalla ja Rinillä, jota kevään aikana on treenattu taas kisakuntoon. Muutamat möllikisat Rinin kanssa takana ja ihan kivaa tulosta - yksi nollatulos, yksi voitto ja yksi onnistunut agirata, missä pieniä virheitä.
Myös Karkki aloitti mölliuransa, selviytyen ylipitkästä hyppy-putki -luokasta oikeen mallikkaasti. Intoa tuntuisi olevan.

Paimennusta ollaan odoteltu kesälle, ja lähdetään SAKKRY:n paimennuspäivään Somerolle 20.7. Jännä nähdä miten Karkki lampaisiin suhtautuu, pentuna kun ei ollut niin kiinnostunut. Seelan kanssa tuskin suurta jännitettävää, niin hyvin se hoksasi mistä kyse oli viime kerralla.

Seelan kanssa on tehty jälkeä ja luonnetestissä hyvin sujuneiden paukkujen innoittamana semmoinen mitä jos -ajatus on kytenyt. Joten ilmoittauduttiin nyt ensalkuun bh-kokeeseen.

Niin ja tosiaan. Kävihän Seela uusimassa luonnetestin melkein päivälleen kolme vuotta edellisestä. Lisään videot jossain vaiheessa. Hylätty tulos saatiin myös tällä kertaa, Seelan hermorakenne ei luonnetestitilanteessa kestä. Kummassakin testissä romahdus on oikeastaan alkanut siitä, kun se on viety vähän jännittyneenä pois minulta (ekassa testissä jo tervehtimisessä, toisessa hyökkäyksen jälkeen), tämmöisen jälkeen sitten kaikki on Seelasta enemmän tai vähemmän hirvittävää. Kuitenkin siinäkin tilanteessa kun koiralla pettää hermot, sen toimintakyky pysyy yllä, ja uusintatestissä se sai käytettyä taistelutahtoa avuksi tilanteissa toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Tulos siis "parani" jonkin verran, vaan ei tarpeeksi. Laukauksissa Seela otti kaksi ensimmäistä paukkua hyvin, reaktio oli pieni, jopa niin pieni että laukauskokemattomuuden ja laukausalttiin välillä tuomarit miettivät. Kolmas paukku sitten sai jo isomman reaktion aikaan, joten laukausaltis edelleen.

Tuomareina olivat Mia Möller ja Wilhelmiina Virolainen, Jyväskylässä 10.5.2014
Toimintakyky +1 Kohtuullinen
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Taistelutahto +2 Kohtuullinen
Hermorakenne -1 Vähän hermostunut
Temperamentti +2 Kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +2b, hieman pidättyväinen
Laukausaltis
+74 pistettä, hylätty

Tällä viikolla onkin ollut uusia tuulia siinä mielessä että Karkin siskopuoli vaihtoi vähän yllättäen kotia ja muutti Köhniölle - nimittäin Ellin luokse. Seela ja Karkki ovat jo Ritan treffanneet ja siskosten leikit pikkusen turhan vauhdikkaita vielä kun toinen ei tajua olevansa jo iso ja toinen ei tajua olevansa pieni.

Kovastihan tuo kolmas koira on ollut myös itsellä mietinnässä, vaan antaa Karkin nyt kuitenkin rauhassa kasvaa.

Karjakoirat lammaspaimenessa - iik!

Suhtautumiseni koko ajan yleistyvään paimennusharrastukseen on ollut (ja on ehkä vieläkin) melko ristiriitainen. Paimennustaipumuksien ylläpito paimennusroduissa on tärkeää. Se sitten, saadaanko niitä taipumuksia harrastelupaimentelulla ylläpidettyä, on mielestäni vähän monimutkaisempi juttu. Karjakoirien kohdalla tämä on vielä ristiriitaisempaa, sillä karjakoiran kuuluisi olla nautapaimen, mutta lampaat on se millä näitä juttuja pääasiassa koetellaan. Onko hyvä lammaspaimen liian nössö nautapaimen, ja voidaanko heeler-tyyppiseltä koiralta vaatia toisenlaista paimenkäyttäytymistä. Näiden pohtimisen vastapainoksi minulla ei ole käytännön kokemusta tai tietoa paimennuksesta. Yhtään. Mallan kanssa on karanneet hevoset haettu aitaukseen niin että minä sanoin vapaa ja kun hevoset oli aitauksessa, sanoin maahan. Lisäksi yhden kerran Malla on ollut parsinavetassa nostamassa lehmät yksitellen ylös ja ajoi ne laitumelle tämän tehtyään.





Noh, näillä pohjilla, Aijan löydettyä paikan, jossa paimennusta on karjakoirankin kanssa mahdollista kokeilla, suunnattiin Loppiin, Aitopaimeneen. Olin suoraan sanottuna melko skeptinen. Lähtökohtaisesti ajattelin, että Malla paimentaa jos ei vaan jostain syystä ole liian kiihkeä tai raju lampaille, Seela nautiskelee todennäköisesti lampaiden oheistuotteista (paska on hyvää ry) ja Karkki… Noh, Läärii, kuten Läärimäpennun kuuluu. Aijalla oli kaikki kolme koiraa mukana myös, joten kokeneemmat saivat aloittaa, ja minä ihmettelin, kuuntelin ja yritin saada juonen päästä kiinni. Perusteet tiedossa joo, lammas on saaliseläin eikä tykkää ahdistelusta, ja paimen on lampaiden tuki ja turva ja pitää huolen ettei koira tee mitään tyhmää. Koiran tehtävä on ohjailla laumaa, kuten paimen haluaa sen ohjaavan, ei ominpäin, vaikka tietysti koira ratkaisee asioita myös itse.

Malla: Ensimmäiseksi valitsin Mallan, en oikeastaan mistään muusta erityisestä syystä kuin siitä, että sen kanssa olin sentään jotain paimennuksensuuntaista tehnyt ja noissa tilanteissa se on ollut aina hillitty, kohtelias paimennettavia kohtaan, mutta kuitenkin jämäkkä ja kuulolla. Ajattelen että pääsisin helpolla. Siirryttiin pyöröaitaukseen, Malla liinassa ja aluksi seurasimme koiran reaktioita. Malla selkeästi osoitti kiinnostusta lampaita kohtaan, mutta ei minkäänlaista aggressiota tai turhaa kiihtymystä. Ja käsky kävi laskea koira irti liinasta. Teimme kaarelle lähettämistä, jossa nähtiin että mun kiltti koira ei nouse jos on maahan käsketty vaikka vieras ihminen tökkii sitä paimensauvalla. Nooh, pienten hankaluuksien jälkeen saatiin koira liikkeelle ja itse hommahan toimi hienosti. Malla oli kuuliainen, kohtelias ja jutun juonessa mukana heti. Itselle lampaissa, koirassa, paimensauvassa ja ohjaajan neuvoissa oli liikaa liikkuvia osia, mutta siis lopputulema kuitenkin onnistunut, välillä itse seurasin koiraa liikaa ja Malla päätti minun sijaan mihin suuntaan mennään, mutta kokemattoman ohjaajan piikkiin. Malla sai kehuja oikeastaan kaikesta, paikan omistaja sanoi, että tuollaista karjakoiraa hän ei vielä ole nähnytkään, että saman tien oikealla asenteella ja heti selkeästi niin kuulolla että voi päästää irti. Kouluttaja kehui koiran hallintaa, taipumuksia ja meidän keskinäistä suhdetta. Hyvä Malla! Ei siis hassummin kohta veteraani-ikäiseltä vedetty. Toinen kierros sujui samoissa merkeissä, mitä nyt itse sitten hermostuin kun maahan –käsky meinasi menettää tehoaan ja karjaisin niin että Malla yritti karkuun koko pyöröaitauksesta. Että pitää olla itsellä siunaantunut tuota temperamenttiä, ja tulee toimittua ennen kuin ajattelee. Koira oli ihan korrekti mutta ei väsyneenä ja homman lumoissa enää ollutkaan tokokoira, mitä syytä siinä on sydänhal-vauttaa itseään, koiraa, lampaita (myös viereisillä pelloilla) ja kouluttajaa moisella huudolla. Korvat punaisena kuuntelin palautteen tästä, vakuuttelin Mallalle että kyllä se on edelleen hyvä koira ja pidin pienempää ääntä loppuajan ja hyvinhän siinä kävi.

Karkki: Karkin kanssa kouluttaja antoi muutaman tavoitteen: sen pitää saada olla vauva. Sitä ei saa liian kovasti komentaa, vaan mieluummin hyvällä ja positiivisella vahvistaa kaikkea hyvää mitä se lampailla esittää – rauhallista paineen antoa lampaalle, lampaista luopumista, rauhallisuutta ja mikäli se tarjoaa itse pysähtymisiä tms. niin niistä isoja kehuja. Kouluttaja käytti termiä, että pennun on hyvä saada kokemus siitä että se saa ”tönäistyä” lampaat liikkeelle, eli että pentu ymmärtää että sen toiminta vaikuttaa lampaisiin.

Karkkia lampaat vähän pöhisyttivät ensin. Ihmeellisen hajuisia ja määkiviä mutta sitten löytyi kakkaa ja iloa maailmaan. Karkki oli lampaista kiinnostunut ja selkeästi sillä koko pieni pää raksutti että mitä ihmettä. Välillä se kokeili pylly pystyssä vaania, välillä kiertää lampaita, välillä vaan istahtaa ja miettiä. Ja välillä sitten olis halunnut juosta vaan kovaa kohti määkiviä ystäviä. joten eka kierros Karkki liinassa. Tokalla kierroksella Karkki oli vapaana, ja kouluttaja piti lampaista huolta ja minä tuin Karkkia ja kehuin oikeista asioista. Eihän homma missään nimessä ollut vielä paimentamista, mutta joitain vilauksia Karkista näkyi, ja kouluttaja sanoi, että jos on mahdollista panostaa, niin Karkki olisi hyvässä iässä ruveta vahvistamaan näitä positiivisia, ”ei-karjakoiramaisia” tapoja ja rauhallisuutta ja hallintaa lampailla.

Seela: Seelan kanssa mulla oli kaikista eniten ennakkoluuloja hommaa kohtaan. Seela kun tykkää syödä kakkaa ja vieraiden ihmisten kanssa ja paineen kanssa toimiminen ei ole sen vahvuuksia. Olin yllättynyt miten kiihkeänä se kävi kun pääsi aitaukseen. Liinassa kuitenkin nopeasti pääsin antamaan löysiä ja kun hihna ei enää ollut kireällä, niin asettui koirakin ja seurasi intensiivisesti lampaita katseellaan ja liikkeellään. Kouluttaja sanoi hyvin nopeasti, että tällä koiralla on jutusta selkeä haju, päästä koira vapaaksi.

En nyt oikeastaan edes muista missä järjestyksessä mitäkin tapahtui, mutta mulla on sellai-nen olo, että kouluttaja otti Seelan kanssa ekan ”erän” ja mun tehtävä oli seurata miten teh-dään, ja puuttua jos koira näyttää mitään negatiivista reaktiota lampaisiin. Ja sitten mä katson kun mun sininen sähikäinen pää matalana seuraa täysin vieraan ihmisen ohjeita, reagoi nopeasti ja ketterästi, mutta ei kuitenkaan ryysinyt tai juoksuttanut turhia. Muutaman kerran Seela tuli turhan lähelle lampaita, mutta pienestä ”ei”:stä (oikeasti, en karjunut!) kuitenkin korjasi ja palasi kohteliaalle etäisyydelle työskentelemään. Kehuja Seela alkuun vaikeiden kohtien vastapainoksi tarvitsi paljonkin ja näin että vähän se otti ekalla kierroksella painetta. Toisella kierroksella aitauksessa olin vain minä ja koira ja Seela oli selkeästi itsevarmempi, edelleen hyvin kuulolla ja toimi nätisti.

Lopputulemana oli että kaikki kolme koiraa selkeästi tiesivät mistä on kyse. Kouluttaja kehui minun ja koirien suhdetta, hallinta on rakennettu koirille oikein ja ne työskentelevät minulle halukkaasti. Kaikilla on hyvät taipumukset ja ne mitoittavat voimankäyttönsä oikein, ne eivät lähesty lampaita liian kiihkeästi eivätkä ole herkkiä käyttämään hampaitaan. Näitä positiivisia piirteitä tulee vahvistaa jos harrastusta jatkaa. Kouluttaja sanoi, että hänellä käyneistä karjakoirista kenenkään kanssa ei ole pystytty siirtymään näin nopeasti tasapainokuljetukseen (olikohan oikea termi?) ja työskentelemään tällä tavalla. Kaikkea en muista mutta siis iso peukku karjakoirakolmikolle kouluttajalta. Mieltä lämmitti erittäin paljon kun kouluttaja vielä pyysi minua avuksi joko Mallan tai Seelan kanssa, jotta hän saisi siirrettyä lampaat toiselle laitumelle. Kouluttaja otti ”stoppariksi” edessä työskentelemään oman bordercolliensa ja minä ja Seela (johon päädyin hetken pohdinnan jälkeen sen rauhallisemman temperamentin, kuuliaisuuden ja sosiaalisuuden takia) pidimme huolta että lampaat liikkuivat eteenpäin ja estimme 14 lampaan laumaa leviämästä pitkin metsiä ja teitä. Lisäksi autoimme stoppaamaan lampaita, jotteivät ne isomman lauman nähdessään paukaisi sähkölankaan. Oli aivan mahtava kokemus päästä auttamaan oikeaa paimenkoiraa hommissa vielä pitkän päivän päätteeksi.

Sitä en osaa sanoa jatkuuko tämä harrastus tästä koskaan. Kuten juttelimme paikan pitäjän kanssa, on selvää, että karjakoirat eivät ole kaikkialle tervetulleita, ja rotua kohtaan on paljon ennakkoluuloja. Kouluttaja kyllä suositteli harrastuksen jatkamista jos vaan sopiva paikka löytyy. Käy sitten harrastuksen kanssa niin tai näin, niin ikimuistoista oli päästä ensi kertaa kokeilemaan ja näkemään miten luontevasti koirani alkoivat työskennellä. Etenkin Seelasta olin niin ylpeä, toki Mallastakin, mutta koska Seelasta en oikeastaan odottanut mitään, tuntui sen kanssa toimiminen sitä hienommalta.