Sointu Jalkanen Keski-Suomen eläinklinikalla tutki tänään Mallan jalan ontumisen jatkuttua.
"Malla tulee tutkimuksiin koska on ontunut leikattua vasenta takajalkaa n. kuukauden ajan vaihtelevasti., ajoittain kolmijalkainen. Klinikalla todetaan, että leikatussa polvessa lieväasteinen turvotus: rtg kuvissa implantit (levy, ruuvit) paikoillaan. Mahdollista on oireiden perusteella, että koira on loukannut leikattua polvea sen verran että nivelkierukka on vaurioitunut.
Koska oireita on jo kuukauden ajan, on polven avaus paikallaan. Varataan aika ns. polven nivelkierukan leikkaukseen. "
Rimadyl 50 mg, 1,5 tbl tarvittaessa kipuun.
9. päivä Malla menee sitten seuraavaan polvioperaatioon jossa operoidaan mahdollinen kierukkavamma.
Laskin, että Malla on puolentoista vuoden sisällä tutkittu ja rauhoitettu K-S: eläinklinikalla aika monta kertaa:
Toukokuu 2011: ontumatutkimus
Kesäkuu 2011: ontumatutkimus, epäily ristisidevammasta
Heinäkuu 2011: TTA-leikkaus
Syyskuu 2011: TTA-kontrolli
Elokuu 2012: TTA-kontrolli
Lokakuu 2012: ontumatutkimus
Että voi yksi pirun koipi aiheuttaa huolta ja murhetta. Nyt mennään vajaa kaksi viikkoa hihnalenkein, tarvittaessa kipulääkkeillä ja toivotaan vaan parasta.
Malla painoi eläinlääkärin vaa'alla 17,4 kiloa, eli vähän on taas paino pudonnut edellisestä.
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Agitreenejä
Muutama ratapiirros viime viikkojen treeneistä.
Sunnuntai 28. päivä lokakuuta: Kaisa Honkosen suunnittelema viikkorata Jattilassa itsenäisesti:
2-3 VALSSI: tarkkana ajoituksen kanssa.
3. VASTAKÄÄNNÖS TAI VALSSI: vastakäännös sujui paremmin, valssissa itsellä taas takkuamista, koira suoritti kyllä hienosti.
5. ja 6. NIISTO-SOKKARI: 5:n tein takaakierto-persjättönä, kutonen ok.
8. JAPANILAINEN /PAKKOVALSSI /SOKKARI (tietty se tehdään 26:n puolella): pakkovalssi
10. POISPÄINKÄÄNTÖ TAI SOKKARI / PÄÄLLEJUOKSU: poispäinkääntö oli yllättävän hyvin Seelan muistissa!
12. PUTKIJARRUTUS:
13. JAAKOTUS /VALSSI: jaakotus
15. PÄÄLLEJUOKSU, JOS JAAKOTTI 13. / SOKKARI TAI TAKANALEIKKAUS, JOS VALSSASI 13.: päällejuoksun ajotus ensimmäisellä kerralla miten sattuu, ja Seela haki pituuden väärään suuntaan. Pienellä fiksailulla ok.
17-18 (TAI 18-19) SOKKARI: tämä oli vaikea. Ensin lähdin liikaa saattelemaan okserille ja siitä sitten seurasi kaikenlaisia ongelmia, Seela hakee kyllä okserin ihan näpsäkästi, ja kun annoin koiralle luottoa, niin toimi hyvin.
20-21 VETO TAI SOKKARI: veto
22. SIVUIRROTUS: sikahienosti Seela nykyään tohoaa noita keppejä, olin äärettömän tyytyväinentähän.
24. TÖRKKÄYS JA ITSE MENTIIN PUTKEN LOPPUUN MERKKAAMAAN KÄÄNNÖSTÄ 25:LLE
25-26 VALSSI / SYLIVEKKI: valssi.
28. TAAKSE TÖRKKÄYS: ok
28-29 PÄÄLLEJUOKSU: tosi hyvä!
29. SYLIVEKKI / NIISTO / NIISTO-SOKKARI: tässä tuli oiottua pelkällä valssilla.

Kaikenkaikkiaan tehtiin ensin lyhyemmissä pätkissä ja sit kokonaan 16-21 oli kaikista haastavin kohta rytmityksen kannalta, ja sitä palkkailin reilusti. Seela kiihtyi jonkin verran viereisen kentän koirien touhuista ja alku saatiin ottaa useampaan kertaan. Pitäisi oikeastaan olla ihan kiitollinen, että saatiin "kisavire" pilkahtamaan omatoimisissa treeneissä, koska selkeästi saa lähdön epävarmaksi ja se haukku, se haukku! Muuten Seela työskenteli todella kuuliaisesti teknisellä radalla. Hieno likka!
Maanantaina 22. päivä tehtiin linjauksia.
Ratana Marian suunnittelema vauhdikas pätkä, joka oli aivan mahtava tehdä Seelan kanssa.
Linjaukset istuu Seelalle kun nyrkki silmään, ja jos joku agilityyn liittyvä asia on mulle yleensä järkeen istunut niin linjaaminen. Joten päästiin tykittämään rataa oikein kunnolla.
Väli 6-7 meinasi mennä sylkkäriksi kun en lähtenyt 5:lta tarpeeksi liikkumaan.
Keppien aloitus renkaalta oli yllättävän vaikea, lisäksi Seela jätti kepeiltä yhden välin tekemättä kun mentiin A:n ohi, liekö ajatushäiriö vai veikö sitten ihana kontakti liikaa.
Seelalla tosi hyvä vauhti ja into. Hyvät kontaktit. Hyvä mieli jäi treeneistä.
Opeteltavaa asiaa olis sivuttaisirtoaminen kontaktilta. Jonkin verran ollaan sitä tehty, mutta pitää taas muistaa panostaa kun nyt ollaan niin paljon tehty vauhtia.

Ei tartte varmaan montaa kertaa ratapiirrosta katsoa kun huomaa mikä oli teemana. Jep-jep. Putkijarruthan ne. Taas yksi asia niiden joukosta jota en vaan oo saakeli saanut aikaiseksi opettaa. Lisäksi tehtiin sivuttaisirtoamista ja leijeröinti tuolle muksalle suoralle radalla.
Rataan mahtu myös muutama persjättö, jei!
Tehtiin ensin loppupalkalle pelkkää sivuirtosuoraa ja leijeröintiä. Seela oli aivan super! Se poimi hypyt matkalla varmasti ja eteni tosi hienoa vauhtia. Putkijarrutkin yksittäisputkella sujuivat hyvin.
Rata sujui ihan ok, kepeillä meinasin karata koirasta ohi ja täten sitten ohjata sen väärälle linjalle suoraa ajatellen, joten siinä tarvittiin malttia. Suora sujui hienosti, putkeen 11 vastakäännöksellä. Putkijarrut toimi radalla yllättävän hyvin, muutama virahti, mut pitäisi vaan vahvistaa, Seela lähti kyllä mukavasti mukaan jarruihin jo ihan parilla toistolla. Välillä tuntuu että tuota koiraa on vaan liian helppo treenata, kun se oppii lähes itseksiään.
tiistai 23. lokakuuta 2012
Malla 7-vuotta!
On helppo muistaa minä päivänä Joensuussa satoi ensilumi 2005. Tänään on vietetty Mallan ja Mion synttäreitä.
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
Päivä aloitettiin metsälenkillä, ceasar-herkuttelulla ja naudannilkan mussutuksella.
Paljon onnea rakkaalle Räkäpäälle, ja muillekin Cossaksin W-pennuille.
Paljon onnea rakkaalle Räkäpäälle, ja muillekin Cossaksin W-pennuille.
maanantai 15. lokakuuta 2012
Mallan lääkärikeikka
"Mallan leikattu polvi on hivenen turvoksissa, ja vaikka Malla ei polven tutkimustaaristakaan, on ontuma niin selkeästi polviontuma että oireet viittaavat polvivammaan. Tulehduskipulääke ja antibioottikuuri aloitetaan. Pidä koira levossa, eli sisälläkään ei riekuta ja ulos vain tarpeilleen. Varaa aika leikanneelle lääkärille 1,5 viikon päähän. Venähdyksen tms. tulisi tässä vaiheessa olla selkeästi parempi."
Dolagis 50 mg, 1½ tabl. / vrk, tulehduskipulääke, kuurina
Amoxiclav vet 200/50 mg, 1 tabl. aamuisin, 1 tabl. iltaisin
Nyt on viikonloppu levätty, selkeästi ei Mallan liike ole puhdas, ja lepoa jatketaan, mutta Malla on alkanut varaamaan jalalle. Hyväntuulinen akka, mutta ulkona haluaisi actionia, vaikka sit räyhänhenkenä toimimista.

torstai 11. lokakuuta 2012
Malla sairastaa
Eilen tullessani töistä vastaan käveli maailman hyvintuulisin, riemupomppiva, kolmijalkainen koira.
Mallan leikatulle polvelle on tapahtunut jotain, mitenkään minusta koira ei arista jalkaansa koskettaessa, mutta Malla ei pysty käyttämään jalkaansa ollenkaan.
Kävimme tänään hakemassa ensisijaiset lääkkeet, jonka pitäisi karsia pois mahdolliset venähtymät ja revähdykset. Kipulääkekuurin ja antibioottikuurin jälkeen 24.10 lähdemme käymään Keski-Suomen eläinklinikalla Mallan leikannutta ortopediä, jos jalka ei edelleenkään toimi.
Iso huoli on punaisesta tulisielusta. Onneksi Malla ei vaikuta kipeältä, vaan on tilanteeseen nähden hämmentävän hyväntuulinen. Ja oikeastaan se mua vähän ihmetyttääkin, että mitä semmoista tosta jalasta voi mennä rikki, mikä ei tee kipeää, mutta estää täysin jalan käyttämisen...

tiistai 9. lokakuuta 2012
Eiliset toko- ja agitreenit ja treenitaukosuunnitelmia
Eilen vapaapäivän kunniaksi kävimme tekemässä tokoa, josta ei jälkipolville kyllä niin mitään kerrottavaa.
MALLA:
Seuraamista: Ihan muuten ok, mutta nenäpilli soi. Että ärsyttää.
Ruutu: ekalla kerralla lompsotteli sinne päin. Toisella lähetyksellä korrekti ruutu, mutta poiskutsu ei meinaa onnistua. Mietin että eikö toi oikeasti aina kuule ensimmäistä käskyä vai onko paikallamakaaminen sen verran vahva komento, että se on enemmän henkinen este lähteä ohjaajan mukaan.
Istuminen: ok
Kaukot: Ensimmäinen vaihto on Mallan mielestä seisomaan nousu. Edelleen. Olen monta kuukautta aloittanut aina istumisella ja AINA se nousee seisomaan. Ei voi vaan käsittää.
SEELA:
Edisti sikana seuraamisessa, joten en ruvennut sen kanssa koko tokoa sit tekemään.
Maanantain agilitytreeneissä tehtiin Seelan kanssa vauhdikasta ja motivoivaa rataa. Ollaan "kotiläksynä" käyty seisomassa hallissa, ja olen höpöttänyt "putkeenputkeenputkeen" -mantraa, ja Seela sitten etsii millon minkäkin putken sanallisesta vihjeestä ja painaltaa sinne, mistä sikahyvä palkka.
Radalla käytiin läpi erilaisia, haastaviakin putkikulmia sekä jaakotusta. Ei otettu ensimmäisellä kierroksella, jossa näitä asioita tehtiin erikseen, huomioon sitä, kuinka paljon loppusuoralta tullut palkka kiihdyttää pientä sinistä otusta. Jos Seela osaa normaalistikin mennä kovaa, niin...
Noh, oli kivat treenit, tuon koiran motivaatio tehdä ja touhuta on kyllä mahtava, mutta aiheuttaa tietysti koko ajan myöskin tarvetta ohjaajalle kehittää liikkumista. Tosi hyvillä mielin treeneistä lähdettiin, ja erityisen ylpeä olin loppusuorasta jossa Seela jäi hienosti pujottelemaan vaikka itse irtaannuin hyvin vetävälle loppusuoralle.
Ensi viikolla työt haittaa harrastuksia ja ei päästä treeneihin, joten ajattelin pitää pienen motivaationvaalimistauon Seelalle. Nyt on käyty aika usein treenaamassa, kisojakin on ollut muutamia ja vaikka missään nimessä ei voi sanoa, että Seelan motivaatio tekemiseen olisi huono, niin ajattelin nyt kahden viikon ajan keskittyä lenkkeilyyn ja antaan tehdyn työn ja opeteltujen asioiden hautoa pienen sinisen pääkopassa. Nyt on itselläkin kova motivaatio treenata ja kisata, joten ehkä hyvä myös antaa omien ajatusten hetki keskittyä johonkin muuhun kuin agilitykuvioihin. Ja tietysti kun juoksutauot eivät enää keskeytä kautta, niin pitää muistaa myös lepuuttaa ja palauttaa koiraa sitten muilla verukkeilla.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Agilitykisat JAT 6.10.2012
Voihan meitä.
Olin ilmoittanut Seelan JAT:n kisoihin ja näpsäkästi MEDI3:t aloitti heti aamusta, joten kun 7.15 pääsin töistä, niin puoli tuntia myöhemmin oltiin jo kisapaikalla lämppäilemässä. Seuraavan kerran kun tulee mieleen jatkaa yön valvomisen jälkeen suoraan agikisoihin, uskon harkitsevani vähän tarkempaa.
Tuomarina kisoissa Henri Luomala, jonka radoilla Vääksyssä karjisten mestaruuksissa vasta oltiinkin.
Mulla oli oikeastaan yksi selkeä tavoite näihin kisoihin. Kontaktit. Olen kisoissa liian malttamaton ja arkailen liikkua kontakteilla kuten treeneissä ja kisakontaktit on meillä a) hitaat ja b) epävarmat. Treeneissä voin juosta ihan täysillä ja Seela ottaa itsenäisesti kontaktit, tätä tietysti toivois kisoissakin...
Seela oli taas kun viritetty jousi A-radalle kun lähdettiin. Lähdössä oli vähän sellainen kauhunsekainen tunne, että jos odotutan yhtään enempää niin se lähtee luvatta. Kutsukaamme tätä ratasuoritusta Sininen Pieru -radaksi. Tää oli just niitä ratoja kun koirasta pääsee ääntä ja aivot ja keskittyminen ovat pierun lailla haihtuneet saharaan.

Noh, positiivista, kontaktit! Videolla ei näy, mutta siis A:n jälkeiseen ansaan mentiin. Mietin jo rataantutustuessa että meidän kompastuskivi on tässä, ja valitsin väärän tavan ohjata. Seela ei lähtenyt valssiin mukaan (kön valssi oli myöhässä, eikä muutenkaan ehkä kovin toimiva idea), ja karkas mun pyllistellessä hypyn väärälle puolelle.
Sit käytiin jäähyllä ja kömmittiin Pappa-Golfin takapenkille nukkumaan parisenkymmentä minuuttia, jonka jälkeen käytiin samaa rataa kokeilemassa Soolon kanssa, ja Hylyksi sekin kääntyi esteen neljä jälkeen. Ei meidän yhteistyö ihan ensiyrittämältä ottanut onnistuakseen.
Noh, sit B-rata. Ehkä unet oli tehneet tehtävänsä, mutta paljon paremmilla fiiliksillä meni rataantutustuminen ja muutenkin oli paljon kivempi fiilis radalle astellessa. Olin jotenkin taivahan varma, että Seela pysyy lähdössä, ja videolta katsottuna tilannehan ei todellakaan ollut ihan niin rauhallinen kuin jotenkin itsestä tuntui. Siellä se kuitenkin nökötti kun käännyin katsomaan ja saatiin rauhallinen lähtö siinä mielessä, että itsellä oli ihan hyvä fiilis kutsua koira liikkeelle. Vissiin silmät sen verran haritti yövuoron jäljellä, kun en oikeasti todellakaan huomannut mitään rauhatonta Seelan lähtöfiiliksissä.
Rata sujui ihan mukavasti. Oma ohjaus oli vähän epävarmaa, niin kuin se tuntuu vähän näillä kolmosten radalla olevan. Joten en tehnyt mitään kunnianhimoisia ohjausliikkeitä. Suurin virhe mulla tuli kontakteilla. Mun ei olis pitänyt päästää Seelaa edelle puomille, koska se ei osaa edetä itsenäisesti ja jäädä on-offiin jos olen kauheasti takana, ja A meni sit ihan omaan piikkiin.
Erittäin tyytyväinen olin tosi hienoihin keppeihin, takaaleikkauksia en oo kisoissa kauheesti tehnyt ja oon kisoissa vienyt Seelaa kepeillä muutenkin varovaisesti, nyt oli ilahduttavaa et videoltakin keppien ohjaus näytti reippaalta myös ennen A:ta tehty päällejuoksu oli ihan ok, vaikka lähdin siihen turhan varovasti. Se mikä oli myös äärettömän positiivista oli, että B-radalta tulokseksi kaikkinensa 0 ja hyvällä ajalla (-8,50), tällä tuloksella sijoituttiin neljänneksi. Videon still -kuvassa meneillään ohjauskuvio Sadetanssi Jattilassa...
Eilen en osannut oikeen tästä iloita. Iloitsin siitä, että meidät palkittiin SERT-A:lla... väärin perustein.
Se fiilis kun heräsin päiväunilta (vihdoin kun olin nukkumaan päässyt) ja mulle tuli sellanen olo, että hei, meitä oli 32 kisaajaa, miten SERT saatto siirtyä meille. Sit tarkistamaan säännöt, ja ei kun kisapaikalle palauttamaan plakaattia ja ruusuketta ja yliviivaamaan kisakirjan SERT-merkintää. Inhimillinen erehdys, ei siinä mitään, mutta äh, kun ehti jo iloita niin paljon. Ihan yhtä hyvä rata ja ihan yhtä hyvä koira, en oo millään tavalla pettynyt Seelaan tai meidän suoritukseen, mutta tää "teille SERT, ei ku ei sittenkään!" -näytelmä olis saanut jäädä käymättä.
Tänään on ollut parempi fiilis, ja harmitus on aikalailla hävinnyt. Ihan järjettömän hienosti on tämä syksy agilityssä mennyt. Ollaan startattu yhdeksän starttia ja saatu 5 nollaa, se on niin kova suoritus, et ei voi olla pettynyt yhdestä toimistotyöläisten virheestä. Seelan kanssa on ollut niin makeeta työskennellä ja kisata ja oon myös ylpeä itsestäni, kun oon pystynyt skarppaamaan radoilla onnistumisia toistensa perään. Toivottavasti sitä muistaa tän tunteen, ja onnistumisen riemun ja sen miten ylpeä tuosta koirasta on. Ne sertit tulee ajallaan jos tehdään tiiminä yhtä hyvin töitä jatkossakin.
Lisäksi pitää sanoa, et on meillä kyllä ihania, kannustavia ja myötäeläviä seurakavereita ja ystäviä, joiden kanssa on ihana iloita ja joiden kanssa voi sit jakaa pettymykset myös. Ilman hyvää porukkaa tää olis aika tyhjää tämän lajin kanssa touhuta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)