FI AVA Woylie’s Karkki

Vuoden viimeisiin kisoihin tuli ilmoittauduttua vähän ex tempore. Hoidossa ollut iskän Mette-collie piti palauttaa Espooseen ja huomasin että lauantaina on neljä kisaa kolmosille Ojangossa, tuomareina Mikkilä ja Pirttikoski, joiden radoista oon tykännyt mutta en ole usein ollut. Ilmo sisään.

Käytiin Saijan kanssa treenailemassa alkuviikossa ja tuskailin meidän puomia. Juoksu-A on edennyt ihan mukavasti, mutta itsevarmuus puomilla on Karkilla vähän hukassa ja este on hidastunut. Totesin että onneksi vaan kaksi aksarataa, niin mennään nyt kuitenkin.

Kisoista tulikin melko isot, pikkumakseja oli reilu 20 ja isoja makseja kuutisenkymmentä. Pitkä päivä samalla tiedossa. Pakkaillessani otin esiin mun ”tässä ollaan” kortit jotka tein. Kävin niitä läpi ja totesin että nyt aion nukkua hyvin ennen kisaa, ja koettaa raskaan työrupeaman jälkeen nauttia vikoista kisoista ja keskittyä vaan Karkkiin. Iskä auttoi huolehtimalla Seelasta ja Keksistä kisapäivän aikana. Kisat olivat n. 1h 15 min myöhässä jo alkaessaan. Rataantutustuminen oli vapaa, käytiin Ojangossa kivoilta poluilla hyvä lämppä ja tutustuin ekaan rataan Kentiä kuunnellen pariin otteeseen.

Ekalta radalta hyl, Karkki ohitti hypyn ja sinkosi putkeen. Taplasi myös okserin kanssa. Seuraava hypäri 10 - rima ja vikana esteenä ollut  okseri (taas) alas. Tää rata oli muuten ihan sairaan siisti, pääsin jotenkin sellaiseen flow-tilaan missä en vähän aikaan oo ollut. Oli vaan hyvä ja varma tunne, ja omat ajoitukset ja ohjaussuunnitelmat sujui hyvin. Omat jalatkin tuntui hyviltä. Etenemä vitosen verran ja 8. sija.

Sit aksarataa. Kävin kävelemässä taas pitkän kiepin ennen rataa, Karkki sai etsiä pudonneita hanskoja ja retuuttaa wubbaa. Sillä oli mahtava virne naamalla ja mua nauratti kun se oli niin tohkeissaan laatuajasta.

Rata oli Reetan käsialaa.

Radassa oli tosi monta juttua mistä tykkäsin heti. Pitkät estevälit, vauhtia, mutta myös osaamisasioita.  Alkua pohdin pitkään, A:lta neloselle kulma oli vaikeahko. Juoksu-A yhdistettynä in-in:iin olisi ehkä vähän riskaabeli mutta todettuani että niin sen haluaisin osata ohjata, päädyin siihen. Radan loppuosa rakentui ehkä vähän piirroksesta poiketen. Muuri oli kauempana putkensuusta 2 esteen suuntaan ja ansana pahempi mitä piirroksesta näytti. Ehtiminen muurin jälkeiseen takaakiertoon ei niinkään mietityttänyt, vaan sen jälkeiseen persjättöön ja 17 esteen takaakiertoon ehtiminen. Totesin että keinu pitää ottaa rohkeasti ja huolehtia että katse pysyy koirassa ja liike yllä kohti 16, jos ei koiraa putkeen halua. 

Sitten radalle, Karkki otti kolmannen tosi hyvärn lähdön. Ja in-in:llä pääsin hyvin etumatkaan 2:lta. Karkki teki hienot kaksi laukkaa A:lle ja tuli kevyesti in-in:iin myös neloselle. Pieni linja kepeille ja sit ohjaaja sai pistää jalkaa toisen eteen jotta puomia edeltävä hyppy saatiin kunnolla. Puomilla ehkä turhan kovaakin karjasin Karkille alastulosta, mutta pysähtyi, pienellä kontrollilla oikeaan putkenpäähän. Lähetys hypylle (tämäkin kohta ehkä hiukan erilainen radalla, hyppy kauempana putkesta), ja liikkeelle kohti keinua. 11 hyppy rapsahti, olin varma että tuli alas, joten nopea ajatus, että nyt turha varmistella, mennään niin kovaa kun päästään. Karkki teki hienon keinun ja ehdin tosi hyvin ohjaamaan sen 17, taas pyyntö in-iniin, putkeen ja Karkki suoritti okserin tosi hyvin! 

Minä iloitsin hyvästä vitosesta, palkkasin ja olin lähdössä ulos kun vilkaisin tulostaululle, jossa Karkki johti 0-tuloksella. Rata aiheutti paljon päänvaivaa, koirat tekivät 4:sta väärinpäin, keinun jälkeinen putki söi koiria ja 17 hypyn takaakierto aiheutti myös hylkäyksiä. Karkin jälkeen nollia ei tullut. Tärisevin sormin piti laittaa muutamille viestiä että luulen että voitettiin aksarata. Sitten tultiin onnittelemaan valiosta, ja tulos löytyi tollerin tulospalvelusta. Karkki oli vähän huolestunut kun leikitin sitä kyyneleiden puskiessa pintaan. 

Viimeinen hyppyrata meni vähän plörinäksi, ei ajatukset oikeen pysyneet kohdallaan, Karkki varasti ja pudotti okserin ja aloitti kepit väärin. Mua lähinnä nauratti. Niin osuvaa toisaalta ja kuvaa hyvin meidän kulunutta matkaa. Jokaista huippuonnistumista kohden niitä täysin sählättyjä ratojakin on tarvittu melkoinen nippu. 

Onneksi kaikkien ei tartte kulkea samoja reittejä. Tulosvarmuuden kanssa on meillä PALJON tehtävää, ja tommoinen sekoitus herkkyyttä, kiihkeyttä ja radanlukua varmasti tekee matkasta Karkin kanssa mielenkiintoisen  jatkossakin. Karkin kanssa on kuitenkin löytynyt ajatus siitä mitä ja millä tavalla minä haluaisin tehdä ja osata. Oma seura on antanut paljon, ja huomiota on kiinnitetty etenkin esteosaamiseen, ACE:n Tiia on saanut innostettua mukaan parempiin takaakiertoihin ja in-in:n opetteluun. Kokonaisuuden olen kuitenkin rakentanut itse, paljon tietoisemmin kuin Seelan kanssa. Karkki jatkoi siitä mihin Seelan kanssa jäätiin ja onneksi mulla on Seela! Ilman kaikkea mitä sen kanssa opittiin, ei oltaisi tässä. 

Voi Karkki siis, minkä teit. Miten paljon pelkäsin että menetän sen ibumax-episodissa. Se on mahtava koira, mun tiimikaveri, mutta myös mun haastaja ja taisteluparikin välillä radalla. Ja onhan tehty myös taas pieni pala karjishistoriaa - Karkkia edeltävä agilityvalio on valioitunut 15 vuotta sitten. Ja kahta agilityssä valioitunutta karjista ei samassa huushollissa oo ennen ollutkaan. 

FI AVA Woylie’s Karkki, FI AVA-H Wallaroo Miss Moneypenny

Kappas, vuosi vierähtänyt, syvimmät pahoittelut.

Kauhean pitkä aika kulunut, ja kaikesta vinoilusta huolimatta päivittäminen on jäänyt.

Melko paljon toki tapahtunutkin vuodessa, toisaalta aika on mennyt tosi nopeasti. Koirille kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää. Pieni päivitys ehkä kaikista paikallaan kuitenkin.

Seela, rakas sininen mummo täytti 14.11. 10 vuotta! Seela on tänä vuonna touhuillut vaikka ja mitä, alkuvuodesta kisailtiin rallytokosta koulari RTK2, kesä sujui uidessa ja touhutessa. Täräyttipä Seelaa kyykin, mutta onni onnettomuudessa, ja joko kyy oli vanha ja viisas tai tosi kylläinen, sillä puremasta selvittiin hyvin vähällä turvotuksella ja lähinnä säikähdyksellä. 

Syksyn koittaessa Seela näytti olevan niin hyvässä kunnossa, että toteutin pitkään pohtimani ajatuksen pudottaa Seela ykkösiin. Jyväskylässä 15.9. käytiin juoksemassa "paluurata" Jari Helinin hyppyradalla. Mummo kaahotti 0-tuloksella (4,89 m/s, -17,01) ykköseksi ja saatiin LUVA-merkintä kisakirjaan. 

Seelalla oli kevättalvella pientä pissavaivaa ja oli pari viikkoa propaliinillä, mutta osteopaattikäynnin jälkeen vaivat katosivat ja ovat pysyneet poissa. Tarkka silmä iän sinisestä mummusta huomaa, mutta elkeet ovat samat kuin ennenkin - kaikki lelut ovat Seelan, kaikki ruoka kuuluu Seelalle, ja kaikenlaiset mutinat ja ilo-örinät ovat päivittäistä viihdettä.

Karkille kuuluu vähän kahdenlaista. Viime vuoden lopulla multa itseltä meni nilkka kohtuullisen pahasti ja oltiin jonkin aikaa tauolla. 2017 tehtiin lopulta yhteensä 49 hylkyä agikisoissa, ja voitettiin JAT:n vuoden hyllyttäjän ehkä aavistuksen kyseenalainen kunnia. Huhtikuussa kävi kuten arvelinkin - Karkki mittaustilaisuudessa mitattiin rajatapaukseksi ja lopulta sitä kautta maksiksi ja pikkumaksiksi. Hyvin on lähtenyt käyntiin pikkumaksielämä entisellä medillä. Ainoastaan vieraat renkaat aiheuttavat kovassa vireessä helposti rimakauhua, muuten Karkin meno on mielestäni vaan parantunut entisestään.

Keväällä käytiin virallisissa selkäkuvissa, ja tuloksena hiukan vajaa 5-vuotiaana puhdas selkä. Sillä puolen hyvillä mielin voi jatkaa. Keväällä käytiin jopa yhdessä tokokokeessa agilityn vastapainoksi, ihan ei tulosta kuitenkaan - sen verran omaehtoista oli Karkin suorittelu. Onko sillä niin väliä onko liikkurin lupaa vai ei?

Loppukesästä kävi kuitenkin vähän onnettomammin. Jostain hemmetin aivopierusta johtuen Karkki oli mun urheilukassista kaivanut Ibumax-purkin ja söi niitä sen verran että kamppailu elämän ja kuoleman välillä monta päivää. Ei selvitty ihan säikähdyksellä ja Karkin munuaiset ottivat sen verran osumaa, että tällä hetkellä eletään lievän munuaisvaurion kanssa arkea, ja erikoisruokavaliolla ja seurannalla ollaan. Karkin yleisvointi on hyvä ja jotain toivoa on, että pitkän aikavälin toipumista munuaiset vielä voivat tehdä. Agilityä jatkettiin kun kunto saatiin takaisin episodin jälkeen ja Karkki tuntuu voivan hyvin tällä hetkellä.

Vuoden tauon jälkeen Karkista kruunattiin karjisten agilityn rotumestari - Lempäälässä tehtiin kaksi 5, agiradalta voittokin. Karkin kanssa on tehty juoksari-A -projektia, ja hiljalleen, hiljalleen alkaa pysyä kaksi konseptia yhdessä päässä - on saatu nähdä myös tosi monta hienoa ja "hienoa" juoksupuomiyritelmää tämän vuoksi.

Keksillä on ollut kohtuullisen aktiivinen vuosi kanssa. Alkuvuodesta terveystutkimuksia, selkä ja polvi ok, kuten myös silmät. Aija treenaili Keksin kanssa aktiivisesti rallya, ja kesällä kaksikko nakutti ihan vakuuttavilla tuloksilla RTK3 -tittelin. 

Itse treenailin Keksin kanssa kesän tokoa ja pyöräilyä, ja elokuussa Laukaassa korkattiin tokon AVO-luokka yllättäen ykköstuloksella! Oli kyllä siistiä. Juoksua odotellessa emmin sitten muihin kokeisiin ilmoittautumista, ja lopulta ei sit edes lähdetty hakemaan koularia.

Sen sijaan 7.10. ajeltiin Turenkiin pyörä kyydissä ja aurinkoisessa syyssäässä käytiin suorittamassa AD-kestävyyskoe. Keksi oli aivan liekeissä ja olisi varmaan vetänyt toiset 20 kilsaa päälle jos olisi luvan saanut. Vielä pyörää takaisin autolle taluttaessa pääsi sen verran intokiljuntaa vielä.

Syksyn aikana käytiin myös luonnetestissä toteamassa se mikä tiedettiin, ystävällinen, avoin ja rehellinen koira on käsissä, ja palikat on ihan napakasti kohdallaan. Tulos +170 p, laukausvarma

Toimintakyky +1a kohtuullinen
Terävyys +1a pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +2a kohtuullinen
Hermorakenne +1a hieman rauhaton
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukausvarma

Viime viikolla käytiin polvitarkastuksessa ja leikkauksesta ja kennelliittoon lähetetystä epikriisistä huolimatta tarkastustulos oli 0/0, mikä tietysti kiva kuulla.

Kauan odotettu juoksukin on vihdoin täällä, katsotaan josko siitä seuraisi jotain päivitettävää vaikka ihan lähitulevaisuudessa. 

Agilityä, mitäpä muuta

Lyhyesti ja ytimekkäästi. Koska ei kai muuta voi kolmen kuukauden päivitystauon jälkeen odottaakaan.

Ensinnäkin Seela valittiin viidettä vuotta peräkkäin Suomen australiankarjakoirat ry:n vuoden agilitykoiraksi. Valionarvon vahvistuttua vuosi sitten tämä oli sinänsä selvä juttu, kun säännöissä valioituvasta vuoden koira tulee (ellei satu kahta samalle vuodelle), mutta tuntui hyvältä kuitenkin vielä viimeinen kunniamaininta tältä saralta saada.

Seelan meriitit SAKKRY:n listoilla.
Vuoden agilitykoira 2016
Vuoden agilitykoira 2015
Vuoden agilitykoira 2014
Vuoden agilitykoira 2013
Vuoden agilitykoira 2012
Rotumestari 2015
Rotumestari 2014
Rotumestari 2013
Rotumestari 2012

Ei hassummin pieneltä siniseltä porsaalta. Porsaalta, jolla on muuten aika komea hammasrivistö. 

Joista puheenollen meillä pyörähti pieni sininen porsas omaa kotia etsimässä. Seelan puolisiskon tyttö oli ihana sininen vatkuli ja löysi lopulta kyllä niiiiin parhaan kodin hyvän ystäväni Tarjan luota. Mun tytöt otti Syyrin hyvin vastaan ja Keksi ja Karkki oikein kamppailivat siitä kumpi saa enemmän pentua leikittää. Keksi on kyllä uskomattoman ihana pentujen kanssa. 

Aasinsillasta karvamatoon, sillä Keksi täytti kokonaiset 2 vuotta helmikuun puolessavälissä. Kovasti toivon että vuodesta 2017 tulee meille ehjä vuosi ja päästään elämään normaalia elämää. Keksin jalka on pysynyt hyvässä kunnossa, ja osteopaatti antoi vihreää valoa jatkaa normaalia elämää.
Kovasti odotetaan ensimmäistä tottelevaisuuskoetta ja nautitaan metsälenkeistä.

Keksi ei ehkä ole ihan perinteisen näköinen aussie pystykorvinensa mutta minusta se on vaan niiiiiin kaunis. Ja raivostuttava, ja ihana, ja vauhdikas ja hullu ja reipas ja luotettava. Ja Karkin paras kaveri, totta kai. (Ei kerrota Maurille ja Armakselle)

Keksi 2-vee kuvan otti Jouni

Karkkipää Kaahottaja on touhunnut alkuvuoden agin parissa lähinnä hylkäyksien saattelemana. Oma keskittyminen rakoilee ja tekeminen ollut tosi hajanaista muutamia onnistumisia lukuunottamatta. Vuosi on alkanut teemoilla lähtö ja kontaktit ja tiedän että kohta menee järki ja koira tauolle jos ei saada tätä ratkottua. Piru vaan kun muutamat onnistumiset sitten taas tekee kisakuumeen niin nopsaan.

Tampereen EO-karsinnoissa Karkki tykitti ihan näpsäkän nollan sijoituksella 17. Nämä taisi olla myös tulosten puolesta ehjimmät kisat aikoihin, 10, 0 ja 5. 

Kymmenisen hylkyä myöhemmin startattiin lauantaina Seinäjoella, kun päästiin matkaan mitä parhaassa seurassa Tiian ja Pepen kanssa. Kaksi rataa Räsäsen Minnan tuomaroimana ja yksi rata Luomalan Henkan.

Ennen ensimmäistä rataa tein töitä että sain Karkin rauhoittumaan tai niin luulin, Näin kävi: 

No, nolla toki otetaan vastaan, mutta eipä tästä nyt voi mitenkään kovin rintaa röyhistää. Omaan liikkumiseen alkushokin toivuttua olin ihan tyytyväinen. Ei kun leuka rintaan ja nokka kohti uusia pettymyksiä. Oli aika seuraavan radan. 

Joka alkoi hylkäyksellä (peukku alas), jota seurasi hieno puomi-putki -erottelu (peukku ylös), jota seurasi Karkin yritys tehdä 2o2o (peukku ylös)... puolesta välin kontaktilautaa, niin että hän sitten sieltä hämmentyneenä putosi (peukku alas). Lopetettiin leikki kesken. 

Luomalan Henkan rata oli profiililtaan tosi mielenkiintoinen. Hyvässä mielessä. Sanoinkin Tiialle että prkl kun joudutaan lopettaa rata A:lle kun olisi siistiä päästä kokeilemaan keppien puolenvaihtoa ja A:n alla olevan putken jälkeistä elämää. 

No jälkikäteen voisi todeta että eihän tuo kontakti nyt mikään helmi ole. Eikä ollut kyllä muutkaan kontaktit mutta ei vaan kestänyt kyllä pokka uusia puomia kun tiesin että nollia ei montaa ole ja kovaa oltiin menty. Siinä vaiheessa kun tuloslistan perusteella alkoi näyttää sertiltä niin kyllähän se ihan mukavalta tuntui. 

Joten nyt on sitten valiokello käynnissä myös agilityvalion osalta.

Nollista puheenollen, myös lainakoira Messin kanssa ensimmäinen LUVA saatiin plakkariin Kuopiossa. Viikonlopun kuitenkin ehdottomasti kruunasi Sailan ja Mimmi-karjiksen neljän nollan putki, joka toi parivaljakolle para6-luokan SM-hopeaa sekä menolipun 2-luokkaan. Koutsi on niiiiiiin ylpeä. 

Syksyn kuvin

Syksyn tullen ollaan aktivoiduttu treenaaman ja pyritty nostamaan koiran osaamistasoa.
Oma loukkaantuminen pakotti kunnolla miettimään treenejä.

Valta vaihtui syyskuussa. Seela on ollut peittoamaton pitkään, mutta niin vaan Karkki meni ja pokkasi voiton kotiin hienolla nollalla Tampereella. Ohjasin muuten kolmea eri karjista rotumestaruuksien merkeissä. Ja täten myös ilmeisesti minulle kolmoisvoitto kyseisissä skaboissa (3. sija tosin jaettu).

Seelan agilityura on virallisesti nyt taputeltu - rotumestaruuksissa jätettiin haikeat jäähyväiset näille geimeille.

Keksi pätevöityi oikein taitavaksi fysiikkatemppukoiraksi Minnan kurssilla Jatissa. 

Keksi kävi korkkaamassa näyttelyuransa Eckerössä syyskuun loppupuolella. NUO-H oli just eikä melkein mitä tarvittiin ja Keksi oli huikean hauska tyyppi ottaa mukaan reissuun. 

Karkkikin pyörähti kehässä, EH irtosi ujolla esityksellä. 

Niinjoo, Keksin jalka, kestää erittäin hyvi menossa mukana! Keksi starttasi myös Aijan kanssa rallytokouransa kahdella hyväksytyllä suorituksella alokasluokasta. :) 

Ensilumikin satoi, ja suli ja sitten taas satoi lunta ja sitten sitä ei taas ollutkaan ja sitten taas oli lunta mutta ei pakkasta ja sitten pakkasta muttei lunta jajaja...
Sisarukset edustavina Pop dog ry:n mölleissä, möllien voitto irtosi lainakoira Peikkopoika Messillä ja siskolikka Helmi kipusi palkintopallille myös. Keksi ansioitui pahaäänisenä cheerleaderinä. 

Arki rytmittyy mukavasti lenkkien ja treenien ja kisojen kanssa - onneksi myös omistaja pääsee sosialisoitumaan kimppalenkkien ja kisareissujen merkeissä! 

Rakas Seela täytti 8 vuotta 14.11.2016, voi miten aika rientää!

Kisareissujen teemana on ollut syksyllä hotellit, joita on valloitettu milloin aussieiden, milloin bortsujen ja milloin turbocockereiden kanssa. Viime reissu Vantaalle tarjosi melko ahtaan sängyn ja yhden ihan mukavan agilitynollan hyvässä seurassa. 

Talvi on ovella ja sohvalla meinaa olla lenkin jälkeen tunkua. 

Syksy on kohta täällä

Ollaan näköjään siinä pisteessä että päivitän kerran per vuodenaika. Koettakaa kestää. Sekalainen postaus piirinmestaruuskisoista Karkin kanssa, Emppu-leiristä, Keksin fysiikkakurssista ja syksyn suunnitelmista tulossa.

Aloitetaan Keski-Suomen piirinmestaruuskisoista joissa tuomaroi Räsäsen Minna. Karkki ensimmäisellä radalla ylivireinen ja tuli kesken kaiken keinulta pois, ja sählättiin koko rahan edestä. Ei ollut kauhean itsevarma olo kakkosradalle. Mutta siellä sitten taas asiat (lähdössä varastamista ja juoksu-A:ta lukuunottamatta) toimivatkin ihan kivasti.

Tuloksena nolla ja 2. sija. Hypärille lähtiessä oma pää meni ihan jumiin onnitteluista ja tsemppailuista ja siitä että lähdettiin johtoasemasta piirimestaruuksia ajatellen. Kummasti vaan tuo kisajännitys edelleen nousee ihan järjettömiin mittasuhteisiin jos yhtään tulee sellainen olo että pitäisi näyttää jollekin jotain. Nykyään pääosin pääsen radalle tavallaan "pää tyhjänä", miettimättä mitä pitäisi tehdä tai onko mahdollisuuksia johonkin, mutta nyt se ei onnistunut. Alkurata sujui hyvin, sitten hätäilin, ajauduin suoritettavan putkensuun eteen, Karkki otti putken vieressä olevan hypyn ja sit lensi ohjaajalta hanskat tiskiin. Rata olisi ollut ihan tehtävissä ja virhe ihan turha ja tyhmä. Pitää miettiä ennen seuraavia kisoja omaa kisavirittäytymistä. Vaan toki ihan iloinen saa olla Karkin nollasta, ihan mukavasti niitä on kuitenkin tipahdellut tuoreelle kolmosluokkalaiselle.

Vaan sitten asiassa eteenpäin.

Aija järjesti mahtavan Emppuviikonlopun Empathica's kasvateille ja laajennetulle laumalle. Viime vuonna Keksi oli juuri leikattu ja minä vihasin maailmaa, joten tähän leiriin koetin suhtautua vähän positiivisemmin. Vaikka pääosassa viikonloppuna oli Keksi niin karjiksetkin pääsivät mukaan touhuihin.

Perjantaina aloitettiin rallytokotreeneillä ja maastolajeilla. Keksin kanssa on alkanut hiljalleen valjeta että kuinka tarkka se on ja miten nopeasti sille saa opetettua asiat väärin. Case seuraaminen on ollut ihan tuskaa kun koira ihan selvästi tekee ihan älyttömän paljon mutta ihan vääriä asioita. Ja minä olen ihmetellyt että mitä ihmettä tämä paikan eläminen ja ihan mitä sattuu -seuraaminen on kun Keksi ei oikeasti vaikuta siltä että kyse olisi motivaatiosta tai mistään. Sittenpä yhtenä synkkänä yönä mulla välähti. Keksi ei seuraa minua vaan minun kättäni. Kun käsi alkaa liikkeessä heilua, niin seuraaminen yllättäen hajoaa. Heti jos käsi on nenän lähellä niin paikka on oikea.

Ollaan sitten harjoiteltu perusasentoa niin että mun käsi on selän takana tai milloin missään. Kaksi, KAKSI treeniä ja ongelma oli poissa. Ja mulla on koira joka tekee älyttömän hyvää seuraamista. Kenneltreffeillä uskallettiin näyttää sitä vähän muiden läsnäollessakin. Vähän säännöllisemmällä treenauksella tuon koiran voisi viedä ihan hyvin alokasluokkaan joko tokossa tai rallytokossa, se oppii nopeasti ja tekee hyvää ja innokasta työtä. Merkin kierto on loksahtanut aika hyvälle mallille ja vieraassa häiriössäkin hakee sitä ja hyvän matkan päästä.

Kertoisitko mitä seuraavaksi?

Keksi - Suomi - Keksi sanakirjassa "Maahan, kierrä koiran ympäri" = Säntää maata kiertävälle radalle

Tarkkana kuin Keekki

Niin tätäkö meinasit? 

Hyvä pieni karvamato

Maastoja suunnattiin tekemään Saukkolan suuntaan ja löydettiin erittäin mieltäkutkuttava paikka hakua ajatellen. Maastossa runsaasti korkeusvaihtelua, mutta muuten metsä oli hyvässä kunnossa, hauskoja piilopaikkoja useita. Karkki ja Keksi tekivät hakua. Karkilla vähän meinasi ujous iskeä vieraalla maalimiehellä, Keksi taas oli erittäin asialla ja lähti erittäin itsevarmasti ja irtosi hienosti ja itsenäisesti ukkoja etsimään.

Pallo kelpasi lopulta vieraaltakin

Keksihän on kesän aikana touhunnut viestin alkeita ja olen halunnut näyttää vähän Aijalle, miltä neidin toiminta vaikuttaa. Hakutreenien jälkeen koirassa tuntui olevan sen verran virtaa että tehtiin lyhyt viestiveto. Ensimmäisellä lähetyksellä Keksi ihan selkeästi oli vielä hakumoodissa, yksi orientointi ja sitten viestikoiramoodi iski päälle. Kenties johtuu kaikesta mitä Keksin kanssa on tapahtunut, mutta en tiedä kyllä parempaa hommaa tuon koiran kanssa. Se hetki, kun annat käskyn lähteä, ja musta karvamato oikein räjähtää vauhtiin ja juoksee juoksemisen riemusta, on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Taisipa tuon näkeminen kasvattajaankin vähän vaikutusta tehdä. Matkaa haastavassa maastossa ehkä jotain 200-250 m välillä, ei näköyhteyttä koiralla ohjaajiin. Matkaa pitäisi hiljalleen alkaa kasvattaa.

Lauantaina käytiin jatkamassa tokoilua ja otettiin valokuvia. Karkin lempipuuhakin tallentui Aijan kameraan. Germany on Karkille hyvin tärkeä narupallo jonka kanssa se jaksaisi juosta spurttaillen pitkin kenttää varmaan tunnin putkeen. Voiko olla onnellisemman oloista koiraa?

Germany, rakas palloni, lähdetään matkalle kohti ääretöntä ja sen yli! 

Yhdessä olemme voittamattomia, valoa nopeampia ja ikuisesti onnellisia

Jossain vaiheessa pitää ehkä vähän rajata tätä rakkautta. Saija hyvin totesi pienen pätkän Karkin kanssa tokoiltuaan, että hänelle ei ihan tullut sellaista oloa että Karkilla ja hänellä oli joku yhteys - sen sijaan on selvää että Germanyyn Karkilla kyllä on elämää suurempi yhteys. :D

Illalla käytiin syömässä ja sen jälkeen allekirjoittanut joutui lähtemään sairastamaan kotiin jotta olisi edes jossain kunnossa sunnuntain touhuihin.

Sunnuntai vietettiin jälkimetsässä ja yhteislenkillä jossain Laukaan perukoilla. Karjisten jäljestys sujui ihan mallikkaasti, Keksillä ei niinkään. Muurahaiset olivat namien kimpussa ja jälki meni plörinäksi, loppupalkkarasiakin jäi metsään. Vaan aina ei voi voittaa.

Iltapäivällä vielä agilityä sekä Keksin, Karkin, että Messin kanssa. Ehkä ei viisain idea flunssan keskellä, mutta lähtipähän räkä liikkeelle ja hauskaa oli. Keksi alkoi osoittaa jopa kiihtymisen merkkejä ja irtoamaan putkiin ihan eri mentaliteetillä kuin aiemmin. Hyvin, hyvin vähän se on agilityä tehnyt, joten ei ihme että vielä on kovasti liikkeessä kiinni.

Lentävä paimentolaismatto on saanut saaliikseen pahaa-aavistamattoman lussupallon

Keksin kanssa saatiin paikka Saarelaisen Minnan pitämälle fysiikkatemppukurssille. Valitettavasti työt estivät ekalle kerralle osallistumisen ja vähän mietin miten käy kun mennään kylmiltään kakkoskerralle Keksin kanssa, jonka kanssa nyt ei kauheasti ole kursseiltu. Vaan karvamato olikin ihan superinnoissaan. Kurssin tarkoitus on opettaa koirille parempaa ja tietoisempaa kehonhallintaa, vahvistaa syviä lihaksia ja opettaa ohjaajille harjoituksia joilla koiran kropanhallintaa voi parantaa. Kurssin harjoituksissa käytetään pääosin sheippaamista asioiden opettamisessa - sekin vähän mietitytti kun en ole varsinaisesti mikään ajoituksen mestari. Apuna kurssin harjoituksissa käytetään erilaisia korokkeita tms, mutta tarkoitus suurimmassa osassa harjoituksissa on hiljalleen häivyttää apuvälineitä pois.

Käytiin läpi seuraavanlaisia harjoituksia.

Yhden takajalan nosto: apuna matalahko taso, jolle koira asettaa takajalkaa. Kun koira rauhassa osaa molemmat takajalat erikseen asettaa tasolle, hiljalleen sheipata siitä kun koira nostaa takajalan vielä tasolta ilmaa.

Saman puolen etujalan ja takajalan nosto ilmaan: apuna leikkuulauta tms. taso jonka kulmaa maasta nähden saa vaihdeltua. Palkataan kun koira hakeutuu tasolle niin että vain toisen puolen jalat tasolla. Hiljalleen tason nostaminen jyrkempään kulmaan jolloin koira joutuu siirtämään painoa kehon toiselle puolelle.

Kylkien venytys: koira tekee kiepin itsensä ympäri.

Laatikko: Koira hahmottaa kehoaan astumalla laatikkoon johon se mahtuu helposti seisomaan. Hiljalleen laatikon kokoa pienennetään, Keksin kokoisella koiralla n. ruokakupin kokoiseksi. Tärkeää muistaa vastavenytys, sillä kun taso pienenee, vatsalihakset joutuvat koville kun koira joutuu "rutistamaan" keskikroppaansa.

Peruutus: sheippaamalla, voi yhdistää esimerkiksi kylkien venytyksen kieppeihin.

Takaosan käyttö etujalat korokkeella: koira käyttää takaosaansa pyöriessään itsensä ympäri etujalat matalahkon tason päällä.

Kaikenkaikkiaan Keksi oli paljon taitavampi kehonhallintajutuissa kuin ajattelin. Se myös tarjosi erittäin innoissaan  erilaisia variaatioita. Melkein kaksituntiseksi venyneen session jälkeen (koira toki välillä levossa kun Minna näytti seuraavia harjoituksia) Keksi kopsahti pöydän alle nukkumaan ja hyvä kun jaksoi nousta iltaruokaa syömään. Kotona ollaan vedetty jo yksi jumppasessio kaikille koirille + hoitolaiskoira Katlalle. Muut koirat hiffasivat jutun juonen erittäin helposti mutta voi jumalauta tuota Seelaa. Se sekoaa kun ruvetaan sheippaamaan. Se surffailee pesuvadilla pitkin olohuonetta, viskoo mua leluilla, hyökkää "miten iso Seela on" -temppua tehden mun kimppuun. Luulen että sen aivot ovat vain yksinkertaisesti liian pienet tai sitten puristuksissa liian pienessä päässä, kun yritykset sheipata saavat aikaan vaan kaaosta. Jos ei ota kauheita tavoitteita näille sessioille Seelan kanssa, niin siitä voisi saada kohtuullisen huvittavan kotivideon.

Syksyllä olisi tarkoitus jatkaa fysiikkatemppujen parissa, karjiksilla olisi rotumestaruuskisat tulossa ja Karkin ja Messin agilityryhmät jatkuvat. Suunnitteilla on myöskin vähän näyttelyreissuja ja ei sitä tiedä jos tavalla tai toisella sitä oikeasti miettisi tuon Keksin työstämistä siihen pisteeseen että jonnekin päästäisi taitoja kokeilemaan. Lähituntien suunnitelma on kuitenkin selvitä yövuorosta ja päästä omaan sänkyyn nukkumaan.

Omistaja on btw ihan ookoo tyyny

SEELAN kesäkuulumiset

Senttisen kesäkuulumiset vähän viivästyivät, mutta tässäpä sinisen sepulin viimeisimpiä kuulumisia.

Seelan kanssa kesän alussa valmistauduttiin viimeisiin SM-kisoihin. Seela on sairastanut spondyloosia vuodesta 2013 ja vaikka selän oireet ovat pysyneet vähäisinä, niin tiedossa on ollut että selkä Seelan kisavuosia tulee lyhentämään. Viime syksynä pidemmillä kisareissuilla kisapäivän jälkeen oli nähtävissä aavistus jäykkyyttä ja talvella luovuttiin viikottaisista treeneistä. Päätös on ollut ihan hyvä vaikka Seela on ihan vakuuttavia ratoja tehnytkin kisoissa ja etenemät ovat parempia kuin koskaan sen uralla.

SM-kisat olivat noh, vähän pettymys. Vaihdoin Karkin Seelan tilalle jottei sen tarvitse kahtena pitkänä kisapäivänä ahkeroida. Sää oli kamala. Jälkikäteen mietittynä tuskin lauantaina kisapaikalla lähinnä häkissä hengailu koleassa ja sateisessa säässä hyvää Seelan selälle tehnyt. Sunnuntaina yksilöissä sitten putosi heti alkuradasta rima ja rata päättyi lopulta hylkäykseen. Ensialkuun harmitti jonkin verran, ehkä sitä haki jotain "suurempaa" arvokisaurapäätöstä Seelalle. Vaikka mitäs Seela niistä tietää, sille jokainen rata on yhtä siisti ja yhtä tärkeä. Yksi hylkäys ei koiran arvoa määritä, eikä ohjaajan vaikka itsensä ruoskiminen toki helppoa olisikin.

Kesä onkin tehty pääosin ihan kaikkea muuta kuin agilityä. Vähän (liian vähän) jäljestetty, mikä tuntuu olevan Seelasta aivan mahtavaa hommaa. Kepit nousee varmanoloisesti ja motivaatio on kova. Hauskaa hommaa johon pitäisi muistaa varata enemmän aikaa.

Seela on nautiskellut kesästä, uimisesta, pitänyt nuoremmat koirat kurissa ja nuhteessa ja ollut erittäin huolestunut siitä, että se saa vähemmän ruokaa kuin muut. Rankkaa olla vanha steriloitu narttu.

Seelalla on myös uusi koulutustunnus. Viime syksynä rallitokossa mulla meni järki kun koira hyökkäili kisoissa hihnaan kiinni ja ilmoitin että minä harrastan rallia seuraavan kerran kun joku on hakenut koirilleni sellaiset tulokset että mun ei tartte hihnaa miettiä. Elli avitti keväällä yhden tuloksen verran ja 11.6. Aija viimeisteli RTK1:n 91 pisteellä Jatin kisoissa. Mun oma motivaatio lajia kohtaan on jonkin verran pakkasen puolella mutta Empathica's -leirillä jopa käytiin Seelan kanssa radalla ja ihan hauskaahan se oli ilman hihnaa. Maybe someday...

Seela kävi myöskin kuvauttamassa vähän selkäänsä, kyynäriään ja lonkkiaan.

Kerrankin sai yllättyä "positiivisesti" siinä mielessä, että jos oli tiedossa että kolme vuotta sitten selässä kaksi spondyloosinalkua niin australiankarjakoirille ei ole mitenkään ennenkuulumatonta että muutoksia tulee sitten reilusti kun niitä lähtee tulemaan. Seelalla ei näin ole käynyt. Kaksi olemassaolevaa muutosta ovat totta kai edelleen selässä (oudot vihreät sormet osoittavat kohtia) mutta uusia alkuja ei ole (myöskään rinta-, tai kaularangassa). Lonkat eivät myöskään ole kehittäneet rikkoa ja kyynärät puhtaat. Tulokset pian kahdeksanvuotiaalle koiralle (jestas sentään, että aika rientää) hyvät. Päätökset koiran harrastuksista ja liikuttamisesta oireiden mukaan. Ja koska oireet tällä hetkellä vähäisiä, niin eletään normaalisti törmäyksiä ja liian suurta kuormitusta välttäen.

Liian suureksi kuormitukseksi lasken kilpa-agilityn jatkamisen. Seela on tehnyt hyvää työtä ja hienoja ratoja. Käydään rotumestaruuskisoissa näyttämässä nuoremmille miten korkealle rima tulee asettaa ja sitten luulen että kisaura on siinä.

Olen myös pyöritellyt mielessä että anoisin Seelalle siirtoa kakkosiin, jossa silloin tällöin Seela voisi käydä vaikka Ellin kanssa hypäreitä juoksemassa mutta aika näyttää. Pääasia kuitenkin että Sininen Salama on tällä hetkellä hyvässä kunnossa, hyvällä mielellä, aktiivinen ja hauska koira, joka vetää sateisissa metsissä hulluja pyllyhepuleita ja nauttii silloin kun saa silloin tällöin vähän pientä agilityjuttua touhuta.

KARKIN kesäkuulumisia

Laiska päivittäjä täällä hei.

Mennään koira kerrallaan mitä on käynyt. Palaan ensin Karkkiin ja toukokuiseen päätökseen jättää meidän oma treeniryhmä pois kuvioista.

Ratkaisu oli aivan oikea. Karkki on käynyt hoidatettavana ja maaliskuun liukastuminen jättänyt arpea pitkään selkälihakseen. Kaiken huipuksi Karkki vielä onnistui toukokuun alussa loukkaamaan varpaansa häkkiin hypätessään (tassu luiskahti pinnojen väliin ja varvas taittui). Toukokuu paranneltiin kroppaa ja varvasta ja mieltäkin. Metsälenkkejä ja metsätreenejä. Varvasvamma teki pientä epäpuhtautta liikkeisiin aina silloin tällöin joten vaikka koira ei vaikuttanut erityisen kipeältä niin oli vaikea arvioida milloin se olisi valmis taas kisakentille.

Toukokuun lopussa käytiin Joensuussa ensinnäkin näyttelyssä. Joensuun KV:stä etäinen toive oli CACIBista, koska SERTeillä ei mitään hylätyn LTE:n vuoksi tehdä. Ja sitä saatiin mitä tilattiin, koiran jännittämisestä huolimatta ERI1, PN4, vaCACIB ja koska ROP oli jo intti, ja PN2 ja PN3 eivät kilpailleet CACIBista, siirtyy CACIB Karkille. Jee. Tuomari kehui Karkin liikkeitä mutta ei pitänyt päästä, etenkin korvat olivat liian suuret.

Sunnuntaina käytiin testaamassa varpaan kuntoa kahden radan verran. Molemmat radat olivat hypäreitä, vähän epäröin vielä miten varvas kontakteja kovassa vauhdissa olisi kestänyt.
Ensimmäinen rata oli hylätty, mutta toisella radalla natsasi.

Ihan kiva nolla ajalla -14,43, 1. sija ja Karkin toinen SERT-H. Ja Karkin ylipäätään toinen hyppynollatulos kolmosissa. Nyt valiokello siis ihan kunnolla käynnissä ja viimeisen hyppysertin metsästys sitten ensi vuoden puolella. Tämä ruusuke lämmitti mieltä huomattavasti näyttelyruusukkeita enemmän. Ihana koira.

Karkki tuli valituksi JAT:n SM-joukkueeseen ja koska Seelan tilanne on ollut vähän epävarma, pyysin Karkille mahdollisuutta siirtyä varakoirakoksi. Niinhän siinä kävi, että mitä pidempää Seelaa katselin, sitä varmemmaksi tulin että jätän sen joukkueesta pois. Karkki siis pääsi näkemään SM-kisahuumaa vaikka yksilötuloksia ei todella päästy edes tavoittelemaan varvasvamman takia.

Lee Gibsonin puomi-putkierottelu koitui yllättävällä tavalla meidän kohtaloksi.

Hauskaa oli ja kesken radan mulle iski melkein epätodellinen olo. Vuosi aikaisemmin Karkki oli vasta aloittanut kisauransa ja nyt tuntui että tiedän tarkalleen mitä se tekee ja miten toimitaan yhteen. Aavistin että puomi-putkierottelu ei olisi meille helppo, mutta koira suoritti erittäin kypsän radan ja sen kanssa oli hienoa näyttää vähän karjispoveria shelttien ja espanjanvesikoirien seassa.

Muutoin kesä Karkin osalta sujunut aika rauhallisesti, lihashuoltoa tehty nyt säännöllisemmin Aijan otettua Karkin harjoituskoirakoksi ja se on toivottavasti auttanut kunnolla toipumaan kevään loukkaantumisista. Karkki on uinut paljon ja on käyty jopa treenaamassa vähän tokoa.

Agilityn treenaaminen Jattilassa näytti olevan täysin vaakalaudalla ja sattumalta fb:n kautta tuttu myi treenikertojaan ACE:lle. Työvuorolistat näyttivät vihreää valoa joten käytiin hakemassa motivaatiota tulevaan kauteen Vitikaisen Tiian opissa Kuopiossa. Ohjaajan terveys hiukan kuralla (toukokuussa iskenyt paha plantaarifaskiitti meinasi lopettaa kävelyn kokonaan kipujen vuoksi) lähdettiin "tekemään vähän jotain pientä, missään nimessä en juokse" - mentaliteetillä.

Rata ei ole nyt ihan tarkka kopio, millään en ihan kaikkea saanut muistista kaiveltua ja esteitä on mielestäni tässä nyt yksi liikaa. Voi olla että puomilta mentiin yhden hypyn kautta renkaalle...

Joka tapauksessa. Suunnittelin ohjaavani kauempaa ja lähetin Karkin 2. takaakiertoon oikeastaan jo 3. takaa, ja Karkki haki takaakierron upeasti. Tyrkky 4 piti tehdä tarkasti, ja flipin ja persjätön yhdistelmä ennen 6 teki tiukkaa ehtiä. Kepit olivat ehkä jyrkemmässä kulmassa kuin piirroksessa ja Karkki kesti hienosti takaaleikkauksen. Yllättävä vaikeus tuli putken 10 jälkeen, Karkki ei olisi jostain syystä halunnut upota putkeen 12 vaan jäi vähän liikkeeseen kiinni. Palkattiin. Jos oma liike jäi paikalle, niin Karkki kaarratti putkesta helposti hypyn 13 ohi. Keinulle päästessä olin niin jäljessä että Karkki ei oikein rohjennut sitä suorittaa. Keinu on varmaan niitä esteitä joita pitäisi säännöllisesti muistuttaa ja palkita ja mielestäni tässä treenaamattomuus näkyi. Lähetys putkeen 25 piti palkata kerran, muuten Karkki helposti lähti mukaani, kun itse yritin oikaista 23 jälkeen suoraan 26 kohti.

Sitten tuli radan jännin osuus. En saanut ratapiirrokseen niin hyvin sitä aseteltua kuin se oli, mutta haasteena oli takaaleikkauksilla selvitä A:lle asti. Ja Karkki oli sairaan hyvä. Kääntyi, kuunteli ja eteni. Lopulta saatiin vedettyä rata kerralla läpi yhdellä kiellolla (putki 12). Ja joo, ihan ei pitänyt lupaus juoksemattomuudesta tai paljon mikään, mutta oli niin siistiä päästä pitkästä aikaa haastamaan itsensä, etten vaan pystynyt muuhunkaan.

Treenaamattomuus ja mun huonompi liikkuvuus näkyi varmaan korostuneesti siinä miten kiinni Karkki mussa oli. Tyrkyt ei meinanneet oikein lähteä toimimaan. Kuitenkin kokonaisuudessaan ehjää tekemistä.

Karkki jatkoi hyvällä buugilla, kisattiin Mikkelissä pari rataa (5 ja 0) viikonloppuna ja sitten suunnattiin taas kohti Kuopiota.

Tämä taas ulkomuistista joten mitään vastuuta en ota jos joku kohta ei nyt ihan samalla tavalla ole.
Älyttömän hyvä rata, alku puomille otettiin edeltä ohjaten ja persjätöillä. Kutsuttiin koira 3 esteen kohdilta, ja rohkeat persjätöt vaan toisensa perään. Tässä muutama taplaus kun oma ajoitus oli hakusessa. Puomin jälkeen takaakiertovalssi ja pituuden jälkeen flippi ennen putkea.
Kepit oli tarkoitus suorittamalla oikaisemalla itse puomin toista puolta. Leijeröintiin Karkki tarvitsi yhden palkkauksen kepeille ja sen jälkeen ei enää paljoa kiinnostanut missä ohjaaja mahtoi mennä.

Valmentaja vähän vihjasi siihen malliin että Karkki taitaa "vähän" palkkautua tuosta pallosta. Juu. Ihan vähän vaan.
Sit juostiin. Vaikka olin erittäin hyvissä ajoin ylänurkassa, niin täysiä sai painaa, että suoran putken jälkeen ehti valssamaan. Muurille valssi myös, ja siitä lähetys pussiin. Karkki haki älyttömän hienosti kaukaa hypyt muurin jälkeen.

Keinulle Karkki tuli sen verran kovaa että mietin tuleeko lentokeinu. Voimakkaan käskytyksen jälkeen Karkki otti vähän itseensä, palkattiin pari keinua ja sitten pidettiin tauko. Toinen veto oli edellistä parempi ja päästiin paahtamaan loppuun asti. Keinun jälkeen oleva takaakierto tehtiin twistillä, ja Karkki haki älyttömän hienosti kepit ja kesti leijeröinnin vaikka moni koira pyrki ensisijaisesti puomille. Rengasta hyppäsi vähän huonosti. Ponnisti kaukaa, ei rämäyttänyt mutta se ei kaukana ollut.

Tiia pyysi pohtimaan muutamaa juttuja, ensinnäkin hyppytekniikkaa erikoisesteillä, jotta Karkki saisi paineettomasti toistoja esteillä. Keinusta Tia oli sitä mieltä että 2o2o vaatiminen keinulla pamauksen jälkeen on ehkä vähän turha ja oli sitä mieltä että Karkille voisi olla hyvä että pamautus toimisi vapautuksena. Kunhan päästään kunnolla treenaamaan niin hyppytekniikka ja erikoisesteet on varmasti ne, mitä ruvetaan tekemään. Kontakteilta, etenkin keinulta, Karkki tarvitsee vielä paljon vahvistusta ja palkkailua. 2o2o:sta en ihan olisi valmis luopumaan, sen verran olen nähnyt noita keinu kyllä pamahtaa mutta alastulolle ei kuitenkaan osuta - koiria.

Kaikkinensa teki hyvää käydä haastamassa itseään tämmöisen "pompsin" verran. Huomaa, että itse keskityn paljon tarkemmin kun olen vieraassa porukassa ja rata on vähän "ylivaikea". Metkan iso rata antaa haastetta jo siinä että vauhti pääsee kasvamaan älyttömän suureksi, ja se tekee kyllä hyvää pienellä kentällä treenaamisen jälkeen.

Syksyn agilitykuviot olivat pitkään ihan auki. Jattilan pohja-asia ei ole ollut ihan yksinkertainen, mutta vihdoin tällä viikolla yhdestä kentästä pohja vaihdettiin kivituhkalle. Tämän myötä mahdollisuus jatkaa Jatissa lopulta tulikin. Myös hiekkatekonurmi huollettin. Kotikisoihin ei kuitenkaan päästy huollettua keinonurmea testaamaan, sillä viime viikolla Aija ja Karkki saivat kimppuunsa sen verran maa-ampiaisia, että kumpikin lääkittiin kyypakkauksilla. Tästä 14 vrk varoaikaa Karkille.

Seuraavat kisat johon päästään varoajoilta osallistumaan ovat 14.8. Mikkelissä. Piirinmestaruudetkin olisi tulossa 20.8. Olin ehtinyt varata Karkille paikan joukkokuvauksiin virallisen spondyloosin varalta, mutta auton mittavan remontin (1800e...) ja varoaikojen vuoksi pitänee siirtää kuvausta vähän myöhemmäksi.

Pohdiskellut syntyjä syviä

...tai miten sen nyt ottaa.

Huomaa että oma pää on edelleen vähän kesken kaikesta siitä, mitä viime vuoteen mahtui ja nyt ehkä kun ollaan vähän väljemmillä vesillä, niin pohtii asioita uudelleen ja käy läpi miksi on tehnyt ja mitäkin.

Ja sitä mitä tulevaisuudessa ja millä ehdoin. Ehkä vähän kryptisesti ilmaistu, mutta avataanpas vähän.

Etenkin agilitystä, mutta mistä tahansa koiraharrastuslajista puhuttaessa tietyt fraasit esiintyy. Uudelleen ja uudelleen. Myös omassa puheessa ja olen vähän miettinyt että valehteleeko sitä itseasiassa itselleen näissä asioissa.

"Tehdään omaksi iloksi".
"Tehdään koiran ehdoilla".
" Tehdään turvallisuudesta tinkimättä".
"Otetaan koiran yksilölliset ominaisuudet huomioon".
" Ei oteta liian vakavasti."
" Tehdään kun koira nauttii."

En tarkoita että sitä tarkoituksellisesti tekee asioita jotka koiralle ovat haitallisia tai sitä että tavoitteellisesti pyrkisi olemaan epäreilu, vaatimaan liikaa. En tarkoita tahallista toimintaa jossa tietoisesti ajetaan koiraa huonoon suuntaan.

Mutta jos ihan käsi sydämellä mietin viime vuotta niin joo, olen tehnyt agilityä omaksi iloksi - itseasiassa se on ollut ihan ainoita henkireikiä kaiken ikävän keskellä.

Mutta olenko tehnyt muiden periaatteideni mukaan. Turvallisuudesta tinkimättä, koiran ehdoilla, niin että koiralle jää onnistunut kokemus.

Olen treenannut hallissa jossa liukastumiset ovat viikottaisia. Olen treenannut koiraa joka on liukastunut useamman kerran kevään aikana pahasti ja oireillut sitä. Olen kisannut samalla koiralla. Olen kisannut silloin kun koira on jännittänyt kisatyöntekijöitä ja tuomareita. Olen jatkanut treeniä sen pisteen yli kun näen, että koira alkaa väsyä. Olen ollut pettynyt itseeni ja koiraan. Etenkin Karkkiin.

Karkkiin jonka kisaura on alkanut vuosi sitten toukokuussa, ja noussut hurjalla vauhdilla kolmosiin. Karkkiin joka ei kieltäydy tekemästä tai näytä siltä että sillä olisi yhtään kurjaa agilityä tehdessä - päinvastoin. Mutta liukastumisien jälkeen sen epävarmuus omissa treeneissä on kasvanut hirveästi. Se ei mene täysillä. Tai menee fyysisesti ehkä, mutta se ei mene sillä nautinnollisella hulluudella ja varmuudella. Se jännittää erikoishyppyjä, pituutta, rengasta, muuria ja etenkin okseria. Palkkaan ja palkkaan ja palkkaan ja jännitys ei katoa. Omassa päässä alkaa kiertää aika ikävä ratas. Miksei se tee kuten ennen, sitä on hierottu ja vanutettu ja hoidettu. On helpotettu treeniä, on tehty pätkissä ja palkattu. On kehuttu ja kannustettu.

Tein hakemusta Jatin SM-joukkueeseen ja joku asia loksahti paikalleen. Vuoden ajanjaksona Seelalla 25 starttia.
Karkilla 60.

60.

Siihen päälle viikottaiset treenit, jopa kahdet. Useita koulutuksia, niin Jattilassa kuin Kuopiossa. Olenko huomaamattani ajanut lahjakasta, vauhdikasta ja kiihkeä koiraani piippuun? Luulen että olen. Koska jos Karkissa on saavillinen kiihkeyttä, on siinä toinen samanlainen herkkyyttä. Vaikka olen tehnyt asiat Karkin kanssa hyvin eri tavoin kuin vaikka Seelan kanssa. Paljon pienemmällä määrällä toistoja, antanut koiran keksiä ja ratkaista. Ja tehty ilon ja motivaation kautta. Mutta siinäpä se ansa varmaan on ollutkin. Että on koira joka tekee niin täysiä aina kun pystyy. Jota on palkittu siitä että se menee täysiä niin että sillä ei ole muuta vaihdetta.

Ei silloin kun sitä pelottaa pysyykö se pystyssä. Tai silloin kun sitä pelottaa sattuuko siihen, jos se kompuroi okserin kanssa. Ei ole Karkin vastuulla viheltää peliä poikki, vaan minulla.

Pysytään pois Jattilasta ainakin seuraavat kolme viikkoa, pidempäänkin jos asia vaatii. Tehdään jotain muuta. Namijälkeä ja leikkihakua. Uidaan lätäköissä. Käydään hierojalla ja aloitetaan kesäloma. Ja yritän olla itselleni armollinen, mikään tuskin on rikki. Seelan selän oireilu ja Keksin onnettomuudet sattui huonoon saumaan. Karkin kanssa kisatessa ei tarvinnut miettiä niitä, ja siksi kisoja varmaan tuli paljon. Ja menestystäkin tuli paljon.

En tiedä monta koiraa pitää mennä rikki ennen kuin ihan oikeasti osaa tehdä turvallisuus edellä. Tällä hetkellä meidän kotihalli ei ole Karkille turvallinen paikka. Toivottavasti asiaan on tulossa muutos.

Kevättuulia

Aloitetaan agilitypäivityksellä.

Karkkinen kävi Pääsiäisenä kisaamassa Jatilla neljä starttia. Kolme hyvää rataa ja yksi vähän heikompi. Tulokset ei aina vaan oo samaa mieltä, ainoalta huonolta tuntuneelta radalta 0. Oli vähän haastava rata, jossa tiukkoja käännöksiä ja ehkä otin Karkkia sitten liian napakasti ohjauksiin, sillä se rupesi arpomaan kontaktien kanssa, ei 2o2o:ssa vaan meinasi kääntyä sekä keinulta että A:lta pois, ihan ihme juttu.

Kisojen jälkeen käytiin tekemässä pientä treeniä ja Jattilan pohja teki kepposet. Karkki lähti ponnistamaan takaakiertoon ja tassun alla olikin jäätä. Karkki putosi mutkalla selkä edellä rimaan. Kipeää täytyi tehdä ja selässä selkeä kuumotus tuntui tapahtuman jälkeen. Ensiapuna kylmähoitoa ja viikon verran rauhallista lenkkeilyä, lempeitä venytyksiä jne. Parin päivän jälkeen en enää Karkissa huomannut muutosta entiseen, niin uskallettiin lähteä Tampereelle kisoihin viikko tapaturmasta.

Tampereen kisat sujui tosi hienosti, vaikkei nollia tällä kertaa. Olin tyytyväinen että pääsiäiskisojen epävarmuudesta ei ollut mitään viitteitä, vaan oltiin hyvinkin itsevarmasti samalla radalla. Viimeisellä radalla sitten kävi niin, että Karkki kaatui suorassa putkessa. Sellainen ryminä kävi että mietin tuleeko se sieltä ollenkaan. Tuli onneksi kuitenkin.

Nyt on sitten kahta tapaturmaa hoivattu kotikonstein hieromalla ja venyttelemällä, pitkillä rauhallisilla lenkeillä ja back on trackillä. Eiköhän tämä tästä.

Karkki täytti 9.4. 3 vuotta. Kyllä aika on mennyt nopeasti ja toisaalta sitten tuntuu että Ankkis on ollut mulla aina. Se on kyllä maailman mutkattomin koira. Kun ollaan kotona, se haluaa nukkua vieressä. Se ei reuhaa eikä hötkyä, ja on sellainen huomaamaton ihmisen mieli. Sitten kun mennään kentälle, ei sitä voi olla huomaamatta. Se tekee hommia täysillä, mutta yhtään ylimääräistä kohkaamatta.

Käytiin Pete Huotarin koulutuksessa synttäripäivän kunniaksi ja samaa mieltä hänkin. Karkki toteuttaa erittäin täsmällisesti jokaisen ohjausvihjeen minkä annan. Ihan saa itseään syyttää jos tulee joku virhe. Kiinnitettiin huomiota erityisesti mun katseen suuntaan ja yritettiin poistaa mun käsiä jotka vetää koiraa silloinkin kun ei pitäisi. Mukavaa oli ja hyvä taas vähän saada uutta ajateltavaa.

Agilityn saralla myös vähän uusia tuulia siinä mielessä, että suunniteltiin alustavasti Keksin veljen omistajan kanssa pientä lainakoirakuviota Keksin veljestä Messistä. Parit ekat treenit on alla ja voi että nuo junnukoirat ja niiden tempaukset on ihania, kun ei ihan vielä olla kärryillä siitä mitä ees tapahtuu, mutta kivaa on.

Vähän kirpaisee että treenit ei ole Keksin kanssa, mutta ehkä vähemmän koko ajan. Suurin tuska varmaan Keksin kanssa oli talvella kun kamppailtiin sen kanssa että tuleeko tuosta jalasta mitään. Nyt sitä varmaan jossain määrin hyväksyy että jalka on sellainen kuin on, eikä kenties koskaan kestä lajia vaikka kuinka toivoisin.

Seela on taukoillut agilitystä reilu kuukauden, ja se on aivan mahdoton sininen porsas. Lenkillä vetää pyllyhepulia, roikkuu kengässä ja hihnassa. Huutelee autosta kaikille ohikulkijoille ja egoilee oikein huolella. Näin se oli viimeksikin tauon aikana. Kunhan vielä kelit lämpenee niin eiköhän Sininen Salamakin vähän taas agilityn makuun pääse.

Keksin kanssa elämä alkaa normalisoitua hiljalleen ja tyyppi kulkee lenkeillä sujuvasti mukana ja irti. Sellainen iso muutos omaan lenkkeilykäytäntöön kyllä tullut että enää ei tule päästettyä koiria hulmuamaan heti kun vaan lenkille vaikka autolta lähdetään vaan olen ollut tosi tarkka siitä, että aina olisi hihnalenkkeilyllä lämmitelty lihaksia ja kaikkeen riehumiseen olen suhtautunut melko ankarasti. Kummasti itselläkin hermo lepää kun koirat eivät paahda kahjopäinä pitkin pitäjiä vaikka vapaanaolosta nauttivatkin. Lenkkeilymäärä on lisääntynyt kyllä huimasti Keksin toipumisen myötä. Kun tammikuussa iPhonen mittaama päivittäinen kävelymäärä oli vähän vajaa viisi kilometriä päivässä, niin nyt päivittäinen keskiarvo kiikkuu 8-10 kilometrin välillä.

Keksillä oli ensimmäinen varsin vaivaton juoksukin 13,5 kk vanhana.

Kesälomakin vääjäämättä lähestyy. Perinteisesti aloitan loman toukokuun lopulla. Mukavia suunnitelmia lomalle. Jos Seela nyt sen viimeisen puuttuvan nollan tekee, olisi tiedossa agilityn SM-kisoja, ja muitakin agilitykisoja, ehkä jopa rallitokoakin ja Keksillä australianpaimenkoirien jälkileiri. Viime kesä meni ihan pieleen Keksiä murehtiessa ja karjikset ei ajaneet jälkeä lainkaan. Tämä vääryys pitää kyllä korjata - Seela kun ennätti jo hommassa toissakesänä tosi hyvälle mallille.

Eniten odotan kyllä uimista. Ehdin jo nähdä painajaista että havahduin heinäkuussa siihen etten ollut uinut kertaakaan. Luulen että tämä ei ole enneuni. Koirien ja etenkin Keksin mielestä uimakausi on purojen sulettua auki ja australianvesipuhvelikoira löytyy varmimmin milloin mistäkin ojasta lutraamasta. Vaan lutratkoon mun puolesta sydämensä kyllyydestä,

Tik-Tak-Tik-Tak

Pakko sanoa että joko minä olen kunnostautunut tai karjakoirat ovat kunnostautuneet.

Jatin kisoissa  5.3. starttailtiin kurjisten kanssa. Karkilla takana viikkoa aiemmin Kuopiossa oikein hyvävireiset kisat joissa pieniä mokia kummallekin. Odotin jännityksellä Ellin ja Seelan ensimmäistä starttia Hilpi Yli-Jaskarin hyppyradalla. Valitettavasti suoritus keskeytyi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan, kun Elli loukkasi jalkansa heti alkuradasta ja joutui jättämään leikin kesken.

Siitä sitten siskolle ensiapua ja Seela autoon ja sitten Karkin kanssa radalle. Ajatukset harhaili aina lähtöön asti Ellissä ja sit pitikin jo mennä. Ja kuinkas sitten kävikään.

Ensinnäkin Karkilta tosi rauhallinen lähtö jälleen, pieni kannustava nenäpiippa kuului mutta Karkki keskittyi hienosti hyppäämiseen, pysyi paikalla ja omaan tyyliinsä kauheasti pidättelemättä matkaan. Radan takanurkassa Karkki luki mun (huonon) vekkaukseni viskileikkaukseksi, mutta rauhassa vedin koiran oikeaan suuntaan ja matka jatkui.

Videokuvaajien mukaan viimeisessä putkessa Karkki kaatui ja itse huomasin että kepeillä se hiukan sotkeentui jalkoihinsa, mutta hienosti kokosi itsensä ja puikkasi loppuun. Maaliin puhtaalla radalla.

Jäähylle lähtiessä treenikaveri huikkasi että taisitte voittaa. Minä siihen että eikä voitettu, radalla kävi vaikka mitä. Kannattaisi uskoa treenikaveria.Karkille 0 (-12,84), 1. sija sekä SERT-H... Karkkipää avasi kyllä kolmosten nollatilinsä erittäin tyylillä. Etenemä oli kaikkien kommellusten kanssa 5,07 m/s.

Hyvä kisapäivä jatkui Seelan aginollalla (iiiihan karsea puomin kontakti, josta ois voinut kyllä hyvällä omallatunnolla tuomari antaa vitosen) ja parilla mukavalla 10:llä Karkille. On ne hienot kisakaverit. Ja itsekin tein ihan kelvollista työtä.

6.3. Suomen australiankarjakoirat ry:n vuosikokouksessa Seela valittiin vuoden 2015 parhaaksi agilitykoiraksi neljättä vuotta peräkkäin. Hieno sininen salama vaikka vähän kontakteja loikkiikin.

FI AVA-H BH TK2 Wallaroo Miss Moneypenny

Jatin kisat aloitti helmikuun. Kolmosluokille tarjolla kolme rataa, mutta rahapulan ja neljän startin tarjouksen takia päädyin ottamaan kaksi starttia per koira. Ensin ajattelin että Karkille kolme ja Seelalle yksi. Onneksi tulin järkiini.

Karkki starttasi toisena luokassa, Seela toisiksi viimeisenä. Ensin mentiin Helinin Jarin agilityradalle. ihan kauhealta tuntui juosta 190 metrinen rata kahteen otteeseen peräkkäin. Neljä kontaktiestettä, A-kahdesti. En tiedä miten ja millä ilveellä, mutta jalat hapoilla ja hyvin seelamaisin kontaktein puhtaalla radalla maaliin. Aginolla, ihan käsittämätöntä, Sentiltä, joka oli lähinnä otettu hengailemaan. 0 (-10,69), 2. sija. SERT-A jäi yhden poissaolijan päähän. Pah. Ei sillä että oisin tarkistanut.

Sitten hyppyradalle, jossa oli vauhtia jos ei mitään muuta. Karkin sinkoiltua ihan miten sattuu, tuntui että eihän mulla ole tässä mitään hätää. Seela on niin kiltti ja kulkee niin nätisti, ei Seela karkaa eikä Seela kulje lujaa. Aivan hämmentävän helppo nolla! Ei siis helppo rata, vaan fiilis. Ehkä teki hyvää, että menin ensin kahjo-Karkkipään kanssa, en osannut jännittää, en miettinyt tai haaveillut tuloksesta ennen viimeistä estettä. Muistan ajatelleeni että onneksi Seela hyppää hyvin okserit, kun viimeinen este oli edessä.

Kovat kilpailijat teki nollia tällä radalla. Minä olin ihan ekstaasissa jo pelkästä tuplanollasta. Sitten tuli tulokset.

Seelan nimi ensimmäisenä listassa. 0 (-9,73), 1. sija, SERT-H. Etenemä 4,87 m/s. Kolmas SERT-H, ja sitä myötä FI AVA-H.

Puhelin oli tsipannut jo heti kisapäivän aluksi. Onneksi ihana Laura oli ottanut videon ja valiorata saatiin tallennettua. Sertiruusuke saatiin vasta seuraavana päivänä, eikä kunnon kuviakaan ole otettu.
Mutta voi armas sininen koira minkä teit.

Eipä tätä vielä ihan käsitäkään. Huikea matka alkaa ehkä jollain tavalla olla loppusuoralla, mikä tekee tästä jotenkin haikeaakin. Mutta ensisijaisesti olen onnellinen että mulla on ollut mahdollisuus saada näin hyvä koira, että olen itse jaksanut tehdä töitä ja etenkin meidän keskiviikon itsenäisestä treeniporukasta, joka on kyllä se ainut oikea syy, että tähän on päästy. Hyvässä seurassa on hyvä treenata ja kehittyä. Vaikka jollain tasolla jäähdytelläänkin kisatahtia ja treenitahtiakin enkä ottanut Seelalle enää tälle keväälle ryhmäpaikkaa, niin ei me valioitumisen myötä kokonaan kentiltä kadota. Tehdään se mitä tehdään ja nautitaan täysillä joka radasta - treeneissä tahi kisoissa.

Ja ei sitä tiedä, josko tuo Nastolakin vielä kutsuisi...

Seela on toinen australiankarjakoira joka agilitystä on valioitunut ja rodun ensimmäinen hyppyvalio. Ensimmäinen karjis on valioitunut vuonna 2003. Yhtään paineita Karkille laittamatta, mulla on vähän sellaiset suunnitelmat että seuraavaa valioitumista ei tartteisi odotella kolmeatoista vuotta. ;) 

Karkki kolmosluokkalainen

Karkin loppuvuosi 2015 oli melkolailla agilityntäytteinen. Viikkotreenit rullasivat hyvin ja töitä tehtiin. Kisattiin kohtuullisen säästeliäästi, mutta jonkin verran. Karkilla vähän edelleen luonnetestin haamuja kisatilanteessa, vilkuili epäluuloisena ihmisiä takanaan lähdössä ja karkaili lähdössä. Samaan aikaan sitten älyttömän kiihkeä radalla. Ei mikään helppo yhdistelmä, ja todettiin että ei se oikein parane kuin kisaamalla. Siispä kisattiin.

Joensuun reissut tuntuvat usein osuvan niin että päästäisi kisaamaan. 10.10. oli Pärnävaaralla kisat, tuomarina Hilpi Yli-Jaskari jonka radoista tykkään älyttömästi - ehkä kun niillä tuntuu tulevan kivoja onnistumisia.

Tämmöistä Karkki sitten touhusi kun oli ensimmäisen radan hyllyttänyt lähtöhämminkien vuoksi.

0 (-14,60), 1. sija, LUVA. Etenemä 4,56 m/s. Olin tyytyväinen, hallinta ja irtoaminen oli just eikä melkein ja kontakteilla Karkki malttoi hyvin rauhoittua, vaikka muuten todella kiihkeästi etenikin.

Seuraavaksi suunnattiin Kuopioon. Karkki oli melko kiihkeän oloinen ja ujelsi lähdössä mutta pysyi. Tehtiin norjalaisen Jan Egil Eiden radalla itseasiassa aika hyvää agilityä. Puutteellinen jalkaohjaus sai Karkin ohittamaan muurin ennen keppejä, mutta voitto vitosella kuitenkin tällaisella radalla.

Facebookissa tuli vastaan ACE:n arki-iltojen irtovuoroja ja koska työvuorolista näytti vihreää valoa, ajeltiin neljä viikkoa torstaisin Kuopioon Tiia Vitikaisen oppiin Karkin kanssa. Teki älyttömän hyvää päästä treenaamaan isolla kentällä vähän erilaisia juttuja kun mitä omissa viikkotreeneissä tulee eteen. Puitteet koirakeskus METKA:ssa ovat erinomaiset, vaikka ensimmäisinä viikkoina Karkki ihan selkeästi reagoi kumirouhepölyyn yskähtelemällä ja rykimällä limaa. Ilmeisesti hieno pöly ärsytti sen verran röörejä. 

Loppuvuonna ajatukset oli aikalailla Keksissä ja kolmoset jäivät yhden nollan  päähän. Ruvettiin samalla odottelemaan juoksuja, joten en oikein viitsinyt mihinkään ilmoittaakaan. 

Tampereella järjestettiin keskiviikkoiltana 27.1. kakkosluokille kahden startin iltakisat, tuomarina Kari Jalonen. Sain houkuteltua mukaan muitakin Jatin kakkosluokkalaisia ja pakattiin koirat autoon ja huristettiin Tampereelle.

Ensimmäinen rata oli vaikea ja suoritus järkyttävä. Karkki varasti lähdöstä ja sinkosi ohitseni putkeen, samoin lenteli esteiden ohi ja omat jalat ihan jäässä. Hylkyähylkyä. Sitten rataantutustumiseen hypärille.

Rata vaikutti ihan ok:lta mutta kovasti oli taas edestakaisin juostavaa. Oma rytmitaju meinasi pettää ja kuvittelin ehtiväni vaikka minne. No kuinkas sitten kävikään, en ehtinyt, onneksi on koira joka irtoaa. 

Tuloksena viimeinen kakkosluokan 0 (-11,82), 2. sija, SERT. Etenemä noilla kaarroksilla erittäin kelvollinen 4,76 m/s. Ei hassumpi aloitus kisavuodelle.

Ensimmäiset kolmosten kisatkin korkattiin ja odotetut juoksutkin ehtivät alkaa. Mites sanoisi... olipahan kokemus. Ihan järkyttäviä ratoja sekä multa että koiralta. Onneksi joku toinenkin aloitti ihan kelvollisesti agilityvuotensa 2016, muuten ois voinut harmittaa Karkin sekoilut... 

Seelan kuulumisia

Kun viimeisestä päivityksestä ennen syksyä on niin helkkaristi aikaa, niin vaikea keksiä mistä aloittaa.

Aloitetaan SM-kisoista, joihin pääsy tuntui vielä paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla. Joukkueessa olimme varakoirakkona kuten ensimmäisellä kerrallakin. Joukkuepäivänä ankkurikoirakko kuitenkin estyi pääsemästä radalle ja hyllytettiin ison yleisön taputtaessa Seelan karatessa puomille keppien sijaan. Hauskaa oli ja Seela kulki urheilukentän nurmella mukavasti. Erityisen hyvältä tämä tuntui siksi, että toukokuun lopussa Seelan selän tilanne oli selkeästi huonompi ja jouduimme keskeyttämään esimerkiksi Laukaan kisapäivän kun sininen Salama ei saanutkaan pidettyä rimoja ylhäällä. Huoli oli kova.

Kun sitten sunnuntaina astelin radan reunalle katsomaan millainen rata olisi vastassa, ei jännittänyt enää varsinaisesti - kaikki, ihan kaikki meidän heikkoudet koottuna yhteen rataan. Alkaen sivuttainirtoamisesta lähdöstä aina välistäveto-takaakiertohässäkkään lopussa. Sillä välillä vaan oli tarkoitus juosta ja ehtiä näyttämään takaakiertoja. En uskonut että meillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Rataantutustumisen jälkeen en tiennyt mitä tekisin.

Ja niin vaan, pienin (ja yhden vähän suuremman virheen) jälkeen maaliin tultiin tuloksella 5 ja hitusella yliaikaa. Karsiuduttiin finaalista pois, mutta en voisi olla tyytyväisempi siihen miten saatiin aikaiseksi noin hyvä tulos radalla joka osoittautui monelle haastavaksi ja jolta varmaan normaalitilanteessa oltaisi hyllytetty sata kertaa.

Hienot mutta myös haikeat kisat. Monelle Jatin konkarille kenties viimeisiä arvokisoja ja ikävien sattumuksien ja menetysten vuoksi monella ei edes nuorempaa koiraa kasvamassa arvokisaremmiin.
Voi olla että Seelankin viimeiset arvokisat nähtiin aurinkoisena kesäkuun päivänä, mutta mikään ei jää kaduttamaan. Ollaan saatu kokea paljon enemmän kuin kaksi vuotta sitten spondyloosin löydyttyä olisin uskonut.

Kesä mennyt Seelan kanssa uiden, kisattu on harvakseltaan ja muutamia SM-nollia tullut kerättyä - jopa agilityradoilta!

Suurin yllätys odotti kuitenkin Piirinmestaruuskisoissa. Ritva Herralan radat olivat suoraviivaisia ja vauhdikkaita ja Seela oli hyvässä iskussa. Jatin konkareista useampi teki hienoja nollia, joten olin vain tyytyväinen hyvään rataa. Kun jäähylenkiltä palattiin, saatiin kuulla, että Seela oli todella pinkonut, häviten vain Outi Korhosen Halolle. Kakkossijasta irtosi meille myös SERT-H! 

Vähän jo haudattu valiohaave nosti vienosti päätään. Olisko meistä siihen sittenkin.
Seelan iskusta (ja omastanikin) kertonee jotain se, että vaikka kaiken järjen mukaan Seelan pitäisi olla hidastunut selän takia, ovat ratojen etenemät sen sijaan noususuhdanteisia. Etenemä sertiradallakin reilusti yli 5m/s vaikka aiemmin nopeat radat ovat yltäneet johonkin 4,6m/s. Hyvä meidän tiimi. 

Koittivat myös australiankarjakoirien agilitymestaruudet, nekin Oulussa.
Tulipahan todettua että pitkät ajomatkat kisojen päälle ei ole Seelalle enää ok. Se oli tosi jäykkä kun viimein kotiin päästiin ja suorastaan kivulloinen osteopaatilla seuraavana päivänä. 

Oulusta kuitenkin kotiintulijaisina ainoana tuloksen tehneenä koirana SAKKRY:n agilityn rotumestaruus 2015. Seela on voittanut mestaruudet jo neljänä perättäisenä vuonna. Ja vaikka puomin ryövääminen sotki kuviot ja aiheutti tuloksen kymppi niin ei voi olla koiraan pettynyt. Seela on huikea. 

Nyt jäähdytellään lämpimän kesän jälkeen. Kelit kylmenee ja vaikuttaa selvästi Seelaan. Muutamia startteja (pääosin hypäreitä) ilman pitkiä automatkoja tai pitkiä kisapäiviä tehdään ja treenejä harkitusti. Jos pakkasten väistyttyä näyttää että sininen salama olisi iskussa niin jatketaan sitten ratojen parissa. Nyt nautitaan pitkistä lenkeistä ja aamuisista ilo-örinöistä. :)