Agilityä, mitäpä muuta

Lyhyesti ja ytimekkäästi. Koska ei kai muuta voi kolmen kuukauden päivitystauon jälkeen odottaakaan.

Ensinnäkin Seela valittiin viidettä vuotta peräkkäin Suomen australiankarjakoirat ry:n vuoden agilitykoiraksi. Valionarvon vahvistuttua vuosi sitten tämä oli sinänsä selvä juttu, kun säännöissä valioituvasta vuoden koira tulee (ellei satu kahta samalle vuodelle), mutta tuntui hyvältä kuitenkin vielä viimeinen kunniamaininta tältä saralta saada.

Seelan meriitit SAKKRY:n listoilla.
Vuoden agilitykoira 2016
Vuoden agilitykoira 2015
Vuoden agilitykoira 2014
Vuoden agilitykoira 2013
Vuoden agilitykoira 2012
Rotumestari 2015
Rotumestari 2014
Rotumestari 2013
Rotumestari 2012

Ei hassummin pieneltä siniseltä porsaalta. Porsaalta, jolla on muuten aika komea hammasrivistö. 

Joista puheenollen meillä pyörähti pieni sininen porsas omaa kotia etsimässä. Seelan puolisiskon tyttö oli ihana sininen vatkuli ja löysi lopulta kyllä niiiiin parhaan kodin hyvän ystäväni Tarjan luota. Mun tytöt otti Syyrin hyvin vastaan ja Keksi ja Karkki oikein kamppailivat siitä kumpi saa enemmän pentua leikittää. Keksi on kyllä uskomattoman ihana pentujen kanssa. 

Aasinsillasta karvamatoon, sillä Keksi täytti kokonaiset 2 vuotta helmikuun puolessavälissä. Kovasti toivon että vuodesta 2017 tulee meille ehjä vuosi ja päästään elämään normaalia elämää. Keksin jalka on pysynyt hyvässä kunnossa, ja osteopaatti antoi vihreää valoa jatkaa normaalia elämää.
Kovasti odotetaan ensimmäistä tottelevaisuuskoetta ja nautitaan metsälenkeistä.

Keksi ei ehkä ole ihan perinteisen näköinen aussie pystykorvinensa mutta minusta se on vaan niiiiiin kaunis. Ja raivostuttava, ja ihana, ja vauhdikas ja hullu ja reipas ja luotettava. Ja Karkin paras kaveri, totta kai. (Ei kerrota Maurille ja Armakselle)

Keksi 2-vee kuvan otti Jouni

Karkkipää Kaahottaja on touhunnut alkuvuoden agin parissa lähinnä hylkäyksien saattelemana. Oma keskittyminen rakoilee ja tekeminen ollut tosi hajanaista muutamia onnistumisia lukuunottamatta. Vuosi on alkanut teemoilla lähtö ja kontaktit ja tiedän että kohta menee järki ja koira tauolle jos ei saada tätä ratkottua. Piru vaan kun muutamat onnistumiset sitten taas tekee kisakuumeen niin nopsaan.

Tampereen EO-karsinnoissa Karkki tykitti ihan näpsäkän nollan sijoituksella 17. Nämä taisi olla myös tulosten puolesta ehjimmät kisat aikoihin, 10, 0 ja 5. 

Kymmenisen hylkyä myöhemmin startattiin lauantaina Seinäjoella, kun päästiin matkaan mitä parhaassa seurassa Tiian ja Pepen kanssa. Kaksi rataa Räsäsen Minnan tuomaroimana ja yksi rata Luomalan Henkan.

Ennen ensimmäistä rataa tein töitä että sain Karkin rauhoittumaan tai niin luulin, Näin kävi: 

No, nolla toki otetaan vastaan, mutta eipä tästä nyt voi mitenkään kovin rintaa röyhistää. Omaan liikkumiseen alkushokin toivuttua olin ihan tyytyväinen. Ei kun leuka rintaan ja nokka kohti uusia pettymyksiä. Oli aika seuraavan radan. 

Joka alkoi hylkäyksellä (peukku alas), jota seurasi hieno puomi-putki -erottelu (peukku ylös), jota seurasi Karkin yritys tehdä 2o2o (peukku ylös)... puolesta välin kontaktilautaa, niin että hän sitten sieltä hämmentyneenä putosi (peukku alas). Lopetettiin leikki kesken. 

Luomalan Henkan rata oli profiililtaan tosi mielenkiintoinen. Hyvässä mielessä. Sanoinkin Tiialle että prkl kun joudutaan lopettaa rata A:lle kun olisi siistiä päästä kokeilemaan keppien puolenvaihtoa ja A:n alla olevan putken jälkeistä elämää. 

No jälkikäteen voisi todeta että eihän tuo kontakti nyt mikään helmi ole. Eikä ollut kyllä muutkaan kontaktit mutta ei vaan kestänyt kyllä pokka uusia puomia kun tiesin että nollia ei montaa ole ja kovaa oltiin menty. Siinä vaiheessa kun tuloslistan perusteella alkoi näyttää sertiltä niin kyllähän se ihan mukavalta tuntui. 

Joten nyt on sitten valiokello käynnissä myös agilityvalion osalta.

Nollista puheenollen, myös lainakoira Messin kanssa ensimmäinen LUVA saatiin plakkariin Kuopiossa. Viikonlopun kuitenkin ehdottomasti kruunasi Sailan ja Mimmi-karjiksen neljän nollan putki, joka toi parivaljakolle para6-luokan SM-hopeaa sekä menolipun 2-luokkaan. Koutsi on niiiiiiin ylpeä. 

Karkin kuulumiset

Karkilla on ollut vaiheikas kesä takana. Ensisijaisesti olemme tutustuneet agilityssä kisaamisen saloihin. Hiekka on pöllynnyt, viukkis on raikanut ja ohjaaja on yrittänyt pysytellä perässä.

Kisaura Karkin kanssa alkoi itseasiassa oikein kivasti mutta omapäisen punaisen sinkoilijan kanssa samalla radalla ei ole aina ihan helppoa olla. Ja kun kierrokset hyrähtää käyntiin, ne ei sieltä niin vaan laskekaan. Oikeaa kauhun tasapainoa on etsitty ja niin se vaan alkoi sitten löytymäänkin.

Pieksämäellä 7.6. hyllytettiin kaksi perin helppoa rataa ja taisteltiin sen jälkeen  taisteltiin nollalla maaliin. Tulos 0 (-6,71), 1. sija, LUVA. Etenemä radalla ihan kelvollinen 4,03 m/s. 

No kun nollatili kerran oli auki, niin pitihän sitä ehdottomasti kisata vähän lisää!

Mikkelissä oli 11.7. varsin aurinkoista ja Kari Jalosen suunnittelemalla radalla juoksi vähän vajaakuntoinen ohjaaja ja vähän vajaaälyinen punainen koira. Ihmeen kautta pienen punaisen pyrkimyksiä kepeille ei tulkittu kielloksi ja maaliin tultiin tuloksella 0 (-12,93), 2. sija, LUVA. Etenemä kierroksien ja kaarroksien kanssa 4,27m/s. 

Seuraavaksi suunnattiinkin sitten Joensuuhun 1.8. alla oli melkoinen ajomatka edellisenä yönä Nightwishin keikalta Tampereelta Joensuuhun mutta parin tunnin unien jälkeen oltiin iskussa. Kuvaajaa emme valitettavasti saaneet, mutta niin vain kävi että Reetta Pirttikosken radalta meille ykkösluokasta kolmas 0-tulos (-12,60) ja SERTin myötä siirto kakkosluokkaan. 

Päästiin starttaamaan samoin tein kakkosetkin ilman mainittavaa tulosta.

Karkki kävi paria päivää myöhemmin hylkääntymässä luonnetestissä - testi keskeytettiin pimeään huoneeseen. Karkki, kuten Seelakin aikoinaan, otti kaikista suurimman paineen siitä, kun se hyökkäyksen jälkeen vietiin minulta pois. Koska oli selvää että moisen vauhkoontumisen jälkeen testi ei läpi menisi, keskeytettiin eikä Karkille hyökätty seinälle ja aiheutettu lisää ikäviä mielikuvia ihmisistä. 

Siitä huolimatta Karkki otti luonnetestin melko raskaasti ja kakkosluokan ensimmäisiä startteja varjosti voimakkaasti ennen niin reippaan Karkin pälyily - olihan toki mahdollista että myös agilitytuomarit voisivat olla pahoja olentoja jotka pientä koiraa hampaat irvessä säikyttelevät.

Pari kisaa alle ja Karkki päätti että ei, ei nää oo samaa sakkia pahojen luonnetestituomarien kanssa ja niin taas vaan alkoi VIU raikumaan kisakentillä. 

6.9. Piirinmestaruuskisoissa startattiin ekaa kertaa virallisesti kotihallissa. Karkki tuntui koko kisapäivän niin hyvältä, että kutka oli että nollakin olis mahdollinen. Ja tulihan se sieltä. :) Meidän ensimmäinen kakkosluokan LUVA, tulos siis 0 (-14,18), 1. sija. Nopeutta radalla riitti 4,34m/s. Kyllä olin ja olen ylpeä! 

Karkki osallistui viime viikonloppuna myös ekoihin "isoihin" kisoihin, kun Oulussa kisattiin SAKKRY:n rotumestaruuksista. Räsäsen Minnan radoissa oli tekemistä, eka rata meni ihan sössimiseksi mutta kakkosradalla alettiin olla iskussa. Nolla jäi ylimääräisen putken päähän. Mutta hyvä vire ja hyvä fiilis jäi. 

Karkki kävi eilen osteopaatilla hoidettavana, sillä vaikka luonnetestin jälkeen kisoissa Karkki on palautunut ennalleen, on se jotenkin ylinöyrä ja jotenkin huolestunut ja säpsy mitä se ei ole ollut. Selästä löytyikin merkittäviä kipukohtia ja oli hienoa nähdä kun hoidon edetessä Karkin koko ilme alkoi rentoutua. Kotiin kun päästiin niin tuttu virnunaama pelleilyineen oli palannut. Mikä lie tytön saanut niin jumiin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Murhetta on piisannut sen verran että jotenkin Karkki on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle ja vaikka mietin onkohan tämä nyt luonnetestin jälkikaikuja vai jotain muuta, niin ajatuksen on jotenkin kuitenkin sivuuttanut.