maanantai 9. toukokuuta 2016

Pohdiskellut syntyjä syviä

...tai miten sen nyt ottaa.

Huomaa että oma pää on edelleen vähän kesken kaikesta siitä, mitä viime vuoteen mahtui ja nyt ehkä kun ollaan vähän väljemmillä vesillä, niin pohtii asioita uudelleen ja käy läpi miksi on tehnyt ja mitäkin.

Ja sitä mitä tulevaisuudessa ja millä ehdoin. Ehkä vähän kryptisesti ilmaistu, mutta avataanpas vähän.

Etenkin agilitystä, mutta mistä tahansa koiraharrastuslajista puhuttaessa tietyt fraasit esiintyy. Uudelleen ja uudelleen. Myös omassa puheessa ja olen vähän miettinyt että valehteleeko sitä itseasiassa itselleen näissä asioissa.

"Tehdään omaksi iloksi".
"Tehdään koiran ehdoilla".
" Tehdään turvallisuudesta tinkimättä".
"Otetaan koiran yksilölliset ominaisuudet huomioon".
" Ei oteta liian vakavasti."
" Tehdään kun koira nauttii."

En tarkoita että sitä tarkoituksellisesti tekee asioita jotka koiralle ovat haitallisia tai sitä että tavoitteellisesti pyrkisi olemaan epäreilu, vaatimaan liikaa. En tarkoita tahallista toimintaa jossa tietoisesti ajetaan koiraa huonoon suuntaan.

Mutta jos ihan käsi sydämellä mietin viime vuotta niin joo, olen tehnyt agilityä omaksi iloksi - itseasiassa se on ollut ihan ainoita henkireikiä kaiken ikävän keskellä.

Mutta olenko tehnyt muiden periaatteideni mukaan. Turvallisuudesta tinkimättä, koiran ehdoilla, niin että koiralle jää onnistunut kokemus.

Olen treenannut hallissa jossa liukastumiset ovat viikottaisia. Olen treenannut koiraa joka on liukastunut useamman kerran kevään aikana pahasti ja oireillut sitä. Olen kisannut samalla koiralla. Olen kisannut silloin kun koira on jännittänyt kisatyöntekijöitä ja tuomareita. Olen jatkanut treeniä sen pisteen yli kun näen, että koira alkaa väsyä. Olen ollut pettynyt itseeni ja koiraan. Etenkin Karkkiin.

Karkkiin jonka kisaura on alkanut vuosi sitten toukokuussa, ja noussut hurjalla vauhdilla kolmosiin. Karkkiin joka ei kieltäydy tekemästä tai näytä siltä että sillä olisi yhtään kurjaa agilityä tehdessä - päinvastoin. Mutta liukastumisien jälkeen sen epävarmuus omissa treeneissä on kasvanut hirveästi. Se ei mene täysillä. Tai menee fyysisesti ehkä, mutta se ei mene sillä nautinnollisella hulluudella ja varmuudella. Se jännittää erikoishyppyjä, pituutta, rengasta, muuria ja etenkin okseria. Palkkaan ja palkkaan ja palkkaan ja jännitys ei katoa. Omassa päässä alkaa kiertää aika ikävä ratas. Miksei se tee kuten ennen, sitä on hierottu ja vanutettu ja hoidettu. On helpotettu treeniä, on tehty pätkissä ja palkattu. On kehuttu ja kannustettu.

Tein hakemusta Jatin SM-joukkueeseen ja joku asia loksahti paikalleen. Vuoden ajanjaksona Seelalla 25 starttia.
Karkilla 60.

60.

Siihen päälle viikottaiset treenit, jopa kahdet. Useita koulutuksia, niin Jattilassa kuin Kuopiossa. Olenko huomaamattani ajanut lahjakasta, vauhdikasta ja kiihkeä koiraani piippuun? Luulen että olen. Koska jos Karkissa on saavillinen kiihkeyttä, on siinä toinen samanlainen herkkyyttä. Vaikka olen tehnyt asiat Karkin kanssa hyvin eri tavoin kuin vaikka Seelan kanssa. Paljon pienemmällä määrällä toistoja, antanut koiran keksiä ja ratkaista. Ja tehty ilon ja motivaation kautta. Mutta siinäpä se ansa varmaan on ollutkin. Että on koira joka tekee niin täysiä aina kun pystyy. Jota on palkittu siitä että se menee täysiä niin että sillä ei ole muuta vaihdetta.

Ei silloin kun sitä pelottaa pysyykö se pystyssä. Tai silloin kun sitä pelottaa sattuuko siihen, jos se kompuroi okserin kanssa. Ei ole Karkin vastuulla viheltää peliä poikki, vaan minulla.

Pysytään pois Jattilasta ainakin seuraavat kolme viikkoa, pidempäänkin jos asia vaatii. Tehdään jotain muuta. Namijälkeä ja leikkihakua. Uidaan lätäköissä. Käydään hierojalla ja aloitetaan kesäloma. Ja yritän olla itselleni armollinen, mikään tuskin on rikki. Seelan selän oireilu ja Keksin onnettomuudet sattui huonoon saumaan. Karkin kanssa kisatessa ei tarvinnut miettiä niitä, ja siksi kisoja varmaan tuli paljon. Ja menestystäkin tuli paljon.

En tiedä monta koiraa pitää mennä rikki ennen kuin ihan oikeasti osaa tehdä turvallisuus edellä. Tällä hetkellä meidän kotihalli ei ole Karkille turvallinen paikka. Toivottavasti asiaan on tulossa muutos.