Sinänsä ollut tosi kiva agilityvuosi Seelan kanssa, että meillä ylipäätään ja ensinnäkin on ollut agilityvuosi. Vuoden aikana en ole huomannut Seelan selän oireilleen agilitystä. Toki, olen pitänyt entistä tarkempaa huolta Seelasta ja kisamäärät on olleet vähän vähäisemmät ja kisatahti harvempaa kuin ennen spondyloosin löytymistä.
Tänä vuonna tehtiin 9 nollaa kolmosluokasta. Se tuntuu jostain syystä paljon "vähemmältä" kuin vuoden 2013 10 nollaa, mutta ottaen huomioon että meidän kisavuoden kesto on ollut paljon lyhyempi kuin viime vuonna, niin pitäähän tuohon nyt tosi tyytyväinen olla. Rotumestaruusvoittokin tuli kolmatta kertaa. Tällä hetkellä vuoden 2015 arvokisatuloksista meiltä uupuu tupla ja voitto. Voitto tulee olemaan hankala, tuplan suhteen olen paljon optimistisempi, jos vaan ei mitään terveydellisiä juttuja tule. Sertejä olen koettanut olla aktiivisesti ajattelematta. Ne on käyneet lähellä ja ovat tullakseen jos ovat. Pääasia että saadaan mennä ja kisata nyt ja jatkossa.
Saatiinpahan muuten taas uusi vaivakin: han kuin vuoden 2014 teema oikean etujalan kootut krempat ei olisi ollut jo tarpeeksi kattava, niin vuoden huipensi ikävästi haljennut oikean etujalan vasimmaisen varpaan kynsi. Maanantaina suunnataan lekurin suuntaan, kun ei näytä itsestään lähtevän kynnen repale irti. Mulla alkoikin olla jo kova kisakuume, niin eipä sit mennä hetkeen, jos joudutaan Seelaa rauhoittamaan kynnen operointia varten. Kovasti vaan toivon että kynttä ei tartteisi joutua kuorimaan, se tarkoittaisi monen viikon taukoa. Pääasia tietysti että tulisi kuntoon, mutta harmittaa kun muuten Seela on elämänsä kunnossa, niin laittaa se nyt sitten pidemmälle sairaslomalle. Vaan minkäs voit.
Seela kävi Kiviahon Katjan koulutuksessa ja onhan se nyt ihana otus viedä. Omat ohjausvirheet kostautuu just niinku pitää, ja Seelasta näkee että tää on siitä niin kivaa. Toivotaan että vuosi 2015 olisi suotuisa, ja voitaisi harrastusta jatkaa.
Rinin kanssa olen erittäin tyytyväinen meidän vuoteen. Reilu seitsemänvuotiaan koiran kaivaminen agilitynaftaliinista takaisin kisakentille ei ole ollut mikään ihan helppo projekti ja onneksi Aija on ollut ymmärtäväinen omistaja ja on auttanut Rinin kuntouttamisessa pentujen jälkeen valtavasti.
Alkuvuosi mentiin matalilla rimoilla, muistuteltiin esteitä, opetettiin Riniä siihen millainen ohjaaja minä tällä hetkellä olen. Paljon tehtiin töitä erikoisesteiden muistuttelun kanssa ja hyvin varovasti nostettiin rimoja. Siitä huolimatta välillä näki kuinka Rini jonkun treenin jälkeen saattoi olla hapoilla. Se kun haluaa tehdä täysillä, oli kunto kohdillaan tai ei. Onneksi kahden viisaan pään yhteispeli kehitti Rinille sopivan palautusjuoman ja kesään mennessä kunto kohosi semmoiseksi että ihan tohdittiin käydä kisaamaan.
Siinä mielessä Rinin suhteen realiteetit pitää muistaa, että seitsemän vuoden huonoa hyppäämistä on tässä vaiheessa mahdoton pyyhkiä sen muistista kokonaan. Ohjaajan on pakko ottaa huomioon Rinille vaikeat hypyt radalla tai sitten kolisee taatusti. Siksi olen erittäin iloinen että kaikista viidestä kisastartista vain yksi on ollut selkeä kolistelurata. Rimoja on toki tullut muillakin radoilla, mutta yksittäisiä. Ja yksi rata täysin ilman riman pudotuksia!!! Henkinen nolla, kontaktivirhestä huolimatta. Eka rima on selkeästi se vaikein ja vaatii työstämistä. Nyt ollaan tehty hyvin yksittäisiä täsmäharjoituksia rimoihin, joten sinänsä Seelan sairasloma tulee ihan hyvään saumaaan, jos Rini lähtisi viikkotreenihin sitä tuuraaman.
Rinin kanssa on ollut kiva myös muistutella itselle mieleen millaista siellä ykkösissä onkaan. Myös Rinin, kuten Seelankin suhteen en näe järkevänä kovimmilla pakkaskuukausilla kisaamista ihan fyysiikan kannalta, mutta kunhan kevät koittaa niin taatusti haluan kisaradoille. Se nolla kun on ollut niin lähellä lällättelemässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti