Seelan kuulumisia

Kun viimeisestä päivityksestä ennen syksyä on niin helkkaristi aikaa, niin vaikea keksiä mistä aloittaa.

Aloitetaan SM-kisoista, joihin pääsy tuntui vielä paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla. Joukkueessa olimme varakoirakkona kuten ensimmäisellä kerrallakin. Joukkuepäivänä ankkurikoirakko kuitenkin estyi pääsemästä radalle ja hyllytettiin ison yleisön taputtaessa Seelan karatessa puomille keppien sijaan. Hauskaa oli ja Seela kulki urheilukentän nurmella mukavasti. Erityisen hyvältä tämä tuntui siksi, että toukokuun lopussa Seelan selän tilanne oli selkeästi huonompi ja jouduimme keskeyttämään esimerkiksi Laukaan kisapäivän kun sininen Salama ei saanutkaan pidettyä rimoja ylhäällä. Huoli oli kova.

Kun sitten sunnuntaina astelin radan reunalle katsomaan millainen rata olisi vastassa, ei jännittänyt enää varsinaisesti - kaikki, ihan kaikki meidän heikkoudet koottuna yhteen rataan. Alkaen sivuttainirtoamisesta lähdöstä aina välistäveto-takaakiertohässäkkään lopussa. Sillä välillä vaan oli tarkoitus juosta ja ehtiä näyttämään takaakiertoja. En uskonut että meillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Rataantutustumisen jälkeen en tiennyt mitä tekisin.

Ja niin vaan, pienin (ja yhden vähän suuremman virheen) jälkeen maaliin tultiin tuloksella 5 ja hitusella yliaikaa. Karsiuduttiin finaalista pois, mutta en voisi olla tyytyväisempi siihen miten saatiin aikaiseksi noin hyvä tulos radalla joka osoittautui monelle haastavaksi ja jolta varmaan normaalitilanteessa oltaisi hyllytetty sata kertaa.

Hienot mutta myös haikeat kisat. Monelle Jatin konkarille kenties viimeisiä arvokisoja ja ikävien sattumuksien ja menetysten vuoksi monella ei edes nuorempaa koiraa kasvamassa arvokisaremmiin.
Voi olla että Seelankin viimeiset arvokisat nähtiin aurinkoisena kesäkuun päivänä, mutta mikään ei jää kaduttamaan. Ollaan saatu kokea paljon enemmän kuin kaksi vuotta sitten spondyloosin löydyttyä olisin uskonut.

Kesä mennyt Seelan kanssa uiden, kisattu on harvakseltaan ja muutamia SM-nollia tullut kerättyä - jopa agilityradoilta!

Suurin yllätys odotti kuitenkin Piirinmestaruuskisoissa. Ritva Herralan radat olivat suoraviivaisia ja vauhdikkaita ja Seela oli hyvässä iskussa. Jatin konkareista useampi teki hienoja nollia, joten olin vain tyytyväinen hyvään rataa. Kun jäähylenkiltä palattiin, saatiin kuulla, että Seela oli todella pinkonut, häviten vain Outi Korhosen Halolle. Kakkossijasta irtosi meille myös SERT-H! 

Vähän jo haudattu valiohaave nosti vienosti päätään. Olisko meistä siihen sittenkin.
Seelan iskusta (ja omastanikin) kertonee jotain se, että vaikka kaiken järjen mukaan Seelan pitäisi olla hidastunut selän takia, ovat ratojen etenemät sen sijaan noususuhdanteisia. Etenemä sertiradallakin reilusti yli 5m/s vaikka aiemmin nopeat radat ovat yltäneet johonkin 4,6m/s. Hyvä meidän tiimi. 

Koittivat myös australiankarjakoirien agilitymestaruudet, nekin Oulussa.
Tulipahan todettua että pitkät ajomatkat kisojen päälle ei ole Seelalle enää ok. Se oli tosi jäykkä kun viimein kotiin päästiin ja suorastaan kivulloinen osteopaatilla seuraavana päivänä. 

Oulusta kuitenkin kotiintulijaisina ainoana tuloksen tehneenä koirana SAKKRY:n agilityn rotumestaruus 2015. Seela on voittanut mestaruudet jo neljänä perättäisenä vuonna. Ja vaikka puomin ryövääminen sotki kuviot ja aiheutti tuloksen kymppi niin ei voi olla koiraan pettynyt. Seela on huikea. 

Nyt jäähdytellään lämpimän kesän jälkeen. Kelit kylmenee ja vaikuttaa selvästi Seelaan. Muutamia startteja (pääosin hypäreitä) ilman pitkiä automatkoja tai pitkiä kisapäiviä tehdään ja treenejä harkitusti. Jos pakkasten väistyttyä näyttää että sininen salama olisi iskussa niin jatketaan sitten ratojen parissa. Nyt nautitaan pitkistä lenkeistä ja aamuisista ilo-örinöistä. :) 

Karkin kuulumiset

Karkilla on ollut vaiheikas kesä takana. Ensisijaisesti olemme tutustuneet agilityssä kisaamisen saloihin. Hiekka on pöllynnyt, viukkis on raikanut ja ohjaaja on yrittänyt pysytellä perässä.

Kisaura Karkin kanssa alkoi itseasiassa oikein kivasti mutta omapäisen punaisen sinkoilijan kanssa samalla radalla ei ole aina ihan helppoa olla. Ja kun kierrokset hyrähtää käyntiin, ne ei sieltä niin vaan laskekaan. Oikeaa kauhun tasapainoa on etsitty ja niin se vaan alkoi sitten löytymäänkin.

Pieksämäellä 7.6. hyllytettiin kaksi perin helppoa rataa ja taisteltiin sen jälkeen  taisteltiin nollalla maaliin. Tulos 0 (-6,71), 1. sija, LUVA. Etenemä radalla ihan kelvollinen 4,03 m/s. 

No kun nollatili kerran oli auki, niin pitihän sitä ehdottomasti kisata vähän lisää!

Mikkelissä oli 11.7. varsin aurinkoista ja Kari Jalosen suunnittelemalla radalla juoksi vähän vajaakuntoinen ohjaaja ja vähän vajaaälyinen punainen koira. Ihmeen kautta pienen punaisen pyrkimyksiä kepeille ei tulkittu kielloksi ja maaliin tultiin tuloksella 0 (-12,93), 2. sija, LUVA. Etenemä kierroksien ja kaarroksien kanssa 4,27m/s. 

Seuraavaksi suunnattiinkin sitten Joensuuhun 1.8. alla oli melkoinen ajomatka edellisenä yönä Nightwishin keikalta Tampereelta Joensuuhun mutta parin tunnin unien jälkeen oltiin iskussa. Kuvaajaa emme valitettavasti saaneet, mutta niin vain kävi että Reetta Pirttikosken radalta meille ykkösluokasta kolmas 0-tulos (-12,60) ja SERTin myötä siirto kakkosluokkaan. 

Päästiin starttaamaan samoin tein kakkosetkin ilman mainittavaa tulosta.

Karkki kävi paria päivää myöhemmin hylkääntymässä luonnetestissä - testi keskeytettiin pimeään huoneeseen. Karkki, kuten Seelakin aikoinaan, otti kaikista suurimman paineen siitä, kun se hyökkäyksen jälkeen vietiin minulta pois. Koska oli selvää että moisen vauhkoontumisen jälkeen testi ei läpi menisi, keskeytettiin eikä Karkille hyökätty seinälle ja aiheutettu lisää ikäviä mielikuvia ihmisistä. 

Siitä huolimatta Karkki otti luonnetestin melko raskaasti ja kakkosluokan ensimmäisiä startteja varjosti voimakkaasti ennen niin reippaan Karkin pälyily - olihan toki mahdollista että myös agilitytuomarit voisivat olla pahoja olentoja jotka pientä koiraa hampaat irvessä säikyttelevät.

Pari kisaa alle ja Karkki päätti että ei, ei nää oo samaa sakkia pahojen luonnetestituomarien kanssa ja niin taas vaan alkoi VIU raikumaan kisakentillä. 

6.9. Piirinmestaruuskisoissa startattiin ekaa kertaa virallisesti kotihallissa. Karkki tuntui koko kisapäivän niin hyvältä, että kutka oli että nollakin olis mahdollinen. Ja tulihan se sieltä. :) Meidän ensimmäinen kakkosluokan LUVA, tulos siis 0 (-14,18), 1. sija. Nopeutta radalla riitti 4,34m/s. Kyllä olin ja olen ylpeä! 

Karkki osallistui viime viikonloppuna myös ekoihin "isoihin" kisoihin, kun Oulussa kisattiin SAKKRY:n rotumestaruuksista. Räsäsen Minnan radoissa oli tekemistä, eka rata meni ihan sössimiseksi mutta kakkosradalla alettiin olla iskussa. Nolla jäi ylimääräisen putken päähän. Mutta hyvä vire ja hyvä fiilis jäi. 

Karkki kävi eilen osteopaatilla hoidettavana, sillä vaikka luonnetestin jälkeen kisoissa Karkki on palautunut ennalleen, on se jotenkin ylinöyrä ja jotenkin huolestunut ja säpsy mitä se ei ole ollut. Selästä löytyikin merkittäviä kipukohtia ja oli hienoa nähdä kun hoidon edetessä Karkin koko ilme alkoi rentoutua. Kotiin kun päästiin niin tuttu virnunaama pelleilyineen oli palannut. Mikä lie tytön saanut niin jumiin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Murhetta on piisannut sen verran että jotenkin Karkki on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle ja vaikka mietin onkohan tämä nyt luonnetestin jälkikaikuja vai jotain muuta, niin ajatuksen on jotenkin kuitenkin sivuuttanut. 

Tuskien taival vie Ouluun

En ole uskonnollinen ihminen mutta voi jeesuskristus että on ollut nollien tekeminen vaikeaa viime aikoina. Seela, joka aiemmin tasaisesti teki nollia on tehnyt koko kevään pelkkiä hylkyjä ja muutaman vitosen.

Kun vappukisat Joensuussa päättyivät katastrofiseen NELJÄÄN perättäiseen hylkäytymiseen, olin jo valmis luovuttamaan ja toteamaan että ei, ei tule tuplaa ei, ei mennä sitten Ouluun ei.

Vaan sitten tuli äitienpäivänaatonkisat. Sisko Pulkkinen oli tehnyt varsin mukavat mutta myös melko tiukasti linjattavat radat kolmosille. Johtuiko edellisepäivän vapaasta jonka olin levännyt vai olkaan tuikatusta jäykkäkouristusrokoitteesta mutta ensimmäiseltä radalta oikein kelvollinen nollatulos sijalla 2!

Sitten se vasta jännittikin. Seuraava rata myös tosi mukava ja asiallinen rata. Sen olis voinut ohjata ihan kunnollakin mutta meinasi olla pikkuisen omassa päässä painetta. Teimme siis pyllistelyvalssikarjumapaniikkisuorituksen. Jonka loppuhuipennus oli puomi... minä en tiedä mikä osa koiraa kontaktialueelle alastulossa osui. Rehellisesti, olisin voinut vannoa että ei mikään. Mutta ilmeisesti kuitenkin joku ja maaliin päästiin noin sääntökirjan puitteissa puhtaalla radalla. Sanotaanko että rikokset nykyaikaista agilityä ja rohkeaa liikkumista ja ohjausta kohtaan kyseisellä radalla olivat järkyttäviä.

Mutta meilläpä on tätä myötä SM-nollat kasassa ja menolippu Ouluun!
Jeesusperkele. Nevö again tämmöistä agilitypaniikkia. Paitsi viikonloppuna Kuopiossa, ja varmaan Laukaassa loppukuussa, ja olishan Pieksämäelläkin jotain tarjota.. toisaalta Helsingissäkin ois kiva käväistä...

Keekki, Keku, Kekkuli, Kekkerson, Kekkeruusi, Nökö, bernikarjisdobermanni saapui taloon

Tunnustan. Olen karjakoiraihminen. Mutta kun Aijan Neve pukasi maailmaan viisi varsin reipasta aussielasta, niin se oli menoa. Ja itseasiassa asiaa suunnittelin jo Mallan kuoltua, kun tiesin että sopivan pennun osuessa vastaan koiran paikka olisi auki. Ja mikäs sen parempaa kun ottaa pentu koirasta jonka tuntee ja josta pitää.

Niinpä meille muutti Keksi. On se kuullut nimensä, muutaman kerran. Parhaiten taitaa kuitenkin vasta kun huutelee Keekkiä.

Keekki tuli näki, totesi että homma on hallussa ja paineli omille teilleen. Monta kertaa. Monta kertaa myös keskellä yötä. Ja lenkillä. Ja hallin pihassa, ja metsässä ja ennen luovutusikää mm. Varkauden abc:n parkkipaikalla. Kova on kutsu vapauden ja kumma juttu että pieni koira ei itse saa päättää missä kulkee ja keiden kanssa hengaa.

Nyt ikää mittarissa 12-viikkoa ja hyväntuulinen, tasapainoinen mutta myös kovin omalaatuinen lapsikoira on tämä neiti. Mikään ei tunnu hetkauttavan, kaikkea on kiva purra (etenkin muita koiria) ja vauhtia tulee lisää koko ajan. Mikään neiti hento hän ei ole, rokotuksilla 13.5.painoi tasan 10 kiloa.
Mielenkiinnolla odottelemme mitä yhteinen taival tuo tullessaan. Ja minkälaiset korvat tämä hiukan erilainen "berni" mahtaa itselleen kasvattaa.

Karkin kuulumisia

Blogin päivittäminen on näköjään aivan retuperälle. Ollaan kuitenkin oltu erinomaisen reippaita.

Karkin kevääseen on kuulunut ahkeraa agilitytreenausta, tokoa, ja näyttelyissäkin pyörähdetty pari kertaa. Aloitetaan pinnallisista asioista.

Lahden KV-näyttelyssä 21.3. australialainen Kim Haddon ei Karkin kauneutta arvostanut - eikä suomalaisten karjakoirien kauneutta ylipäätään. Kahdeksasta koirasta H:n sai 7 koiraa, valioluokan uros sentään oli EH:n arvoinen. Melkoinen täti! Ja samaa tiukkaa linjaa piti ilmeisesti koko viikonlopun.

Karkin tulos siis NUO-H.

Laskusuhdanteesta huolimatta emme lannistuneet vaan suuntasimme 19.4. Outokummun näyttelyyn. Mukavan Joensuu-viikonlopun kruunasi pyörähdys kehässä. Lena Danker kehui Karkin aivan erinomaiseksi rotunsa edustajaksi, Karkki esiintyi ja liikkui kuin unelma ja tuloksena ensimmäisestä avoimen luokan näyttelystä AVO-ERI1, SA, PN1, ROP, SERT.

Eikä siinä vielä kaikki. Pääsin pyörähtämään myös "uuden rotuni" kehässä Aijan Hildan kanssa. Tunsin oloni voittamattomaksi viikonlopun onnistumisten takia ja niinhän siinä kävi että viikonlopun sertisaldo ei jäänyt yhteen, vaan Hilda Irina Poletavan tiukan silmän alla AVO-ERI1, SA, PN1, VSP, SERT.

No syy miksi oli niin voittamaton olo liittyi oleellisesti murheenkryyniimme "ääntäminen ja tottelevaisuusharjoittelu". Kävimme samalla viikolla Elina Willin koulutuksessa ja työstimme Karkin ääntämistä, patoamista ja häiriöherkkyyttä. Tosin viimeisintä ei Elinan mukaan ollut havaittavissa lainkaan. Omaa rytmitystä (käsky, rauha, liike) pitää muistaa terästää ja tehdä maltti ja rauhoittumistreenejä. Sen lisäksi sain läksytystä siitä mistä melkein arvasinkin - Karkkia pitäisi myös purkaa ennen kuin vaaditaan siltä liikoja. Koirassa on virettä ja viettiä vietävästi ja jos ei sen anna missään välissä purkaa, niin ääni on taattu.

Tässä vaiheessa viikonloppu vähän hirvitti. Olin nimittäin ilmoittanut Karkin tottelevaisuuskokeeseen lauantaille Joensuun Pärnävaaralle. Vaan rohkea rokan syö. Laadin sotasuunnitelman joka oli hyvin päinvastainen kuin ennen edellistä koetta. Ennen koesuoritusta käytiin kunnon höyryjenpurkulenkki Jaamankankaalla. Sitten ajettiin koepaikalle. Paikkamakuurivissä Karkki selkeästi vähän ylivireinen, tuomarin tervehtiminen sujui ihan ok ja paikkamakuu erinomaisesti.
Ennen yksilösuorituksia, joissa olimme neljäntenä, etsimme narupallon ja isoimman lumikeon mitä hiihtokeskuksesta vielä löytyi. Ja sitten Willi-Ellun opit käyttöön. Pienestä hiljaisuudesta ja esim. sivu-käskyn kestämisestä ilman ääntä, lensi lelu yli lumivuoren. Vartin kuluttua Karkki edelleen haki hullunkiilto silmissä palloa ja tarjosi sivulletuloja ja seuraamisia. Ääntäminen alkoi olla kuitenkin erinomaisella mallilla. Sittenpä olikin meidän vuoro. Nartsapallo jätettiin lumivuorelle odottamaan.

Ja kappas, koirasta ei päässyt haukun haukkua koko kokeessa. 

Rivimme näytti tältä

Luoksepäästävyys 8
Paikkamakuu 10
Hihnassa seuraaminen 10
Vapaana seuraaminen 9
Liikkeestä maahan 0
Luoksetulo 10
Liikkeestä seiso 7
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutus 9

165 pistettä ja ykköstulos!
Maahanmenon nolla menee kyllä edelleen lievän ylivireisyyden piikkiin mutta muuten Karkki toimi kuin unelma ja teki juuri kuten osaamistasonsa tällä hetkellä on. Vuoron jälkeen kun päästiin hallista niin Karkki ei tarvinnut puolta sanaa ja rynnisti pallonsa luokse. Vitsit että olen edelleen ylpeä.
Seuraavaksi siirrymme uusien avo-luokan sääntöjen kimppuun. Siitä tulee mielenkiintoista.

Ja jottei tässä vielä kaikki, starttasipa Karkki vappuna Joensuussa kisauransakin! Minna Räsäsen radoilta kaksi hylkäystä Karkille mutta kisanomainen suoritus sujui oikein mainiosti ja etenkin kakkosrata oli jo aivan erinomainen.

Ykkösradalla paljon vauhtia, vähän älliä

Kakkosradalla vielä enemmän vauhtia, mutta hurjasti enemmän älliä. Ohjaajan piikkiin menee väärä putkenpää keppien jälkeen. Mitäs en valssannut, prkl. 

Kaikkinensa Karkilla pyyhkii siis oikein kivasti. Ja Karkkihan vietti 2-vuotissynttäreitäänkin tovi sitten. Niin se aika rientää ja nyt on taloudessa se "vauvan" paikkakin viety. Karkki on jopa turhan lempeämielinen leikkitäti Keksi-hirwiölle.

Seelan agilityvuosi alkoi

Seelan kanssa starttailtin kisavuosi käyntiin Jatin kisoissa 1.3. tuomarina toimi Anders Virtanen joka oli tehnyt aika mukavat kolmosten radat mineille ja medeille.

A-rata


+ kontaktit
+ lähtö
+ kepit
- ohjaajan varmistelu
- ohjausvalinnan hylkääminen ennen u-putkea ja siitä johtunut koiran väärän putkenpään lukitus

B-rata


+ 0.
+ keppikulman lähetys
+ keppien sivuttaisirrotus
- valssi alussa tosi huono
- kontakteilla ohjaajan rytmitys huono
- keinun jälkeen pelasteluohjailu napakan ohjauksen sijaan

C-rata


+ alun välistävedon onnistuminen
+ reipas liikkuminen kepeille
+ puomin korjaaminen
- ohjaaja luovutti virheen jälkeen sen sijaan että olisi yrittänyt loppurataa rohkeammin ohjaten.
- ohjaajan fiilis radan jälkeen

Karkin ensimmäinen tottelevaisuuskoe

Jyväskylä 28.2.2015 tuomarina Tuire Marjamäki

Luoksepäästävyys 8
Paikalla makaaminen 8½
Seuraaminen kytkettynä 8½
Seuraaminen taluttimetta 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
Luoksetulo 7
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0
Estehyppy 7
Kokonaisvaikutus 5
yhteensä 122,5 pistettä, 3-tulos

Olipahan jännä ja hauska reissu.
Karkki on kiihkeä koira. Se on intensiivinen, herkkä, älykäs ja nopea. Se on toisaalta äärettömän helppo koira moottorinsa ja työskentelytapansa vuoksi, mutta toisaalta sen vireenhallinta on haastavaa. Kisoihin lähdettiin ensisijaisesti testaamaan virettä.

Oletin että Karkki kestää korkeavireisenä suorituksen ajan. Pelkäsin että syystä tai toisesta sen herkkyys voisikin tuoda esiin hämmentyneen ja lannistuneen koiran. Sitä en odottanut, että palkkaamattomuus ja kisatilanne kiihdyttäisi sitä entisestään. Odota odottamatonta, vai miten sanonta kuuluukin.

Karkki suoritti luoksepäästävyyden ja paikkamakuun erinomaisesti. Luoksepäästävyydessä Karkki vetäytyy pois kosketuksesta. Se ei oikeastaan ole pelokas, eikä se ole hämillään, se väistää samassa yhteydessä jopa ihan lempi-ihmisiään. Olen tulkinnut sen niin, että Karkki ei vain työskennellessä haluaisi kontaktia vieraaseen ihmiseen. Se siis niiasi pois tuomarin luota, mutta antoi ongelmitta sen jälkeen itseensä koskea. Paikkamakuu sujui hienosti, mutta tarvitsin lisäkäskyn sivullenousuun.

Sitten olikin taukoa ja Karkin vuoro oli keskivälin jälkeen suorittaa. Kun hain koiraa autosta niin petollinen ja ihana lamppu oli syttynyt. Karkki halusi takaisin halliin ja kiihkeästi. Annoin sen purkaa itseään leluun ennen vuoroa, mutta en saanut virettä laskettua. Namittelu ei laskenut virettä ja lopulta ei auttanut kun innosta hihkuva koira viedä kehään. Hihkuminen on lievä ilmaisu innostuneelle räkyttämiselle. Ja minä kun olen ollut niin tyytyväinen että Karkki ei ole ääntänyt liikkeen aikana... noh, se illuusio särjettiin kokeen aikana monta kertaa. Karkki oli varmaankin vähän epävarma tilanteesta ja kiihdytti itsensä sitten överiksi. Sen vire kesti kyllä hienosti läpi suorituksen mutta haukkuminen häiritsi etenkin liikkeiden välejä, sivulletuloja että myöskin liikkeiden suoritusta (mm. luoksetulossa mun perään haukkuminen). Jäävät liikkeet menivät plörinäksi molemmat.

Olen tyytyväinen että saatiin käytyä ja kokemus oli koulutuksellisesti valaiseva. Opinpahan taas hitusen paremmin minkälainen ruutipussi mulla kisakaveriksi on kasvamassa - nyt vaan pitäisi keksiä ne keinot saada se tarmo purkautumaan jotenkin muuten kuin äänellä. Itseasiassa treenit asiaan liittyen vaikuttavat lupaavilta.

Mutta mukava kolmonen tuli tehtyä. Hieno tunne kun nuori koira kannattelee itsensä noin hyvin koko koesuorituksen läpi. Liikkeet ovat hallussa vaikka jäävät epäonnistuivatkin (maahanmenossa tarjosi kympin seisomista ja seisomisessa mun väärän käskyn takia jatkoi seuraamista) ja yhteistyö toimi. Hyvä Karkkinen!