Tik-Tak-Tik-Tak

Pakko sanoa että joko minä olen kunnostautunut tai karjakoirat ovat kunnostautuneet.

Jatin kisoissa  5.3. starttailtiin kurjisten kanssa. Karkilla takana viikkoa aiemmin Kuopiossa oikein hyvävireiset kisat joissa pieniä mokia kummallekin. Odotin jännityksellä Ellin ja Seelan ensimmäistä starttia Hilpi Yli-Jaskarin hyppyradalla. Valitettavasti suoritus keskeytyi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan, kun Elli loukkasi jalkansa heti alkuradasta ja joutui jättämään leikin kesken.

Siitä sitten siskolle ensiapua ja Seela autoon ja sitten Karkin kanssa radalle. Ajatukset harhaili aina lähtöön asti Ellissä ja sit pitikin jo mennä. Ja kuinkas sitten kävikään.

Ensinnäkin Karkilta tosi rauhallinen lähtö jälleen, pieni kannustava nenäpiippa kuului mutta Karkki keskittyi hienosti hyppäämiseen, pysyi paikalla ja omaan tyyliinsä kauheasti pidättelemättä matkaan. Radan takanurkassa Karkki luki mun (huonon) vekkaukseni viskileikkaukseksi, mutta rauhassa vedin koiran oikeaan suuntaan ja matka jatkui.

Videokuvaajien mukaan viimeisessä putkessa Karkki kaatui ja itse huomasin että kepeillä se hiukan sotkeentui jalkoihinsa, mutta hienosti kokosi itsensä ja puikkasi loppuun. Maaliin puhtaalla radalla.

Jäähylle lähtiessä treenikaveri huikkasi että taisitte voittaa. Minä siihen että eikä voitettu, radalla kävi vaikka mitä. Kannattaisi uskoa treenikaveria.Karkille 0 (-12,84), 1. sija sekä SERT-H... Karkkipää avasi kyllä kolmosten nollatilinsä erittäin tyylillä. Etenemä oli kaikkien kommellusten kanssa 5,07 m/s.

Hyvä kisapäivä jatkui Seelan aginollalla (iiiihan karsea puomin kontakti, josta ois voinut kyllä hyvällä omallatunnolla tuomari antaa vitosen) ja parilla mukavalla 10:llä Karkille. On ne hienot kisakaverit. Ja itsekin tein ihan kelvollista työtä.

6.3. Suomen australiankarjakoirat ry:n vuosikokouksessa Seela valittiin vuoden 2015 parhaaksi agilitykoiraksi neljättä vuotta peräkkäin. Hieno sininen salama vaikka vähän kontakteja loikkiikin.

Kekkuli 1 vee ja terveystuloksia.

Keekkupää Kekkiläinen täytti vuoden 16.2.

Nätti ja reipas koira on pienestä aussiesta kasvanut. Ja virallisten tulosten valossa vielä tervekin. 19.2. käytiin luustokuvissa, lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja LTV1.

Polven kuulumiset ei sitten olleet ihan yhtä hyviä. Tammikuun lopussa alkaneen ontumisen syyksi varmistui kuvissa murtuma TTA-häkissä. Koko rakenne on nytkähtänyt paikoiltaan ja luutuminen häiriintynyt.

Otimme siis jälleen ottaneet vieläkin rauhallisemmin, Keksi on yksinolot häkkilevossa ettei enää pääse tapahtumaan mitään vahinkoja kun en ole paikalla ja ruokavalioon on lisätty kalsiumia ja d-vitamiinia, ja K-vitamiiniä ja kaliumia ja...

Vointi näyttää tällä hetkellä todella hyvältä. Ontuminen on loppunut ja hiljalleen taas lisätty liikuntaa. Ihan todella lyhyitä hetkiä olen yrittänyt antaa olla kunnon lämmittelyn jälkeen vapaana että totuttelisi pätkissä siihen miltä jalka tuntuu.

Eilistä hetkeä kuvasi hyvin Keksin veljen Mesin omistajan kuvaus Messistä "lentävänä paimentolaismattona"... Keksi oli lähinnä lentävä paimentolais(karva)mato. Mitään jäykkyyksiä tai ontumisia ei lenkkien tai lyhyiden irtipitämisten (tällä hetkellä sellaista 5 minuuttia itse rauhalliseen tahtiin kävellen) jälkeen ole ollut.

Energiamäärän perusteella Keeku kokee olevansa elämänsä kunnossa...

FI AVA-H BH TK2 Wallaroo Miss Moneypenny

Jatin kisat aloitti helmikuun. Kolmosluokille tarjolla kolme rataa, mutta rahapulan ja neljän startin tarjouksen takia päädyin ottamaan kaksi starttia per koira. Ensin ajattelin että Karkille kolme ja Seelalle yksi. Onneksi tulin järkiini.

Karkki starttasi toisena luokassa, Seela toisiksi viimeisenä. Ensin mentiin Helinin Jarin agilityradalle. ihan kauhealta tuntui juosta 190 metrinen rata kahteen otteeseen peräkkäin. Neljä kontaktiestettä, A-kahdesti. En tiedä miten ja millä ilveellä, mutta jalat hapoilla ja hyvin seelamaisin kontaktein puhtaalla radalla maaliin. Aginolla, ihan käsittämätöntä, Sentiltä, joka oli lähinnä otettu hengailemaan. 0 (-10,69), 2. sija. SERT-A jäi yhden poissaolijan päähän. Pah. Ei sillä että oisin tarkistanut.

Sitten hyppyradalle, jossa oli vauhtia jos ei mitään muuta. Karkin sinkoiltua ihan miten sattuu, tuntui että eihän mulla ole tässä mitään hätää. Seela on niin kiltti ja kulkee niin nätisti, ei Seela karkaa eikä Seela kulje lujaa. Aivan hämmentävän helppo nolla! Ei siis helppo rata, vaan fiilis. Ehkä teki hyvää, että menin ensin kahjo-Karkkipään kanssa, en osannut jännittää, en miettinyt tai haaveillut tuloksesta ennen viimeistä estettä. Muistan ajatelleeni että onneksi Seela hyppää hyvin okserit, kun viimeinen este oli edessä.

Kovat kilpailijat teki nollia tällä radalla. Minä olin ihan ekstaasissa jo pelkästä tuplanollasta. Sitten tuli tulokset.

Seelan nimi ensimmäisenä listassa. 0 (-9,73), 1. sija, SERT-H. Etenemä 4,87 m/s. Kolmas SERT-H, ja sitä myötä FI AVA-H.

Puhelin oli tsipannut jo heti kisapäivän aluksi. Onneksi ihana Laura oli ottanut videon ja valiorata saatiin tallennettua. Sertiruusuke saatiin vasta seuraavana päivänä, eikä kunnon kuviakaan ole otettu.
Mutta voi armas sininen koira minkä teit.

Eipä tätä vielä ihan käsitäkään. Huikea matka alkaa ehkä jollain tavalla olla loppusuoralla, mikä tekee tästä jotenkin haikeaakin. Mutta ensisijaisesti olen onnellinen että mulla on ollut mahdollisuus saada näin hyvä koira, että olen itse jaksanut tehdä töitä ja etenkin meidän keskiviikon itsenäisestä treeniporukasta, joka on kyllä se ainut oikea syy, että tähän on päästy. Hyvässä seurassa on hyvä treenata ja kehittyä. Vaikka jollain tasolla jäähdytelläänkin kisatahtia ja treenitahtiakin enkä ottanut Seelalle enää tälle keväälle ryhmäpaikkaa, niin ei me valioitumisen myötä kokonaan kentiltä kadota. Tehdään se mitä tehdään ja nautitaan täysillä joka radasta - treeneissä tahi kisoissa.

Ja ei sitä tiedä, josko tuo Nastolakin vielä kutsuisi...

Seela on toinen australiankarjakoira joka agilitystä on valioitunut ja rodun ensimmäinen hyppyvalio. Ensimmäinen karjis on valioitunut vuonna 2003. Yhtään paineita Karkille laittamatta, mulla on vähän sellaiset suunnitelmat että seuraavaa valioitumista ei tartteisi odotella kolmeatoista vuotta. ;) 

Karkki kolmosluokkalainen

Karkin loppuvuosi 2015 oli melkolailla agilityntäytteinen. Viikkotreenit rullasivat hyvin ja töitä tehtiin. Kisattiin kohtuullisen säästeliäästi, mutta jonkin verran. Karkilla vähän edelleen luonnetestin haamuja kisatilanteessa, vilkuili epäluuloisena ihmisiä takanaan lähdössä ja karkaili lähdössä. Samaan aikaan sitten älyttömän kiihkeä radalla. Ei mikään helppo yhdistelmä, ja todettiin että ei se oikein parane kuin kisaamalla. Siispä kisattiin.

Joensuun reissut tuntuvat usein osuvan niin että päästäisi kisaamaan. 10.10. oli Pärnävaaralla kisat, tuomarina Hilpi Yli-Jaskari jonka radoista tykkään älyttömästi - ehkä kun niillä tuntuu tulevan kivoja onnistumisia.

Tämmöistä Karkki sitten touhusi kun oli ensimmäisen radan hyllyttänyt lähtöhämminkien vuoksi.

0 (-14,60), 1. sija, LUVA. Etenemä 4,56 m/s. Olin tyytyväinen, hallinta ja irtoaminen oli just eikä melkein ja kontakteilla Karkki malttoi hyvin rauhoittua, vaikka muuten todella kiihkeästi etenikin.

Seuraavaksi suunnattiin Kuopioon. Karkki oli melko kiihkeän oloinen ja ujelsi lähdössä mutta pysyi. Tehtiin norjalaisen Jan Egil Eiden radalla itseasiassa aika hyvää agilityä. Puutteellinen jalkaohjaus sai Karkin ohittamaan muurin ennen keppejä, mutta voitto vitosella kuitenkin tällaisella radalla.

Facebookissa tuli vastaan ACE:n arki-iltojen irtovuoroja ja koska työvuorolista näytti vihreää valoa, ajeltiin neljä viikkoa torstaisin Kuopioon Tiia Vitikaisen oppiin Karkin kanssa. Teki älyttömän hyvää päästä treenaamaan isolla kentällä vähän erilaisia juttuja kun mitä omissa viikkotreeneissä tulee eteen. Puitteet koirakeskus METKA:ssa ovat erinomaiset, vaikka ensimmäisinä viikkoina Karkki ihan selkeästi reagoi kumirouhepölyyn yskähtelemällä ja rykimällä limaa. Ilmeisesti hieno pöly ärsytti sen verran röörejä. 

Loppuvuonna ajatukset oli aikalailla Keksissä ja kolmoset jäivät yhden nollan  päähän. Ruvettiin samalla odottelemaan juoksuja, joten en oikein viitsinyt mihinkään ilmoittaakaan. 

Tampereella järjestettiin keskiviikkoiltana 27.1. kakkosluokille kahden startin iltakisat, tuomarina Kari Jalonen. Sain houkuteltua mukaan muitakin Jatin kakkosluokkalaisia ja pakattiin koirat autoon ja huristettiin Tampereelle.

Ensimmäinen rata oli vaikea ja suoritus järkyttävä. Karkki varasti lähdöstä ja sinkosi ohitseni putkeen, samoin lenteli esteiden ohi ja omat jalat ihan jäässä. Hylkyähylkyä. Sitten rataantutustumiseen hypärille.

Rata vaikutti ihan ok:lta mutta kovasti oli taas edestakaisin juostavaa. Oma rytmitaju meinasi pettää ja kuvittelin ehtiväni vaikka minne. No kuinkas sitten kävikään, en ehtinyt, onneksi on koira joka irtoaa. 

Tuloksena viimeinen kakkosluokan 0 (-11,82), 2. sija, SERT. Etenemä noilla kaarroksilla erittäin kelvollinen 4,76 m/s. Ei hassumpi aloitus kisavuodelle.

Ensimmäiset kolmosten kisatkin korkattiin ja odotetut juoksutkin ehtivät alkaa. Mites sanoisi... olipahan kokemus. Ihan järkyttäviä ratoja sekä multa että koiralta. Onneksi joku toinenkin aloitti ihan kelvollisesti agilityvuotensa 2016, muuten ois voinut harmittaa Karkin sekoilut... 

Keksin tarina

En ole halunnut kirjoittaa blogiin Keksistä. En ole halunnut tehdä tulkintoja tai turhia toiveita siitä miten asiat tulevat päättymään ja miten käy. Keksi tulee kohta vuoden ja 4,5 kk vanhasta lähtien Keksin tarina on ollut aika painajaismainen. Kaikki päivämäärät ja lääkärilausunnot ja kuvat jne. on tallessa kyllä, mutta en kaiva niitä tähän tässä vaiheessa. Ehkä joskus kun jaksaa käydä asiat tarkemmin läpi.

Keksi alkoi liikkumaan hassusti aikalailla kesäkuun lopulla. Ehkä ajattelin että kyseessä on kehitysvaihe tai jotain, mutta asia kiinnitti huomion. Tästä kului ehkä viikko kun pentu ontuu levosta noustessa vasenta takajalkaa. Mietittiin että pidetään levossa, mutta ei oma pää olis kestänyt. Lääkäriin.

Käytiin Tassuvaarassa ja uutiset pahimpia mahdollisia (mun kirjoissa, Mallan kokemuksella). Eläinlääkäri uskoi että ristiside on osittain revennyt. Kaksi viikkoa täyslepoa, ja särkylääkettä ja suunta ortopedille. Ellille itkin autossa että Keksi pitää lopettaa, ristisidevaurio näin pienellä ja loppuelämä jotain paskaa polvivaivaisena.

Lepo ei auttanut. Suositusten perusteella suunnattiin Timo Talviolle. Keksi kuvattiin. Polvessa ristisiteen yläkiinnikkeen kohdilla näkyi murtuman alku. Polvessa nestettä. Annettiin cartrophenia, hyaluronia, lisää särkylääkettä. Lisää lepoa. Neljä viikkoa häkkilepoa.

Kahden viikon jälkeen tilanne meni pahemmaksi. Keksi ontui jatkuvasti eikä käyttänyt jalkaa lainkaan. Uudestaan lääkäriin. Murtuma polvessa pahentunut ja polvi täysin poissa pelissä. Pohdittiin mitä tehdään. Päätettiin yrittää leikkausta.

Ristiside Keksillä ehjä, mutta täysin irronnut kiinnikkeineen, eli täysin hyödytön. Timo teki Keksille uuden lihaskalvosiirteistä ja siimasta. Mallan kokemuksella osasin sanoa että siimat eivät tämän kokoisella koiralla kestä. Tutkimuksissa kaikille siimaleikatuille jäänyt merkittäviä epävakauksia polveen. Mutta Keksi on niin pieni - olisiko sitä voitu edes leikata paremmin? Voisiko se olla se koira jolla ihmeen kaupalla siima kestää.

Kotiin pienen ja hirmuisen kipeän pennun kanssa. Kahdeksan viikkoa täyslepoa. Kontrolli. Uutiset hyviä. Hiljalleen liikuntaa. Keksin liike pompottavaa, eikä normalisoidu. Osteopaatin ja leikanneen lääkärin mielestä tilanne ok. Hiljalleen lenkkejä, sitten fleksissä, lopulta varovasti irtilenkkejä. Jopa karjisten kanssa.

Kuukauden verran, lokakuun lopusta marraskuun loppupuolelle Keksi eli melkein normaalia elämää. Sitten polvi lakkasi toimimasta. Ensimmäinen ajatus - siima ja siirteet pettäneet. Pelko siitä, että Keksi ei oo kasvanut tarpeeksi, että sen kasvulinjat on auki ja että sitä ei voi operoida enää. Varattiin eläinlääkäri. Kaksi viikkoa täyslepoa, kasvulinjat ok, TTA-leikkaus mahdollinen. Levolla ja kipulääkkeellä ei vaikutusta. Osteopaatilla käytiin, tilanne ei vaikuttanut huolestuttavalta.

Varasin ajan Espoon eläinsairaalaan kun Mallan leikannut Sointu Jalkanen oli lomalla. Jan Räihä otti vastaan ja käytiin stoori läpi. Tunnusteli polven. Epäili että siima löystynyt. Kuvattiin Keksi, näytti terveeltä. Päädyttiin TTA-leikkaukseen raskain sydämin jos se on mahdollista - ennuste ei yhtä hyvä kuin jos edellistä leikkausta ei olisi ollut taustalla. Leikkauksessa selvinnyt että toinen lihaskalvosiirteistä kipristynyt kudosmöykyksi. Toinen siirre ja siima poikki. Poistettu edellisen leikkauksen rakenteita ja tehty TTA-leikkaus.

Ihan älyttömän kipeä ja sekava pentu kotiin. Itkee vaan eikä käytä jalkaa. Rauhoittuu vaan kainaloon nukkumaan. Puolitoista vuorokautta leikkauksesta testaa jalkaa maassa ja käynnissä liike näyttää täysin normaalilta. Heti kun silmä välttää, Keksi syö ajeltua jalkaa. Kauluri ei auta, notkea koira saa hyvin koko takajalan kaulurin sisään ja repii ihoriekaleita ajellusta koivesta niin että jalka vuotaa verta ja mätää - itse haava onneksi siisti. Ei ihan kauheesti tullut nukuttua.

Kaksi viikkoa leikkauksesta kontrolli, saatiin otettua Keksin ollessa hereillä. Luutuminen alkanut hyvin ja vuoden alusta varattiin aika fysioterapiaan.

Nyt fysioterapiaa takana viisi viikkoa. Keksiä jumpattu ja venytelty päivittäin. Liikkumista lisätty hiljalleen. Fysioterapian alkaessa vasen takajalka "kuiva ja eloton". Merkittäviä liikerajoituksia ja lihaspuutosta. Paino 80% terveellä jalalla. Keksi vastustanut kaikin voimin venyttelyä ja fuskaa kaikki harjoitteet kun on tottunut siihen ettei vasemmasta takajalasta ole mihinkään. Aloitettu vesimattoharjoittelu. Jalkaa hierottu, venytetty, laseroitu.

Viiden viikon jälkeen liikerajoitukset poistuneet. Jalkaan tullut luonnollista joustoa ja lihasmassaa. Jalka on käteen pehmeä ja elastinen. Venyttely onnistuu ja Keksi varaa painoa hyvin leikatulle jalalle. Painopiste fysioterapiassa siirtyy ennaltaehkäisyyn ja saavutetun tason ylläpitoon. Jalka edelleen herkkä takapakeille ja vaatii työstämistä.

Noh, hetken onni, itseasiassa aikalailla 8 tunnin mittainen, kun kävin tekemässä fyssarikäynnin päälle iltavuoron. Tulin kotiin, makkarista murtauduttu pois ja Keksi tulee kolmijalkaisena vastaan. Nyt ontuminen jatkunut viisi päivää. Mennyt parempaan mutta Keksi selvän toispuoleinen ja aristaa jalkaa.

Onneksi sitä jo tietää mitä tehdä. Kaksi viikkoa täyslepoa ja särkylääkettä. Sitten onkin jo 19. päivä 2kk kontrolli leikkauksesta.

Kaiken tämän keskellä Keksistä on, älytöntä kyllä, kasvanut täysin täyspäinen nuori koira. Avoin, hyväntuulinen, ystävällinen ja kontaktinhakuinen. Itsevarma ja tasapainoinen. Raisu ja villikin, toki. Mitä kovempaa saisi mennä, sen parempaa olisi, mutta kun ei saa niin ei saa. Se on hyvärakenteinen ja otetuissa rtg-kuvissa tervenivelinen. Mutta tervettä siitä ei tietysti tule, vaikka periaatteessa TTA:n ennuste on hyvä. Mitään en uskalla haaveilla mutta toivoisin että jossain vaiheessa päästäisi pisteeseen että se saisi elää normaalia elämää, juosta vapaana, uida ja riehua. Ettei nämä kaikki leikkaukset ja kaikki pitkät päivät häkissä olisi olleet ihan turhia.

Koville on ottanut ja onneksi Keksi on saanut olla myös Aijalla välillä, että olen päässyt silloin tällöin olemaan normaalisti karjisten kanssa. Käymään kisoissa ja miettimään muitakin juttuja. Olen ollut ajoittain niin vihainen siitä että näin kävi ja epäreilun kateellinen että sisarukset on saaneet mennä ja kokeilla vaikka mitä, että niillä on taivas rajana tulevaisuuden suhteen. Ei sillä, että olisin kellekään tällaista toivonut, mutta tuntunut kohtuuttoman raskaalta käydä läpi samaa tarinaa joka Mallan kohdalla päättyi koiran lopettamiseen. Tiedän että Keksi on myös Aijalle ihan äärettömän rakas koira, enkä yksin ole surrut tai murehtinut. Mutta hyvin kaltevalla pinnalla on menty sen suhteen mitä voi vielä yrittää että voitaisi Keksi pitää. Panokset on aika kovat, eikä ole kristallipalloa kertomaan mikä on oikein. Sekin on täytynyt hyväksyä että voi olla että kaiken eristämisen ja kipujen jälkeen Keksi voidaan joutua silti lopettamaan, eikä se ole saanut elää täyttä koiran elämää kuin 4 kk. Yhtään arvostelijaa tai kauhistelijaa en ole kestänyt, enkä yhtään positiivista tsempparia sen puoleen.

Yllättävän nopeasti ja peruuttamattomasti voi pentuonni vaihtua johonkin muuhun. Mitään selkeää tilannetta en ole nähnyt missä Keksi olisi loukkaantunut. Ortopedi ja osteopaatti täysin yksimielisiä siitä että kyseessä on traumaperäinen juttu - polvi ei murru itsestään. Mutta se, missä tilanteessa murtuma on tullut, jää mysteeriksi.

Keksi on viikon päästä vuoden vanha. Yritetään katsella varovasti eteenpäin.

Seelan kuulumisia

Kun viimeisestä päivityksestä ennen syksyä on niin helkkaristi aikaa, niin vaikea keksiä mistä aloittaa.

Aloitetaan SM-kisoista, joihin pääsy tuntui vielä paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla. Joukkueessa olimme varakoirakkona kuten ensimmäisellä kerrallakin. Joukkuepäivänä ankkurikoirakko kuitenkin estyi pääsemästä radalle ja hyllytettiin ison yleisön taputtaessa Seelan karatessa puomille keppien sijaan. Hauskaa oli ja Seela kulki urheilukentän nurmella mukavasti. Erityisen hyvältä tämä tuntui siksi, että toukokuun lopussa Seelan selän tilanne oli selkeästi huonompi ja jouduimme keskeyttämään esimerkiksi Laukaan kisapäivän kun sininen Salama ei saanutkaan pidettyä rimoja ylhäällä. Huoli oli kova.

Kun sitten sunnuntaina astelin radan reunalle katsomaan millainen rata olisi vastassa, ei jännittänyt enää varsinaisesti - kaikki, ihan kaikki meidän heikkoudet koottuna yhteen rataan. Alkaen sivuttainirtoamisesta lähdöstä aina välistäveto-takaakiertohässäkkään lopussa. Sillä välillä vaan oli tarkoitus juosta ja ehtiä näyttämään takaakiertoja. En uskonut että meillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Rataantutustumisen jälkeen en tiennyt mitä tekisin.

Ja niin vaan, pienin (ja yhden vähän suuremman virheen) jälkeen maaliin tultiin tuloksella 5 ja hitusella yliaikaa. Karsiuduttiin finaalista pois, mutta en voisi olla tyytyväisempi siihen miten saatiin aikaiseksi noin hyvä tulos radalla joka osoittautui monelle haastavaksi ja jolta varmaan normaalitilanteessa oltaisi hyllytetty sata kertaa.

Hienot mutta myös haikeat kisat. Monelle Jatin konkarille kenties viimeisiä arvokisoja ja ikävien sattumuksien ja menetysten vuoksi monella ei edes nuorempaa koiraa kasvamassa arvokisaremmiin.
Voi olla että Seelankin viimeiset arvokisat nähtiin aurinkoisena kesäkuun päivänä, mutta mikään ei jää kaduttamaan. Ollaan saatu kokea paljon enemmän kuin kaksi vuotta sitten spondyloosin löydyttyä olisin uskonut.

Kesä mennyt Seelan kanssa uiden, kisattu on harvakseltaan ja muutamia SM-nollia tullut kerättyä - jopa agilityradoilta!

Suurin yllätys odotti kuitenkin Piirinmestaruuskisoissa. Ritva Herralan radat olivat suoraviivaisia ja vauhdikkaita ja Seela oli hyvässä iskussa. Jatin konkareista useampi teki hienoja nollia, joten olin vain tyytyväinen hyvään rataa. Kun jäähylenkiltä palattiin, saatiin kuulla, että Seela oli todella pinkonut, häviten vain Outi Korhosen Halolle. Kakkossijasta irtosi meille myös SERT-H! 

Vähän jo haudattu valiohaave nosti vienosti päätään. Olisko meistä siihen sittenkin.
Seelan iskusta (ja omastanikin) kertonee jotain se, että vaikka kaiken järjen mukaan Seelan pitäisi olla hidastunut selän takia, ovat ratojen etenemät sen sijaan noususuhdanteisia. Etenemä sertiradallakin reilusti yli 5m/s vaikka aiemmin nopeat radat ovat yltäneet johonkin 4,6m/s. Hyvä meidän tiimi. 

Koittivat myös australiankarjakoirien agilitymestaruudet, nekin Oulussa.
Tulipahan todettua että pitkät ajomatkat kisojen päälle ei ole Seelalle enää ok. Se oli tosi jäykkä kun viimein kotiin päästiin ja suorastaan kivulloinen osteopaatilla seuraavana päivänä. 

Oulusta kuitenkin kotiintulijaisina ainoana tuloksen tehneenä koirana SAKKRY:n agilityn rotumestaruus 2015. Seela on voittanut mestaruudet jo neljänä perättäisenä vuonna. Ja vaikka puomin ryövääminen sotki kuviot ja aiheutti tuloksen kymppi niin ei voi olla koiraan pettynyt. Seela on huikea. 

Nyt jäähdytellään lämpimän kesän jälkeen. Kelit kylmenee ja vaikuttaa selvästi Seelaan. Muutamia startteja (pääosin hypäreitä) ilman pitkiä automatkoja tai pitkiä kisapäiviä tehdään ja treenejä harkitusti. Jos pakkasten väistyttyä näyttää että sininen salama olisi iskussa niin jatketaan sitten ratojen parissa. Nyt nautitaan pitkistä lenkeistä ja aamuisista ilo-örinöistä. :) 

Karkin kuulumiset

Karkilla on ollut vaiheikas kesä takana. Ensisijaisesti olemme tutustuneet agilityssä kisaamisen saloihin. Hiekka on pöllynnyt, viukkis on raikanut ja ohjaaja on yrittänyt pysytellä perässä.

Kisaura Karkin kanssa alkoi itseasiassa oikein kivasti mutta omapäisen punaisen sinkoilijan kanssa samalla radalla ei ole aina ihan helppoa olla. Ja kun kierrokset hyrähtää käyntiin, ne ei sieltä niin vaan laskekaan. Oikeaa kauhun tasapainoa on etsitty ja niin se vaan alkoi sitten löytymäänkin.

Pieksämäellä 7.6. hyllytettiin kaksi perin helppoa rataa ja taisteltiin sen jälkeen  taisteltiin nollalla maaliin. Tulos 0 (-6,71), 1. sija, LUVA. Etenemä radalla ihan kelvollinen 4,03 m/s. 

No kun nollatili kerran oli auki, niin pitihän sitä ehdottomasti kisata vähän lisää!

Mikkelissä oli 11.7. varsin aurinkoista ja Kari Jalosen suunnittelemalla radalla juoksi vähän vajaakuntoinen ohjaaja ja vähän vajaaälyinen punainen koira. Ihmeen kautta pienen punaisen pyrkimyksiä kepeille ei tulkittu kielloksi ja maaliin tultiin tuloksella 0 (-12,93), 2. sija, LUVA. Etenemä kierroksien ja kaarroksien kanssa 4,27m/s. 

Seuraavaksi suunnattiinkin sitten Joensuuhun 1.8. alla oli melkoinen ajomatka edellisenä yönä Nightwishin keikalta Tampereelta Joensuuhun mutta parin tunnin unien jälkeen oltiin iskussa. Kuvaajaa emme valitettavasti saaneet, mutta niin vain kävi että Reetta Pirttikosken radalta meille ykkösluokasta kolmas 0-tulos (-12,60) ja SERTin myötä siirto kakkosluokkaan. 

Päästiin starttaamaan samoin tein kakkosetkin ilman mainittavaa tulosta.

Karkki kävi paria päivää myöhemmin hylkääntymässä luonnetestissä - testi keskeytettiin pimeään huoneeseen. Karkki, kuten Seelakin aikoinaan, otti kaikista suurimman paineen siitä, kun se hyökkäyksen jälkeen vietiin minulta pois. Koska oli selvää että moisen vauhkoontumisen jälkeen testi ei läpi menisi, keskeytettiin eikä Karkille hyökätty seinälle ja aiheutettu lisää ikäviä mielikuvia ihmisistä. 

Siitä huolimatta Karkki otti luonnetestin melko raskaasti ja kakkosluokan ensimmäisiä startteja varjosti voimakkaasti ennen niin reippaan Karkin pälyily - olihan toki mahdollista että myös agilitytuomarit voisivat olla pahoja olentoja jotka pientä koiraa hampaat irvessä säikyttelevät.

Pari kisaa alle ja Karkki päätti että ei, ei nää oo samaa sakkia pahojen luonnetestituomarien kanssa ja niin taas vaan alkoi VIU raikumaan kisakentillä. 

6.9. Piirinmestaruuskisoissa startattiin ekaa kertaa virallisesti kotihallissa. Karkki tuntui koko kisapäivän niin hyvältä, että kutka oli että nollakin olis mahdollinen. Ja tulihan se sieltä. :) Meidän ensimmäinen kakkosluokan LUVA, tulos siis 0 (-14,18), 1. sija. Nopeutta radalla riitti 4,34m/s. Kyllä olin ja olen ylpeä! 

Karkki osallistui viime viikonloppuna myös ekoihin "isoihin" kisoihin, kun Oulussa kisattiin SAKKRY:n rotumestaruuksista. Räsäsen Minnan radoissa oli tekemistä, eka rata meni ihan sössimiseksi mutta kakkosradalla alettiin olla iskussa. Nolla jäi ylimääräisen putken päähän. Mutta hyvä vire ja hyvä fiilis jäi. 

Karkki kävi eilen osteopaatilla hoidettavana, sillä vaikka luonnetestin jälkeen kisoissa Karkki on palautunut ennalleen, on se jotenkin ylinöyrä ja jotenkin huolestunut ja säpsy mitä se ei ole ollut. Selästä löytyikin merkittäviä kipukohtia ja oli hienoa nähdä kun hoidon edetessä Karkin koko ilme alkoi rentoutua. Kotiin kun päästiin niin tuttu virnunaama pelleilyineen oli palannut. Mikä lie tytön saanut niin jumiin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Murhetta on piisannut sen verran että jotenkin Karkki on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle ja vaikka mietin onkohan tämä nyt luonnetestin jälkikaikuja vai jotain muuta, niin ajatuksen on jotenkin kuitenkin sivuuttanut.