Ajettiin sunnuntai-iltana Muurameen kauheassa talvimyrskyssä, eikä millään meinattu löytää perille. Noh, päästiin kuitenkin ja Malla pääsi ekana tekemään rataa ja näyttämään meidän uudelle ohjaajalle Riikalle, että mitä karjakoirantytär osaa ja mitä omistaja ei osaa.
Mun toiminta - yllärillä - sai eniten moitetta. Valsseissa on kehitettävää, koska helposti lopetan etenemisen valssatessa. Koira on hyvä, mutta koska se nauttii irtoamisesta kun ohjaan sen hyvin, mun pitäisi sitten koko ajan sitä ohjata hyvin ja kertoa minne mennään eikä vaan taivastella kun se on niin ihana.
Kepit oli tosi hyvät, mutta niin ne on meillä yleensä ollutkin.
Kontakteilla sitten tulikin stoppi. Seija on luvannut, että meidän kaikkien kontaktiongelmiin tullaan vastaamaan ja Riikka oli sitä mieltä että minä en sano koiralle enää kontakteilla mitään, sen pitää suorittaa ne oikein ja ohjaaja sitten auttaa palkkaamalla. Jo ekojen kertojen jälkeen alkoi näyttää varsin valoiselta. Näillä jatketaan.
8 hypyn jälkeinen kääntyminen meinasi mennä pitkäksi alussa kertomastani syystä, mutta kun otin kääntävän käden mukaan heti A:n jälkeen, niin koirakin kääntyi. Loppupätkässä onnistuttiin törmäämään koiran kanssa kun en malttanut antaa koiran mennä mun edeltä ennen kun lähden kääntämään. Noh, ei karjakoira pienistä kolhuista masennu.
Jäi tosi hyvä mieli treeneistä. Malla on kyllä hauska elukka.
Ja perinteinen kuvapläjäys tiedossa meidän tokotreeneistä eiliseltä. Kuvat tällä kertaa pelkästään mummokoirasta, ja patoamisongelman edistymisestä vähän kuvatodistetta samalla.
Aika hyvä ravi kymppiveen paremmalta puolelta. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti