Jälkeä ja vähän tokoa

Käytiin tänään sitten tekemässä koirille pitkästä aikaa jäljet, viime vuonna käytiin tekemässä yksi ainut jälki (joka epäonnistui Mallan osalta täysin, kun oli yäk-iik-muurahaisia jäljellä). Eikun. Viime syksynä perseiltiin yhtenä iltana pilkkopimeässä taskulamppujen kanssa, koirien leikkiessä hakumetsää. Se oli surullista katsottavaa. Ei puhuta siitä enää koskaan. Eli siis.

Suorat (tai noh, ajatellaan, että olisin humalassa, niin tulos olisi yhtä lähellä virallista "suoran" määritelmää), mittaa ei kauhiasti, joku 50 - 70 metriä (ja tämäkin mittaustulos on tosi virallinen, koska olen niin hyvä arvioimaan matkaa).

Miina innostui hulluna kun tajusi, mitä oltiin tekemässä. Sille oli vaikeampi maasto ja vähän pidempi jälki. Kai. Ihan loppumetreille eteni hyvin, nenä maassa ja suunta etiäpäin keskittyneesti, mutta sitten olin toteuttanut soveltaen ideaani suorasta ja jälkeenpäin siinä olikin tosi omituinen kulma keskellä pahinta ryteikköä. Nooh, hetken mummo asiaa pohti ja sitten se löysikin yrityksistäni huolimatta jäljen jälleen, ja saatiin tehtyä loppuun.

Mallan maaston olin valinnut lähinnä kahden seikan perusteella. 1) ei muurahaisia 2) ei lätäkköjä. Koska maasto oli helpompi muutenkin (että näin onko lätäkköjä tai muurahaisia), niin jälkikin muistutti jo etäisesti suoraa. Muutama neronleimauksen paikka jäljessä silti oli ("Ahaa, jos siis astun kaatuneen puun yli, niin koirahan tajuaa hypätä, tsuppiduu *KRUANTSH* Ahaa, se puskee siis mieluummin puun läpi. Taitava. Onneksi ei ollut paksummat oksat "), mutta joo. Malla ajoi hyvin, mitä nyt aluksi kuvitteli olevansa taakanvedon mm-kisoissa. Rauhoittui nopeasti, ja jäljesti keskittyneesti. Kahdessa kohtaa nosti nenän ja koetti ottaa ilmavainua, en sanonut mitään ja tajusi itsekin, että se ei olisi ollut toimiva idea.

Niinjoo, kun odoteltiin jäljen vanhentumista, niin tehtiin tokoakin. Miinan kaukkarit oli ihan UUUH-AAAH.  Ja Mallan metallinouto oli ihan BUU-HUU.