Täällä voidaan paksusti. Talvitakki ei mene kohta ylle kun maharemmistä loppuu säätövara.
Keksi voi hyvin. Ruokaa on lisätty sellaiset 50 % normaalista ja ruokahalu on kohdillaan. Isot ruoka-annokset vähän meinaavat tökkiä. Ilmeisesti on vähän tukalaa syödä maha täyteen.
Pentujen liikkeet tuntuvat hyvin ja selvästi. Virkeää sakkia etenkin iltaisin, ja oikeastaan sama mihin käden asettaa niin pian joku ilmoittaa olevansa paikalla. Viikon sisään Keksin meno on rauhoittunut selvästi ja lepäilee paljon, eikä lenkilläkään juokse samaan tahtiin kuin yleensä, vaan aikuismaisesti tyytyy ravailemaan omaan tahtiin - joukon kärjessä tokikin.
Pentujen määrää selvitetään tällä viikolla röntgenkuvalla. Katsotaan meneekö omat veikkaukset kuinka mönkään. Keksi siirtyy tällä viikolla Aijalle ja pääsee testailemaan pentulaatikkoa. Reilu viikon päästä sitten odotetaan millainen sakki maailmaan tupsahtaa.
Tässä kuitenkin itselle muistoksi kuluneista viikoilta mahankasvatuskuvia. Aika on mennyt kyllä nopeasti tähän asti, mutta nyt tuntuu että päivät matelee, ja synnytys lähestyy tuskallisen hitaasti
!
1.12.2018
17.12.2018
24.12.2018
27.12.2018
30.12.2018
2.1.2019
5.1.2019
8.1.219
11.1.2018
12.1.2018
13.1.2019
13.1.2019
16.1.2019
16.1.2019
16.1.2019
17.1.2019
17.1.2019
18.1.219
20.1.2019
21.1.2019
21.1.2019
21.1.2019 - Hyvin pysyy maha piilossa kun on tarpeeksi takkeja niskassa. -21 astetta tänään pakkasta
Vuoden viimeisiin kisoihin tuli ilmoittauduttua vähän ex tempore. Hoidossa ollut iskän Mette-collie piti palauttaa Espooseen ja huomasin että lauantaina on neljä kisaa kolmosille Ojangossa, tuomareina Mikkilä ja Pirttikoski, joiden radoista oon tykännyt mutta en ole usein ollut. Ilmo sisään.
Käytiin Saijan kanssa treenailemassa alkuviikossa ja tuskailin meidän puomia. Juoksu-A on edennyt ihan mukavasti, mutta itsevarmuus puomilla on Karkilla vähän hukassa ja este on hidastunut. Totesin että onneksi vaan kaksi aksarataa, niin mennään nyt kuitenkin.
Kisoista tulikin melko isot, pikkumakseja oli reilu 20 ja isoja makseja kuutisenkymmentä. Pitkä päivä samalla tiedossa. Pakkaillessani otin esiin mun ”tässä ollaan” kortit jotka tein. Kävin niitä läpi ja totesin että nyt aion nukkua hyvin ennen kisaa, ja koettaa raskaan työrupeaman jälkeen nauttia vikoista kisoista ja keskittyä vaan Karkkiin. Iskä auttoi huolehtimalla Seelasta ja Keksistä kisapäivän aikana. Kisat olivat n. 1h 15 min myöhässä jo alkaessaan. Rataantutustuminen oli vapaa, käytiin Ojangossa kivoilta poluilla hyvä lämppä ja tutustuin ekaan rataan Kentiä kuunnellen pariin otteeseen.
Ekalta radalta hyl, Karkki ohitti hypyn ja sinkosi putkeen. Taplasi myös okserin kanssa. Seuraava hypäri 10 - rima ja vikana esteenä ollut okseri (taas) alas. Tää rata oli muuten ihan sairaan siisti, pääsin jotenkin sellaiseen flow-tilaan missä en vähän aikaan oo ollut. Oli vaan hyvä ja varma tunne, ja omat ajoitukset ja ohjaussuunnitelmat sujui hyvin. Omat jalatkin tuntui hyviltä. Etenemä vitosen verran ja 8. sija.
Sit aksarataa. Kävin kävelemässä taas pitkän kiepin ennen rataa, Karkki sai etsiä pudonneita hanskoja ja retuuttaa wubbaa. Sillä oli mahtava virne naamalla ja mua nauratti kun se oli niin tohkeissaan laatuajasta.
Rata oli Reetan käsialaa.
Radassa oli tosi monta juttua mistä tykkäsin heti. Pitkät estevälit, vauhtia, mutta myös osaamisasioita. Alkua pohdin pitkään, A:lta neloselle kulma oli vaikeahko. Juoksu-A yhdistettynä in-in:iin olisi ehkä vähän riskaabeli mutta todettuani että niin sen haluaisin osata ohjata, päädyin siihen. Radan loppuosa rakentui ehkä vähän piirroksesta poiketen. Muuri oli kauempana putkensuusta 2 esteen suuntaan ja ansana pahempi mitä piirroksesta näytti. Ehtiminen muurin jälkeiseen takaakiertoon ei niinkään mietityttänyt, vaan sen jälkeiseen persjättöön ja 17 esteen takaakiertoon ehtiminen. Totesin että keinu pitää ottaa rohkeasti ja huolehtia että katse pysyy koirassa ja liike yllä kohti 16, jos ei koiraa putkeen halua.
Sitten radalle, Karkki otti kolmannen tosi hyvärn lähdön. Ja in-in:llä pääsin hyvin etumatkaan 2:lta. Karkki teki hienot kaksi laukkaa A:lle ja tuli kevyesti in-in:iin myös neloselle. Pieni linja kepeille ja sit ohjaaja sai pistää jalkaa toisen eteen jotta puomia edeltävä hyppy saatiin kunnolla. Puomilla ehkä turhan kovaakin karjasin Karkille alastulosta, mutta pysähtyi, pienellä kontrollilla oikeaan putkenpäähän. Lähetys hypylle (tämäkin kohta ehkä hiukan erilainen radalla, hyppy kauempana putkesta), ja liikkeelle kohti keinua. 11 hyppy rapsahti, olin varma että tuli alas, joten nopea ajatus, että nyt turha varmistella, mennään niin kovaa kun päästään. Karkki teki hienon keinun ja ehdin tosi hyvin ohjaamaan sen 17, taas pyyntö in-iniin, putkeen ja Karkki suoritti okserin tosi hyvin!
Minä iloitsin hyvästä vitosesta, palkkasin ja olin lähdössä ulos kun vilkaisin tulostaululle, jossa Karkki johti 0-tuloksella. Rata aiheutti paljon päänvaivaa, koirat tekivät 4:sta väärinpäin, keinun jälkeinen putki söi koiria ja 17 hypyn takaakierto aiheutti myös hylkäyksiä. Karkin jälkeen nollia ei tullut. Tärisevin sormin piti laittaa muutamille viestiä että luulen että voitettiin aksarata. Sitten tultiin onnittelemaan valiosta, ja tulos löytyi tollerin tulospalvelusta. Karkki oli vähän huolestunut kun leikitin sitä kyyneleiden puskiessa pintaan.
Viimeinen hyppyrata meni vähän plörinäksi, ei ajatukset oikeen pysyneet kohdallaan, Karkki varasti ja pudotti okserin ja aloitti kepit väärin. Mua lähinnä nauratti. Niin osuvaa toisaalta ja kuvaa hyvin meidän kulunutta matkaa. Jokaista huippuonnistumista kohden niitä täysin sählättyjä ratojakin on tarvittu melkoinen nippu.
Onneksi kaikkien ei tartte kulkea samoja reittejä. Tulosvarmuuden kanssa on meillä PALJON tehtävää, ja tommoinen sekoitus herkkyyttä, kiihkeyttä ja radanlukua varmasti tekee matkasta Karkin kanssa mielenkiintoisen jatkossakin. Karkin kanssa on kuitenkin löytynyt ajatus siitä mitä ja millä tavalla minä haluaisin tehdä ja osata. Oma seura on antanut paljon, ja huomiota on kiinnitetty etenkin esteosaamiseen, ACE:n Tiia on saanut innostettua mukaan parempiin takaakiertoihin ja in-in:n opetteluun. Kokonaisuuden olen kuitenkin rakentanut itse, paljon tietoisemmin kuin Seelan kanssa. Karkki jatkoi siitä mihin Seelan kanssa jäätiin ja onneksi mulla on Seela! Ilman kaikkea mitä sen kanssa opittiin, ei oltaisi tässä.
Voi Karkki siis, minkä teit. Miten paljon pelkäsin että menetän sen ibumax-episodissa. Se on mahtava koira, mun tiimikaveri, mutta myös mun haastaja ja taisteluparikin välillä radalla. Ja onhan tehty myös taas pieni pala karjishistoriaa - Karkkia edeltävä agilityvalio on valioitunut 15 vuotta sitten. Ja kahta agilityssä valioitunutta karjista ei samassa huushollissa oo ennen ollutkaan.
FI AVA Woylie’s Karkki, FI AVA-H Wallaroo Miss Moneypenny
Joulukuun 1. päivä Keksi ja sulhonsa treffasivat lumisissa maisemissa onnistuneesti. Aika nopeasti itse tiineyden merkkejä luulin havaitsevani mutta ultrassa 27.12. asia sitten varmistui: useita pieniä matkalaisia oli Keekulla kyydissä. Pentue on kennel Empathica’sin.
Isänä pentueessa on lähes kymmenenvuotias Ardiente Cinco Jotas ”Pubi”.
Keksi on äärettömän kiva koira, ja sen reipas ja ystävällinen luonne on sen tärkein piirre. Vaikka pentue on Aijan nimissä niin oli ihanaa päästä osallistumaan projektiin uroksen etsimisestä lähtien. Toivoin että Keksille etsittäisiin uros jolla olisi samanlaista ystävällisyyttä ja tasapainoisuutta luonteessa unohtamatta harrastusominaisuuksia. Keksin pentueen LTV-muutokset yritettiin myös ottaa tarkoin huomioon.
Oli kiva seurata Pubia ja Keksiä yhdessä, niissä on samanlaista välitöntä, mutkatonta hyväntuulisuutta ja ystävällistä ja tasapainoista käyttäytymistä. Geenibingo lopulta toki sanelee paljon, mutta luulen että matkalla on todella kivoja aussienalkuja.
Keksin ja Pubin pennuista on ilmeisesti ollut jonkin verran kiinnostusta, mutta uskon että Aija vastaa mielellään kysymyksiin ja mistä sitä tietää vielä paljon ja minkäsorttisia syntyy. Yhteyttä Aijaan saa esim. kotisivujen kautta: http://www.nattynapkin.net/ .
Kauhean pitkä aika kulunut, ja kaikesta vinoilusta huolimatta päivittäminen on jäänyt.
Melko paljon toki tapahtunutkin vuodessa, toisaalta aika on mennyt tosi nopeasti. Koirille kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää. Pieni päivitys ehkä kaikista paikallaan kuitenkin.
Seela, rakas sininen mummo täytti 14.11. 10 vuotta! Seela on tänä vuonna touhuillut vaikka ja mitä, alkuvuodesta kisailtiin rallytokosta koulari RTK2, kesä sujui uidessa ja touhutessa. Täräyttipä Seelaa kyykin, mutta onni onnettomuudessa, ja joko kyy oli vanha ja viisas tai tosi kylläinen, sillä puremasta selvittiin hyvin vähällä turvotuksella ja lähinnä säikähdyksellä.
Syksyn koittaessa Seela näytti olevan niin hyvässä kunnossa, että toteutin pitkään pohtimani ajatuksen pudottaa Seela ykkösiin. Jyväskylässä 15.9. käytiin juoksemassa "paluurata" Jari Helinin hyppyradalla. Mummo kaahotti 0-tuloksella (4,89 m/s, -17,01) ykköseksi ja saatiin LUVA-merkintä kisakirjaan.
Seelalla oli kevättalvella pientä pissavaivaa ja oli pari viikkoa propaliinillä, mutta osteopaattikäynnin jälkeen vaivat katosivat ja ovat pysyneet poissa. Tarkka silmä iän sinisestä mummusta huomaa, mutta elkeet ovat samat kuin ennenkin - kaikki lelut ovat Seelan, kaikki ruoka kuuluu Seelalle, ja kaikenlaiset mutinat ja ilo-örinät ovat päivittäistä viihdettä.
Karkille kuuluu vähän kahdenlaista. Viime vuoden lopulla multa itseltä meni nilkka kohtuullisen pahasti ja oltiin jonkin aikaa tauolla. 2017 tehtiin lopulta yhteensä 49 hylkyä agikisoissa, ja voitettiin JAT:n vuoden hyllyttäjän ehkä aavistuksen kyseenalainen kunnia. Huhtikuussa kävi kuten arvelinkin - Karkki mittaustilaisuudessa mitattiin rajatapaukseksi ja lopulta sitä kautta maksiksi ja pikkumaksiksi. Hyvin on lähtenyt käyntiin pikkumaksielämä entisellä medillä. Ainoastaan vieraat renkaat aiheuttavat kovassa vireessä helposti rimakauhua, muuten Karkin meno on mielestäni vaan parantunut entisestään.
Keväällä käytiin virallisissa selkäkuvissa, ja tuloksena hiukan vajaa 5-vuotiaana puhdas selkä. Sillä puolen hyvillä mielin voi jatkaa. Keväällä käytiin jopa yhdessä tokokokeessa agilityn vastapainoksi, ihan ei tulosta kuitenkaan - sen verran omaehtoista oli Karkin suorittelu. Onko sillä niin väliä onko liikkurin lupaa vai ei?
Loppukesästä kävi kuitenkin vähän onnettomammin. Jostain hemmetin aivopierusta johtuen Karkki oli mun urheilukassista kaivanut Ibumax-purkin ja söi niitä sen verran että kamppailu elämän ja kuoleman välillä monta päivää. Ei selvitty ihan säikähdyksellä ja Karkin munuaiset ottivat sen verran osumaa, että tällä hetkellä eletään lievän munuaisvaurion kanssa arkea, ja erikoisruokavaliolla ja seurannalla ollaan. Karkin yleisvointi on hyvä ja jotain toivoa on, että pitkän aikavälin toipumista munuaiset vielä voivat tehdä. Agilityä jatkettiin kun kunto saatiin takaisin episodin jälkeen ja Karkki tuntuu voivan hyvin tällä hetkellä.
Vuoden tauon jälkeen Karkista kruunattiin karjisten agilityn rotumestari - Lempäälässä tehtiin kaksi 5, agiradalta voittokin. Karkin kanssa on tehty juoksari-A -projektia, ja hiljalleen, hiljalleen alkaa pysyä kaksi konseptia yhdessä päässä - on saatu nähdä myös tosi monta hienoa ja "hienoa" juoksupuomiyritelmää tämän vuoksi.
Keksillä on ollut kohtuullisen aktiivinen vuosi kanssa. Alkuvuodesta terveystutkimuksia, selkä ja polvi ok, kuten myös silmät. Aija treenaili Keksin kanssa aktiivisesti rallya, ja kesällä kaksikko nakutti ihan vakuuttavilla tuloksilla RTK3 -tittelin.
Itse treenailin Keksin kanssa kesän tokoa ja pyöräilyä, ja elokuussa Laukaassa korkattiin tokon AVO-luokka yllättäen ykköstuloksella! Oli kyllä siistiä. Juoksua odotellessa emmin sitten muihin kokeisiin ilmoittautumista, ja lopulta ei sit edes lähdetty hakemaan koularia.
Sen sijaan 7.10. ajeltiin Turenkiin pyörä kyydissä ja aurinkoisessa syyssäässä käytiin suorittamassa AD-kestävyyskoe. Keksi oli aivan liekeissä ja olisi varmaan vetänyt toiset 20 kilsaa päälle jos olisi luvan saanut. Vielä pyörää takaisin autolle taluttaessa pääsi sen verran intokiljuntaa vielä.
Syksyn aikana käytiin myös luonnetestissä toteamassa se mikä tiedettiin, ystävällinen, avoin ja rehellinen koira on käsissä, ja palikat on ihan napakasti kohdallaan. Tulos +170 p, laukausvarma
Toimintakyky +1a kohtuullinen Terävyys +1a pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua Puolustushalu +1 pieni Taisteluhalu +2a kohtuullinen Hermorakenne +1a hieman rauhaton Temperamentti +3 vilkas Kovuus +1 hieman pehmeä Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin Laukausvarma
Viime viikolla käytiin polvitarkastuksessa ja leikkauksesta ja kennelliittoon lähetetystä epikriisistä huolimatta tarkastustulos oli 0/0, mikä tietysti kiva kuulla.
Kauan odotettu juoksukin on vihdoin täällä, katsotaan josko siitä seuraisi jotain päivitettävää vaikka ihan lähitulevaisuudessa.
Maaliskuussa haaveiltiin tosiaan tokouran starttaamisesta, mutta itse toteutus jäi sit myöhemmäksi kuin oltiin suunniteltu, sillä huhtikuun alussa kolme päivää ennen koetta alkoi juoksu. Sinänsä sattui harmilliseen saumaan, koska olin ilmoittanut karviksen myös toisiin kisoihin ja juoksujen vuoksi hallitreenit jäi sitten todella vähiin.
29.4. sitten kuitenkin eka tokokoe oli. Tuomarina Salme Mujunen ja tsiisuskraist kun oli taas jännää. Keksi selvitti kokeen seuraavin pistein:
Ennakointi söi meiltä sen verran pisteitä, että ykkönen jäi haaveeksi. Paikkamakuussa sattui yllättävä piippaamissysteemi viereisen koiran lähdettyä rivistä. Vähän harmitti ja toisaalta ei. Tiesin että meistä olis parempaan. Uusi ilmo menemään ja Muuramen mukavaan iltakokeeseen yrittämään. Ja ah, se sujui kuin tanssi.
Keksi oli ihan mahtava, itse olin paljon rennompi kuin ensimmäisessä kokeessa ja joku varmuus että kyllähän me nyt nämä osataan vaan otti vallan, ja Keksi teki nättiä, keskittynyttä, tarkkaa ja innokasta työtä.
Välissä piti sitten pienen karvamadon touhuilla muita juttuja.
25.5. Keksi osallistui Aijan kanssa australianpaimenkoirien rallymestaruuksiin ja korkkasi AVO-luokan mainiolla 93:lla pisteellä ja täten Keksi kruunattiin avoimen luokan rotumestariksi!
On se jännää miten tuo koira sitten taipuu tämmöiseen, että useampi ihminen sitä ohjaa ja vaikka toki yritetään jutella että mitä on tehty, niin kun ei useinkaan yhdessä treenata niin varmasti on mun ja Aijan ohjaamisessa eroja, ja silti pieni Karvaeläin vaan näyttää parastaan.
Muutama päivä rotumestaruuden jälkeen pidettiin pienimuotoiset sisarustreffit (ja Keksi salaattilounaan) mh-kuvauksen merkeissä Suolahdessa 27.5. Karvamato oli... noh, mitä nyt olettaa voi. Innokas, kiltti, ahne (aktiivisuustaso-osuus kului hyväntuulisesti heinää mussuttaen) ja toimelias. Ei mikään rämäpää, mutta nopeasti palautui kaikesta, leikki paremmin kuin olisi voinut kuvitella ja sen lisäksi laukauksiin ei reagoinut millään tavalla. Hyvin keksimäinen tulos ja mielenkiintoista oli nähdä Helmi ja Noa ja kuinka sisarukset ovat niin samanlaiset vaikka erojakin toki on.
Keksin mh-videot:
Kontakti ja leikki:
Takaa-ajo 1:
Takaa-ajo 2:
Heinänsyönti-innokkuus:
Etäleikki:
Yllätys:
Ääniherkkyys:
Aaveet:
Leikki 2 ja laukaukset:
Tulokset löytyvät helpoiten varmaan Keksin koiranetin kautta: KLICK
Ihanat sisarukset
MH:sta Keksi palautui jo ennen kuin oltiin Hirvaskankaan ABC:llä palkintohampparilla, joten luottavaisin mielin suunnattiin 1.6. Laukaan tokokokeeseen, jonka osa-alueet pitää etsiä myöhemmin.
Kaukalo oli Keksille yllättävän häiriöinen paikka. Ehkä sen vilkkaus tekee sen, että se ei malta olla vilkuilematta uuteen paikkaan astuessa ja Laukaan kaukaloon ei ennalta nähnyt, joten häntää piti heiluttaa mm. hyppyesteelle. Viritys meni näissä kisoissa myös vähän mönkään sillä otin Keksin aaaaiiiivaan liian aikaisin valmistautumaan ja se ehti varmaan jo odotellessa väsähtääkin, kun mitään ei tapahtunut vaikka kuinka tarjoili kontaktia. Ihan mukava suoritus joka tapauksessa.
Tiukemman rupeaman jälkeen lepäiltiin, treenailtiin vetojuttuja ja vähän viestiä, uitiin, lenkkeiltiin ja vietettiin kesälomaa. Heinäkuussa tavoitteena oli TK1 ennen kuin rallytokokausi Aijan kanssa taas alkaisi. Ajeltiin aurinkoiselle ja paahteiselle Nokian kentälle jossa jo aiemmin keväällä olin polttanut itseni Karkin kanssa agilitykisoissa. Olosuhteet olivat kyllä todella karut ja päätin taistella joka pisteestä ja pitää Kekun skarppina. Taas on tulokset jossain, yritän etsiä. Kaikenkaikkiaan voi kuitenkin todeta että hyvin meni.
TK1 jälkeen oltiin puhuttu että kun hiljalleen kasaan avoimen luokan juttuja, Aija pistäisi hösseliksi rallyn suhteen ja niin tehtiin. Aija on hakenut Keksiä tiistaisin rallyvalkkaan ja kumma juttu, että kun treenaa niin tulostakin alkaa tulla.
Jyväskylässä 24.7. Jattilassa Aija ohjasi Keksin Minna Hillebrandin radalla, 85 pistettä ja hyväksytty tulos. Vielä oli epävarmoja kylttejä jonkin verran. Kun Aija ja Keksi tulivat valituiksi poppareiden joukkueeseen rallytokon SM-kisoihin niin meinasi ilmeisesti vuorostaan Aijaa vähän jännittää.
Itse söin kynsiäni livestreamin ääressä. Keksi oli tosi alkupäässä ja se ei aina oo ihan ollut eduksi. Kuitenkin tiukassa paikassa pienelle karvamadolle AVO86 ja RTK2. Ihan mahtavaa.
Nyt suunta sitten kohti ylempiä luokkia. Minä tokossa ja Aija rallyssa. Kiire ei ole ja BH-koe ehkä se sellainen lähin tavoite, riippuen vähän miten koepaikkoja on ja miten seuraava juoksu tulee. Ollaan käyty muutaman kerran paimentamassa ja vietetty muuten vauhdikasta karvismatoelämää. Keksin jalka tuntuu voivan tällä hetkellä mainiosti ja vauhtia riittää. Kaunis kesätukka tuli ja meni ja nyt totaalikarvanlähdön jälkeen Keksi alkaa taas hiljalleen muistuttaa aussieta.
Laumassa Keksi on edelleen niin kiva ja helppo koira. Ja arjessa myös. Ihana, vauhdikas ja tasapainoinen tyyppi kaikenkaikkiaan.
Lueskelinpa tuossa mitä meille on maaliskuussa kuulunut ja tuskanhiki vaan nousi otsalle. Ihan helvetisti on taas tässä välissä tapahtunut.
Aloittakaamme Karkista, joka ansiokkaasti oli maaliskuussa taistellut itselleen ensimmäisen agilitysertinsä.
Seuraavat kisat olivatkin sitten Kuopiossa ACE:n kisat, ja Jari Suomalaisen käsialaa.
Agilityn ihanuus ja kamaluus on siinä, että joskus vaan ei voi arvata mitä nurkan takana odottaa. Karkki nimittäin aloitti päivän nollavoitolla ja hankki itselleen toisen agilitysertinsä. Agilitysertit, nuo paskiaiset, joita ei vaan ollut millään tullakseen, kunnes ne tulivat sitten perättäisiltä radoilta, toki muutaman viikon välein.
Mokomainen Viukkipää <3
Vaan tästä se sitten alkoikin, suunta alaspäin nimittäin. Kolmeen kuukauteen ei nollan nollaa. Ei edes vahingossa. Joku vitonen ja sit jotain lipsumisia ja kontaktihäröjä. Ja ihan sikaporsaslähtöjä.
Vaikka nollat ei ole tässä harrastuksessa tärkeintä, niin kyllä nolla silloin tällöin tekee ihan hyvää. Kolmen kuukauden nollaton putki ei sitä tehnyt. Henkisesti piti keräillä itseään ja motivaatiotaan taas lajin pariin. Mikä oli toisaalta hassua, sillä Karkki teki ihan huikeita treenejä koko ajan.
Nooh, kolmen kärsimyksentäytteisen kuukauden jälkeen Raumalla sitten tehtiin nolla 23.7. Se, mikä oli mielenkiintoista, oli että toinen koirakko teki tismalleen saman ajan, ja kakkossija oli sit jaettu. Koska kummallakaan ei ollut mitään saavutettavaa, niin heitettiin kolikkoa, ja Karkki sijoittui toiseksi. Ihan jees.
Kakkospaikka jatkui Joensuussa 6.8. kun yritettiin tosissamme tehdä mahdollisimman hyvä hypäri, koska se serti se serti. Nooh, liian vähän osallistujia, niin kakkossija ei sit riittänyt, vaikka ihan jees nolla tämäkin.
Välissä kävin Itävallassa haistelemassa para-agilitytunnelmaa ja juhlimassa ensimmäistä karjakoiran maailmanmestaruusmitalia agilityssä. Reissusta pitäisi ehkä kirjoittaa pidempikin postaus, mutta säästän sen nyt ehkä myöhemmäksi.
Nooh, inspiraatiota täynnä noin muuten, mutta juuri kun kaikki oli niin kivasti, teki vanha tuttava paluun. Vanha tuttava nimeltä plantaarifaskiitti.
Koska Karkki kuitenkin tuntuu olevan melko vedossa niin pakkohan sitä on päästä vähän kisaamaan. Ja Mikkelissä tehtiin kyllä oikeasti ihan tosi hyvää työtä hyppärillä.
Ei sitä sertiä vieläkään tullut, mutta kyllä tämmöinen veto ja etenemä ja se, että kipeällä jalalla pääsi ja pystyi itsekin liikkumaan näin, tuntui ihan älyttömän hyvältä. Ja ylipäätään agility tuntuu nyt hyvältä ja mielekkäältä. Karkki on tosi hyvässä kunnossa ja vaikka joo, on taisteltavaa edelleen lähtöjen ja kontaktien suhteen niin ei haittaa. Tykkään tuosta hullusta ihan sikana. Tai lampaana.
Sillä ollaan nyt päästy muutamaan otteeseen paimeneen. Ja ennakko-odotuksiani vasten Karkki on kasvanut ilmeisesti sen verran että ajatus paimennuksesta ei kiehauta sen pieniä maanikon aivoja ihan yli, vaan sen kanssa on päästy ihan kivaan alkuun. Just toki ennen talvea, mikä ei ole ihan ideaalia, mutta hauska nähdä tätäkin puolta Karkissakin.
Syksyn tultua Nakkepää on ihan villiintynyt. Olen joutunut ottamaan sitä lenkillä jäähylle kun se haastaa koko ajan muita rynnistelymölinähippoihin ja painaa heikkopäisenä pershepulia muiden edellä. Ja sitten kun sen perään lähtee intopinkee karvamato ja rouva kohta yhdeksän & spondy, vaan tuo otetaan kiinni siitä huolimatta -Seela, niin meno on vähän hasardin tuntuista.
Vuodenvaihdetta odotan mielenkiinnolla. Aiemmin mietin kauhulla, mutta nyt jo vähän olen tolkkuuttanut itseni Karkin mittauksesta. Se on iso medi ja voi hyvinkin siirtyä pikkumaksiksi. Nyt kun estemitat yms. julkaistiin niin aika rauhallisin mielin olen, että käy kummin vaan, niin meidän aksa voi jatkua ihan hyvällä menestyksellä. Rengas on varmaan isoin uudelleen opeteltava juttu, mutta neljäpalikkainen pituus on tuttu, ja okserin takarima ei nouse kuin 5 cm nykyisestä. Kiirettä ei vielä mittauksella kuitenkaan pidetä, katsotaan sopiva väli joskus kevättalvella mittauspuuhia varten.
Lyhyesti ja ytimekkäästi. Koska ei kai muuta voi kolmen kuukauden päivitystauon jälkeen odottaakaan.
Ensinnäkin Seela valittiin viidettä vuotta peräkkäin Suomen australiankarjakoirat ry:n vuoden agilitykoiraksi. Valionarvon vahvistuttua vuosi sitten tämä oli sinänsä selvä juttu, kun säännöissä valioituvasta vuoden koira tulee (ellei satu kahta samalle vuodelle), mutta tuntui hyvältä kuitenkin vielä viimeinen kunniamaininta tältä saralta saada.
Seelan meriitit SAKKRY:n listoilla. Vuoden agilitykoira 2016 Vuoden agilitykoira 2015 Vuoden agilitykoira 2014 Vuoden agilitykoira 2013 Vuoden agilitykoira 2012 Rotumestari 2015 Rotumestari 2014 Rotumestari 2013 Rotumestari 2012
Ei hassummin pieneltä siniseltä porsaalta. Porsaalta, jolla on muuten aika komea hammasrivistö.
Joista puheenollen meillä pyörähti pieni sininen porsas omaa kotia etsimässä. Seelan puolisiskon tyttö oli ihana sininen vatkuli ja löysi lopulta kyllä niiiiin parhaan kodin hyvän ystäväni Tarjan luota. Mun tytöt otti Syyrin hyvin vastaan ja Keksi ja Karkki oikein kamppailivat siitä kumpi saa enemmän pentua leikittää. Keksi on kyllä uskomattoman ihana pentujen kanssa.
Aasinsillasta karvamatoon, sillä Keksi täytti kokonaiset 2 vuotta helmikuun puolessavälissä. Kovasti toivon että vuodesta 2017 tulee meille ehjä vuosi ja päästään elämään normaalia elämää. Keksin jalka on pysynyt hyvässä kunnossa, ja osteopaatti antoi vihreää valoa jatkaa normaalia elämää. Kovasti odotetaan ensimmäistä tottelevaisuuskoetta ja nautitaan metsälenkeistä.
Keksi ei ehkä ole ihan perinteisen näköinen aussie pystykorvinensa mutta minusta se on vaan niiiiiin kaunis. Ja raivostuttava, ja ihana, ja vauhdikas ja hullu ja reipas ja luotettava. Ja Karkin paras kaveri, totta kai. (Ei kerrota Maurille ja Armakselle)
Keksi 2-vee kuvan otti Jouni
Karkkipää Kaahottaja on touhunnut alkuvuoden agin parissa lähinnä hylkäyksien saattelemana. Oma keskittyminen rakoilee ja tekeminen ollut tosi hajanaista muutamia onnistumisia lukuunottamatta. Vuosi on alkanut teemoilla lähtö ja kontaktit ja tiedän että kohta menee järki ja koira tauolle jos ei saada tätä ratkottua. Piru vaan kun muutamat onnistumiset sitten taas tekee kisakuumeen niin nopsaan.
Tampereen EO-karsinnoissa Karkki tykitti ihan näpsäkän nollan sijoituksella 17. Nämä taisi olla myös tulosten puolesta ehjimmät kisat aikoihin, 10, 0 ja 5.
Kymmenisen hylkyä myöhemmin startattiin lauantaina Seinäjoella, kun päästiin matkaan mitä parhaassa seurassa Tiian ja Pepen kanssa. Kaksi rataa Räsäsen Minnan tuomaroimana ja yksi rata Luomalan Henkan.
Ennen ensimmäistä rataa tein töitä että sain Karkin rauhoittumaan tai niin luulin, Näin kävi:
No, nolla toki otetaan vastaan, mutta eipä tästä nyt voi mitenkään kovin rintaa röyhistää. Omaan liikkumiseen alkushokin toivuttua olin ihan tyytyväinen. Ei kun leuka rintaan ja nokka kohti uusia pettymyksiä. Oli aika seuraavan radan.
Joka alkoi hylkäyksellä (peukku alas), jota seurasi hieno puomi-putki -erottelu (peukku ylös), jota seurasi Karkin yritys tehdä 2o2o (peukku ylös)... puolesta välin kontaktilautaa, niin että hän sitten sieltä hämmentyneenä putosi (peukku alas). Lopetettiin leikki kesken.
Luomalan Henkan rata oli profiililtaan tosi mielenkiintoinen. Hyvässä mielessä. Sanoinkin Tiialle että prkl kun joudutaan lopettaa rata A:lle kun olisi siistiä päästä kokeilemaan keppien puolenvaihtoa ja A:n alla olevan putken jälkeistä elämää. No jälkikäteen voisi todeta että eihän tuo kontakti nyt mikään helmi ole. Eikä ollut kyllä muutkaan kontaktit mutta ei vaan kestänyt kyllä pokka uusia puomia kun tiesin että nollia ei montaa ole ja kovaa oltiin menty. Siinä vaiheessa kun tuloslistan perusteella alkoi näyttää sertiltä niin kyllähän se ihan mukavalta tuntui.
Joten nyt on sitten valiokello käynnissä myös agilityvalion osalta.
Nollista puheenollen, myös lainakoira Messin kanssa ensimmäinen LUVA saatiin plakkariin Kuopiossa. Viikonlopun kuitenkin ehdottomasti kruunasi Sailan ja Mimmi-karjiksen neljän nollan putki, joka toi parivaljakolle para6-luokan SM-hopeaa sekä menolipun 2-luokkaan. Koutsi on niiiiiiin ylpeä.
