Lähdimme matkaan jo hyvissä ajoin perjantai-aamuna, autoon pakattiin huolellisesti koirat, ruuat, vaatteet ja ne koiran jälkeen tärkeimmät – agilitykengät ja koiran paperit. Lopulta tarkistettuani vii-dettä kertaa että paperit ovat mukana, asetin Seelan kansion pelkääjän paikalle, että suostuisin us-komaan että mukana ovat. Toki mukana oli myös SM-kisoja varten tehty kokoelmalevy, jota huudat-taessa matka menikin hyvin – mitä nyt jännitys lisääntyi mitä lähemmäs Helsinkiä päästiin.
Perjantaina järjestettiin kisapaikalla 3-luokan koirakoille kaksi kisaa, mutta pohdinnan jälkeen päätin Seelan kanssa jättää väliin tutustumiskierroksen kisapaikkaan yhden agilityradan merkeissä. Helle, pitkä automatka ja jännitys ovat huono yhdistelmä, ja kun Seela ei ole sen kummemmin häiriö- tai alustaherkkä, niin uskoin sen osaavan toimia radalla sunnuntaina ilman hankaluuksia.
Lauantai koitti ja joukkuekilpailut starttasivat. Joukkuekilpailussa oli mukana 202 joukkuetta ympäri Suomen. Seela oli etukäteen ilmoitettu Jyväskylän agility teamin medijoukkueen varakoirakoksi – eli mikäli joku joukkueen varsinaisista koirakoista olisi estynyt tulemasta, olisi meidän hypättävä tuu-raamaan. Joukkuekisassa joukkueen neljä koirakkoa kisaavat saman agilityradan ja koirakoiden tulok-set lasketaan yhteen. Kolme parasta tulosta jää voimaan, joten menestyminen joukkuekisassa vaatii lähes kaikkien koirien onnistumista. Mitä pidemmälle päivä kävi, sitä selvemmältä näytti että vara-koirakolle ei ole tänä vuonna tarvetta ja JAT:n joukkue teki onnistumisen toisensa jälkeen. Itse sai jännittää ja ihastella seurakavereiden osaamista aurinkoisessa kesäsäässä sillä aikaa kun Seela sai löhöillä ja keräillä paristoja seuraavan päivän koitosta varten. Ja ihasteltavaa ja jännitettävää riitti aivan päivän viimeiseen rataan asti, kun kolmen nollatuloksen päälle joukkueemme ankkurikoirakko keskikokoinen villakoira Taavi ja ohjaajansa Päivi pääsivät viimeisenä radalle ja sinetöivät nopealla nollatuloksella medien Suomenmestaruuden Jyväskylän agility teamille. Hyvillä mielin sai palata ta-kaisin Helsinkiin ja valmistautumaan seuraavaan päivään.
SM-kisojen yksilömestaruuksiin oli ilmoitettu ennätysmäärä koiria, mini, medi ja maksiluokkien koiria oli ilmoitettu yhteensä 666 kappaletta. SM-kisoihin osallistuakseen koira tarvitsee tarvittavat kilpailu-tulokset kolmosluokasta. Tulokset ovat koirakkokohtaisia, ja SM-kilpailujen yksilökilpailuihin oikeus on hallitsevalla Suomenmestarilla, hallitsevalla piirinmestarilla (0-tuloksella) tai koirakolla joka on saavuttanu 5.6.2012-3.6.2013 välisenä aikana kolmosluokassa vähintään seitsemän nollatulosta. Kaksi tuloksista saa olla hyppyradalta ja seitsemän nollatuloksen pitää sisältää vähintään yksi tuplanolla-tulos. Nollatuloksia pitää olla kolmelta eri tuomarilta. Seela oli nollatuloksia kerännyt verkkaiseen tahtiin ja 4.5. saavutetun tuplanollan nollien turvin pääsimme osallistumaan kisaan.
Seela oli oma virkeä ja hihnaa riuhtova itsensä kisapaikalle saavuttaessa. Ensimmäiseksi suunnattiin lämmittelylenkille ja siitä sitten tutustumaan kisa-alueeseen ja ihmisvilinään. Kun Seelan ryhmän rataantutustumisaika alkoi lähentyä, sai Seela levähtää häkissä sillä aikaa kun tutisevin jaloin astelin muun rataantutustumisryhmän kanssa keinonurmen peittämälle kentälle.
Yksilömestaruuden karsintaratana toimii hyppyrata, josta nollatuloksen tehneet tai 50 parasta koi-rakkoa pääsevät jatkoon jokaisesta säkäluokasta ja pääsevät kilpailemaan finaalissa. Omat ajatukseni olivat kaukana finaalista, yritin keskittyä tutustumaan rataan ja tekemään mahdollisimman hyvää rataa. Pianhan se nähtäisiin mihin se riittäisi. Rata oli Anne Saviojan käsialaa, nopeatempoinen rata, jossa kaksi kertaa haastava putkeenmenokulma ja muutama muu agilitylle tyypillinen metku. Rataan-tutustumisryhmässämme oli yhteensä 40 ihmistä harjoittelemassa ja suunnittelemassa ohjauskuvion-sa kuntoon 5 minuutin aikana. Radan perusteella itse jännitin etenkin radan vauhdikasta alkua ja keppien jälkeistä takaakiertokuviota, johon lopulta päädyin suunnittelemaan toisenlaisen ohjauksen kuin muut.
Rataantutustumisen jälkeen koiraa hakemaan ja vielä viimeisiä mielikuvaharjoitteita tekemään. SM-kisoissa koirakot siirtyvät radalle erillisen lähtökarsinan kautta joten ennen lähtökarsinoihin siirtymis-tä kävin läpi meidän tavanomaiset valmistautumisrituaalit, johon kuuluu ohjaajan äänen avaaminen jännityksen keskellä ja Seelan syliin istuskelemaan pyytäminen. Seelaa ei ennen agilitysuoritusta tar-vitse tai kannata sen kummemmin riehuttaa ennen suoritusta, koska se kiihtyy sitten niin paljon että esimerkiksi lähdössä pysyminen ja huolelliset hypyt saattavat unohtua. Aika sujui ihan liian nopeasti ja lopulta meitä edeltänyt koira tuli maaliin ja meidät viitottiin kentälle.
Seela jäi kauniisti odottamaan lähtölupaa ja kävelin rauhassa lähtöpaikoilleni tullen samalla kumman tietoiseksi siitä, että aika monta silmäparia katsoi juuri meitä. Annoin Seelalle lähtöluvan ja se ampaisi tuttuun tyyliinsä liikkeelle. Vauhdikas alkusuora, jonka päätti hankala putkeen hakeutuminen sujui erinomaisesti, ja putken jälkeen kolmesta lähekkäin olleesta putkenpäästä sain Seelan ohjattua sinne minne pitikin. Mutta sitten, rytmitysvirhe, olin kuvitellut ehtiväni pidemmälle Seelan ollessa putkessa ja hallitun valssin sijaan seuraavat hypyt mentiin aikaavievillä, eikä kovin tehokkailla, pelastelutakaaleikkauksilla. Ennen keppejä olevan esteen kohdalla olin näistä pelastuksista jo niin sekaisin, että yritin ohjata koiran hypyn väärältä puolelta. Onneksi sen verran huonosti, että koira yrityksistäni huolimatta suoritti esteen kuten pitää. Keppien aikana sain taas omaa ohjaustani kasaan, ja keppien jälkeinen takaakierto –kuvio onnistui omintakeisesta valinnastani huolimatta. Sitten vauhdilla kohti viimeisiä putkeenmenoja ja esteitä. Lähdin juoksemaan ehkä turhan kovaa, sillä Seela hämmästyi rytminvaihdoksesta ja pinkoessaan perääni pudotti riman. Ripeänä ohjaajana ehdin myöskin tukkia koiran reitin seuraavaan hankalaan putkikulmaan joten riman lisäksi yksi kieltovirhe. Viimeiset kuviot sujuivat hienosti ja maaliinkin päästiin. Sähläykseni radalla kostautuivat aikavirheenä ja lopullinen saldo radalta oli 15,06.
Radan jälkeen juostiin kisa-alueen läpi teltalle jossa Seela sai ison kourallisen herkkunameja, joita olin ostanut juuri tätä tilaisuutta varten. Radanjälkeinen jännitys purkautui pikkuhiljaa ja jäähyttelykävelyn aikana kerrattuani rataa mielessäni en voinut olla hymyilemättä. Kokematon ohjaaja ja kokematon koira ensikertaa isoilla areenoilla, ja sekaannuksesta huolimatta saimme paikattua radalla sattuneita kämmähdyksiä hyvinkin kylmäpäisesti, eikä ehjä rata ollut kaukana. Tuloksella 15,06 sijoituimme mediluokassa sijalle 124. Medejä radalla oli 195.
Rata:
Kotimatkalla radiota kuunnellessa olo oli iloinen ja tyytyväinen, ja ehkä vähän ylpeäkin, sillä ylipää-tään SM-kisoihin osallistumisoikeuden saaminen ei ole itsestäänselvyys. Oli hienoa päästä edusta-maan karjakoiria näin isoon tapahtumaan, ja oli ihana saada paljon positiivista palautetta Seelasta ventovierailta, jotka eivät karjakoiriin olleet liiemmin törmänneet. Ajattelin, että vaikka varmasti jokaisella koirakolla on omat aallonpohjansa, niin onni on tuollainen koira kuin Seela, joka kisa toisensa jälkeen tekee parhaansa, keskittyy rataan ja paikkaa vielä omistajan mokiakin hienolla kuuliaisuudella, vaikka samalla suorittaakin rivakasti radan tehtäviä.
Sopivasti kisoista jäi myös revanssin nälkää, ja halua saada ensi vuoden SM-kisoja varten tulokset kokoon myös. 2014 kisat järjestetään Tampereella, mutta ennen sitä on vielä monta monituista onnistumista, mokaa ja ahaa-elämystä edessä lajin parissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti