Paljon on tapahtunut

Päivitykset on olleet vähissä. On tapahtunut niin paljon, iloisia ja surullisia asioita kumpaisiakin. Seelan raskaus sujui tosi hyvin, kolmen pennun sydänäänet löytyi ultrassa ja kolmen pennun liikkeitä  tunnustelin mahan kautta.

Seelan synnytys alkoi 15.2., kuten odotettiinkin. Sitä ei odotettu, että kaikki menee pieleen, mutta silti niin kävi. Seelan synnytys käynnistyi jo aamuyöstä, viiden aikaan se ponnisti ensimmäisiä kertoja. Seela oli vähän raasu, sen piti päästä mun peiton alle makaamaan, ja se kantoi koko ajan suussaan Skunkki-Isoa, Seelan rakasta skunkkilelua.

Noh, ponnistukset ei alkaneet aamulla tuottamaan tulosta ja Seela päästi ponnistaessaan oudon äänen. Se kuolasi aika paljon, mutta muuten oli ihan rauhassa, joten ei oikeen osattu ajatella, että mikään olisi vialla. Kun sitten 11 maissa mitään ei ollut tapahtunut, soitettiin eläinlääkärille ja saatiin ohjeeksi katsoa vielä pari tuntia ja sit sinne. Varattiin aika.

Matkalla lääkäriin käytiin läpi monenmoista pohdintaa. Toivottiin, että ollaan liian hätäsiä, mutta juteltiin myös siitä, että mitä jos ei ole. Seelahan on puoliksi minun, puoliksi Carinan. Päädyttiin siihen, että jos Seela ei synnytä luonnollisesti, se steriloidaan. Kumpikaan ei halua käyttää koiraa joka ei pysty synnyttämään luonnollisesti.

Seela oli koko ajan hirveän rauhallinen, eläinlääkärissä jouduttiin odottamaan vuoroa vielä jonkin aikaa ja Seela istui pienessä pahvilaatikossa Skunkkinsa kanssa ihan rauhassa, välillä se koettin ponnistaa, mutta jotenkin siitä näki jo ajomatkalla että se alkaa luovuttaa. Se ei oikein enää reagoinut mihinkään eläinlääkärillä.

Seela ultrattiin. Kohdusta ei löytynyt elonmerkkejä. Rtg-kuvassa näkyi pentu synnytyskanavassa, toinen kohdussa ja jokin kolmas "möykky". Eläinlääkäri sanoi että koettaa saada käsin pennun ulos, että Seela saisi synnytettyä kuolleet pennut itse. Emätin ja synnytyskanava olivat niin tiukat, ettei toivoakaan. Seela leikkuriin ja eläinlääkäri toivoi, että saa edes nartun pelastettua. Siinä vaiheessa multa pääsi melkonen itku. Vaikka sitä tiedostaa, että synnytys ja raskaus on aina riski, niin se kolahti todenteolla tajuntaan, että tässä ei oo kyse kuolleista pennusta vaan että täältä klinikalta saatetaan lähteä ihan tyhjin käsin kotiin. Soitin ystävälleni Hannalle, ja peruin keskiviikkona "tämäniltaiset treenit", mitä nyt unohtaen, että enhän mä kouluta keskiviikkoisin vaan torstaina.



Mentiin Äänekoskelle kahvilaan istumaan. Sitten tuli soitto, että siellä oli yksi pentu. Minäkin vaan tyhmänä, että no kolme siellä röntgenissä näkyi. Sitten tuli tarkennus, että siis, elävä pentu, tuletteko katsomaan sen perään kun he huolehtii emästä.

Ja voi mikä pentu siellä oli! Keisarinleikattujen pitäisi olla pöpperöisiä ja flegmaattisia ja tämän piti olla vielä kaikenlisäksi kuollut, mutta vielä mitä. Pieni sininen poika euronmerkki ohimossa mongersi peittojen keskellä ja kun Seela viimein tuotiin, se iski tissiin kiinni ja alkoi syödä hirveällä tohinalla.

Seelan synnytyskanavassa oli jotain vikaa, oli se hormonaalista tai rakenteellista, niin eläinlääkäri ei ollut meinannut saada siellä jumissaollutta pentua edes sisäkautta pois. Pentu oli isohko, sininen uros myös. Lisäksi kohdusta löytyi muumioitunut möykky. Jotenkin tuo möykky minua suretti melkein eniten. Olen ihan varma että kolmen pennun liikkeet tunsin vielä ennen kun Seela lähti viikko ennen synnytystä Carinalle. Mutta kohdun lämmössä äskettäinkin kuollut pentu tietysti menee nopeasti huonoksi. Päätös poistaa Seelalta kohtu oli ollut ihan tarpeellinen, kohtu oli vaurioitunut ja hapero.

Seela heräsi tokkurasta ja haisteli pentuaan, kotimatkan pentu matkasi mun fleecevuoratussa villapipossa lämminvesipullon, Skunkki-Ison ja pyyhkeen kanssa ja Seela sai nukkua vielä.  Kotimatkalla päätettiin jo pennun nimi. Pennusta tuli Cossaks Game Over. Koska pitäisi muistaa, että peli ei ole ohi ennen kuin se on pelattu.



Kotimatkalla pipossa. Ikää tunti.

Nooh, samana iltana sitten paijailin siinä mun pientä Miss Moneypennyä ja siinä sitä Sentiksi tapani mukaan puhuttelin. Ja sitten jotenkin loksahti kohdilleen, kaikessa mustassa huumorissaan, että Euro eli Egehän tuo on. Ensimmäinen yö oli ihan hirveä, väsymys ja kaikki nosti mulle kuumeen ja valvoin ja torkuin horteessa ja heräilin tarkistamaan että kaikki oli pentulaatikossa hyvin, ja onneksi siellä oli.



Ege muutaman päivän ikäisenä.

Seela on ollut tosi hyvä emä alusta lähtien. Mitä nyt seelamaiseen tapaan ei ihan se tavanomaisin taival tietenkään käynyt kuvioihin. Skunkki-Iso nimittäin muuttui äitikoiran mielestä lelusta pennuksi kun päästiin takaisin Carinalle. Skunkki-Iso piti tökkiä Egen ympärille ja tissille ja voi sitä huolestunutta katsetta jos Skunkin yritti ottaa pois pesästä.

Sunnuntaina, neljä päivää synnytyksestä säikähdettiin vielä pahanpäiväisesti, kun yhtäkkiä ilman varoitusta Seelasta alkoi vuotaa verta. Kohtua ei enää ollut mistä vuotaa, mutta kohdun stumpit ilmeisesti falskasivat. Ei kun yhteys päivystävään ja veren hyytymistä edistävä lääke hakemaan apteekista. Onneksi vuoto loppui pian.

Nooh, me sitten miettimään, että voi meidän Egeä kun ei sillä ole sisaruksia. Carinalla on kerran aiemmin ollut yhden pentueen pentue, mutta siihen saatiin toisesta pentueesta pentu kasvukaveriksi, joten toivottiin että jotain tärppäisi. Ja sitten kuultiinkin muutaman mutkan kautta australiankarjakoiran ja itäsiperianlaikan pennuista jotka oli tarkoitus lopettaa heti kun syntyisivät. No me soittamaan hädissämme, että onko pennut syntyneet ja saadaanko me sieltä yksi pentu Seelalle. Viisi päivää Egen syntymästä syntyivät ei-toivotut koiranalut ja me pakattiin hirveää talvimyrskyä uhmaten Seela, Ege ja Skunkki-Iso pikkuautoon ja ajeltiin hakemaan pennut. Ja ehkä oltiin vähän liian herkillä siinä vaiheessa kaikki, mutta kun nähtiin nuo ei-toivotut pikkuiset, niin käytiin hyvin lyhyt vuoropuhelu, joka meni näin.

"Otetaanko kaksi?"

"Otetaan."

Ja ei kun kaksi ensimmäistä pentua jotka saatiin minkkihäkistä kaivettua mukaan ja autoon. Oltiin suunniteltu, että Skunkki-Iso kierretään pennun ympärille, jne. mutta eihän me ehditty kun just ja just autoon istumaan rääkyvien, järkyttyneiden koiranalkujen kanssa, kun Seela rynnisti meidän päälle hädissään, että Hänen Lapset itkee. Se siitä hylkimisestä. Molemmat pennut katsottiin tytöiksi joten Ege ja siskot nätisti riviin Seelan ja Skunkki-ison kanssa laatikkoon ja menoksi.

Ege, mustan huumorin teemalla nimetyt Äksä (X-rotuinen) ja täpläpää Ampu, kun tuohon otsalla olevaan täplään se ampu olisi varmaan tullut.  Skunkki-Iso asianmukaisesti kuvassa myös.

Nyt näistä tapahtumista on jo aika pitkä aika. Ege täytti 4.4. 7 viikkoa. Mutkia on ollut matkassa enemmän kuin tarpeeksi, mutta vastoinkäymisistä on päästy eteenpäin ja kaikki kolme pentua voivat erittäin hyvin. Ainut jolle lopulta kävi huonosti, oli Skunkki-Iso. Carinan Nalle söi siltä nimittäin pään irti. Pitänee ostaa Seelalle uusi kunhan se kotiutuu mammalomalta. Pennuille pitää myöskin omat Skunkit antaa mukaan uusiin koteihin.

Tämmöiset heistä on kasvaneet:

Cossaks Game Over

Äksä

Ampu

Viimeisenä murheenkryyninä tietysti on löytää hyvät, vastuuntuntoiset kodit pennuille, mutta oon ihan varma että näin vielä käy.

Mä olen käynyt pentuja ahkeraan moikkailemassa Carinan luona, ja muuttanut tässä välissä. Lisäksi Mallan seuraksi nappasin Carinan luota Ruttusen, joka on kohta 7-vuotias Karjapeni Cena, punainen karjisnarttu. Tosi hyvin on kaksi akkaa tulleet juttuun. Pari päivää Ruttusen tulon jälkeen ne ottivat Mallan kanssa kerran yhteen, Ruttu näytti Mallalle mistä kana pissii, ja sen jälkeen Malla on ollut iloinen alamainen Hänen Majesteetilleen Ruttuselle.



Ruttusen nimeä monet hämmästelee, ruttu on viroa ja tarkoittaa suomeksi, pian/nopeasti. Ruttusen kasvattaja kutsuu pentuja huutamalla niille "ruttu ruttu ruttu", ja siitä sitten Ruttu sai nimensä. Ja onhan Ruttu nyt kauniimpi nimi kuin Kurttu, esimerkiksi.

Muitakin tapahtumia oli. Muutettiin tosiaan kivenheitonpäähän isompaan asuntoon Korterinteelle ja Mallan kanssa tehtiin jotain, mitä en ajatellut että koskaan enää tapahtuisi. Käytiin nimittäin agilitykisoissa! Hetken mielijohteesta ilmoitin Mallan 25. päivä Jatin kisoihin hyppyradalle, ja mehän mentiin. Selvittiin 5:llä virhepisteellä ja sijoituttiin kolmanneksi. Jee.

 Eihän Mallasta enää kisakoiraa tule, eikä jokaviikkoista treenikoiraa agilityn suhteen. Jalka on leikattu ja oletettavissa on ennemmin tai myöhemmin nivelrikkoa. Mutta jos Mallan kunto pysyy yhtä hyvänä kuin mitä se on ollut, niin ehkä silloin tällöin voitaisi piipahtaa radalla, ilman sen kummempia tulostavoitteita. Tokoa ollaan jatkettu myös, ja vähän niinkuin jonkinnäköistä kisailmoa laitettu menemään. Muttamutta, tunnari, josta olin niin onnellinen, hajosi täysin, kun olin tullut opettaneeksi koiralle vain tuoreemman hajun tuomisen. Liikkurin kanssa koiralla ei ole mitään hajua mitä tehdä. Motivaationi koko touhuun otti tästä pikkuisen takapakkia. Eli ihan kiva on ollut vähän liidellä Mallan kanssa vastapainoksi.

Agilitystä sitten erittäin sujuva aasinsilta, että Seela repäisi aika hienosti, kovassa, vaikkei kovin suurilukuisessa joukossa se sijoittui ensimmäisenä kisavuotenaan, jossa kisattiin yhteensä kuusi kisapäivää, vuoden agilitykarjiskisan 3. sijalle! Ja kunhan Seela kotiutuu ja saadaan mammaloman tuomat ylimääräiset veke, ja lihaksistoa palauteltua ja huollettua sterilisaation jäljeltä, niin kohti uusia haasteita ja kisaratoja myöskin Sentin kanssa mennään.