lauantai 14. kesäkuuta 2008

Raunioradalla hakutreeninpoikasta


Otettiin vain kaksi ukkoa, ensimmäinen kaaren alla lavan takana, lähetin koiran n. 40 metristä, Malla kierteli aluetta hyvin, nenä auki, mutta ei heti saanut hajua, sitten kun sai niin reippaasti ukolle.

Toinen ukko oli roskiksessa, kansi auki, nyt koira sai suoraan hajun, mutta harhautui matkalla, ja hävisi näkyvistä, jolloin kuvittelin, että se oli jo ukolla, mutta eipä tuo mun ryntäilystä häiriytynyt, ei edes katsonut, ja meni ukon luokse.

Voi kun olisikin mahdollista treenata raunioita enemmänkin, olen aina ajatellut, että siinä olisi varmasti Mallalle ominaisin laji, ja nyt kun käytiin oikeasti kokeilemassa, niin käsitys vaan vahvistui. Mallan luontainen tapa etsiä olisi varmaankin aika otollinen raunioita varten, se irtoaa kauaskin, ja etsii hajua järjestelmällisesti, kiipeää rohkeasti, ja tutkii kaikkia telineitä rohkeasti, on tarpeeksi kevyt ja ketterä, mutta voimaa kavuta on.

Treenien jälkeen käytiin vielä tarkastamassa raunioalueen korkea torni, jonne vei jyrkät portaat ja n. puomin levyinen "silta", jota pitkin laitoin Mallan menemään Aijan luo. Kyllä Malla on ihq. Huomasi, että sitä jännitti olla useita metrejä mun yläpuolella, mutta ei mitään merkkejä, että se haluaisi pysähtyä - se vaan painoi painopisteen alemmas ja kiipesi määrätietoisesti ylöspäin. Tasolle päästyään rentoutui heti, tutki paikat itse ja kylmänrauhallisesti tuli itse ne sikajyrkät portaat alas. Jotain tavattoman liikuttavaa tossa tomerassa huimapäässä on.


perjantai 13. kesäkuuta 2008

Agilityä pariinkin otteeseen


Oltiin JOA:n järjestämässä mölliagilityssä tiistaina, vettä tuli kuin saavista kaataen, joten mun näkyvyys oli perin huono, ja koiralla vähän liikaa intoa juoksutauon jälkeen päästä liitämään.

Ensimmäiseltä radalta HYL



Jep-jep, A-este koitui meidän kohtaloksi, mutta! Loppurata olikin sitten hieno nolla, ei yhtään virhettä vaikka toi 9-10-11 -sarja oli aika hankala.

Toinen rata oli myös HYL. Ja rata oli meidän tasoon nähden aivan liian vaikea.



Rataan olin melko tyytyväinen, sillä hylky tuli vasta (jälleen) A-esteellä 13. Olin saanut hyvin blokattua ekalla kierroksella a:n kun saatiin (hyvin!) lutvittua tuo 9-10-11-12 hässäkkä, niin Malla lähti etenemään suoraan A:lle, olin varma, että nyt menee nappiin ja sitten sanoin, kiipeä. Malla kääntyy muhun päin kysymään että häh ja meni putkeen. Ja kun tuli pois, niin meni vielä toisen ja kolmannen kerran kuin paraskin teletappi.

Malla teki tosi ruman keinun, joten otin sen uudelleen, ja kepit sujuivat molemmilla kerroilla hyvin. Olin tyytyväinen. Vieras kenttä ja vieras häiriö, eka kerta kentällä sateessa ja tauko päällä, niin olen tosi tyytyväinen.

Eilen olin sitten vetämässä Aijalle ja äitille koirineen agia. Kehittelin vähän eteenpäin sitä taannoista JATin möllirataa. Aluksi olin ajatellut tehdä vain sen, ja olisi oikeastaan kannattanutkin, sillä radasta tuli yllättävän rankka. Tehtiin rata kahdesti, sitten tauko, ja kun oli Mallan vuoro, niin neiti oli aika väsähtänyt, tsemppasin radan läpi, mutta koirasta kyllä näkyi, että on tällä viikolla touhuttu tosi paljon + että varmasti hoidossa oleminen väsyttää. Keskiviikko oli vapaapäivä, mutta ajattelin, että lauantain ja sunnuntain saa levätä, hieron sen tänään vielä läpi.

Mutta, rata oli seuraavanlainen:


Mulla oli noiden kolmen ekan esteen suorittaminen vähän hakusessa. Mutta kun siitä päästiin ohi, niin pari kauneusvirhettä ekalla radalla, lähetin Mallan pussin ohi yms. Toinen kerta oli aivan loistava, minä paransin ja koira teki aivan mahdottoman hyvin. Siitä en ole varma, oliko nollarata, mutta lähellä ainakin. A:n alastulokontakti oli aivan törkeän hyvä. Oli aivan mahtavaa päästä pitkästä aikaa tekemään kunnolla ja koira oli ensimmäisellä kierroksilla niin täysillä mukana, että se oli melkoisen liikuttavaa.

Tänään olisi rauniotreenit, mutta koira on vähän väsyneen oloinen. Tehdään varmaan vaan kaksi ukkoa, ja sitten Malla pääsee viikonloppulomalle.



tiistai 10. kesäkuuta 2008

Hakumetsällä


Mallan kanssa, mäntymetsää, hakualueen molemmin puolin notkoa, tuuli kiersi vähän ympäriinsä.

Ensimmäinen ukko oli ihan karsea. Koiralla ei nenä auki, se kiinnitti johonkin huomiota ja lähetin. No ei sillä mitään hajua ollut, niin teki sitten reippaan kunniakierroksen pitkin hakualuetta ja kävi pasella. Kolmannella lähetyksellä se saikin hajun ja haki ukon hyvin.

Toinen ukko parempi, mäennyppylän takana vastatuuleen. Koiran nenä oli auki jo vähän paremmin, lähti hyvin, puolessavälin kadotti hajun, sitten löysi sen taas, ja suoraan ukolle.

Kolmas oli tosi hyvä, koira alkoi ottaa heti hajua ja yhtään empimättä suoraan ukolle.

Tehtiin myös ennen treeniä pari haukkuharjotusta. Kaksi haukkua peräkkäin sain siltä. Siitä se lähtee.

Ei olla tehty esineruutua, joten kun muut teki sitä, niin opetin Mallan noutamaan erilaisia esineitä. Sujui kohtuullisesti, mutta vähän liian pitkään toistoa.

Tehtiin myös pari tokoliikettä, ja elukalla oli mukavaa. Kaukokäskyistähän voi tehdä kivemman, kun aina maahan-käskyllä kierähtää ympäri ja vasta sitten jää makaamaan. Olisin saanut sen rullailemaan todennäköisesti sivusuuntaan aika pitkän matkan.

Tänään olisi sitten epikset, ja eka kerta agikentällä juoksujen jälkeen. Odotan innolla.


Toko-sm 7.6



Tuomareina Hagström ja Kinnunen
Avoin luokka
Cossak's Ninna-Mincka

Paikkamakuu 10 (x3) = 30
Seuraaminen 7 (x2) = 14
Liikkeestä maahanmeno 9 (x2) = 18
Luoksetulo 5 (x3) = 15
Liikkeestä seisominen 10 (x2) = 20
Nouto 0 (x2) = 0
Kaukokäskyt 9 (x3) = 27
Estehyppy 0 (x2) = 0
Kokonaisvaikutus 8 (x1) = 8

III-tulos, 132 p.

Näinhän siinä käy kun menee keskeneräisen koiran kanssa kokeeseen. :)

torstai 5. kesäkuuta 2008

Treenit ennen koetta.


Ihan perseestä. Koira perseili, raivostuin, kaikki meni perseelleen, sain jotenkin koiran kasaan ja noutoja onnistumaan, seuraavassa liikkeessä ihan sama helvetin sekoilu jatkuu. Mulla meni ihan hermo, ja niin meni koirallakin. 

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Tokoa Jyväskylässä


Eilen käytiin Hannan ja Minjan kanssa tekemässä treeni.

Seuraaminen: jaa-a, ihan ok, mutta loppua kohti kierrokset katossa ja edistäminen paheni.

Noudon kanssa tein valeheittoja, pyysin koiran aina uudestaan sivulle jos meinasi lähteä. Ei hakenut kapulaa ekalla kerralla kun annoin luvan. Noh, vaihdoin paikkaa, tsemppasin, perse pysyi maassa eikä tietoakaan varastamisesta, ja hyvät kaksi noutoa.

Kaukot ok, yksi istumaannousu meni plörinäksi.

Paikkamakuu: tosi hyvä ja varma, täysi aika.

Tänään otin matkan varrella tokoa kun käytiin saattelemassa serkku pääsykokeisiin.

Hyppy: tosi hyviä, toki este ei ollut perinteinen.

Seuraaminen: vähän löysää. Järkytys.

Luoksetulo: ensimmäisellä kerralla ei pysähtynyt, hidasti vauhtia ja jolkotteli vaan, toka kerta, pysähtyi hyvin, kolmas, ennakoi, joten otin vaan sitten normaalin luoksetulon, ja neljäs oli kaikilta osiltaan nappi, ja ensimmäinen kokonainen liike ikuisuuksiin.

Maahanmeno ja seisominen hyviä. Kaukot hyvät.



lauantai 31. toukokuuta 2008

Iitti 31.5.2008


Tuomari: Leni Finne

Miina
"Oikeat mittasuhteet, sopiva luusto. Lähes oikealinjainen pää. Hyvät silmät. Toinen korva vaurioitunut. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta, lyhyt olkavarsi. Oikeanmallinen rintakehä. Melko jyrkkä lantio. Saisi liikkua takaa huomattavasti tehokkaammin."

VET EH, VEK1

Malla lopetti juoksun eilen.