maanantai 28. maaliskuuta 2011

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Joskus tulee pipi


Noniin, nyt on sekin sydäntäraastava asia koettu, että Seela loukkasi itsensä. Siis Seela, pieni iloinen typerä apinani muuttui surullseksi. Ja kyllä vähän meinasi väpättää alahuuli kun rauhoituksesta heräilevää karjakoirankutaletta sylissä silittelin.


Ei mitään käsitystä, mitä on tapahtunut, mutta Aija oli käyttämässä koiria työvuoron takia, ja Seela oli a) jättänyt menemättä vastaan b) kulkenut kolmella jalalla. Joten eikun koiraa kiikuttamaan Äänekoskelle, jossa todettiin ranteen yläpuolella siisti poikkisuuntainen viiltohaava. Joka tikattiin. Perjantai-iltana, päivystyksessä. On se hyvä, että nyt on näitä töitä riittänyt, ei ihan mene elämä pilalle. Ja jospa nyt viimein saisi sen verran aikaiseksi, että veisi ton eläinlääkärin vakuutustarkastukseen ja saisi sen homman etenemään.


Tänään kuultiin kuitenkin jo haverin jälkeen ensimmäinen OU-ROU-MUROOO!, joten eiköhän tästä selvitä. Varoajat on 20. päivään asti, joten menee nyt sitten suunnitelmia uusiksi. Nooh, pääasia, että koira paranee.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Tuusniemi RN 19.2.2011


Tuomari Päivi Eerola: 


Seela


"Kauniilla tavalla edukseen esiintyvä pikkusievä narttu. Hyvin narttumainen pää. Hyvin kauniit tummat silmät. Köyristää lanneosaansa liikkeessä. Voisi olla voimakkaammin kulmautunut edestä. Parempi seistessä kuin liikkuessaan. Pehmeä karvanlaatu. Miellyttävä käytös. "


Rodunomainen lähestyttäessä


AVO-ERI, AVK1

torstai 3. helmikuuta 2011

Tokon tilannekatsaus


MALLA: 


Seuraaminen: saatu melkohyvin uudelleen kasaan. Patoaminen ja palkkauksen suunta sai ihmeitä aikaan. Näyttää ja tuntuu hyvältä ja tarkalta. Käännökset parantuneet, kun koira pysyy oikealla paikalla. Sivuaskelia ja peruuttamista tehty, ja onnistuvat ihan ok.


Jäävät: seisominen ja maahanmeno nyt tauolla, istuminen aika hyvin muistissa, ei ihmeempää tehtävää, nopeutta voisi olla vähän lisää.


Luoksetulo: hanskassa kivasti, seisominen käsimerkistä toimii, maahanmeno helppoa ja luonnollista, ei himmaa.


Ruutu: saatu sekaisin, eli nyt sitten uusiksi opettamisen paikka. Mallalla tää tarkoittaa myös uuden jutun, eli kosketusalusta opettelua. Ja ei oo helppoa, kun kauhean paljon ihanampaa olisi sillä alustalla riehua.


Nouto: metallikapulalla sisällä nättiä, ulkona ei koettu. Ei selvästi yhtä mieluinen kuin normaalinouto, mutta tekee kuuliaisesti.


Tunnari: treenit aloitettu, Malla tarttee paljon väärien häivyttämistä, kun nouto on niin ihanaa. Merkkaa hajanaisen kasan takaa oman, mutta häivyttäminen vaikuttanut tarttumisvarmuuteen.


Kaukot: tekniikka kaipaa hiomista, eli ei täysin puhdas, etenemistä tai muuta ei kuitenkaan tapahdu jos olen tarpeeksi kaukana. Läheltä ohjaaminen on Mallalle vaikeaa ja paineistavaa. Jotain pitäisi miettiä, vaikka uskoisin, että nykyiselläkin pisteitä saadaan.


Hyyppynouto: Lempparia. Menee oikein hyvin.


Mietittäviä pulmia: voittajaluokan kehäänmeno vaatii treeniä vieraiden koirien kanssa reilusti. En usko, että tulee sinänsä ongelmaa, mutta oma pää ei kyllä kestä jos ei tätä päästä harjoittelemaan ennen kokeita.


Seela: 


Paikkamakuu: jäänyt vähemmälle treenaamiselle, sisällä ihan ok, mutta siis, pitäisi paneutua.


Seuraaminen: melko halukasta, vähän elää, mutta ilme oikein hyvä. Varmuutta paikkaan ja käännöksiin vieläkin lisää. Nyt ei tartte enää samalla tavalla välikehuja.


Jäävät: maahanmeno aavistuksen hidas, reagoi kyllä aika hyvin käskyyn. Seisominen ihmeen varma, ottaa hiukan askelta pysähtyessään, mutta ei varsinaisesti etene. Seisominen mun tullessa vierelle tarttee vahvistusta, Seela kyllä kestää seisaallaan, mutta ei ole kovin itsevarman oloinen.


Luoksetulo: muutamia kertoja halunnut varastaa. Kokonaisuudessaan mennyt tosi paljon eteenpäin, loppupomput on jäänyt aika vähiin perusasentoharjoitusten tekemisen jälkeen.


Hyppy: tehty hyvin vähän, sisällä varma.


Nouto: luvan odottamisen kanssa vielä varmuutta tarvitaan, itse nouto halukas, aavistuksen saalistaa, mutta ote hyvä ja palautus nätti. Seelalla on aika hyvä suu, ja tekee erittäin hyvin metallillakin.


Kaukot: Maa-istu-maa -vaihtoja tehty, ja toimivat, ei vielä kauheasti lisätty matkaa.


Ruutu: tehty nyt vähemmän, en osaa sanoa, miten on muistissa.


Mietittäviä pulmia: vireen kestävyyttä ei ole oikeastaan kovinkaan testattu, joten mietin miten mahtaa kestää. Hihnaseuraamista tehty liian vähän. Treenit niin rauhallisia, että tarvitsisi varmuutta häiriöön siitä huolimatta, ettei oo koskaan ollut kovinkaan häiriöherkkä. Paikkamakuuta pitäisi tehdä enemmän ja vieraiden kanssa.


Ensi viikolla alkaa sitten akkojen kanssa agitreenit.


Mallan kanssa on pohdituttanut lihaspulmat, mutta nyt koira tuntuu olevan kunnossa. Käytin Mallan verikokeessa, ja kaikki arvot oli oikein hyvät. Epäillään, että murtunut selkäkin voi olla yksi laukaiseva tekijä, miksi selän lihakset on kovilla, katsotaan miten koira nyt treeneistä sitten sanoo, josko saatais vähän kokonaiskuvaa akan kunnosta.


Seelan juoksut olivat 9-30.12 ja kesäkuulle odotetaan seuraavia juoksuja. Syksymmällä voipi olla pienten tassujen tepsutusta sitten tiedossa, jos ei mikään mene mönkään. Sulhokin on valkattu ja oikeen hieno.


Muutamia talvikuvia: 






Seela näyttää minusta niin kauniilta näistä kuvista, katotaan mitä neidistä vuoden ekassa näyttelyssä sitten tullaan tykkäämään.


 

maanantai 27. joulukuuta 2010

Rakas Törr.


 



 

Olen avaruuksien kissa,

olen kissa ihmeellinen.

Olen unien, tähtien kissa,

 tulin takaa pilvien.



Minä rakensin teille talon,

jossa paljon rakastetaan.

Nyt takaisin lähden, vaan

palaan uniinne toisinaan.




~ Kaarina Helakisa

 


Riiva-Hilleri Mato-Apina Ding-Dong Hellämieli ?.2007-26.12.2010

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Jokohan tälle vuodelle riittäisi


Päivitykset laahaa jäljessä, koira ei. Viimeiset viikot on olleet aika hulinaa koulussa ja viikonloput kisakentillä.


Ensinnäkin, Kangasniemen tottelevaisuuskokeen (AVO1/167) video vihdoin nähtävillä: 


http://www.youtube.com/watch?v=v79Zz1ipFLM






Seuraavana viikonloppuna Pieksämäelle lähdettiin voitontahtoisina, mutta ei kovin itsevarmoina. Turhaa jännäämistä, koirahan tekee kun ohjaaja vaan jaksaa oman osansa.


Paikkamakuu 10


Seuraaminen 7


Liikkeestä maahanmeno 10


Luoksetulo 10


Liikkeestä seisominen 9½


Nouto 9


Kauko-ohjaus 10


Estehyppy 8


Kokonaisvaikutus 8


I-tulos, 185 pistettä, kp, 3.sija


Ja täten myös koulutustunnuksen TK2 kera pääteltiin tokovuotta 2010.


http://www.youtube.com/watch?v=ABpwcNEFBOE 






 


Vaan ei siinä vielä kaikki! Ehei, tänä viikonloppuna sitten vuoden viimeisten agilitykisojen kimppuun.


Ensinnäkin, oli aivan sairaan kylmä, koko viikonlopun. Kun yhteensä neljän radan lisäksi Polleparkissa vietettiin vielä useampi tunti kisatalkoissa niin tuntui vasta tänään illalla, että jäsenet on edes jotenkin lämpimät.


Tunteet kävi kuitenkin kuumina. Lauantain eka rata ei joo näytä pahalta, mutta tuntui, Malla on kyllä oikea pokerinaama, silmissä käy semmonen välke että nyt on paine liikaa ja koira paiskoo rimoja miten sattuu, mutta eipä sitä videolta näe tai oikeastaan huomaa.


Toisella radalla pientä historiaa, käänsin sen (täpärästi, mutta käänsin) A:lta, ja jos housut ei olisi kepeillä meinanneet pudota ja vika rima olisi pysynyt niin...! Mutta siis, kympillä pois radalta ja koira oli nyt oma reipas itsensä.


Sunnuntaina kohmeisesti jäisissä kengissä ekalle radalle, ja kuinkas sitten kävikään. Kerran kuulin että kynnet rapsahti rimaan ja ennen viimeistä estettä meinasin jo rukoilla, että rakas ääliöni, käänny nyt ja hyppää se viimeinen este pudottamatta. Ja niinhän rakas vauhti-kebabbi totteli ja näin ollen virallisten sääntöjen mukaan virheetön rata ja sehän on siis NOLLA! Hassu fiilis, se on ollut pidemmän aikaa niiiin lähellä välillä, ja silti tuntunut ihan mahdottomalta saavuttaa. JESJESJESJESSSS!!!!


Viimeinen rata oli sitten lisähylly palkintoja varten. Ihmepelastus radan takaohjauksessa hämmensi sen verran, että olin aivan myöhässä jo a:lle lähdettäessä ja kun koira ajautui esteiden välistä, en enää saanut itseäni kasattua ja se meni siinä. Hauska pieni koira.


Koko viikonloppuna ei yhtään kontaktivirhettä ja keppien aloitukset onnistui. Rimoja tippui tosi vähän, ja kun rehellisesti voi sanoa että melkein puoli vuotta ollaan oltu treenaamatta, niin ei hassummin. Myös kavereiden hieno menestys viikonloppuna lämmitti mieltä.


Videolle koottuna koko viikonlopun uurastukset: 


http://www.youtube.com/watch?v=Iyru5XUOPx4






 


Tän paremmin ei ois voinut kisavuosi päättyä. Ensi vuonna sitten uudet kujeet ja Seelankin kanssa toivottavasti päästään jo kurkkailemaan kisamaailmaa.


Kiitoksia kaikille treenikavereille, myötäeläneille, tsemppareille ja perseellepotkijoille.