18 kk tuli ikää mittariin Karkille. Karkki Ankka Läärimä Narkille. Tämähän tarkoitti tietysti pienen keltaisen kirjan hankkimista ja vatsanväänteitä.
Australiankarjakoiran rotumääritelmässä kun seisoo, että narttujen säkäkorkeus on 43cm-48cm. Agilityn kannalta karjisnarttu on mielestäni (ja muutamaa tuttua seuranneena) hankala. Karjakoira on raskas, sen tasapaino on matalalla, ja vaikka siltä löytyy ponnistusvoimaa, niin se ei kulje pää ylhäällä vaan ennemminkin tasapaino matalana ja pää selän jatkeena. Laitetaan eteen 65 cm korkea este niin yleensä kärsii ensimmäisenä koiran motivaatio, ja lopulta raskaalla koiralla myös kroppa. Verrattuna esimerkiksi bordercollieihin ja kelpieihin, samankorkuisella karjakoiralla kun voi olla kuivimmassa kunnossaankin helposti se 4-5 kg enemmän ylinostettavaa. Ja etenkin alas tulevaa massaa.
Mallan ristisidevamman ja Seelan spondyloosin kautta olen pitkään itselleni puhunut sitä, että Karkista ei ehkä tule agilitykoiraa. Siis sellaista agilitykoiraa, jonka kanssa kisataan ja tavoitellaan yhtään mitään, ehkä korkeintaan hyvää hyppytekniikkaa.
Karkki oli tarkoitus mittauttaa Pellossa, kun pohjoisiin lähettiin kisaamaan. Ja mentiin ja keltainen kirja ostettiin. Pellon halli oli hyvin pieni ja painajaismainen. Tilaa, jossa koira olisi voitu rauhassa mitata, ei ollut. Karkki jännitti tilannetta julmetusti, ja siinä missä moni muu koira vähän madaltuu jännittäessään, Karkki veti lavat ylös ja odotti että kauhea tilanne loppuu. Päädyttiin sitten yhdessä tuomarin kanssa siihen, että koska emme kisaa, emme myöskään mittaa koiraa näin epäsuotuisassa tilanteessa. Mittatikku tönkkösuolatun Ankan niskassa näytti 43,5 cm, mutta tuomari yritti lohduttaa, että hänestä tämä koira voi olla hyvinkin medi kunhan rentoutuisi.
No pari viikkoa on sitten ihmiset Pellon jälkeen hallissa Karkkia kuljetelleet ja pitäneet paikallaan ja kosketelleet sen säkää jne. Tämmöisen Karkki sietää tosi hyvin, mutta mittakeppiä ei millään. Päädyin kuitenkin siihen, että parempi saada tietää asia mahdollisimman pian, mittatikkusulkeisiin ei määrättömästi ole aikaa, jos haluaa kotikisoissa saada koiran mitattua.
Vein sitten Karkin lauantaina JAT:n kisoihin ja oikein mukava tuomari Kari Jalonen suostui ottamaan Karkin mitattavaksi. Kerroin että koira on nuori ja pelkää mittaamista. Ja kylläpä oli melkoinen väsytystaisto. Karkki ei olisi millään pystynyt. Se kyllä seurasi, teki temppuja, jopa näytti miten osaa pujotella, mutta mittatikku sai sen vetämään liinat kiinni ja yrittämään karkuun. Päädyttiin siihen että minä lähden pois tilanteesta ja ihana Puupi jäi tuomarin kanssa odottelemaan teinikoiran rauhoittumista. Ja rauhoittuihan se. Myös Luomalan Henri kävi mittaamista seuraamassa ja lopulta mitta Karkista saatiin. Eivät suostuneet Puupi tai tuomarit mulle mitään sanomaan ennen kuin lomakkeet oli täytetty ja sain kisakirjan.
Karkki selkeä medi, ei laitettu kiertoon, vaan napakka ruksi paikalleen. Aika iso kivi vierähti sydämeltä ja yhtäkkiä huomaan ajattelevani, että kisaankohan joku päivä sekä Seelalla että Karkilla samoja ratoja ja että nyt vähän puhtia kontaktiopetteluun ja oliskohan ens keväänä jo mahdollista starttailla. Ihan mahtavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti