sunnuntai 21. elokuuta 2011

Agilitykisat JAT 20.8.2011


Senteinmätin kanssa kolme rataa jälleen. Kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata.


Ensimmäinen rata oli myös australiankarjakoirien mestaruusrata. Valitettavasti loppusuoralla otettiin hylky renkaalta tulleen kiellon ollessa kolmas laatujaan.Seela pääsi kivasti väläyttelemään vauhtiaan tällä radalla. :)



Kakkosrata oli samantyylinen vauhdikas rata kuin ensimmäinenkin. Ohjasin Seelan huolimattomasti A:n jälkeiselle hypylle ja sehän kostautui kieltona. Kepeille olin taas liian hätäinen vaikka koetin malttaa. Myöskin olisin voinut vaatia kontaktit vähän nätimmiksi tältä radalta. Maaliin tuloksella 10 ja sekunteja alittui jonkin verran. Sijoituttiin toisiksi.

 



Kuten videosta huomaa, Seela muutamaan kertaan rupesi kommentoimaan mun ohjausta. Kolmosradalla alkoi jo väsy iskeä, Seela ei pysynyt lähdössä ja spurttaili heti alkuun omiaan, kepit meni hienosti, mutta takanurkan käännöksessä se alkoi motkottamaan minulle eikä sitten löytänyt seuraavaa estettä. Loppusuoralla jäin jälkeen enkä sitten korjannut ohitusta. Joten tulokseksi HYL.



 



Hauskaa oli, loppupäivän olin tuomarisihteerinä kisoissa. Mallakin oli taas mukana kisapaikalla ja oli kovin tyytyväinen saamastaaan huomiosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti