perjantai 13. maaliskuuta 2009

Tokoviikko, ja Seelan eka namiruutu


Noniin, tulipas ryhdistäydyttyä, olaan tällä viikolla treenattu neljä kertaa. Olen pyrkinyt pitää treenit vaihtelevina, ja kohtuullisen mittaisena.


Seuraamisen käskyksi on jossain vaiheessa vaihtunut sivu. Nooh, menköön, koetan saada patistettua koirasta liikkeeseen vähän kiihkeyttä lelulla, ja tuntuu toimivan.


Jäävät liikkeet, olen NIIIN tyytyväinen. Tänään oli koko viikolla eka kerta, kun teki väärän jäävän, vaikka olen tehnyt niitä miten sattuu ja sekoitellut järjestystä, ja tehnyt jopa peräjälkeen kaikki. Olen tosi tyytyväinen. Istuminen on Mallalla hitain, mutta se on uusin, ja tarttee vielä varmuutta.


Noudossa otettiin aimo harppaus eteenpäin. Mallahan on mälvääjä, noh, olen sitten vaatinut vaan, että nostaa kapulan ja en sitä ala kaappaamaan vaan saa pysyä rauhassa sivulla ja pitää nätisti suussa. Alku oli ihan kauheaa mälläilyä ja syljeskelyä, tänään kaksi täydellistä loppupitoa, ai että. Seuraavaksi pitää häivyttää pois sana hyvä, siitä kohtaa kun koira bongaa kapulan ja katsoo sitä, että ottaisinko. Ei automaattisesti siis tuo, vaan pyytää erikseen luvan.


Ruutua tein yhtenä päivänä, Mallan perisynti on jäädä haistelemaan kun on ruudussa. Tähän ajattelin puuttua palkkaamalla odota-käskystä lelulla. Noooh, ei se ekoilla kerroilla tajunnut edes että lelun heitin, mutta parin toiston jälkeen kääntyi jo käskystä paremmin kyyttäämään lelua eikä jatkanut haistelua. Ruutuun vähän löysästi liittyen ollaan tehty eteenmenoja lelu näkyvissä.


Kaukokäskyt on myös meidän uudistettua tokoelämää. Avon kaukot on aika hyvät, vaikka itse niin sanonkin. Pyrin sanomaan käskyt mahdollisimman innottomasti ja löysästi, jos olen liian nopea tai tsäpäkkä, niin Malla tekee jonkun pelletempun eikä keskity. Olen tyytyväinen, vaikkei kokonaisena tätä olla tehty.


 Koska sivu-käskystä on tullut seuraamiskäsky, ja meidän luoksetulot on olleet vähän löysiä, niin ajattelin, että luoksetulon käsky muuttuu reippaaksi ja iloiseksi tänne-käskyksi. Toimii tosi hyvin, ja Malla ei arvo mitä tehdään. Luoksetuloon liittyen olen peruuttaen tehnyt seisomaan jäämisiä, ja Malla on hiffannut idean hyvin. Olen antanut äänikäskyä.


Hyppyä tehtiin yhdessä treenissä, ja ei oikein tullut mitään. Ajattelin nyt ruveta rakentamaan koko juttua uusiksi niin, että saisi koiran suoraan esteen taakse. Pelkkää hyppyä (tarpeeksi pitkälle) ja kääntymistä. Tässä voisi ottaa naksun mukaan.


Paikkamakuita ollaan tehty muutama, ja Mallan paikkamakuu on kyllä hyvä ja rauhallinen. Huomiota mun pitää kiinnittää siihen, että se ei sivulla laita tassua mun kengälle, silloin se ei muka osaa mennä maahan kun joutuisi makaamaan "mun päällä". Pitää tohon tassuun muutenkin kiinnittää huomiota. Se kun tuntuu olevan Mallalle hyvä syy olla kuuntelematta.


Leikkiminen on toiminut tosi hyvin, ja yleinen vire treeneissä on ollut kiva.


Viikonloppu on Mallalle tokovapaata.


Ensi viikolla koetan jatkaa samantyylisiä treenejä ja viedä liikkeitä eteenpäin.


Tunnarin ajattelin ottaa ohjelmaan (yksi oma kapula, sen pito, mahd. yhden etsiminen hangesta)


Ruutuun parempi reagointi -kampanja jatkukoon, katotaan maahanmenon lisäämistä, mutta ensin lisätään matkaa ja katotaan miten vauhtiin vaikuttaa uusi tapa.


Seuraamisessa laatu, ei määrä.


Jäävissä taaksekävelyä.


Noudossa sitä hyvä-sanan häivyttämistä ja pitoharjoituksen jatkamista.


Katotaan miten mun harjoittelun alkaminen vaikuttaa treeni-intoon. Toivottavasti on perseillepotkijoita!


Tänään Seelakin pääsi touhuamaan, tallattiin metsään alue, ja viljeltiin nameja. Seela on niin aktiivinen, että sisällä riehuminen on tosi turhauttavaa välillä, joten ajattelin katsoa miten keskittymiskyky nenänkäyttöön riittää. Seela oli tosi hyvä ja tomera namien etsijä. Se teki töitä ihan tohkeissaan, käytti hyvin nenäänsä ja keskittyi hienosti. Taitava pieni koira (ja rauhallinenkin oli, kunnes Elli jätti energiajuomatölkin valvomatta ja pieni saksalainen haki siitä vähän pontta riehumiseen).


Huomenna sitten Tampere KV:seen Mallan kanssa, kynnet on leikattu, koira hierottu (pitää vähän tarkkailla tota, Malla on lapojen välistä vähän jumissa), ja nyt pitäisi vielä vaan pakata kamppeet sillein älykkäästi mukaan. Kylläpäs jännittää taas pitkästä aikaa mennä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti