Seela on ahkeroinut. Oikeastaan Seela JA taustajoukot ovat ahkeroineet.
Agirodussa pyörähdettiin kahden radan verran. Agirodun Open SM-rata meni oikeastaan ihan hyvin. Ylimääräisen hypyn myötä napsahdettiin kuitenkin pois finaalista kera hyllyn.
Pitkän päivän jälkeen kehtuutti kyllä lähteä kansainväliselle agilityradalle, mutta kannatti. Jalat kramppasivat useampaan otteeseen päivän aikana, kiitos Ruisrockissa pomppimisen, joten päätin ohjata takaa. Ja Seelahan ohjautui. Tuloksena kovassa joukossa 0 (-5,05) ja sijoitus 8/79. Tuntui hyvältä sijoittua pitkän päivän jälkeen kovassa seurassa noinkin korkealle.
11.7. Seela urakoi Aijan kanssa itselleen hyväksytyn käyttäytymiskokeen. Itse kärvistelin työmatkalla tarttuneen vatsataudin kourissa ja jännitin puhelimen ääressä. Luottoa oli toki kumpaankin akkaan, mutta hyvältähän se tuntui kun soitto tuli, eikä Seelaa Aijan tarjoama juustohamppari tainnut haitatakaan.
19.7. Oltiin sitten vuoroin vieraissa, kun minä ahkeroin Rinin kanssa Mikkelissä. Aamulla aikaiseen ajettiin Mikkeliin, ja tuntuma kisapaikkaan haettiin ensin Seelan kanssa. Suoritusvuorossa oltiin toisena, ja pönttö sekasin rataantutustumisen jälkeen. Vaan kappas kappas, hyppyrata meni oikeastaan aika mukavasti ja nollahan sieltä napsahti, vaikka yksi rima minusta kolahti radalla turhan kovaäänisesti. Sijoitus 3. Agiradalla nolla oli niin pienestä kiinni, mutta vaikea rata sujui ja toimi muuten oikein hyvin. Vitonen sieltä. Seela kulki mukavasti helteelläkin, suurin raivo ehkä puuttui, mutta niin puuttui ohjaajaltakin.
Seelan ratojen jälkeen alkoi reippahasti ykköset. Oli ihanaa päästä ykkösten radoille. Rinin kanssa ennen ekaa starttia käytiin tarkat keskustelut siitä räiskitäänkö harkkaesteiden rimoja (Rini: todellakitodellakitodellaki! Minä: Aussien synnyinoikeus lussupalloon peruutetaan jos ei pysy rimat ylhäällä). Voitin ekat neuvottelut ja Salme Mujusen hyppärillä KAIKKI rimat pysyivät siellä missä piti. Minun piikkiin yksi kielto putkeenlähetyksestä, jossa turhia intoilin Rinin kuuliaisuuteen nähden ja pitkän suoran päätteinen käännös oli ehkä semmoinen universumin heittämä sähläys, johon emme koirakkona voineet kovasti vaikuttaa. Kaksi kieltoa, tulos 10 ja oikein hyvä mieli.
Toinen rata muisti sitten pitää nöyränä, se alkoi ensimmäisen ridan pudottamisella ja päättyi viimeisen riman pysymiseen. Tässä välillä:
1) keskustelimme mistä välistä mennään kepeille, kolmesti
2) olimme eri mieltä kumpaan päähän putkea suhahtaa merlemato helteellä (tuomari oli mun puolella, joten HYL)
3) erikoisesteet, kaikki, säilyivät sellaisina kuin ne radalle oli jätetty
4) kontaktit otettiin huolella
5) kaikki muu laitettiin ranttaliksi
Oppimisen paikka siinä mielessä, että jos kolmosesteellä on jo rymistelty ja otettu kieltoja, niin ehkä jatkossa viisaampaa olis jättää rata kesken, sillä selkeästi turhautuminen oli yksi suurin syy siihen, että armas merlemato päätti viisveisata rimasopimuksestamme. Toki väsykin varmaan helteellä painoi.
Kaikkinensa olin kuitenkin kisoihin tyytyväinen. Itse jaksoin juosta helteellä neljä rataa, ohjaussuunnitelmat toimivat kivasti, ja ajoitukset meni kohtuullisen nappiin, koirat oli mukavassa vireessä ja seura mainiota.
Muuten koirille kuuluu hyvää. Karkki kasvaa ehkä levää ennen kuin kesä on ohi, sen verran intohimoista on sen uintiharrastus. Ja jos uinti-into ei tästä ala laantumaan, niin todennäköisesti itse olen syksyyn mennessä kuulolaitteen tarpeessa. Sen verran pääsee välillä WIUta ilmoille rannan tuntumassa...
