perjantai 2. toukokuuta 2008

Muuramen agilitykurssin eka kerta 1.5.


Treenin tarkoitus oli lähinnä katsoa, missä vaiheessa minkäkin koiran kanssa ollaan, ja miten koirat pujottelevat. Mallan vaaleanpunaisen vappuhännän kunniaksi saatiin olla ensimmäisiä.

Mallan kanssa ei olla tehty kieputuksia kauheasti, joten ensimmäiset yritykset menivät oletetusti aivan päin kangasmetsää. Sitten kun vähän patisteltiin niin saatiin omistaja liikkeelle ja luottamaan koiraan, niin homma alkoikin sujua ja viimeinen oli jo tosi nappisuoritus, Malla irtosi ja teki varmasti, myös kepeille (6) vienti onnistui hyvin. Kepeillä jatkui alkuviikon draivi tosi hyvin, moitteita saatiin siitä, että Malla pitäisi vierottaa mun kädestä ja rohkaista sitä tekemään itsenäisemmin. Noh, pujottelu on vasta nyt loksahtamassa paikoilleen, joten hiljalleen.



Lopuksi tehtiin vielä Seijan kanssa pujottelua niin, että Seija vei Mallaa ja mie kuljin väärällä puolella ja annoin käskyä. Ensimmäisellä kerralla selvästi otti häiriötä miun äänestä, toinen koetus oli tosi hyvä, palkattiin reippaasti ja lopetettiin treeni siihen, ettei tule vaadittua liikaa.

Tänään olimme katsomassa Rinin mh-kuvausta ja Malla pääsi mukaan autoon ja uimaan. Pitkä päivä loppujen lopuksi tuli. Huomenna ehkä lähdetään koirien kanssa piknikille Laajavuoreen ja sunnuntaina olisikin sitten JAT:in mölliagility, johon taidetaan osallistua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti