Tokoilua

Sunnuntaiaamun ratoksi mylläsin uuden kämpän läpi löytääkseni a) noutokapulan b) treenitakin c) targetin d) Seelan violetin pikku-Wubban. 3/4 ei ollut kovin paha saldo, mutta jättää miettimään, että JOS olisin Wubba, mihin piiloutuisin, koska mulla on VARMA näköhavainto siitä viime viikolta.

Uhkarohkeasti otin sitten molemmat, vaikka Seelalla on ollut ihq tapa räkyttää jos näkee Mallan tekevän. Ehkä pienet episodit räkyttämisen seuraamuksista noin elämässä yleensä pitivät pienen Sinisen suun kuitenkin supussa.

Noniin, ei ne Pipan tokovihot ole ihan turhia olleet, olen ne jopa nostanut tv-tasolle ja lukenut yhden sivun noudosta. Lisäksi Seelalle tulevaa tokoalokaskurssia ajatellen annettu kotitehtävä nakutti takaraivossa.

Mallahan ei siis pidä kontaktia sivullaollessaan. Sitä ei oo sille koskaan opetettu. Hyvä minä. No siinä sitten istuskeltiin pitkä tovi ennen kun ensimmäinen "jäätykö aivot vai miksei mitään tapahdu" -vilkaisu tuli. Ja eikun pyhä Frolicci suuhun. Toistin rituaalin ennen jokaista liikettä ja kummasti alkoi kontaktia tulemaan eri tavalla. Hyvä minä tosiaan, koirakin on siis neljä.

Tehtiin avoimen liikkeet läpi - seuraamisessa tosin voittajan siirtymiä ja käännöksiä. Hyvää ja skarppia pääosin. Pidemmillä suorilla meinaa herpaantua ryntäilemään.

Maahanmeno tänään törkeän hyvä. Loppuperusasennot saa jäädä historiaan nyt jäävissä. Tänään oli kyynärätkin nätisti maassa ja skarppi akka. Seuraamisosuuden pituutta pitäs muistaa vaihdella enemmän.

Luoksetulon pysäytys. Akka-rakki lähti niin saatananmoista vauhtia, että olin varma, että ei pysähdy ollenkaan/lähellekään merkkiä. Veretseisauttavan SEIS -käskyn teho oli odottamaton, vaikka sekin tuli myöhään. Pysähtyi. Hienosti. Takajalat. Merkin. Kohdalle. Miten saadaan ohjaajalle rohkeutta kokeessakin sanoa käskyt ääneen?

Liikkeestä seisominen meni ihan perseeksi. Malla tarjosi istumista ja kun se kahden istumisen jälkeen seisoi, katsoin, että istui ja muka herättelin-tönäisin sen. Paaah. No, mutta ilmeisesti Malla otti sen omituisena palkkana, koska tuli viimoisena priima suoritus ja hyvä, pitkä seisominen minä sivulla. Jee.

Noudossa kapulan putoilu mun käsistä on ongelma. En saa siis jotenkin varmasti tartuttua kapulaan varsinkin kun jännittä. Joten nyt sitten tein haparoivia tarttumisia ja odotin, että koira todella irrottaa vasta käskystä. Ihan jees, lisää tätä. Muuten nouto oikein kivaa. Kerran meinasi varastaa, perse nousi ilmaan, muttei lähtenyt menemään. Kivoja, nopeita noutoja.

Kaukoissa multa oli unohtunut äänensävyt ja eka yritys meni plörinäksi liian korkean ja innostavan äänen kanssa. Yhdistettynä pitkään välimatkaan Malla teki ihmeellisä pomppuja. Otettiin rauhassa uudestaan ja oikein priimat. Maahan käsky vaihtuu nyt maaksi, koska niistä saatiin noottia, ja kyllä se han-pääte on ihan turha.

Lopuksi suora luoksetulo. Ihana vauhti.

Tuli hyvä mieli, Malla paranee selvästi koko ajan, ja sen tekeminen on sellaista, mitä oikeastaan toivonkin. Se voisi olla tarkempaa, mutta se tekee kaiken täysillä, häntä korskeasti pystyssä ja naama naurussa. Sen tekeminen on tempperamentikasta ja se on innoissaan, mutta kuulolla. Tästä hyvä taas jatkaa, jos sitä tk2:sta tässä nyt rupeaisi työstämään.

Seelan kanssa tarkoitus vaan jatkaa innostavaa tekemistä (niin, että ohjaaja tajuaa lopettaa ajoissa!) ja miettiä patenttiratkaisua tohon leikkimiseen. Seelasta lelu tarkoittaa sitä, että singahdellaan mun ohi hullunkiilto silmistä ja joskus herran armosta revitellään yhdessä. Seuraamista ollaan tehty pieniä pätkiä ja samaa jatkettiin perusasentoharjoituksin. Sivulletulo on Seelasta kivaa ja mukavaa. Tehtiin muutamia toistoja, eri vauhdissa, eri kulmista, parin askeleen kanssa ja ilman. Kiva likka, Seela pyrkii ihan kivasti sivulletuloon, jolloin lyhyet seuraamispätkätkin tuntui jo työstämiseltä.

Välissä leikittiin, ajattelin, että oon vaan ihan tylsä. Olisin varmaan ihan tylsä vieläkin, jos oltaisi jatkettu sillä linjalla. Seela ravisteli lelua kun pöllö, heitteli itselleen, sinkoili mun ja Mallan ohi... Joten lelu hihnaan ja hihna treeniliiviin kiinni. Näin sain muutamia kertoja Seelan tarjoamaan lelua mullekin. Woa.

Kun oli riekuttu, niin sitten rauhoituttiin, paikallaoloa istuen ja seisoen. Tämän Seela on oppinut kuin itseksiään, se pysyy tosi hyvin ja rauhassa, kun vaan tajuaa, mitä pyydetään. Selkeyttä siis mulle ja rauhallinen jättökäsky. Ihan hyvä paikkamakuun alku sillä on.

Paikalla istumisesta tehtiin luoksetuloa. Kipitulo, siis. Ihana rakki, se ampaisee niin täysiä kun pääsee ja tähtäilee jo sivulle. Tosi kaunis suoritus. Palkkasin Seelaa lelulla ja riekuttiin oikeen onnellisina, kunnes yhtäkkiä Seela kiljaisi tosi kovaa ja pudotti lelun. En keksi mikä siihen sattui, mutta ei halunnut koskea leluun. Luulen, että tapporavistellessa pallo osui sitä tohon sen korvan haavaan.

En saanut Seelaa ottamaan kunnon purua, mutta jahtautin sitten narupalloa pitkässä hihnassa ja juoksi kuitenkin perässä innoissaan. Päästin Mallan irti ja koirat riekkumaan, niin josko ei jäisi paha mieli.

Käytiin tarpomassa vähän hangessa, jossain välissä meidän umpihanki meni läheltä latua ja Seela kävi kuikuilemassa ladulle just kun sieltä tuli hiihtäjä. Olin ylpee, Seela katsahti sitä ja jatkoi takasin meidän polulle. Ehkäpä pahimmat mörköilyt alkaa olla ohi. Nyt on tyytyväisiä koiria.

Muutettiin vuodenvaihteessa ja muutto on sujunut ihan kivasti. Yksinolorutiinit tulee tietysti ajankohtaiseksi ja olenkin kiinnittänyt taas enemmän huomiota mitä teen ennen lähtöä. Viime sunnuntaina Seela oli ekan kerran yksinyksin mun viedessä Mallan kanssa roskat ja samalla otin pientä treeniä. Kuulin möykän kun tultiin rappuun ja ryntäsin sisään vienon perkele-karjaisun kanssa. Noh, maanantaina hirveä kauhunhetki kun vaan Malla tulee ovella vastaan, Seela ei edes kutsuttaessa. Olin varma, että se löytyy kuolleena jostain. No mitä vielä, yksi kököttää mun tietokonepöydän alla piilossa, että "taasko sä tuut huutaen?".

Torstaina jätin sitten koirille puruluiden lisäksi yhden kongin, kun Malla ei puruluista oikein tykkää ja se on ollut ihan tulessa kun on saanut mun ollessa paikalla sen kanssa touhuta. Ehdin kakkoskerrokseen kun kauhea rähäkkä kuuluu. Kongi vielä heilui kun ehdin sisään vihaisena kun perseeseen ammuttu karhu ja koirat nököttää pöydän alla sen näköisinä, että ei todellakaan mitään oo tehty. Kongi lähti muutaman kirosanan saattelemana hyllyn päälle. Iltapäivällä ei tullut kumpikaan vastaan ovelle. Seelalla on tosiaan korvassa nyt sitten reikä, joka tuntuu olevan vähän kipeä edelleen, vaikka haava onkin siisti. Mutta siis, ei parane antaa kun noita kummastakin tylsiä rouhetikkuja, niin ei oo suurempaa intohimoa tai katkeruutta kaverin eväistäkään.

Tänään sitten toinen agikerta Seelalle jos vaan Aija pääsee meitä kuskaamaan. Ensi viikolla mulla alkaakin harjoittelu, joten vähän erilaiseen päivärytmiin siirrytään.