Ei hätää, ei olla palattu koiratanssin pariin. Tarkoitus oli mennä Killerille ja ottaa treenivideota. Videokamera hyytyi ensimmäisen kahden minuutin jälkeen, joten suurta iloa siitä ei ollut. Seelan alkuhömppäämistä saatiin kuitenkin yhden videon verran kasaan:
Mallan kanssa jätettiin nyt avoimen treenit tauolle ja nollailtiin päätä ei-niin-vakavasti. Jännä, miten ruutu, jota treenattiin yli vuosi sitten vähän enemmän, on edelleen muistissa, kesällä yhdestä treenistä Mallalle on myös jäänyt päähän merkin tarkoituskin.
Tehtiin jonkinverran seuraamista, ihan vaan hallintaharjoituksena kun kauempana irtijuossut dobberi olisi Mallan mielestä saanut painua helvettiin Mallan treenikentältä. Kuuliaisuudella kuitenkin seurasi, ja vaan käännöksessä kitisi kun ei saa mennä Pahaa rökittämään.
Malla oli huvittavalla tuulella, joten kokeiltiin sitten miltä ohjattu tuntuisi, ei kun kapuloita riviin ja koira niihin selin. Hauskaa oli ja pääasiassa halutusta suunnasta tuli kapulat ohjaajalle. Mallasta oli hauskaa yrittää jotain uutta. Koska pitää ahnehtia, niin otin noudon vielä merkin kanssa, ja järkyttävää, sekin onnistui.
Luoksetulon pysäytys oli ainut mitä oikeasti avosta treenattiin, ja SEIS pysäytti ötön kun seinään. Jee-jee ja hömpötihömpöti. Nyt on varmaan tuhottu kaikennäköisiä pohjia vähän kaikennäköisiin liikkeisiin, mutta väliäkös tolla. Ihan virkistävää tehdä välillä jotain, mistä kummallakaan ei ole kauheasti hajua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti