maanantai 29. kesäkuuta 2009

Varkaus 28.6


Vietettiin kohtuullisen rankka päivä Varkaudessa agilitykisojen merkeissä eilen. Herätys klo 5, ja kotiin päästiin kymmenen jälkeen. Mentiin yhtämatkaa ystäväni Tarjan & co:n kanssa.


Ilma oli ihan tosi kuuma, asteita 27, ja vaikka vettä oli mukana kauheasti (ja avaruuspeitto, just in case) niin ei paljoa hymyilyttänyt. Onneksi Malla kestää kuumuutta hyvin, ja se on fyysisesti tosi hyvässä kunnossa, ja jaksoi kaikki kolme rataa ja pitkän päivän tosi hyvin. Mitä nyt ensimmäisenä kisapaikalle päästyä sen piti vetää Varkauden eksoottista heinää turpaansa sen verran, että oksu tuli. Illalla 2-luokkien aikana Mallan piti ruveta kiukkuilemaan muille koirille kisapaikalla, että siinä väsymys näkyi. Seelakin jaksoi pitkän päivän hyvin, vaikka vilinää oli, ja ukkosen jylinääkin päästiin kuulemaan. Valitettavasti ei saatu kun aivan minimaalinen pikkusade oloa helpottamaan ja sen jälkeen ilma muuttui vielä painostavammaksi...


Kaikenkaikkiaan tehtiin KAIKKI meidän tyyppivirheet. Ja eri tyyppivirheet eri radoilla.


Eka rata oli periaatteessa 2. rata (josta video) käänteisenä. Pussilta kepeillemeno oli radan hankalin kohta. Jännitin vaihteeksi taas ihan sikana, ja hentoisella äänellä yritin jotain huudella koiralle. Kisalapussa (jonka uskalsin vasta nyt lukea) sanotaan: 2xrimaa alas, kielto kepeiltä, kielto pituudelta, virhe puomilla ja muurilla. Kuulostaa oikeasti paremmalta kun oli, tosiasiassa ryminä kävi, enkä edes halunnut katsoa, että miten kauheasti. Ei kuitenkaan tultu siivekkeet kaulassa maaliin, ja yliaikaa 3,26 sekuntia. Jipii, meidän eka tulos. Jos ei muuta, niin ohjaaja heräsi radan jälkeen. Videota ei tästä radasta ole teknisien ongelmien vuoksi (seliseli!).


Tokalle radalle lähdin tavoitteena, että nyt ei kuulu ryminää kun mun suusta jos meinaa mennä mahdottomaksi, ja hups, ratahan sujui! 5 virhepistettä A:n alastulosta, mikä ei ole kovin yllättävää ja voihan kökkis mun viimeisen riman syndrooman kanssa! Siinä ja siinä oli, ettei kepeillemenoa laskettu kielloksi, ei ollut hirveän hieno ja tuhrasi aikaa. Siitä huolimatta ihanneaika (48 sek) alittui melkein kahdeksalla sekuntilla (-7,48). Oli tosi mahtava tunne maalissa, kun itse pystyin pitämään pään kasassa koko radan ajan, ja antaa koiralle luvan mennä. Ja ylipäätään hämmentävää, että kun en ole ajatellut, että meillä mitään teoreettisia mahdollisuuksiakaan olisi nollaan, niin ei toi nyt niin kaukaa sitä hiponut.


VIDEO


Kolmannelle radalle lähdettiin sitten ilman mitään tavoitteita, olin varma, etten jaksa juosta enää yhtään, ja edellisen radan jälkeen olin ihan valmis lähtemään kotiin, kun oli niin hyvä mieli, että pakka pysyi kasassa. Kruunattiin päivä kuitenkin toisella samanlaisella. :) Virheet taas tyypillisiä - itse kiirehdin peräkulman hypyillä, ja rimat alas, se minne olin kiirehtimässä, eli kepeille, ei silti onnistunut, ja kielto kepeiltä. Tällä radalla oli kaksi muutakin selvää "virhettä" meinasin unohtaa pussin jälkeen tulevan hypyn, onneksi se oli hollilla ja suoritettiin se kuitenkin. Putkessa unohdin antaa ääntä, tai sanoin liian hiljaa (en muista) ja Malla lähti kääntymään kuulevan korvan puolelle. Näitä ei ole tullut vähään aikaan, ja luulen, että tossa ehkä se väsymys koirassa näkyi, mutta hyvä muistutus siitä, että pitää edelleen ottaa asia huomioon. Kuitenkin, musta tämä viimeinen rata tuntui parhaalta, koska tässä annoin koiralle eniten lupaa mennä ja suorittaa, ja se meni. Ihanneaika oli taas sen 48, ja ihanneaika alittui - 6,70. Radan vikalla putkella muistan kannustaneeni koiraa tyyliin jotenkin "tule ihana reipas likka", ja radan jälkeinen WUHUUU -huuto kiteytti aika hyvin koko päivän.


VIDEO


Ei me vielä missään tapauksessa olla valmiita kakkosiin, mutta näköjään suunta kuitenkin oikea, treeniä, treeniä, treeniä. Jännittämiseen selvästi helpotti ne möllicupin möllikisat, koska vaan eka rata meni reisille mun sekoilun takia. Päällimmäiseksi jäi vaan ihan törkeän hyvä mieli, Malla on ihana, ja saanhan mä sitä ohjattuakin!


Nata ja Tarja saivat viimeiseltä 2-luokan radalta luokkavoitto 5:n kahden hyvän hylyn jälkeen, joten oikein hyvillä mielin Hesburgerin kautta ja aivot tyhjää lyöden ajeltiin 12 tunnin Varkausrupeaman Jyväskylään Oomphia kuunnellen. Uni maittoi sekä koirille että omistajalle.


Radalta ei ole kuvia, mutta tässä koirien kisafiiliksiä.


Sievä Nata tarkkailee rataa:



Suojaa paahtavalta auringolta haettiin sateenvarjosta:



Seelalla on missä vaan hyvä mieli kunhan on jotain mitä syödä:



Luuralla riitti virtaa kaahottaa motskun perässä:



Kiitos Tarja ja tytöt (ja muut tutut!) kivasta päivästä. Ei oteta ihan heti uudestaan kuitenkaan.


Tänään tuli Pietarsaaren lappuset, Seelan eka näyttely lähestyy kovaa vauhtia. Saa nähdä, jaksetaanko sen kummemmin lenkkeillä tänään, musta tuntuu, että olen ihan yhtä väsynyt kun ennen 12 tunnin yöunia, mietinnässä on, että käytäisiin vähän uimassa. Meidän läheinen tuomiojärvi on tosi matala, ja viime viikolla tajusin crocsien uuden ulottuvuuden, kun käveltiin pitkän matkaa rantaviivaa pitkin reisiä myöten järvessä. Molemmat likat nauttivat tosi paljon uimisesta, ja näillä helteillä toi järvi tuntuu ainoalta inhimilliseltä lenkkeilypaikalta.

torstai 18. kesäkuuta 2009

Agitreenit pitkästä aikaa


Oltiin tänään Muuramessa treenailemassa pitkän tauon jälkeen. Huh, kun teki tiukkaa, lähinnä ohjaajan hermorakenteelle siinä vaiheessa kun koira viidennen kerran kaatoi koko hypyn siivekkeineen niskaansa.


 



 


Treeninä tosi hyvä, mutta kyllä jotenkin uudella valolla ton koiran tekemistä miettii. Esimerkiksi renkaan ja kontaktien suoritustapa on koiralla ihan hakusessa, ja estetekniikka puutteellinen. Tuntuu ihan tuhottomalta suolta ruveta korjaamaan näitä.


Se mikä oli hyvää, siipi -käsky toimi hyvin ja Mallan käännökset aidan jälkeen oli tosi pienet verrattuna siihen, mitä ne on olleet - uskomattoman hieno fiilis, luotin täysin siihen, että koira tekee (paitsi renkaan) ja se teki, vauhdilla ja varmasti, kun kerrankin itse olin kartalla mitä ollaan tekemässä. Kontakteille on tehtävä jotain. En vaan tiedä mitä.


Tehtiin yksittäisinä keppejä, ja kappas, onnistuu ne vaikealtakin puolelta, kun vaan itse pää kestäisi enkä härkkäisi väliin.


Kaikenkaikkiaan hyvä treeni, mutta vähän hermot ja maltti koetuksella sekä mulla että koiralla (joka oli ihan jossain yli-sfääreissä kun pääsi pitkästä aikaa radalle).


Seela oli mukana hengailemassa esteitä kantaessa, ja olin aika yllättynyt, kun mörkökausi on päällä, niin tämä painalsi etunenässä estekoppiin kiipeilemään esteiden päälle ja kävelemään rullattuihin putkiin. Kävi se omin lupinensa yhden putkenkin suorittamassa - en aio sille esteopetusta tehdä kun ensi keväänä vasta. Mutta hauska nähdä, että ei se ehkä niin herkkis noille alustoille olekaan.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Agikoulutusta


Oltiin toukokuun viimeisenä viikonloppuna Joensuussa Mallan kanssa ottamassa oppia Mika Moilaselta agin saralla. Saatiin oikein kunnon helteet niskaamme sopivasti.


Mulla ei ole nyt mitään esteohjelmaa käytössä, joten kirjaan nyt vaan pointteja mitä päällimmäisenä jäi mieleen.


* Ennakoiminen


Ilman ennakoimista ei ole mitään, ei tule mitään eikä saavut mitään. Ja ennakoimista voi ja pitää opetella ja se pitää kouluttaa koiralle, jotta se tietää, mitä tarkoitetaan.


* "Ei se osaa sitä noin"


 Sitten se pitää opettaa, eikä aina hakea niitä jo osattuja ratkaisuja.


* Eteneminen


Mallan kanssa on pakko panostaa siihen selkeään etenemiseen, ja sen vahvistamiseen. Oikea-aikainen palkkaus tässä tosi tärkeä, osta narupallo frisbeen tueksi, lentää paremmin.


* Takaakierto


Mallalla on väärä tekniikka, siksi sen jälkeen se ei kykene etenemään suoraan. Opeta oikea tekniikka, vaadi sitä koiralta.


* SIIPI


Koira kääntyy ohjaajan puolella mahdollisimman läheltä estettä. Ennakoi, anna käsky ajoissa.


* Esteiden suoritustekniikka


mm. pussin ongelmat väärässä opetustavassa. Opeta koira etenemään suoraan. Mieti, osaako koira kontaktit sitten kuitenkaan.


* Putki ja suunta


Meidän ikiaikainen kompastuskivi - anna jo ennen kun koira putkessa sille selkeä suunta, mihin sen jälkeen mennään. "Tässä" ei käännä koiraa pois, kun se on oppinut, että se ei tarkoita poiskääntymistä.


* Ohjaa, älä juokse


Kun kaikki on oikein, ei ole kiire. Odota koiraa, ennakoi, ajattele.


* Natsitervehdys


Koira ei etene.


* Perse-ohjaus


Koira etenee. Ajattele, että ohjaat koiraa takapuolesta.


* Malla


Koiralla on erinomainen oppimiskyky, käytä sitä hyväksi. Siinä missä muiden koirakoiden kanssa toistettiin samoja juttuja, Malla eteni koko ajan, ja tarjoaa uutta tapaa. Tosi hyvä, mutta ota huomioon toistojen määrässä.


Osaa myös vedättä, pitää myös vaatia. Näkyi hyvin valssiharjoituksessa, ja rimojen alittamisena. Vaadi, ole jämäkkä, palkkaa.


* Ohjaaja


Luottoa koiraan, ja itseen. Treeneissä voi ja pitää kokeilla hankalia juttuja ja harjoitella niitä. Hyvää se, että osaan könähtää, ja sitten iloita, eli reiluus koiraa kohtaan hanskassa näköjään silloinkin kun sapettaa.


Opeta, älä mutkuttele. Koira oppii mitä tahansa.


 


Kaikenkaikkiaan tosi kiva viikonloppu ja vaikka harjoitukset olivat hyvin perustavanlaatuisia, siellä näkyi kaikki koulutusvirheet ja ongelmat, mitä meillä on ollut, ja oli tosi mahtava saada niihin neuvoja. Nyt vaan harmittaa, kun meidän treenitauko jatkuu edelleen - saa nähdä miten seuraavissa treeneissä pysyy oppi mielessä.