Vietettiin kohtuullisen rankka päivä Varkaudessa agilitykisojen merkeissä eilen. Herätys klo 5, ja kotiin päästiin kymmenen jälkeen. Mentiin yhtämatkaa ystäväni Tarjan & co:n kanssa.
Ilma oli ihan tosi kuuma, asteita 27, ja vaikka vettä oli mukana kauheasti (ja avaruuspeitto, just in case) niin ei paljoa hymyilyttänyt. Onneksi Malla kestää kuumuutta hyvin, ja se on fyysisesti tosi hyvässä kunnossa, ja jaksoi kaikki kolme rataa ja pitkän päivän tosi hyvin. Mitä nyt ensimmäisenä kisapaikalle päästyä sen piti vetää Varkauden eksoottista heinää turpaansa sen verran, että oksu tuli. Illalla 2-luokkien aikana Mallan piti ruveta kiukkuilemaan muille koirille kisapaikalla, että siinä väsymys näkyi. Seelakin jaksoi pitkän päivän hyvin, vaikka vilinää oli, ja ukkosen jylinääkin päästiin kuulemaan. Valitettavasti ei saatu kun aivan minimaalinen pikkusade oloa helpottamaan ja sen jälkeen ilma muuttui vielä painostavammaksi...
Kaikenkaikkiaan tehtiin KAIKKI meidän tyyppivirheet. Ja eri tyyppivirheet eri radoilla.
Eka rata oli periaatteessa 2. rata (josta video) käänteisenä. Pussilta kepeillemeno oli radan hankalin kohta. Jännitin vaihteeksi taas ihan sikana, ja hentoisella äänellä yritin jotain huudella koiralle. Kisalapussa (jonka uskalsin vasta nyt lukea) sanotaan: 2xrimaa alas, kielto kepeiltä, kielto pituudelta, virhe puomilla ja muurilla. Kuulostaa oikeasti paremmalta kun oli, tosiasiassa ryminä kävi, enkä edes halunnut katsoa, että miten kauheasti. Ei kuitenkaan tultu siivekkeet kaulassa maaliin, ja yliaikaa 3,26 sekuntia. Jipii, meidän eka tulos. Jos ei muuta, niin ohjaaja heräsi radan jälkeen. Videota ei tästä radasta ole teknisien ongelmien vuoksi (seliseli!).
Tokalle radalle lähdin tavoitteena, että nyt ei kuulu ryminää kun mun suusta jos meinaa mennä mahdottomaksi, ja hups, ratahan sujui! 5 virhepistettä A:n alastulosta, mikä ei ole kovin yllättävää ja voihan kökkis mun viimeisen riman syndrooman kanssa! Siinä ja siinä oli, ettei kepeillemenoa laskettu kielloksi, ei ollut hirveän hieno ja tuhrasi aikaa. Siitä huolimatta ihanneaika (48 sek) alittui melkein kahdeksalla sekuntilla (-7,48). Oli tosi mahtava tunne maalissa, kun itse pystyin pitämään pään kasassa koko radan ajan, ja antaa koiralle luvan mennä. Ja ylipäätään hämmentävää, että kun en ole ajatellut, että meillä mitään teoreettisia mahdollisuuksiakaan olisi nollaan, niin ei toi nyt niin kaukaa sitä hiponut.
Kolmannelle radalle lähdettiin sitten ilman mitään tavoitteita, olin varma, etten jaksa juosta enää yhtään, ja edellisen radan jälkeen olin ihan valmis lähtemään kotiin, kun oli niin hyvä mieli, että pakka pysyi kasassa. Kruunattiin päivä kuitenkin toisella samanlaisella. :) Virheet taas tyypillisiä - itse kiirehdin peräkulman hypyillä, ja rimat alas, se minne olin kiirehtimässä, eli kepeille, ei silti onnistunut, ja kielto kepeiltä. Tällä radalla oli kaksi muutakin selvää "virhettä" meinasin unohtaa pussin jälkeen tulevan hypyn, onneksi se oli hollilla ja suoritettiin se kuitenkin. Putkessa unohdin antaa ääntä, tai sanoin liian hiljaa (en muista) ja Malla lähti kääntymään kuulevan korvan puolelle. Näitä ei ole tullut vähään aikaan, ja luulen, että tossa ehkä se väsymys koirassa näkyi, mutta hyvä muistutus siitä, että pitää edelleen ottaa asia huomioon. Kuitenkin, musta tämä viimeinen rata tuntui parhaalta, koska tässä annoin koiralle eniten lupaa mennä ja suorittaa, ja se meni. Ihanneaika oli taas sen 48, ja ihanneaika alittui - 6,70. Radan vikalla putkella muistan kannustaneeni koiraa tyyliin jotenkin "tule ihana reipas likka", ja radan jälkeinen WUHUUU -huuto kiteytti aika hyvin koko päivän.
Ei me vielä missään tapauksessa olla valmiita kakkosiin, mutta näköjään suunta kuitenkin oikea, treeniä, treeniä, treeniä. Jännittämiseen selvästi helpotti ne möllicupin möllikisat, koska vaan eka rata meni reisille mun sekoilun takia. Päällimmäiseksi jäi vaan ihan törkeän hyvä mieli, Malla on ihana, ja saanhan mä sitä ohjattuakin!
Nata ja Tarja saivat viimeiseltä 2-luokan radalta luokkavoitto 5:n kahden hyvän hylyn jälkeen, joten oikein hyvillä mielin Hesburgerin kautta ja aivot tyhjää lyöden ajeltiin 12 tunnin Varkausrupeaman Jyväskylään Oomphia kuunnellen. Uni maittoi sekä koirille että omistajalle.
Radalta ei ole kuvia, mutta tässä koirien kisafiiliksiä.
Sievä Nata tarkkailee rataa:
Suojaa paahtavalta auringolta haettiin sateenvarjosta:
Seelalla on missä vaan hyvä mieli kunhan on jotain mitä syödä:
Luuralla riitti virtaa kaahottaa motskun perässä:
Kiitos Tarja ja tytöt (ja muut tutut!) kivasta päivästä. Ei oteta ihan heti uudestaan kuitenkaan.
Tänään tuli Pietarsaaren lappuset, Seelan eka näyttely lähestyy kovaa vauhtia. Saa nähdä, jaksetaanko sen kummemmin lenkkeillä tänään, musta tuntuu, että olen ihan yhtä väsynyt kun ennen 12 tunnin yöunia, mietinnässä on, että käytäisiin vähän uimassa. Meidän läheinen tuomiojärvi on tosi matala, ja viime viikolla tajusin crocsien uuden ulottuvuuden, kun käveltiin pitkän matkaa rantaviivaa pitkin reisiä myöten järvessä. Molemmat likat nauttivat tosi paljon uimisesta, ja näillä helteillä toi järvi tuntuu ainoalta inhimilliseltä lenkkeilypaikalta.
