perjantai 6. heinäkuuta 2007

Hauho 7.7.2007



Oltiin 7.7. Mallan kanssa mh-kuvauksessa (joka on periaatteessa ruotsalainen nuorille koirille tarkoitettu luonnetesti). Tässä vähän jälkifiiliksiä:


"Eli nyt on käyty katsomassa, mikä toi mh on. Päivä oli pitkä, aurinko paistoi, ja koira tuli testattua. Kokemuksena mielenkiintoinen, kun vaan noita suomalaisia luonnetestejä tullut nähtyä. Tämän perusteella suomalainen testi on minusta edelleen tarpeellinen, mutta ei mh:kaan täysin turhakaan ole. Hyvin erityyppiset testit kyseessä, siinä missä luonnetesti vastaa kysymykseen miksi, mh testi kertoo, että mitä.

Testissä on kymmenen osiota, kontakti (koiran suhtautuminen ihmiseen), leikki 1 (kuinka koira leikkii), saalistus (lähteekö koira saaliin perään/mitä se sille tekee), aktiviteettitaso (mitä koira tekee kun seisotaan kolme minuuttia paikoillaan), etäleikki (kaapuhemmo hyppii kauempana, lähteekö koira tyypin luo, osoittaako pelkoa sitä kohtaan, leikkiikö tämän kanssa), yllätys (kävellään ja koiran nenän edestä vedetään haalari ylös, ja mitä sen jälkeen tapahtuu), ääniherkkyys (kattilankansia aaltopellillä, ja mitä sitten tapahtuu), aaveet (kaksi kaapuun pukeutunutta ihmistä kulkee hitaasti, pysähdellen kohti koirakkoa, miten koira reagoi) , leikki 2 (muutosta kuormituksen jälkeen) ja ampuminen (kaksi leikitettäessä, kaksi passiivisena ollessa).

Malla oli koko testin ajan oma itsensä. Kiireellä saavuttiin paikalle, auto oli kuuma kun pätsi, mutta Malla jaksoi toimia. Yllätyin siitä, miten hyvin se lähti leikkiin vieraan ihmisen kanssa, kun se ei ole hirveästi ihmisten perään, suhtautuu ystävällisesti ja nätisti, muttei tunne vieraita kohtaan suurta intohimoa. Etäleikin hemmo ei kiinnostanut. Kun Malla pääsi irti, katseli muualle, mutta juoksi sitten tarkistamaan, mihin tyyppi oli mennyt (paalin taa) kun itse astuin askeleen kohti piiloa, nuuhkaisi kuulemma naamasta tyyppiä ja tuli takaisin. Metsässä "peloitteluilla" oli niin kuin epäilinkin. Reagoi haalarilla ja kattilankansilla, totesi, että ei mua enää kiinnosta, ja oli ok tilanteiden kanssa. Aaveita katseli, sitten tylsistyi kun liikkuivat hitaasti, istahti persauksilleen miun kengille ja katseli metsää, söi muutaman paarman. Ei ujostellut, kävi nuuhkaisemassa molempia aaveita itsenäisesti ohimennen, ja kun otin huput aaveilta, vastasi aaveen tervehtimiseen ystävällisesti.
Malla vaikutti ihan yhtä rennolta metsästä tullessa kun sinne mennessä, leikki hyvin. Yllättävintä testissä minulle oli reagoiminen laukauksiin. Ei olla laukauksia ennen kuultu, ja ajattelin, että varmaan jos Malla reagoi niihin, se varmaan väistää/vetää korvat matalaksi/niiaa. Noh, jokaisen laukaisun se rekisteröi, kiinnostuneena kääntyi äänen suuntaan korvat pystyssä, ei vaivautunut tai pelännyt, mutta katsoi kuitenkin äänen suuntaan. Jatkoi leikkiä tämän jälkeen ja oli ok. Että ei tuo laukaisuarka ole, mutta ehkä kokematon ja siksi niin kiinnostunut uudesta äänestä.

Kaikenkaikkiaan testistä jäi päällimmäiseksi mieleen, että se tosiaan on nuoren koiran testi, painetta koiraa kohti on hyvin vähän, ja koira saa esimerkiksi haalarin ohi kävellä useamman kerran. Itseäni häiritsee mh-kuvauksessa juuri se, että se on kuvaus. Kerrotaan mitä koira tekee, eikä sitten sanota, onko tälle koiralle hyväksi toimia näin, ja mikä vaikuttaa siihen, että se toimii. Luonnetestissä koiran tausta otetaan huomioon, tulkitaan koiran käytöstä ja sen koiran perimmäinen reaktio pyritään saamaan esiin. Tässä jos koira ei reagoi, se ei reagoi, ja jokainen on vapaa kehittämään oman tulkinnan siitä, miksi. Yhdessä nämä kaksi testiä varmasti kertovat koirasta enemmän kuin pelkästään toinen.

Kysyttiin testaajalta, millaisen kuvan se on karjakoirista ruotsissa saanut, ja oli sitä mieltä, että paljon näkee koiria, jotka pelkää. Kun mh-kuvausta pitäisi verrata rodun keskiarvoon, niin tuomarin kertoman perusteella Malla on epätyypillinen karjakoira: testi ei missään vaiheessa saanut sitä pelkäämään. Vaan parempi vaan näin. "

Mallan "viralliset" tulokset tässä.



1a. KONTAKTI: Tervehtiminen      
1- Torjuu kontaktia, murisee tai yrittää purra                  
2- Välttää kontaktia vetämällä hännän koipien väliin        
3- Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen. Vetäytyy hieman.                        
4- Ottaa itse kontaktia, tai vastaa siihen.                
5- Ylitsepursuava kontaktinotto. Hyppii, vinkuu, haukkuu jne.


1b. KONTAKTI: Yhteistyö               
1- Ei lähde vieraan ihmisen mukaan. Vaihtoehto: ei kokeilla tässä osiossa. 
2- Lähtee mukaan haluttomasti           
3- Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut testinjohtajasta                          
4- Lähtee mukaan halukkaasti. Kiinnostuu testinjohtajasta.                
5- Lähtee mukaan halukkaasti. Ylitsepursuavan kiinnostunut tjsta. Hyppii, vinkuu, haukkuu jne.


1c. KONTAKTI: Käsittely               
1- Torjuu murisemalla, ja/tai yrittää purra.                       
2- Välttää, vetää hännä koipien väliin tai hakee tukea ohjaajasta.                  
3- Hyväksyy käsittelyn.                      
4- Hyväksyy, ja vastaa kontaktilla.                           
5- Hyväksyy, ja vastaa ylitsepursuavalla kontaktilla.


2a. LEIKKI 1: Leikkihalu            
1- Ei leiki.                   
2- Ei leiki, mutta osoittaa kiinnostusta.
3- Aloittaa hitaasti, muuttuu aktiiviseksi, leikkii.               
4- Aloittaa nopeasti, leikkii aktiivisesti.                    
5- Aloittaa hyvin nopeasti, leikkii hyvin aktiivisesti.


2b. LEIKKI 1: Tarttuminen          
1- Ei tartu.                   
2- Ei tartu, nuuskii esinettä.                 
3- Tarttuu viiveellä, tai etuhampailla.                        
4- Tarttuu heti koko suulla.                 
5- Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista.


2c. LEIKKI 1: Puruote ja taisteluhalu                
1- Ei tartu.                   
2- Tarttuu viiveellä, päästää irti, pitää, mutta ei vedä vastaan.                        
3- Tarttuu, vetää vastaan, mutta päästää ja tarttuu uudestaan. Vaihtoehto: näykkii.       
4- Tarttuu heti koko suulla, vetää vastaan, kunnes testinjohtaja päästää otteensa.                        
5- Tarttuu heti koko suulla, vetää vastaan, tempoo, ravistaa - myös passiivisen osan ajan - kunnes tj päästää otteensa.


3a. TAKAA-AJO  
1- Ei aloita.                
2- Aloittaa, mutta keskeyttää.             
3- Aloittaa tai juoksee hitaasti, voi lisätä vauhtia. Seuraa koko matkan.         
4- 1. Aloittaa kovalla vauhdilla, päämäärähakuisesti - jarruttaa saaliilla.             
5- 2. Aloittaa heti kovalla vauhdilla, juoksee saaliin ohi. Voi kääntyä.


3b. TARTTUMINEN                 
1- 2. Ei kiinnostu saaliista. Vaihtoehto: ei juokse perään.                         
2- Ei tartu. Nuuskii saalista.                
3- Tarttuu epäröiden tai viiveellä.        
4- 1. Tarttuu heti, päästää.                     
5- Tarttuu heti, pitää saalista suussaan väh. 3 sek.


4. AKTIVITEETTITASO          
1- Tarkkailematon, kiinnostumaton, ei-aktiivinen             
2- Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata.                 
3- Tarkkailevainen ja pääasiallisesti rauhallinen. Yksittäisiä aktiviteetteja.
4- Tarkkailevainen, aktiviteetti tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen.              
5- Vaihtelee nopeasti aktiviteetteja osion aikana. Vaihtoehto: rauhaton koko ajan.


5a. ETÄLEIKKI: Kiinnostus             
1- Ei kiinnostu avustajasta.                 
2- Kontrolloi, esiintyy taukoja.           
3- Kiinnostunut. Seuraa avustajaa ilman taukoja.            
4- Kiinnostunut, haluaa lähteä perään. Yksittäisiä lähtöyrityksiä.        
5- Hyvin kiinnostunut. Haluaa lähteä perään. Toistuvia lähtöyrityksiä.


5b. ETÄLEIKKI: Puolustus/aggressio                    
1- Ei osoita uhkauselkeitä.             
2- Osoittaa yksittäisiä, 1-2, uhkauselkeitä osion ensimmäisessä osassa.         
3- Osoittaa yksittäisiä, 1-2, uhkauselkeitä osion ensimmäisessä ja toisessa osassa.                      
4- Osoittaa useampia uhkauselkeitä ensimmäisessä osassa.                           
5- Osoittaa useampia uhkauselkeitä osion ensimmäisessä ja toisessa osassa.


5c. ETÄLEIKKI: Uteliaisuus            
1- Ei saavu avustajan luo.                   
2- Saapuu avustajan luo, kun hän on aktiivinen "linjalla".  
3- Saapuu piilossa olevan puhuvan avustajan luo.            
4- Saapuu avustajan luo "matalana" tai/ja viiveellä.                             
5- Saapuu avustajan luo suoraan ilman apua.


5d. ETÄLEIKKI: Leikkihalu            
1- Ei osoita kiinnostusta.                    
2- Ei leiki, mutta osoittaa kiinnostusta.                     
3- Leikkii, voi tarttua varovaisesti, ei vedä.                     
4- Tarttuu, vetää vastaan, mutta voi irrottaa ja tarttua uudelleen.                    
5- Tarttuu, vetää vastaan, ei irrota.


5e. ETÄLEIKKI: Yhteistyö               
1- Ei osoita kiinnostusta.                    
2- Aktivoituu, mutta keskeyttää.   
3- On aktiivinen aktiivisen avustajan kanssa.                   
4- On aktiivinen avustajan kanssa, osoittaa kiinnostusta myös passiivista avustajaa kohti.             
5- Kehottaa myös passiivista avustajaa leikkiin kanssaan.


6a. YLLÄTYS: Pelko                     
1- Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti.   
2- Kyykistyy ja pysähtyy.               
3- Tekee väistöliikkeitä kääntämättä pois katsettaan.      
4- Pakenee korkeintaan 5 metriä.       
5- Pakenee enemmän kuin 5 metriä.


6b. YLLÄTYS: Puolustus/aggressio                    
1- Ei osoita uhkaelkeitä.                     
2- Osoittaa yksittäisiä uhkaelkeitä.                          
3- Osoittaa useampia uhkaelkeitä pidemmän ajan aikana.                             
4- Osoittaa useampia uhkaelkeitä ja joitain hyökkäyksiä.
5- Osoittaa uhkaelkeitä ja hyökkäyksiä, jotka voivat päättyä puremiseen.


6c. YLLÄTYS: Uteliaisuus            
1- Menee haalarin luo, kun se on ensin laskettu maahan. Vaihtoehto: ei mene ollenkaan.          
2- Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa.    
3- Menee haalarin luo, kun ohjaaja seisoo vieressä.                             
4- Menee haalarin luo, kun ohjaaja on edennyt puolitiehen.                           
5- Menee haalarin luo ilman apua.


6d. YLLÄTYS: Jäljellejäävä pelko                      
1- Ei minkäänlaista temponvaihteluita tai väistelyitä.         
2- Pieni niiaus tai temponvaihtelu jollain ohituskerralla.    
3- Niiaus tai temponvaihtelu yhdellä ohituskerralla, jotka pienenevät toisen ohituskerran jälkeen.
4- Niiaus tai temponvaihtelu, jotka pysyvät samanlaisina, väh. kahdella ohituskerralla.
5- Osoittaa suurin mitoin pelkoa tai jokaisen ohituskerran myötä kasvavaa pelkoa.


6e. YLLÄTYS: Jäljellejäävä kiinnostus              
1- Ei osoita kiinnostusta.
2- Pysähtyy. Haistelee tai katselee haalaria 1. ohituskerralla.                         
3- Pysähtyy. Haistelee tai katselee haalaria vähintään kahdella ohituskerralla.              
4- Puree tai leikkii haalarin kanssa. Kiinnostus vähenee vähitellen.                 
5- Puree tai leikkii haalarin kanssa vähintään kahdella ohituskerralla.


7a. ÄÄNIHERKKYYS: Pelko                     
1- Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti.   
2- Kyykistyy ja pysähtyy.                   
3- Tekee väistöliikkeitä kääntämättä pois katsettaan.      
4- Pakenee korkeintaan 5 metriä.       
5- Pakenee enemmän kuin 5 metriä.


7b. ÄÄNIHERKKYYS:Uteliaisuus            
1- Ei mene katsomaan.
2- Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa.                          
3- Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja seisoo vieressä.                    
4- Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja on edennyt puolitiehen.                   
5- Menee räminälaitteen luo ilman apua.


7c. ÄÄNIHERKKYYS: Jäljellejäävä pelko                      
1- Ei minkäänlaisia temponvaihteluita tai väistelyitä.         
2- Pieni niiaus tai temponvaihtelu jollain ohituskerralla.    
3- Niiaus tai temponvaihtelu yhdellä ohituskerralla, jotka pienenevät toisen ohituskerran jälkeen.                
4- Niiaus tai temponvaihtelu, jotka pysyvät samanlaisina, väh. kahdella ohituskerralla.                 
5- Osoittaa suurin mitoin pelkoa tai jokaisen ohituskerran myötä kasvavaa pelkoa.


7d. ÄÄNIHERKKYYS: Jäljellejäävä kiinnostus              
1- Ei osoita kiinnostusta.                    
2- Pysähtyy. Haistelee tai katselee räminälaitetta yhdellä ohituskerralla.         
3- Pysähtyy. Haistelee tai katselee räminälaitetta vähintään kahdella ohituskerralla.     
4- Puree tai leikkii räminälaitteen kanssa. Kiinnostus vähenee vähitellen.        
5- Puree tai leikkii räminälaitteen kanssa vähintään kahdella ohituskerralla.


8a. AAVEET: Puolustus/aggressio                    
1- Ei osoita uhkauselkeitä.                  
2- Osoittaa yksittäisiä uhkauselkeitä.                       
3- Osoittaa useampia uhkauselkeitä pidemmän ajan kuluessa.                       
4- Osoittaa useampia uhkaelkeitä ja muutamia hyökkäyksiä.                         
5- Osoittaa uhkaelkeitä ja useampia hyökkäyksiä.


8b. AAVEET: Kontrolli                
1- Yksittäisiä vilkaisuita, sen jälkeen ei kiinnostusta. Vaihtoehto: ei kiinnostu lainkaan.            
2- Katselee aaveita silloin tällöin.        
3- Kontrolloi ja/tai käsittelee aaveita. Pitkiä taukoja. Esim. kumpaakin puolet ajasta tai koko matkan vain toista aavetta.                              
4- Kontrolloi ja/tai käsittelee aaveita. Lyhyempiä taukoja.                   
5- Kontrolloi ja/tai käsittelee molempia aaveita koko osion ajan.


8c. AAVEET: Pelko                     
1- Pysyttelee ohjaajan edessä tai sivulla.                         
2- Pysyttelee pääasiassa ohjaajan edessä tai sivulla. Pientä välimatkanottoa.                  
3- Pysyttelee pääasiassa ohjaajan edessä tai sivulla. Vaihtelee paon ja kontrollin välillä.               
4- Pysyttelee pääasiassa ohjaajan takana. Vaihtelee paon ja kontrollin välillä.
5- Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta. Vaihtoehto: pakenee.


8a. AAVEET: Uteliaisuus            
1- Menee katsomaan kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois. Vaihtoehto: ei mene ajoissa.
2- Menee katsomaan kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa.                        
3- Menee katsomaan kun ohjaaja seisoo vieressä.  
4- Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puolitiehen.                            
5- Menee katsomaan ilman apua.


8a. AAVEET: Kontaktinotto aavepukuiseen avustajaan            
1- Torjuu tai välttelee kontaktinoton yrityksiä. Vaihtoehto: ei mene ajoissa.
2- Hyväksyy avustajan tarjoaman kontaktin, mutta ei vastaa siihen.               
3- Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin.                     
4- Ottaa itse kontaktia avustajaan.                           
5- Intensiivistä kontaktinottoa avustajaan. Voi esim. hyppiä tai vinkua.


9a. LEIKKI 2: Leikkihalu            
1- Ei leiki.                   
2- Ei leiki, mutta osoittaa kiinnostusta.
3- Aloittaa hitaasti, muuttuu aktiiviseksi, leikkii.               
4- Aloittaa nopeasti, leikkii aktiivisesti.                    
5- Aloittaa hyvin nopeasti, leikkii hyvin aktiivisesti.


9b. LEIKKI 2: Tarttuminen          
1- Ei tartu.                   
2- Ei tartu, nuuskii esinettä.                 
3- Tarttuu viiveellä, tai etuhampailla.   
4- Tarttuu heti koko suulla.            
5- Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista. 


10. AMPUMINEN                     
1- Ei osoita häiriintymistä. Kontrolloi nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön.                      
2- Vähenevää kontrollia leikin/passiivisuuden aikana. Sen jälkeen välinpitämätön.         
3- Kohdistaa kiinnostuksen laukauksia, yleisöä tms. kohden, mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen.
4- Keskeyttää leikin/passiivisuuden. Lamautuu yleisöä, laukauksia tms. vasten. Ei palaudu leikkiin/passiivisuuteen.        
5- Häiriintynyt, pelokas. Vaihtoehto: haluaa lähteä paikalta, yrittää paeta. Vaihtoehto: ohjaaja luopuu ampumisesta.



***


Kaikenkaikkiaan, olen miettinyt tuota mh-kuvausta jälkeenpäin paljon, ja mielestäni se nimenomaan on kuvaus, mutta ei tuosta koirasta, vaan siitä, mitä se tekee.

Tietyllä tavalla olisin toivonut Mallan reagoivan enemmän, nyt mh jäi vähän erikoiseksi päiväkävelyksi, missä koiraa ei oikein horjutettu. Mutta kivaa oli silti.

Ainut asia, mikä jäi vaivaamaan, oli tuo ampuminen, Mallaahan ei ole baer-testattu, ja mietimmekin kasvattajan kanssa, että JOS Mallan vasen korva olisi puolikuuro, äänen tarkistaminen olisi aika luonnollinen reaktio sille.

Nyt ollaan syyskuussa lähdössä sitten testaamaan neidin kuulo ja samalla ottamaan viralliset luustokuvat.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti