Vuoden eka agitreeni

Olipa kivaa päästä radalle pitkästä aikaa.  Mulla oli Seela ihmettelemässä maneesia, ja neiti oli iloinen kaikista ihmisistä ja nukkui nätisti boksissa kun treenattiin. Ennen meidän ratavuoroa kävi ikävä episodi Mallan ja Ekku-kettiksen kesken kun Ekku karkasi radalta ajatellen että Mallasta saisi kelpo tappelukaverin, ja pelotettiin sitten suurpedot muuramesta karjunnalla tappelua selvitellessä. Noh, loppu hyvin, kaikki hyvin. Malla nollasi tilanteen tosi nopeasti vaikka mietin, että kuinka käy, kun tollasta tilannetta meillä ei ole koskaan ollut.

Noh, rata oli tämmöinen, ja ideana oli opetellut flipit siirtää rataan ja mennä kovaa. Noh, meidän flipit ei ole ollut kovin isolla treenillä, mutta jospa sitä vaikka saisi kotona tehtyä, koska tämä ihan selvästi oli vaikeaa.

 

Hauskaa oli, kepeille lähetystä pitää alkaa nyt tosissaan treenaamaan (niiden flippien lisäksi), ja oli ihanaa päästä juoksemaan (Mallakin tuntui nauttivan kun sai mennä isoa kovaa).

Mulla olisi nyt lisenssin tilauslappunen tossa, mutta pitää odottaa kyllä kuun alkuun että se on varaa ottaa. Ensi viikolla olisi rokotukset molemmilla edessä, ja siihen pitää varata rahaa.

Seelan ja Mallan kanssa sujuu ihan ok. Malla on ollut vähän väsyneen ja kireän oloinen kun on tullut hoidosta, joten tämä viikko lepäillään ja otetaan rennosti.

Kyllä ne leikkiikin jo.

Eilen Aija otti Seelasta hienoja poseerauksia, tässäpäs yksi.

Tytöillä on myös yhteinen intohimon kohde - ja täytyy tunnustaa, että olen itsekin aika rakastunut. Nimesimme sen yhdessä LoveLamaksi. Välillä meinaa tulla pientä riitaa suurien ihailijoiden kanssa siitä, kuka saa Laamalla leikkiä. Viime yön Malla makasi visusti sen päällä ja tänään Seela sitten harhautti sitä ovelasti ja juoksi hirveää vauhtia Laama suussa Mallaa karkuun.

Vaan on se söpö, söpö se on (ja vähän kuolainen).

Malla tuli kotiin ja Seela kotiutuu kovaa vauhtia

Otsikossapa tuli ne tärkeimmät kuulumiset. Mie olen totutellut pentuarkeen, ja siihen, että pieni tuhiseva koira nukkuu vieressä kuono yleensä mun naamalla.

Seela on kyllä ollut tähän mennessä tosi hauska ja reipas pieni riiviö. Malla tuli eilen kotiin ja näytti pennulle kättelyssä että hänen nenilleen ei sitten hypitä. Sen jälkeen se onkin leikittänyt pentua ja kummallakin on tosi hauskaa.

Keksin myös noille koodinimet siltä varalta että rupeavat ihan hirveiksi: Punainen Perkele ja Sininen Saatana. Luulen, että näille tulee vielä käyttöä.

Käytiin tänään pieni lenkki jäällä kun päästiin autolla.

 

 

 

Ja sisarusrakkautta ala Malla & Mio

 

Kiitos Aija kuvista!

Seela tuli taloon

On ollut hulinaa koko viikko. Malla on ollut Joensuussa hoidossa juoksujen takia ja minä reissussa ihan muista syistä. Tänään päästiin kotia, ja pikkuneiti Seela (aka Sentti) nukkuu matkan jäljiltä jaloissa.

 

 

 

Viikko on kulunut

On ollut omituinen viikko ilman Miinaa, surullinen mutta myös helpottunut - Miinan sairastaminen on ollut todella raskasta, paljon raskaampaa kun nyt, kun tietää että Miinalla on hyvä olla. Mutta on tässä opettelemista, minulla ja Mallalla.

Malla on ollut omituinen, se aloitti juoksun 27. päivä, ja osasyy voi olla siinäkin, mutta luulen, että eniten tämä on sitä, että sen on outo olla. Malla on ottanut Miinan tehtäviä itselleen, se nukkuu jaloissa, tulee viereen, seuraa lenkillä lähellä. Ja välillä sillä on ihan Miinan katse. "Mie olen tässä, elä unoha". Olisi niin paljon raskaampaa ilman Mallaa.

Tänään mentiin treenaamaan, Ikeantuliaisena tultu frisbee oli kokeilussa ja osoittautui mieleiseksi. Teki hyvää nauraa ja riehua. Ensimmäinen tokotreeni ilman Miinaa, ja toko varmaan tulee aina pysymään lajina, josta tulee Miina mieleen. Se oli meidän juttu, ja rakastin niin paljon treenata Miinan kanssa. Sen katse seuratessa oli parasta, kaikki sen olemuksessa.

Noh, Malla oli siis tosi hauska, en muista kyllä mitä tehtiin, eteenmenoja ja leikittiin frisbeellä, jotain jääviä ja luoksetuloja. Mallalla oli sen uusi back on trackin mantteli päällä - se muuttui mieluiseksi pitää kun löysin selästä hännänmentävän reiän, jotta neiti saa kulkea lippu korkealla. Sanoin sitä akaksi, pikku-akaksi vasta tosin.

Elämä jatkuu, aluksi tuntui, että tuskallisen hitaasti, mutta sitäkin varmemmin. Ainakin tässä vaiheessa tuntuu, että ei näin isoa surua osaa edes surra oikein, kun on vaan niin onnellinen siitä, että Miina oli minun.