maanantai 13. lokakuuta 2014

Harrastusviikonloppu ja Karkin eka virallinen kisa!

Oli oikein mukava ja tuottelias harrastusviikonloppu.

Karkin kanssa halusin tänä vuonna "edes jonnekin" ja Aijan houkuttelemana ilmoittauduimme sitten rallytokokisoihin Kuopioon. Treenaaminen jäi lajin suhteen hiukan retuperälle, kun pääasiassa olen tehnyt vaan "perinteistä" tokoa, mutta lähdimme siitä huolimatta haistelemaan kisanomaista suoritusta viime lauantaina.


Karkista näkyi että uusi paikka ja palkattomuus vähän laski sen virettä. En myöskään nostattanut sitä ennen kehää, jottei se innostuisi liikaa. Innostuessaan Karkilla on ollut tapana kiipeillä rallykylttien päälle 2on2off -asentoon vimmatulla raivolla. Itseasiassa rataantutustuessa kysyin tuomarilta, mitä tämmöinen toiminta rokottaa pisteitä, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Ainoastaan eteenistumisesta ja oikealta sivulle -liikkeessä näkyi häivähdys tahtoa alkaa sählätä. Muuten Karkki mielestäni suoriutui äärettömän mallikkaasti radasta. Seuraaminen oli matalavireisempää kuin yleensä, mutta videolta katsottuna se on suurimmilta osin täysin oikeapaikkaista ja ilmeistä esimerkiksi tokoon. Äärettömän hyvä suoritus siinä mielessä. Loppuradasta alkoi herpauttaa, mutta se annettakoon anteeksi.

Tulos oli siis ALOHYV ja 73 pistettä. -10 pistettä kun koira meni istuman kautta maahan liikkeestä maahanmenossa ja toinen -10 pistettä kun Karkki pyörähti väärään suuntaan eteenistumisen jälkeen.
Lisäksi -1 piste kontrolloimattomuudesta peruutuksissa (Karkki hyppää vasten) ja 6 kappaletta hihnavirheitä ihan ohjaajan piikkiin.

Hyväksytty mikä hyväksytty kuitenkin.

Agilitytreenit edistyy ja viimeksi tuskaillut käännökset ja siihen tarvittavan kropankäytön Karkki löysi ihan muutamassa treenissä. Karkki etenee huimaa vauhtia, ja koko ajan vaaditaan ohjaajalta enemmän keskittymistä että sitä myös veisi oikein eteenpäin. Se on kyllä erittäin hieno koira.

Seelan kanssa harrastettiin kaaosratoja Helsingin malliin sunnuntaina (ollaan samantyyliset kisat käyty nimittäin ennenkin). Kaksi aivan katastrofirataa ja viimeisellä radalla oikeastaan ihan näpsäkkä agilitynolla.
Seelan SM-nollien keräys on oikeastaan ihan hyvällä mallilla. 6 SM-nollaa, joista tosin kolme hyppynollaa. Eli käytännössä tupla kahdella agilityradalla tai tupla + yksi aginolla puuttuisi. Ja se voitto, jonka saaminen voi olla kyllä todella vaikeaa, mutta ei luovuteta sen suhteen silti. Kovimmilla pakkasilla jäämme kyllä suosiolla vähän kisatauolle, mutta jos sitä vielä parit kisat juoksisi tälle vuodelle, ja yrittäisi saada sen onnistumisen kohdalleen. Monta 0 + 5 tai 0 + yksi virhe (ja siksi HYL) yhdistelmää on tehty kesän ja syksyn aikana, joten kohtuullisen luottavainen olen siihen, että kyllä se osuu vielä ainakin se tupla kohdilleen.

Niinjoo, ja semmoinen kumma juttukin kävi syyskuun puolella, että Seelasta tuli SAKKRY:n agilitymestari kolmatta vuotta peräkkäin. Hyvältä tuntuu kun mestaruus 2012, 2013 ja 2014 ovat kaikki tulleet hyvillä nollatuloksilla. On se hyvä koira, etenkin silloin kun ohjaajansa malttaa hoitaa oman osansa töistä radalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti