Laiskalla päivittäjällä on kaikkea muuta kuin laiska Karvamato

Part Keeku alkakoon.

Maaliskuussa haaveiltiin tosiaan tokouran starttaamisesta, mutta itse toteutus jäi sit myöhemmäksi kuin oltiin suunniteltu, sillä huhtikuun alussa kolme päivää ennen koetta alkoi juoksu. Sinänsä sattui harmilliseen saumaan, koska olin ilmoittanut karviksen myös toisiin kisoihin ja juoksujen vuoksi hallitreenit jäi sitten todella vähiin.

29.4. sitten kuitenkin eka tokokoe oli. Tuomarina Salme Mujunen ja tsiisuskraist kun oli taas jännää. Keksi selvitti kokeen seuraavin pistein:

Paikkamakuu 5
Seuraaminen 7
Liikkeestä maahanmeno 8
Luoksetulo 9,5
Kapulan pito 9,5
Kauko-ohjaus 7
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutelma 9
156,5, 2-tulos

Ennakointi söi meiltä sen verran pisteitä, että ykkönen jäi haaveeksi. Paikkamakuussa sattui yllättävä piippaamissysteemi viereisen koiran lähdettyä rivistä. Vähän harmitti ja toisaalta ei. Tiesin että meistä olis parempaan. Uusi ilmo menemään ja Muuramen mukavaan iltakokeeseen yrittämään. Ja ah, se sujui kuin tanssi.

Muuramen tokokoe 15.5.
Paikkamakuu 9
Seuraaminen 9,5
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 10
Kapulan pito 10
Kauko-ohjaus 8
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutelma 10
188,5 1-tulos, KP, 1. sija

Keksi oli ihan mahtava, itse olin paljon rennompi kuin ensimmäisessä kokeessa ja joku varmuus että kyllähän me nyt nämä osataan vaan otti vallan, ja Keksi teki nättiä, keskittynyttä, tarkkaa ja innokasta työtä.

Välissä piti sitten pienen karvamadon touhuilla muita juttuja.

25.5. Keksi osallistui Aijan kanssa australianpaimenkoirien rallymestaruuksiin ja korkkasi AVO-luokan mainiolla 93:lla pisteellä ja täten Keksi kruunattiin avoimen luokan rotumestariksi!

On se jännää miten tuo koira sitten taipuu tämmöiseen, että useampi ihminen sitä ohjaa ja vaikka toki yritetään jutella että mitä on tehty, niin kun ei useinkaan yhdessä treenata niin varmasti on mun ja Aijan ohjaamisessa eroja, ja silti pieni Karvaeläin vaan näyttää parastaan.

Muutama päivä rotumestaruuden jälkeen pidettiin pienimuotoiset sisarustreffit (ja Keksi salaattilounaan) mh-kuvauksen merkeissä Suolahdessa 27.5. Karvamato oli... noh, mitä nyt olettaa voi. Innokas, kiltti, ahne (aktiivisuustaso-osuus kului hyväntuulisesti heinää mussuttaen) ja toimelias. Ei mikään rämäpää, mutta nopeasti palautui kaikesta, leikki paremmin kuin olisi voinut kuvitella ja sen lisäksi laukauksiin ei reagoinut millään tavalla. Hyvin keksimäinen tulos ja mielenkiintoista oli nähdä Helmi ja Noa ja kuinka sisarukset ovat niin samanlaiset vaikka erojakin toki on.

Keksin mh-videot:

Kontakti ja leikki:

Takaa-ajo 1:

Takaa-ajo 2:

Heinänsyönti-innokkuus:

Etäleikki:

Yllätys:

Ääniherkkyys:

Aaveet: 

Leikki 2 ja laukaukset:

Tulokset löytyvät helpoiten varmaan Keksin koiranetin kautta: KLICK 

Ihanat sisarukset

MH:sta Keksi palautui jo ennen kuin oltiin Hirvaskankaan ABC:llä palkintohampparilla, joten luottavaisin mielin suunnattiin 1.6. Laukaan tokokokeeseen, jonka osa-alueet pitää etsiä myöhemmin.

Laukaan tokokoe 1.6.
Paikkamakuu
Seuraaminen
Liikkeestä maahanmeno
Luoksetulo
Kapulan pito
Kauko-ohjaus
Estehyppy
Kokonaisvaikutelma
178, 1-tulos, 2. sija

Kaukalo oli Keksille yllättävän häiriöinen paikka. Ehkä sen vilkkaus tekee sen, että se ei malta olla vilkuilematta uuteen paikkaan astuessa ja Laukaan kaukaloon ei ennalta nähnyt, joten häntää piti heiluttaa mm. hyppyesteelle. Viritys meni näissä kisoissa myös vähän mönkään sillä otin Keksin aaaaiiiivaan liian aikaisin valmistautumaan ja se ehti varmaan jo odotellessa väsähtääkin, kun mitään ei tapahtunut vaikka kuinka tarjoili kontaktia. Ihan mukava suoritus joka tapauksessa.

Tiukemman rupeaman jälkeen lepäiltiin, treenailtiin vetojuttuja ja vähän viestiä, uitiin, lenkkeiltiin ja vietettiin kesälomaa. Heinäkuussa tavoitteena oli TK1 ennen kuin rallytokokausi Aijan kanssa taas alkaisi. Ajeltiin aurinkoiselle ja paahteiselle Nokian kentälle jossa jo aiemmin keväällä olin polttanut itseni Karkin kanssa agilitykisoissa. Olosuhteet olivat kyllä todella karut ja päätin taistella joka pisteestä ja pitää Kekun skarppina. Taas on tulokset jossain, yritän etsiä. Kaikenkaikkiaan voi kuitenkin todeta että hyvin meni.

Nokian tokokoe 2.7.
Paikkamakuu
Seuraaminen
Liikkeestä maahanmeno
Luoksetulo
Kapulan pito
Kauko-ohjaus
Estehyppy
Kokonaisvaikutelma
180,5, 2. sija, KP, TK1

TK1 jälkeen oltiin puhuttu että kun hiljalleen kasaan avoimen luokan juttuja, Aija pistäisi hösseliksi rallyn suhteen ja niin tehtiin. Aija on hakenut Keksiä tiistaisin rallyvalkkaan ja kumma juttu, että kun treenaa niin tulostakin alkaa tulla.

Jyväskylässä 24.7. Jattilassa Aija ohjasi Keksin Minna Hillebrandin radalla, 85 pistettä ja hyväksytty tulos. Vielä oli epävarmoja kylttejä jonkin verran. Kun Aija ja Keksi tulivat valituiksi poppareiden joukkueeseen rallytokon SM-kisoihin niin meinasi ilmeisesti vuorostaan Aijaa vähän jännittää.

Itse söin kynsiäni livestreamin ääressä. Keksi oli tosi alkupäässä ja se ei aina oo ihan ollut eduksi. Kuitenkin tiukassa paikassa pienelle karvamadolle AVO86 ja RTK2. Ihan mahtavaa.

Nyt suunta sitten kohti ylempiä luokkia. Minä tokossa ja Aija rallyssa. Kiire ei ole ja BH-koe ehkä se sellainen lähin tavoite, riippuen vähän miten koepaikkoja on ja miten seuraava juoksu tulee. Ollaan käyty muutaman kerran paimentamassa ja vietetty muuten vauhdikasta karvismatoelämää. Keksin jalka tuntuu voivan tällä hetkellä mainiosti ja vauhtia riittää. Kaunis kesätukka tuli ja meni ja nyt totaalikarvanlähdön jälkeen Keksi alkaa taas hiljalleen muistuttaa aussieta.

Laumassa Keksi on edelleen niin kiva ja helppo koira. Ja arjessa myös. Ihana, vauhdikas ja tasapainoinen tyyppi kaikenkaikkiaan.

Voehan nyt... laiskan päivittäjän kärsimykset part Karkki

Lueskelinpa tuossa mitä meille on maaliskuussa kuulunut ja tuskanhiki vaan nousi otsalle. Ihan helvetisti on taas tässä välissä tapahtunut.

Aloittakaamme Karkista, joka ansiokkaasti oli maaliskuussa taistellut itselleen ensimmäisen agilitysertinsä.

Seuraavat kisat olivatkin sitten Kuopiossa ACE:n kisat, ja Jari Suomalaisen käsialaa.

Agilityn ihanuus ja kamaluus on siinä, että joskus vaan ei voi arvata mitä nurkan takana odottaa. Karkki nimittäin aloitti päivän nollavoitolla ja hankki itselleen toisen agilitysertinsä. Agilitysertit, nuo paskiaiset, joita ei vaan ollut millään tullakseen, kunnes ne tulivat sitten perättäisiltä radoilta, toki muutaman viikon välein.

Mokomainen Viukkipää <3

Vaan tästä se sitten alkoikin, suunta alaspäin nimittäin. Kolmeen kuukauteen ei nollan nollaa. Ei edes vahingossa. Joku vitonen ja sit jotain lipsumisia ja kontaktihäröjä. Ja ihan sikaporsaslähtöjä.

Vaikka nollat ei ole tässä harrastuksessa tärkeintä, niin kyllä nolla silloin tällöin tekee ihan hyvää. Kolmen kuukauden nollaton putki ei sitä tehnyt. Henkisesti piti keräillä itseään ja motivaatiotaan taas lajin pariin. Mikä oli toisaalta hassua, sillä Karkki teki ihan huikeita treenejä koko ajan.

Nooh, kolmen kärsimyksentäytteisen kuukauden jälkeen Raumalla sitten tehtiin nolla 23.7. Se, mikä oli mielenkiintoista, oli että toinen koirakko teki tismalleen saman ajan, ja kakkossija oli sit jaettu. Koska kummallakaan ei ollut mitään saavutettavaa, niin heitettiin kolikkoa, ja Karkki sijoittui toiseksi. Ihan jees.

Kakkospaikka jatkui Joensuussa 6.8. kun yritettiin tosissamme tehdä mahdollisimman hyvä hypäri, koska se serti se serti. Nooh, liian vähän osallistujia, niin kakkossija ei sit riittänyt, vaikka ihan jees nolla tämäkin.

Välissä kävin Itävallassa haistelemassa para-agilitytunnelmaa ja juhlimassa ensimmäistä karjakoiran maailmanmestaruusmitalia agilityssä. Reissusta pitäisi ehkä kirjoittaa pidempikin postaus, mutta säästän sen nyt ehkä myöhemmäksi.

Nooh, inspiraatiota täynnä noin muuten, mutta juuri kun kaikki oli niin kivasti, teki vanha tuttava paluun. Vanha tuttava nimeltä plantaarifaskiitti.

Koska Karkki kuitenkin tuntuu olevan melko vedossa niin pakkohan sitä on päästä vähän kisaamaan.
Ja Mikkelissä tehtiin kyllä oikeasti ihan tosi hyvää työtä hyppärillä.

Ei sitä sertiä vieläkään tullut, mutta kyllä tämmöinen veto ja etenemä ja se, että kipeällä jalalla pääsi ja pystyi itsekin liikkumaan näin, tuntui ihan älyttömän hyvältä. Ja ylipäätään agility tuntuu nyt hyvältä ja mielekkäältä. Karkki on tosi hyvässä kunnossa ja vaikka joo, on taisteltavaa edelleen lähtöjen ja kontaktien suhteen niin ei haittaa. Tykkään tuosta hullusta ihan sikana. Tai lampaana.

Sillä ollaan nyt päästy muutamaan otteeseen paimeneen. Ja ennakko-odotuksiani vasten Karkki on kasvanut ilmeisesti sen verran että ajatus paimennuksesta ei kiehauta sen pieniä maanikon aivoja ihan yli, vaan  sen kanssa on päästy ihan kivaan alkuun. Just toki ennen talvea, mikä ei ole ihan ideaalia, mutta hauska nähdä tätäkin puolta Karkissakin.

Syksyn tultua Nakkepää on ihan villiintynyt. Olen joutunut ottamaan sitä lenkillä jäähylle kun se haastaa koko ajan muita rynnistelymölinähippoihin ja painaa heikkopäisenä pershepulia muiden edellä. Ja sitten kun sen perään lähtee intopinkee karvamato ja rouva kohta yhdeksän & spondy, vaan tuo otetaan kiinni siitä huolimatta -Seela, niin meno on vähän hasardin tuntuista.

Vuodenvaihdetta odotan mielenkiinnolla. Aiemmin mietin kauhulla, mutta nyt jo vähän olen tolkkuuttanut itseni Karkin mittauksesta. Se on iso medi ja voi hyvinkin siirtyä pikkumaksiksi. Nyt kun estemitat yms. julkaistiin niin aika rauhallisin mielin olen, että käy kummin vaan, niin meidän aksa voi jatkua ihan hyvällä menestyksellä. Rengas on varmaan isoin uudelleen opeteltava juttu, mutta neljäpalikkainen pituus on tuttu, ja okserin takarima ei nouse kuin 5 cm nykyisestä. Kiirettä ei vielä mittauksella kuitenkaan pidetä, katsotaan sopiva väli joskus kevättalvella mittauspuuhia varten.

Agilityä, mitäpä muuta

Lyhyesti ja ytimekkäästi. Koska ei kai muuta voi kolmen kuukauden päivitystauon jälkeen odottaakaan.

Ensinnäkin Seela valittiin viidettä vuotta peräkkäin Suomen australiankarjakoirat ry:n vuoden agilitykoiraksi. Valionarvon vahvistuttua vuosi sitten tämä oli sinänsä selvä juttu, kun säännöissä valioituvasta vuoden koira tulee (ellei satu kahta samalle vuodelle), mutta tuntui hyvältä kuitenkin vielä viimeinen kunniamaininta tältä saralta saada.

Seelan meriitit SAKKRY:n listoilla.
Vuoden agilitykoira 2016
Vuoden agilitykoira 2015
Vuoden agilitykoira 2014
Vuoden agilitykoira 2013
Vuoden agilitykoira 2012
Rotumestari 2015
Rotumestari 2014
Rotumestari 2013
Rotumestari 2012

Ei hassummin pieneltä siniseltä porsaalta. Porsaalta, jolla on muuten aika komea hammasrivistö. 

Joista puheenollen meillä pyörähti pieni sininen porsas omaa kotia etsimässä. Seelan puolisiskon tyttö oli ihana sininen vatkuli ja löysi lopulta kyllä niiiiin parhaan kodin hyvän ystäväni Tarjan luota. Mun tytöt otti Syyrin hyvin vastaan ja Keksi ja Karkki oikein kamppailivat siitä kumpi saa enemmän pentua leikittää. Keksi on kyllä uskomattoman ihana pentujen kanssa. 

Aasinsillasta karvamatoon, sillä Keksi täytti kokonaiset 2 vuotta helmikuun puolessavälissä. Kovasti toivon että vuodesta 2017 tulee meille ehjä vuosi ja päästään elämään normaalia elämää. Keksin jalka on pysynyt hyvässä kunnossa, ja osteopaatti antoi vihreää valoa jatkaa normaalia elämää.
Kovasti odotetaan ensimmäistä tottelevaisuuskoetta ja nautitaan metsälenkeistä.

Keksi ei ehkä ole ihan perinteisen näköinen aussie pystykorvinensa mutta minusta se on vaan niiiiiin kaunis. Ja raivostuttava, ja ihana, ja vauhdikas ja hullu ja reipas ja luotettava. Ja Karkin paras kaveri, totta kai. (Ei kerrota Maurille ja Armakselle)

Keksi 2-vee kuvan otti Jouni

Karkkipää Kaahottaja on touhunnut alkuvuoden agin parissa lähinnä hylkäyksien saattelemana. Oma keskittyminen rakoilee ja tekeminen ollut tosi hajanaista muutamia onnistumisia lukuunottamatta. Vuosi on alkanut teemoilla lähtö ja kontaktit ja tiedän että kohta menee järki ja koira tauolle jos ei saada tätä ratkottua. Piru vaan kun muutamat onnistumiset sitten taas tekee kisakuumeen niin nopsaan.

Tampereen EO-karsinnoissa Karkki tykitti ihan näpsäkän nollan sijoituksella 17. Nämä taisi olla myös tulosten puolesta ehjimmät kisat aikoihin, 10, 0 ja 5. 

Kymmenisen hylkyä myöhemmin startattiin lauantaina Seinäjoella, kun päästiin matkaan mitä parhaassa seurassa Tiian ja Pepen kanssa. Kaksi rataa Räsäsen Minnan tuomaroimana ja yksi rata Luomalan Henkan.

Ennen ensimmäistä rataa tein töitä että sain Karkin rauhoittumaan tai niin luulin, Näin kävi: 

No, nolla toki otetaan vastaan, mutta eipä tästä nyt voi mitenkään kovin rintaa röyhistää. Omaan liikkumiseen alkushokin toivuttua olin ihan tyytyväinen. Ei kun leuka rintaan ja nokka kohti uusia pettymyksiä. Oli aika seuraavan radan. 

Joka alkoi hylkäyksellä (peukku alas), jota seurasi hieno puomi-putki -erottelu (peukku ylös), jota seurasi Karkin yritys tehdä 2o2o (peukku ylös)... puolesta välin kontaktilautaa, niin että hän sitten sieltä hämmentyneenä putosi (peukku alas). Lopetettiin leikki kesken. 

Luomalan Henkan rata oli profiililtaan tosi mielenkiintoinen. Hyvässä mielessä. Sanoinkin Tiialle että prkl kun joudutaan lopettaa rata A:lle kun olisi siistiä päästä kokeilemaan keppien puolenvaihtoa ja A:n alla olevan putken jälkeistä elämää. 

No jälkikäteen voisi todeta että eihän tuo kontakti nyt mikään helmi ole. Eikä ollut kyllä muutkaan kontaktit mutta ei vaan kestänyt kyllä pokka uusia puomia kun tiesin että nollia ei montaa ole ja kovaa oltiin menty. Siinä vaiheessa kun tuloslistan perusteella alkoi näyttää sertiltä niin kyllähän se ihan mukavalta tuntui. 

Joten nyt on sitten valiokello käynnissä myös agilityvalion osalta.

Nollista puheenollen, myös lainakoira Messin kanssa ensimmäinen LUVA saatiin plakkariin Kuopiossa. Viikonlopun kuitenkin ehdottomasti kruunasi Sailan ja Mimmi-karjiksen neljän nollan putki, joka toi parivaljakolle para6-luokan SM-hopeaa sekä menolipun 2-luokkaan. Koutsi on niiiiiiin ylpeä. 

Vuosi 2016

SEELA:

Harrastukset: Seelasta tuli helmikuussa 2016 ensimmäinen australiankarjakoira, joka on saavuttanut Suomen Hyppyvalion arvon. Muutoin agilityura oli selkeästi jäähdyttelyllä, kisoissa käytiin muutaman kerran, tuloksen 5 x 0. Osallistuttiin SM-kilpailuihin yksilökilpailussa. Rotumestaruudet olivat Seelan jäähyväiskisat.
Seela käväisi muutaman rallytokokisan lainaohjaajilla ja Elli ja Aija kartturoivat sille kasaan RTK1:n. Se on helppoa kun sen osaa, minun ja Seelan suurimmaksi haasteeksi kun muodostui hihna, jonka repiminen oli kisatilanteessa välttämätöntä.

Terveys: Kuvattiin ns. päästä varpaisiin loppukesästä ja tulokset yllättävän hyviä, kyynärät ja lonkat voivat hyvin, selkään ei ole muodostunut uusia spondyloosipiikkejä ja muutenkin koiran kunto vaikutti hyvältä. Loppukesästä jouduttiin käymään eläinlääkärissä ärhäkän mahapöpön vuoksi, Seela oksenteli ja jätti ruokaa syömättä melkein viikon ajan. Mitään selkeää syytä ei tälle löytynyt ja antibioottikuurilla ja vatsansuojalääkkeillä saatiin sininen apina kuntoon. Nyt joulun jälkeen huomasin että yksi etuhampaista näyttää haljenneen, ja hammaslääkäriin matka käynee lähiaikoina.

Seela täytti kahdeksan (!!!!!) ja on ulkoiselta olemukseltaan edelleen hyvin pentumainen pelleilijä, kuonon punainen väri on vaihtunut harmaan suuntaan, mutta muuten tuosta ikää olisi vaikea veikata. Leluja rääkätään antaumuksella, muu-muu -raikaa kun yrittää rauhassa syödä ja Karkki ja Keksi pidetään lempeän jämäkässä kurissa päivittäisillä korvapesuilla.



KARKKI:

Harrastukset: Karkki harrasti 2016 yksinomaan agilityä. Tammikuussa 2016 noustiin kolmosiin ja 5.3. nollatili aloitettiin tyylillä, voitto ja SERT-H. Karkki teki vuonna 2016 yhteensä 10 nollatulosta, joista kaksi olivat hyppysertin arvoisia voittoja. Agilitysertitili ei vielä avautunut. Karkki osallistui Jatin joukkueessa SM-kisoihin Seelan tilalla, piirinmestaruuksissa taiteili yhden näpsäkän nollan ja rotumestaruuden 2016 se voitti Seelan nenän edestä 0-tuloksella. Treenailtiin myös vähäisiä määriä tokoa ja mielenvirkistykseksi kesällä kohtuullisen ahkerastikin metsälajeja, joista Karkki tuntuu kovasti pitävän. Tokokokeet ovat olleet vähän niinkuin tarkoituksena korkata, mutta kun ei ole saanut aikaiseksi.

Terveys: Karkilla on ollut lähinnä tapaturmapulmia, se liukastui pääsiäisen aikoihin agilityhallissa ja loukkasi pitkän selkälihaksensa. Ensiapu ja lepo auttoivat akuuteimpaan mutta erilaisia oireita ja etenkin hyppyongelmia alkoi kertyä, jäätiin kunnon tauolle ja Karkkia on huollettu hartaudella.
Karkin juoksukierrossa tapahtui muutos, se juoksi tammikuun loppupuolella kuten aina normaalisti (kellontarkka kun on ollut 12 kk juoksuvälistä), mutta nyt Keksin juoksun aikana kehitti itselleen toisen juoksun lokakuussa. Nähtäväksi jää, mihin juoksurytmi asettuu.

Karkki täytti huhtikuussa kolme vuotta ja tuntuu kyllä ikäistään kypsemmältä koiralta niin monin tavoin. Aika paljon reissattiin tänä vuonna ja yövyttiin eri kokoonpanoilla hotelleissa. Karkki on erittäin mukava ja huoleton matkakaveri joka käyttäytyy mukavasti missä vain - mitä nyt saattaa pöydälle jätetyt karkit hotkaista. Karkki kävi kaksi kertaa näyttelyissä, tuloksina ERI1 SA PN4 vaCACIB (joka vaihtuu CACIBiksi), ja EH1.


KEKSI (hullu karvamato)

Terveys: vuosi 2016 aloitettiin jännittyneinä kun TTA-leikkauksesta oli juuri kulunut 2 viikkoa. Alkuvuosi meni puhtaasti jalkaa kuntouttaessa aikaa, vaivaa ja rahaa säästämättä. Helmikuussa saatiin tosi hyviä uutisia, jalan liikerata oli normalisoitunut ja ns. ylläpitovaihe pystyi alkamaan ja jalkaa rasittamaan normaalisti.
Seuraavana päivänä Keksi juoksi seinään (kyllä, se on mahdollista), ja TTA-häkki murtui ja liikahti paikoiltaan. Ja palattiin alkutekijöihin.
Kun jalka saatiin hiljalleen toimimaan, juoksi koirani keppiin. Jos pitäisi tähdätä kepillä sieraimen oikeaan nenäonteloon, saisi aika monta kertaa yrittää. Keksillä osui kerralla ja pahasti, niin että oikeasta nenäonteloon tuli massiiviset vauriot ja tulehdustila joka sai aikaan aivastuskohtauksia johon liittyi voimakasta nenäverenvuotoa. Antibioottikuuri jouduttiin uusimaan ennen kuin kärsä kunnolla parani. Onni onnettomuudessa - ei ollut kuin muutamasta sentistä kiinni, ettei tikku olisi yltänyt aivoihin asti tökätessään. Miten on mahdollista, että yksi koira tällaiseen pystyy, en tiedä.

Harrastukset: Kun koira alkoi olla kunnossa niin vähän päästiin treenaamisen makuunkin. Vähän agilityn alkeita, viestin ja jäljen alkeita, vähän nenätyöskentelyä, tokoa ja rallytokoa. Koska itse poden edelleen rallytokoepäluuloisuutta ja Aija taas ei, kisasi Aija Keksin kanssa Keksin ekan koulutustunnuksen RTK1 lähes päivälleen vuosi 2. leikkauksesta. Pitkä, pitkä matka, mutta tällä hetkellä tuntuu että sen arvoinen. Keksi kävi myös kokeilemassa onneaan näyttelyssä ja tulos NUO-H, ja tämän tuloksen myötä ei tarvitse enää näyttelyissä käydä jos ei tahdo. Oikeastihan Keku oli kaunein aussie kyseisessä näyttelyssä, vaikka oma kasvattajansakin sekoitti sen viereisen kehän tsekinpaimenkoiraan. :D

Pian kaksivuotias Keksi on kaikessa rämäpäisyydessään toisaalta niin älyttömän valloittava ja toisaalta sydämentykytyksiä aiheuttava paketti. Välillä vaan jalat vie ja kun itseluottamusta on 200 prosenttia enemmän kuin varsinaista kropanhallintaa, niin huimaa katsella. Tämän takia osallistuttiin fysiikkatemppukurssille ja ollaan jumppailtu säännöllisesti, että kroppa hahmottuisi paremmin.


Kaikenkaikkiaan monesta asiasta sai 2016 olla iloinen ja kiitollinen, vaan mahtui mukaan suruakin, kun Karkin paras ystävä ja Keksin leikkitäti Hilda kuoli tapaturmaisesti joulua edeltävällä viikolla.

Näitä riehukuvia tulee vielä monta kertaa ikävä, onneksi niitä jokunen on tallessa.

Ensi vuoden tavoitteet tuntuu toisarvoisilta sen rinnalla että koirat pysyisivät terveinä ja kunnossa. Se mitä siihen päälle tulee jos on tullakseen.