keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Seelan kuulumisia

Kun viimeisestä päivityksestä ennen syksyä on niin helkkaristi aikaa, niin vaikea keksiä mistä aloittaa.

Aloitetaan SM-kisoista, joihin pääsy tuntui vielä paremmalta kuin ensimmäisellä kerralla. Joukkueessa olimme varakoirakkona kuten ensimmäisellä kerrallakin. Joukkuepäivänä ankkurikoirakko kuitenkin estyi pääsemästä radalle ja hyllytettiin ison yleisön taputtaessa Seelan karatessa puomille keppien sijaan. Hauskaa oli ja Seela kulki urheilukentän nurmella mukavasti. Erityisen hyvältä tämä tuntui siksi, että toukokuun lopussa Seelan selän tilanne oli selkeästi huonompi ja jouduimme keskeyttämään esimerkiksi Laukaan kisapäivän kun sininen Salama ei saanutkaan pidettyä rimoja ylhäällä. Huoli oli kova.

Kun sitten sunnuntaina astelin radan reunalle katsomaan millainen rata olisi vastassa, ei jännittänyt enää varsinaisesti - kaikki, ihan kaikki meidän heikkoudet koottuna yhteen rataan. Alkaen sivuttainirtoamisesta lähdöstä aina välistäveto-takaakiertohässäkkään lopussa. Sillä välillä vaan oli tarkoitus juosta ja ehtiä näyttämään takaakiertoja. En uskonut että meillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Rataantutustumisen jälkeen en tiennyt mitä tekisin.


Ja niin vaan, pienin (ja yhden vähän suuremman virheen) jälkeen maaliin tultiin tuloksella 5 ja hitusella yliaikaa. Karsiuduttiin finaalista pois, mutta en voisi olla tyytyväisempi siihen miten saatiin aikaiseksi noin hyvä tulos radalla joka osoittautui monelle haastavaksi ja jolta varmaan normaalitilanteessa oltaisi hyllytetty sata kertaa.

Hienot mutta myös haikeat kisat. Monelle Jatin konkarille kenties viimeisiä arvokisoja ja ikävien sattumuksien ja menetysten vuoksi monella ei edes nuorempaa koiraa kasvamassa arvokisaremmiin.
Voi olla että Seelankin viimeiset arvokisat nähtiin aurinkoisena kesäkuun päivänä, mutta mikään ei jää kaduttamaan. Ollaan saatu kokea paljon enemmän kuin kaksi vuotta sitten spondyloosin löydyttyä olisin uskonut.

Kesä mennyt Seelan kanssa uiden, kisattu on harvakseltaan ja muutamia SM-nollia tullut kerättyä - jopa agilityradoilta!



Suurin yllätys odotti kuitenkin Piirinmestaruuskisoissa. Ritva Herralan radat olivat suoraviivaisia ja vauhdikkaita ja Seela oli hyvässä iskussa. Jatin konkareista useampi teki hienoja nollia, joten olin vain tyytyväinen hyvään rataa. Kun jäähylenkiltä palattiin, saatiin kuulla, että Seela oli todella pinkonut, häviten vain Outi Korhosen Halolle. Kakkossijasta irtosi meille myös SERT-H! 
Vähän jo haudattu valiohaave nosti vienosti päätään. Olisko meistä siihen sittenkin.
Seelan iskusta (ja omastanikin) kertonee jotain se, että vaikka kaiken järjen mukaan Seelan pitäisi olla hidastunut selän takia, ovat ratojen etenemät sen sijaan noususuhdanteisia. Etenemä sertiradallakin reilusti yli 5m/s vaikka aiemmin nopeat radat ovat yltäneet johonkin 4,6m/s. Hyvä meidän tiimi. 



Koittivat myös australiankarjakoirien agilitymestaruudet, nekin Oulussa.
Tulipahan todettua että pitkät ajomatkat kisojen päälle ei ole Seelalle enää ok. Se oli tosi jäykkä kun viimein kotiin päästiin ja suorastaan kivulloinen osteopaatilla seuraavana päivänä. 

Oulusta kuitenkin kotiintulijaisina ainoana tuloksen tehneenä koirana SAKKRY:n agilityn rotumestaruus 2015. Seela on voittanut mestaruudet jo neljänä perättäisenä vuonna. Ja vaikka puomin ryövääminen sotki kuviot ja aiheutti tuloksen kymppi niin ei voi olla koiraan pettynyt. Seela on huikea. 


Nyt jäähdytellään lämpimän kesän jälkeen. Kelit kylmenee ja vaikuttaa selvästi Seelaan. Muutamia startteja (pääosin hypäreitä) ilman pitkiä automatkoja tai pitkiä kisapäiviä tehdään ja treenejä harkitusti. Jos pakkasten väistyttyä näyttää että sininen salama olisi iskussa niin jatketaan sitten ratojen parissa. Nyt nautitaan pitkistä lenkeistä ja aamuisista ilo-örinöistä. :)