maanantai 23. syyskuuta 2013

Onnettomuuksia, huonoa tuuria ja ohjaajan mokia

Jos on ollutkin kovin positiivista aikaa, niin vastapainona sitten pitää olla niitä ikävämpiä sattumia näköjään.

Ei tule näköjään syksyä ilman, että Mallan jalalle jotain täytyisi tehdä. Nyt *koputtaa puuta* sentäs ristarivamma ja polvi säilyi ehjänä. Olimme tiistaina viime viikolla Köhniöllä lenkillä ja päästin Mallan normaalisti uimaan. Uimareissun jälkeen Malla nousi järvestä verta vuotaen. Vasemman takajalan reidessä oli iso vekki, iho oli leikkaantunut auki ja reisi näkyi reiästä. Kivat. No ei se auttanut kun soittaa pelastava Saija hakemaan meidän Köhniöltä ja viemään kotiin. Koirat autoon ja eläinlääkäriin. Mallasta tilanne sai tässä vaiheessa mukavan käänteen, sehän rakastaa eläinlääkäreitä ja heilutteli häntäänsä rauhoitetta pistäessä. Noh, sitten tikattavaksi.

Tämähän tarkoitti että piirinmestaruuskisat ja Mallan voivoi-kokeet lykkääntyvät TAAS ajankohdalla x ja lisäksi karjisten rotumestaruus jää dopingin takia väliin. Shit happens. To Malla. EVERY YEAR.

Jottei tässä olisi tarpeeksi, niin yövuoroista toivuttuani torstai yö meni oksentavaa Karkkia vahdatessa, muutama oksu riitti aamuunkin, mutta vaikka jo olin mielessäni viemässä sitä eläinlääkäriin, niin ystävän neuvosta kuitenkin maltoin mieleni, annoin piimää ja tehobaktia ja kappas, oksentelu loppui siihen. Syksy ja raatoherkut ei oikeen ehkä pennun ruuansulatukselle ole paras yhdistelmä.

Noh, piirinmestaruuksiin lähdettiin Seelan kanssa sitten Jattia edustamaan sunnuntaina. Ja enpä ole noin paljon mokaillut missään kokeessa tähän mennessä. Oikeastaan kaikki alkoi jo liikkeestä maahanmenossa, johon lähdin ihan rempseästi, ja yhtäkkiä huomaan että Seela on jotenkin kyyryssä mun vierellä. Pelkäsikö se jotain vai yrittikö se haistella jotain namipalaa, en tiedä. Meni se maahan, mutta ei noussut sitten sieltä ylös pyynnöstä.

No tätä mysteeriä pohtiessa aloitin luoksetulon. Liikkurin sanoessa että jätä koira, minä pamautan koiralle että "maahan". Meneehän se kun käsketään, ja tajuan samalla mitä hittoa oon tekemäss. Mutta mitä tehdä, virhe käynyt, jos annan kaksoiskäskyn, niin se on sitten jo ainakin -4 p, verrattuna siihen että koira vaan jää ohjaajan käskystä väärään asentoon. No ehdin ottaa pari askelta kun tuomari sanoo että koira jätetään istumaan. No minkäs minä voin? Pysähdyin sitten kun tuomari puhutteli, ja tuomarikin varmaan hiffasi että niin, mä yritin tehdä liikkeen katastrofin keskeläkin loppuun, ja sanoi sitten että aloitetaan alusta. Oikeastaan sitten luoksari oli oikein näpsäkkä. Eihän Seelan pysähdys ole sähäkkä, mutta reagoi pysäytykseen sääntöjen sallimalla tavalla.

Sitten kun sekoilemaan alettiin, niin kappas, annoin Seelalle liikkeestä maahanmenon valmistelevan ennen liikkeestä seisomista. Sen lisäksi että olin jo paikkamakuussa käskyttänyt sen maahan, liikkeestä maahanmenossa käskyttänyt sen maahan ja sitten vielä luoksarissakin, niin olisin ihmetellyt jos koira olisi maahanmenon valmistelevan käskyn kuultuaan edes harkinnut seisomista. Ohjaajan piikkiin.

Nouto onneksi meni kivasti, saalisti vähän, mutta muuten kiva ja korrekti. Kaukoissa en meinannut odottaa liikkurin kiitosta ja lähdin jo melkein peruuttamaan omia aikojani, tästä puolikas piste multa pois. Seela on kokeissa kyllä tehnyt hienot kaukot, vaikka treeneissä tämä on meidän epävarmin liike.

Hyppy erinomainen, kokonaisvaikutelmassa tuomari kommentoi, että koira tekisi ilman ohjaajaa paremmat pisteet. Totta ainakin tänään. Mutta rivi sitten näytti tältä:

Paikkamakuu 10
Seuraaminen 8,5
Liikkeestä maahanmeno 7
Luoksetulo 8
Liikkeestä seisominen 0
Nouto 9
Kauko-ohjaus 9½
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 9

Tiukille meni, 160,5 pistettä, 1. palkinto ja tätä myöten TK2 Seela! Jee, Sentin eka titteli!

 Maanantaina jatkoimme sitten toiveikkaana uuteen viikkoon. Yhden ylimääräisen työvuoron ja vuoronvaihtojen jälkeen kävi niin onnellisesti, että päästiinkin meidän seuran penturyhmään. Karkki siis aloitti "agilityuransa" tänään. Tehtiin pari toistoa per este, joita tänään muuri niin että vain palikat maassa, hyppytekniikkajuttuna voimansiirtoharjoitus pumpeilla, suora lyhkäinen putki, penturengas ja pussi.

Karkki oli reipas ja taitava, hiffasi kivasti namikupille juoksemisen ja oli kauhean mielissään kehuista ja huomiosta. Putkeen lähti ekalla kerralla kuin vanha tekijä. Pussi vähän epäilytti, jos ei pussin suusta nähnyt suoraan namikuppiin. Namikupin näkyessä pussiällö unohtui. Kolme toistoa per harjoitus, lopuksi palloleikki ja luoksetulo.

Ajoin sitten hallilta kaupan pihaan vain tajutakseni että olen jättänyt laukun ja rahat agihallille, no eikun takasin. Ja uudestaan kaupan pihaan, ja sitten nukkumassa ollut Karkki nosti päänsä ja mitä hirveää - neidin koko nenä oli aivan turvonnut, nenä pihisi ja tytöllä selkeästi tukala olla. Minä sitten starttasin auton kohti apteekkia ja soitin siskolle, että onko hänellä kyytablettia. Ei ollut, mutta kortisonia löytyi joten ajettiin sitten Ellille ja kortisonia pienelle naamaan. Jätin Karkin Ellin huomaan ja kolmas kerta toden sanoi, kaupassakäyntikin onnistui ja sen aikana (kaikkien kyy/ampiaispohdintojen ja itsensä soimaamisen keskellä) kortisoni alkoi toimimaan ja Karkki oli jo parempi kun palasin Ellille. Pentu mukaan, vaikka Karkki olisi halunnut jäädä tunnarikapulalla leikkimään, ja kotiin. Turvotus laski hyvin ja pentu on nyt reipas ja hyvävointinen. Ampiainen lienee ollut tuikkaaja, ne ovat nyt äkäisiä kylmien öiden myötä. Onneksi hurjannäköistä pallonenäisyyttä huolimatta Karkki ei sen vakavampia oireita saanut. Yhteen viikkoon ihan tarpeeksi harmeja näinkin.

Nyt kuitenkin wannabe shar pei kainaloon ja unille.

maanantai 16. syyskuuta 2013

TIK-TAK-TIK-TAK!

Syyskuun alku on ollut lämmin ja täynnä toimintaa, karjisleiri Padasjoella 6.-8.9. oli kovasti odotettu viikonloppu kiireisen työn vastapainoksi.
Padasjoelle lähdettiin melko täyteenpakatulla Volkswagenilla, pikkuiseen kolmioviseen Golfiin sulloutui kolme ihmistä, KUUSI karjakoiraa ja kolmen ihmisen ja kuuden koiran leiritarvikkeet.

Perjantai-iltaa vietett
iin tutustumisen ja koirakei
lauksen merkeissä. Koirakeilauksessa 15? 1,5 litran pulloa oli täytetty vedellä ja laitettu keilariviin. Jokaisella koiralla oli kaksi lähetystä pulloille. Kaatuneista pulloista sai 2 pistettä, ja jos koira otti pullon suuhun, niin siitä ei pisteitä saanut. Karkista oli ihan kiva juoksennella, mutta pulloihin se ei koskenut. Seelan sai kannustamalla kaatamaan pari pulloa. Mutta Malla. Kohta kahdeksan vuoden kokemus sähläämisestä tuotti viimein tulosta. Malla eksyi pullojen sekaan ja sähläsi, kaataen 8 pulloista, ja täten ylivoimaisesti voitti keilauksen. Hyvä Malla.
Loppuilta sujuikin sitten saunassa rentoutuen ja uiden tähtitaivaan alla. Kaikki olisi ollut täydellistä, mutta suurella ylpeydellä kun olin esitellyt Seelan löydetyt linjat, päätti Seela pitää bulkkipäivän ja veti sitten kaikkien kolmen koiran viikonlopun ruuat. Olin ilmoittanut Seelan sunnuntaille Heinolan kolmeen starttiin, joten pikkuisen otti päähän. Seela selvisi ähkystään kuitenkin tyylillä.

Lauantaina kävimme Vääksyssä treenaamassa karjisporukalla agilityä, ja olipas mukavaa! Olin suunnitellut kisamittaisen n. kolmosluokan radan jossa oli myös itse suunnittelijalla melkoisesti tekemistä, kun eräs sininen ei oikeen meinannut muistaa, että takaaleikkaus on _kääntävä_ ohjaus, eikä suinkaan tarkoita sitä, että takaaleikkauksesta huolimatta kannattaa vaan jatkaa edessähäämöttävien esteiden poimimista. Vaan kiva tietysti, että koira irtoaa.

Iltapäivä vietetiin tokokoulutuksessa Heli Kelhälän johdolla. Karkki oli ensin, ja näytettiin mitä osataan, ja lyhyen treenin jälkeen pyysin vinkkejä jatkoon. Mun naksuttimenkäyttö ja kehun ajoitus oli aikalailla pielessä. Suu käy koko ajan ja naksutin tekee mitä tahtoo. Nooh, rauhallisuutta mulle, mutta innostavat kehut silloinkun on tarpeen. Karkin imutusseuruu hyväpaikkaista ja asentoista. Noudossa meinaan kurottautua pennun ylle, malttia liikkeeseen! Luoksetulo on nopea ja iloinen ja laatikkoleikki on Karkista kivaa.

Seela teki luoksarin pysäytystä ja häiriöitynä estehypyn. Pitkästä aikaa saatiin Seelalle treeneihin tilanne jossa se otti vieraista (kovaäänisestä karjisihmislaumasta) painetta. Suoritti kympin arvoisesti hypyn vaikka pyysin sitten kyseisen porukan ihan "iholle". Iso palkka ja pois kentältä. Tehtiin myös paikkamakuu, joka varma ja rauhallinen.


Malla teki liikkeestä istumisen, tunnarin, ruudun ja luoksetulon. Liikkeestä istuminen ei onnistunut kerralla, mua jännitti, äänensävy muuttuu, jolloin koira ei sitä kuuntele. Tokalla kerralla ok. En tiedä kinnasiko jalkakin vähän treeneissä.
Tunnarissa tapahtui jotain hämmentävää. Malla meni kapuloille, pitkään sillä meni haistellessa, mutta lopulta kun oma löytyi, toi Malla reippaana ja hymyilevänä häntä pystyssä tunnarikapulan mulle asti. Aivan mahtavaa!
Vieras, valmis ruutu oli vähän vaikea, meni sivuun, odotti ohjeita ja korjasi hyvin, mutta lähti sitten mun ihmeellisen rivakan kulmakäännöksen kohdalla ennakoimaan palkkaa ja nousi. Muuten jees. Luoksetulo tehtiin suorana, ja oli hyvä.

Iltaa vietettiin jälleen hyvässä seurassa saunoen, uiden ja syöden. Nukkumaan piti suunnata kohtuullisen aikaisin, kun kisapaikalla oli oltava jo yhdeksän maissa. Ja vähän meni tiukille, kun Heinolan ravirataa en meinannut mistään löytää. Ehdittiin kuitenkin paikalle.

Sisko Pulkkinen toimi kaikkien ratojen tuomarina. Ensimmäisenä agilityrata, jossa kaikki kontaktit ja hyppyneliö, jossa mentiin edestakaisin. Seela teki hienon radan, erityisesti olin otettu todella hienoista pysäytyskontakteista. Valitettavasti huumautuneena tästä, hukkasin rytmin, ajauduin väärälle puolelle keppejä ja reagoin väärin - olisin ehtinyt keppien jälkeen persjättöön, mutta rynnistin sitten liian tiukasti takaaleikkaamaan, jolloin Seela lähti mun ryntäyksen mukaan. Ei pitäisi järkyttyä, mutta että keppivirhe! Ja itseasiassa toinenkin kun kiihkeästi haukkuvan koiran lähettäminen uudestaan keppien alkuun ei heti onnistunutkaan. Loppurata sujui hienosti, ja keinun kontakti oli 10+!

Seuraava rata oli linjoiltaan melko samantyylinen, rytmitystä vaativa rata, jolla A kaksi kertaa ja keinu. Varmaa menoa A:lle asti, johon Seela ei sitten pysähtynyt, ei ensimmäisellä, eikä toisella kerralla. Mutta ei kontaktivirhettä tai muitakaan virheitä ja nollalla maaliin. Sijoitus oli neljäs.

Koira oli tuntunut kaksi rataa niin hyvältä, että kerrankin odotin innolla ja itsevarmana hyppäriä. Ja hyppyrata oli kuin nakutettu meille. Koiralle jos ehti rakentaa hyvät linjat, niin pääsi lähettämään koiraa jo pitkältä matkalta oikein. Radan kauhunhetki koettiinkin sitten siinä, että en ihan ehtinyt sinne minne olin aikonut asettua, kun Seela varasti lähdöstä (ARGH!) ja jouduin kierrättämään yhden siivekkeen eri kautta kuin olin ajatellut. Sain kuitenkin rytmistä kiinni, ja rata sujui ohjaussuunnitelman mukaan, Seela teki hienosti töitä ja nollalla maaliin. Siis TUPLA! Jes. Olin niiiiiin iloinen.

Ja sitten päästäänkin kirjoituksen otsikkoon. Heinolassa oli kisaamassa älyttömän nopeita koirakoita, tupla oli hieno juttu, mutta kun tuloslista lopulta saatiin seinälle, niin olin kiljua ääneen, Seela hyppärillä kakkospallille ja tuloslistan viimeisellä rivillä maaginen kirjainyhdistelmä: SERT-H!

Joten tik-tak-tik-tak alkoi naksuttamaan Seelan hyppyvaliokello! Toivottavasti saadaan agivaliokellokin raksuttamaan lähitulevaisuudessa.

On tuo vaan ihana koira, kerta toisensa jälkeen niin hienoa työtä ohjaajan mokailusta huolimatta. Tuntuu että tällä hetkellä ollaan samassa rytmissä Seelan kanssa. Se voi kyllä kadotakin pian, tiedän sen, mutta nautitaan nyt kun sitä kestää, ja riemuitaan vähän lisää Sertistä. Tämmöisiä sertejä ei ole muuten vielä aiemmin karjakoiralle Suomessa jaettu.

Lopuksi laitan vielä Remmin foorumilta kopioidun pienen tilastopläjäyksen Seelan agistarteista:

SEELA, 65 starttia (1-3 lk)
Hylkäysprosentti 49
Tulosprosentti 51
Nollaprosentti 28
Kolmosluokan nollaprosentti: 30
Keskinopeus (nollista): 3,94m/s
Keskinopeus (kolmosluokan nollista): 4,00m/s
Nopein nopeus (sama nopeus saatu hyppärillä ja agiradalla): 4,45 m/s
Pisin hylkäysputki: 6 perättäistä hylkyä
Paras Ranking-sija 104 (09/13)

Mukaan tarttui vielä kisapaikalta Karkille oma fleeceloimi, joka oli paitsi mukava yllä, myös äärettömän katu-uskottava. Kotona pikkuisen maittoi uni pitkän viikonlopun jälkeen:


maanantai 2. syyskuuta 2013

Osteopatia tuli tarpeeseen

Koirien syyshuollot on nyt aloitettu. Seela kävi Helsingin reissun yhteydessä osteopaatti Jerry Ketolan käsittelyssä. Keväällä Seelalla oli tiukkuutta lanneosassa, vähän toisessa lavassa ja ristikkäisessä takajalassa. Ei mitään isompaa siis, eikä mitään isompaa tälläkään kertaa, lavan ja takajalkojen osalta ei mitään moitittavaa, koira hyvin elastinen. Lanneosassa pientä tiukkuutta edelleen, mutta siis koira erittäin hyvässä kunnossa ja vapaasti harrastuksia jatkamaan. Jee.

Nooh, siihen ne hyvät uutiset sitten aikalailla osteopatian suhteen jäikin. 1.9. Jerry tuli Jyväskylään hoitamaan koiria ja varasin ajat myös punaisille. Malla oli hyvinkin tukossa, tiukkuutta oli niin selässä, lavoissa, kuin niskassakin. Itse leikattu polvi hyvässä kunnossa, samoin viime kerralla jämäkkä ristikkäinen etujalka nyt paremmin liikkuvainen. Malla on ollut pikkuisen taas äreämpi, ei kotona niinkään kuin lenkillä, ja selittää kyllä tilannetta. Jerry oli sitä mieltä että jos koirilla on päänsärkyä, ja miksei olisi, niin Malla olisi vahva kandidaatti, niin tukossa esimerkiksi niska oli. Kallonpohjaa hoidettaessa Mallan ilme oli aivan ihanaa katseltavaa, nenä valui vettä ja silmät kiinni se tuhisi kun Jerry hoiti mm. kallonpohjaa ja niskaa. Kotihoito-ohjeita saatiin niskahierontaan. Mallan aika ylittyi, ja haukkasi Karkin aikaa, niin paljon oli hoidettavaa. En tiedä onko pennun kanssa rymyäminen vai mikä jumituksen syynä, mutta hyvä että Mallan vein.

Kaikista suurimman ja ikävimmän yllätyksen paljasti kuitenkin Karkki hoidettaessa. Koko pentu aivan kokovartalokipsissä. Joo, olin pistänyt huomiolle, että se kompastelee välillä hassusti ja välillä onnahtanut aika pienistä syistä. No nyt saatiin sitten selitys. Rintaranka, lukossa, lanneosa vailla joustoa, lantio vinossa, vasen lonkka lihaksista tukossa. Pentu ei ihan itsestään noin huonoon kuntoon mene, ja koska tukehtumisepisodin yhteydessä luustossa ei mitään hälyttävää ollut, niin todennäköisin syy Karkin huonolle kunnolle onkin nimenomaan tukehtumisepisodi ja osansa elvytyksellä. Elimistön shokkitila tukehtumisen yhteydessä, palleaan kohdistuneet iskut, pää alaspäin roikottaminen takajaloista ovat saaneet aikaan että penturaukka oli ihan kokovartalolukossa. Mutta Karkkipa oli niin hieno hoidettava, että en olisi uskonut. Todella kauniisti antoi itseään hoitaa ja Jerryä huvitti kun pentu lähti myötäilemään hoitoa ja avasi venytellen selkää juuri oikeissa kohdissa ja juuri oikeaan suuntaan. Yksi hyvin iso rusahdus kuului rintarangasta, ja hyvin liikettä alkoi kroppaan tulla hoidon aikana. Tosi tärkeää Karkin kasvun kannalta, että ranka hoidettiin tässä vaiheessa ennen kuin ongelmat kasvun myötä koko ajan olisivat kertaantuneet ja muuttuneet vaikeammin hoidettaviksi. Nyt saa pentu kasvaa vapaasti.

Nyt onkin sunnuntaista lähtien ollut melko väsynyt ja raukea pentu. Hoito oli aika rankka ja nyt toivutaan siitä rauhassa ja palautellaan kroppaa rauhallisilla lenkeillä ja levolla. Kunhan sopiva tilaisuus livahtaa Helsinkiin tulee, täytynee piipahtaa tarkastamassa ainakin Karkin, ja miksei muidenkin kunto vielä syksyn aikana. Nyt onkin hyvä lepäillä ennen viikonloppua ja karjisleiriä! Sunnuntaina lisäksi Seelan kanssa kisaamaan Heinolaan, kun sillä suunnalla jo valmiiksi ollaan.