torstai 6. maaliskuuta 2014

Karkin agilityalkeita

Karkin kanssa osallistuttiin 2 kk kestävään agilityvalmennukseen tammi-helmikuussa Haukkuvaarassa, jossa kouluttajana toimi Julia Kärnä

Radat olivat joka viikolla valmennusradat, jotka pilkottiin sitten sopiviksi kohdiksi koirien tason mukaan. Pääasiassa harjoittelimme ohjaustekniikkaa ja esteopetus enemmän meidän ohjaajien kontolla. Myönnettävä on, että töissä olleen hulinan takia usein Haukkuvaaran treenit olivat viikon ainoat Karkille, ja toisaalta nuoren koiran kanssa en niin viitsi hoppuakaan pitää.

Opettavainen kokemus itselleni ja hyvät treenikaverit antoivat paljon ajatuksia nuoren koiran treenaamisesta. Jollain tavalla tämän valmennusryhmän aikana oma näkemykseni siitä miten Karkkia haluan eteenpäin viedä, vahvistui entisestään. Agilityssä motivaatiosta ja itsevarmuudesta lähtee kaikki. Nuorelle koiralle asiat pitää pilkkoa osiksi joissa se onnistuu ja joissa se kokee itsevarmuutta. Liian teknisillä ja vaikeilla harjoituksilla horjutetaan koiran luottoa siihen, että ohjaaja on reilu ja ohjaajan kanssa tehdessä onnistuu. Nuoren koiran kyky tehdä "täydellä teholla" on vielä rajallinen ja vaatii hellää huolenpitoa ja varovaista venytystä. Koin että Karkin osaamistaso ja oppimiskyky teki huomattavaa sahausliikettä ja harppauksia eteen- ja taaksepäin tuli paljon. Tämmöisissä tilanteissa sen sijaan että keskittyy siihen miksi se tai tuo treeni sujui huonosti, pitäisi vaan muistaa mielessä, että nuori koira myöskin vasta opettelee oppimaan, ja on hyvin yksilökohtaista, miten paljon aikaa asiat tarvitsevat hautuakseen.

Karkilla ei nyt ole agilityn jatkopaikkaa missään, ja voi olla että ennen syyskautta emme sellaista otakaan vaan keskitymme niihin asioihin, mitä tämän valmennuksen kautta ja omien ajatuksien kautta haluan vahvistaa. Toivon että Karkille rakentuu varma esteosaaminen ja hyvä, halukas tapa tehdä töitä. Vaikka Karkkia voisi selvästi viedä enemmänkin eteenpäin ja tehdä vaikeampia harjoituksia, niin oma ajatus on tällä hetkellä kuitenkin tukevan osaamispohjan rakentamisessa, motivaatiossa ja estehakuisuudessa. Lisäksi, koska Karkki on myös ikävästi medi-maksi -rajalla, niin pitää rauhassa rakentaa sen fysiikkaa jos mittauksessa aikanaan maksi-nakki napsahtaa.

Tässä video viime viikolta itsenäisistä treeneistä.



Seelan kannustushuudot kuuluu kivasti taustalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti